On mielenkiintoista verrata kahta aatesuuntaa konservatismia ja uusliberalismia toisiinsa nimenomaan talouden kriisien näkökulmasta. Kummankin suuntauksen määrittely on haastava tehtävä. Yritän kuitenkin.
Konservatismi voidaan määrittää lukemattomin eri tavoin. Itse näkisin sen edustavan yhteiskunnan säilyttäviä voimia.
Se korostaa ulkoista ja sisäistä turvallisuutta, yksityisomistusta, perinteisiä arvoja ja isänmaallisuuutta. Nykyajan konservatismi painottaa henkilökohtaisia vapauksia ja yksilön oikeuksia.
Wikipedia määrittelee uusliberalismin talouspoliittiseksi suuntaukseksi, jonka mukaan vapaa yksityisomistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia. Uusliberaali talouspolitiikka pyrkii taloudellisen toiminnan normien vähentämiseen (talouden vapaus), verojen alentamiseen, omistusoikeuden loukkaamattomuuteen, kilpailuun, poliittisen toiminnan korvaamiseen markkinaohjauksella, tulonsiirroilla rahoitetun hyvinvointivaltion ja kansainvälisen kaupan esteiden purkamiseen.
Lisäksi on muistettava, että uusliberalismikäsitettä viljelevät varsinkin sen vastustajat. Esimerkiksi Milton Friedman piti itseään liberaalina eikä uusliberaalina. Hänhän kannatti vapaita bordelleja ja vapaata huumekauppaa ! Sekä uusliberalismin että konservatismin kannattajat pyrkivät erilaisissa määrittelyissä lataamaan kaiken hyvän ja arvokkaan kannattamaansa aatesuuntaan. Kriittinen ote määrittelyihin on välttämätön.
Ehkä keskeisin ero konservatismin ja uusliberalismin välillä on suhtautumisesssa valtioon. Konservatiivit näkevät yhteiskunnan ”päänä”, joka ohjaa valtiota. Valtiolla on siis ainakin alun perin ollut merkittävä osuus konservatiivisessa ajattelussa. Uuskonservatisimissa on omaksuttu myös valtiokriittisiä näkemyksiä. Uusliberalismi suhtautuu valtion rooliin kriittisesti korostaen kunkin ihmisen omaa itsenäistä päätöksentekoa.
Väitteeni on, että Margaret Thatcher ja Ronald Reagan päästivät uusliberalismin konservatismin sisälle kohtalokkaalla tavalla. Mitkä tekijät liittävät nämä kaksi aatesuuntaa yhteen kahden valtiomiehen ajattelussa ? Näkisin, että kumpikin klassisesta konservatismista poiketen otti kritiikin kohteeksi (suuren) valtion ja korosti yksilön omia oikeuksia. He olisivat voineet sanoa, että ”kukin on oman onnensa seppä”. Hyvinvointiyhteiskunta edusti molemmille korkeine veroineen sosialismia. Valtio piti ”purkaa” pieneksi valtioksi.
Usein nähdään yksityinen sektori uusliberalismin lipunkantajana ja valtio sen vastavoimana. Mitenkähän on ? Minusta näyttää, että aate on paljon suurempi asia kuin yksityisen ja julkisen raja. Thatcher ja Reagan halusivat kehittää uusliberaalin valtion.
Uusliberalismi on ollut Troijan puuhevonen, joka on yrittänyt vallata konservatismin ytimen ja hajottaa samalla konservatismia. Thatcher vei eteenpäin uusliberaalia politiikkaa omalla hiukan naivilla tyylillään. Aatteesta tuli länsimaissa suoranaista valtaviraa. Hänellä ja Reaganilla oli politiikassaan autoritäärisen populismin piirteitä uusliberaalissa hengessä. Hyvin monet ihastuivat Reaganin uuteen konservatismiin varsinkin Yhdysvalloissa ja näkivät sen Yhdysvaltain uuden nousun airueena.
Osa konservatiiveista haluaisi palauttaa konservatismin ytimen, mutta millainen se on ? Onko se arkkikonservatismia vai sosiaalista konservatismia ? Useimmissa tapauksissa on mielestäni kysymys jonkinasteista huonosta omastatunnosta, koska konservatiivit eivät asettuneet selkeästi vastarintaan, kun uusliberalismi alkoi nousta 1980-luvulla. Itse asiassa moni antoi hiljaisen hyväksyntänsä läpilyövälle opille, olihan siinä monia piirteita, jotka olivat konservatisminkin avainasioita.
Nykykonservatiivit jakautuvat: osa haluaa edelleen toimia uusliberaalin ideologian johdattelemana, osa haluaa palata konservatismin alkulähteille tai ainakin vanhaan sosiaaliseen konservatismiin. Kysymys kuuluu: haluavatko konservatiivit uusliberalismin oikeasti ulos konservatismin sisältä vai vain korjauksia pahimpiin räikeyksiin ?
Meillä Suomessa konservatiivi Paul Lillrank kirjoitti EVA-pamfletin ”Maailman parantaja – miksi porvarilliset arvot voittavat populismin ja totalitarismin ?” Siinä hän yrittää pelastaa porvarismin uusliberalismin ja sosialismin saasteelta. Hiukan naivilla tavalla hän yhdistää porvarismiin lähes kaikki hyveet, mitä maa päällään kantaa. Viime aikoina myös Jarmo Virmavirta on yrittänyt varjella konservatismia uusliberalismin vaikutuksilta aseenaan paluu sosiaaliseen konservatismiin. Näillä kahdella ja monilla muilla on sama ongelma. Miksi kritiikki alkaa vasta nyt ?
Ehkä puhtaimmat jauhot ovat Raimo Ilaskivellä, joka jo hyvin varhaisessa vaiheessa varoitti uusliberalismin voodoo-taloudesta. Hän edustaa mielestäni melkeinpä klassista konservatismia.
Nykyaikana aatteet sekoittuvat keskenään lukemattomiksi eri versioiksi. Voi kysyä kannattaako aatteita enää määritellä erillisinä. Mielestäni kannattaa, koska monien korkealentoisten aatteiden takana on paljon kuonaa, joka on syytä paljastaa. Monia aatteita tarjotaan ratkaisuksi globaaleihin ongelmiin. Taustalta paljastuu maailmoja syleilevä aatteellinen keinovalikoima kansakunnan tai kansakuntien onnen saavuttamiseksi. Uskokoon ken voi.
kiitos
VastaaPoista