lauantai 3. lokakuuta 2020

Demokratian oppitunneilla

 


Kun katselee Yhdysvaltain demokratian toteutumista presidentinvaalien alla,  joutuu hämmennyksen tilaan, johon viittasin  ehdokkaiden ensimmäistä vaaliväittelyä koskeneessa kirjoituksessa. Miten kauas onkaan edetty säällisestä kansanvallan toteutuksesta!

Juuri nyt  amerikkalaisen demokratian haaksirikon yhteydessä tulee mieleen Yhdysvaltain presidentti, joka pakotti ”väittelyssä” vastustajansa jakamaan kanssaan öykkärimäisen käytöksen. Todellakin syyllinen tapahtumaan on se, joka heittää ensimmäisen kiven. Ja se on helppo määrittää: Donald Trump keskeytti Joe Bidenin ja tilaisuuden puheenjohtajan Fox Newsin Chris Wallacen 120 -145 (!) kertaa laskentalähteestä riippuen. Vallantäyteys on kasvanut niin suureksi, että koko keskustelutila täyttyi Donald Trumpin itsekkäällä oman oikeassa olemisen julistuksella.

Tietenkin nykydemokratian karikoiden historia Yhdysvalloissa on laajempi ja pidempi kuin mitä ensimmäisessä vaaliväittelyssä nähtiin. En kuitenkaan jatka pidemmälle asioiden kertausta kuin toteamalla, että Suomessa ei sentään olla näin eksyksissä.

::::::::::::::::::::::::::::

Entä meillä Suomessa, mikä on demokratian ja sivistyksen asema?

Helsingin Sanomissa  juhlittiin 1.10. 2020 pääkirjoituksessa ”Demokratia kasvaa koulusta” Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen juhlapäivää pohtimalla demokratian tilaa Suomessa, ja ennen kaikkea sen muuttumista vuosikymmenien saatossa. Pääkirjoitus on hyvä sytyke myös omille pohdinnoille.

Kansanedustaja Sillanpäästä tuli ensimmäinen naisministeri Suomessa. Hänet nimettiin toiseksi sosiaaliministeriksi  Väinö Tannerin vähemmistöhallitukseen vuonna 1926. Tulevina vuosina Sillanpää vaikutti muun muassa ensikotitoiminnan ja Naistenklinikan perustamiseen sekä äitiysavustuslain säätämiseen. Sillanpää oli vanhoille päivilleen saakka äärimmäisen työteliäs ja aikaansaava.

Miina Sillanpää on oiva esimerkki siitä,  kuinka kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa, kunhan ahkeruus ja pää kestävät. Sillanpään ura osui yhtenäiskulttuurin ajalle, jolloin yhteiskunnan laajaan sivistykseen perustuva rakenne oli vasta muotoutumassa. Vaikka poliittisesta suunasta taisteltiinkin, solidaarisuus ja sopu yhteiskuntaryhmien välillä voittivat.

Hesarin pääkirjoituksessa todetaan, että nyky-Suomessa eletään yhä vähemmän sillanpääläisten hyveiden mukaisesti. Tapahtunut yhteiskuntarakenteen eriytyminen on toteutunut kaikkialla saman kehitystason maissa. Silti demokraattiset prosessit ovat Suomessa korkealla tasolla. Poliitikot taistelevat kannattajiensa päämäärien  puolesta välillä mitään kaihtamattomilla tavoilla ”Amerikan malliin”, mutta kansanvallan perusrakenne on säilynyt vahvana. Silti haasteet kasvavat koko ajan.

Koulutus levisi aikoinaan yhä laajempiin kansankerroksiin. Omana aikanani tapahtui suurten ikäluokkien oppikouluun ryntäys 1960-luvun vaihteessa ja  vastaava invaasio yliopistoihin 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun vaihteessa.

Kysymys ei ollut vain suurten ikäluokkien invaasiosta, vaan siitä, että yhteiskunta oli valmis ottamaan massojen sivistymisen vastaan.

Tässä on jotain tuttua, jotain sellaista, jolle löytyy vertauskohta aiemmasta historiasta. Joudumme palaamaan 1920-luvulle…….

Mitä sanoikaan Matti Kurjensaari (1907-1988) teoksessaan ”Taistelu huomispäivästä” (1948, 1967): ”Meidän sukupolvemme on 1920-luvulla alkaneen ylioppilastulvan täysivaltaista edustajistoa. Silloin käyrät kohosivat huimaavasti…… Auditoriot täyttyivät”. Se oli sen ajan joukkoryntäystä sivistymään, opiskelijamäärä lähes kolminkertaistui vuodesta 1920 vuoteen 1938. (Vielä hurjempi nousu tapahtui 1960-luvulla, kun opiskelijamäärä kolminkertaistui vain vuosikymmenessä). Kurjensaari: ”(1920-luvulla) opiskelijoita saapui korkeakouluihin laajemmista piireistä kuin koskaan aikaisemmin. Yhä useammin merkittiin isän ammatiksi vahtimestari, työmies, maanviljelijä, pika-ajuri, palomies….”. Näitä polkuja pitkin ihmisistä tuli tuomareita, maistereita, lääkäreitä, pappeja.

Kurjensaari kokee ihailun – ehkä pikkuisen kateudenkin - kohteena ne vanhemmat (1900-luvun alun) ikäluokat, jotka saivat jo kotonaan nauttia sivistysperinteistä: aiemmat sukupolvet osaavat enemmän kuin me! ”Heillä oli etumatkaa”, sanoo Kurjensaari. ”Heillä ei ole tulokkaalle ominaista jännittynyttä, kireää otetta.” Ja edelleen: ”1920-luvulla meidän lähtökohtamme oli toinen….. tehtävämme oli suorittaa henkilökohtaista uudisraivausta…. suoritimme ensimmäisen polven sivistyneistön tavoin jättiläismäistä sopeutumis- ja omaksumiskamppailua”. Ehkä tässä on vähän tyypillistä oman sukupolven uudisraivaushengen ylikorostamista, mutta totta toinen puoli.

Tietenkin Kurjensaaren opiskelijasukupolvella (työmiesten, vahtimestareiden lapsilla…) oli ankarat aineellisista puutteista johtuvat haasteet opinnoissaan: ”Vasta toisena lukukautena rupesin syömään sunnuntaisinkin”, sanoo Kurjensaari. Terve.

Matti Kurjensaaren aikalaiskertomus ja sitä muutama vuosikymmen myöhemmin seurannut suurten ikäluokkien pakkautuminen opintoihin ovat elimellinen osa suomalaista sivistyksen ja demokratian voittokulkua, kivuliasta, mutta kuitenkin.

:::::::::::::::::::::::::

Olisi teeskentelyä väittää, etteikö luottamus edustukselliseen demokratiaan olisi heikentynyt Suomessakin viime vuosina. Osa pettynyttä keskiluokkaa on  ryhtynyt hakemaan populistisista  lupauksista parempaa huomista ja osa hakee suorasta demokratiasta keinoja muuttaa ympäröivä todellisuus haluamakseen. Tälle päivälle on ominaista, että tietä raivataan omille mielipiteille jyrkkien kannanottojen  ja vastakkainasettelujen kautta. Netti tarjoaa debattiin/sapelinkalisteluun alustan.

Keskiluokkainen kipuilu on osoitus siitä, että tulevaisuudelta ei odoteta suuria, pikemminkin päinvastoin: keskiluokan heikkenevä  yhteiskunnallinen asema vaanii nurkan takana,  jos ei ole osin jo toteutunut.

Tämä kaikki on merkki siitä, että yhteiskunnallista eriytymistä on tapahtunut. Sama,  mikä koskee yhteiskunnallista asemaa koskee myös koulutusta.  On vaara, että tulevat sukupolvet ovat heikommin koulutettuja ja palkattuja  kuin ne,  jotka nyt ovat työmarkkinoilla.  Pisa-tuloksissa on näkynyt oppilaiden välisten osaamiserojen kasvua, samoin koulujen väliset erot ovat kasvaneet. Molemmat merkkejä eriytymisestä.

Globalisaatio hämärtää tavallisen kansalaisen  näkymää siihen,  mitä ympärillä tapahtuu. Syy- ja seuraussuhteiden ymmärtäminen vaatii poikkeuksellisen syvällistä paneutumista asioihin.

Samaan aikaan edellä mainittujen prosessien kanssa vielä voimassa olevat yhtenäiskulttuurin elementit  saattavat rapautua monien muidenkin kehityskulkujen seurauksena. Polarisaatio eri kansanryhmien välillä on vaarassa kasvaa. Sopimisen kulttuuri,  joka on ollut omiaan pitämään kansakunnan koossa on uusien haasteiden edessä.

::::::::::::::::::::::::::::::

Demokratian vahvuus on siinä, että sen avulla voidaan harjoittaa epävarmuuden sietokykyä. Kurinalainen äärivasemmisto- tai oikeisto-oikeamielisyys viehättää selkeydellään monia (” tulisi joku ja löisi nyrkin pöytään”). Suomalainen kansanvalta on kuitenkin kestänyt: huojuttuaan ja horjuttuaan hetken suomalaiset eivät lähteneet lapualaiseen, fasistiseen kokeiluun mukaan. Antti Blåfield toteaa HS:n kolumnissa  ”Fasismi kasvaa tunnetilasta yhteiskunnalliseksi voimaksi” 18.8.2015, että ”suuri enemmistö suomalaisista on valmis sietämään elämän epätäydellisyyttä mieluummin kuin marssimaan hurmahenkisen totuuden tahdissa”.

Demokratia on väline, joka vakiinnuttuaan sammuttaa suuret yhteiskunnalliset palot. Se ei ole kovin ripeä liikkeissään, joka harmittaa monia. Silloin, kun pitäisi ryhtyä tekoihin, se jaarittelee, riitelee ja hakee loputtomiin kompromissia. Mutta toisaalta se tuo tavallisen ihmisen näkökulman yhteiskunnallisiin kiistelyihin ja avoimiin haavoihin eikä antaudu tuulen vietäväksi niin helposti kuin mitä tapahtuu nopealiikkeisemmälle älymystölle. Kansanvalta toimiessaan tuo tervettä vakautta ja ennustettavuutta yhteiskuntapolitiikkaan.

”Suomalaisen demokratian peruskivi on koulutus”, toteaa HS pääkirjoituksensa lopuksi. Katson myös itse, että nämä kaksi – demokratia ja koulutus  -  ovat kulkeneet ja kulkevat käsi kädessä.  Suomalaisen kansanvallan ja koulutuksen historia Miina Sillanpää esimerkkinä vahvistaa tapahtuneen kehityksen.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti