tiistai 26. lokakuuta 2021

Kaikkien aikojen viisisataa suurenmoisinta laulua (ja omat suosikkini)

 

Helsingin Sanomissa oli 20.10.2021 Vesa Sirénin hyvä artikkeli (” Maailman paras laulu vaihtui”) koskien Rolling Stone -lehden listaa kaikkien aikojen lauluista. Erityiskiitos HS:lle jutun oivaltavasta grafiikasta!  Kysymys on tietyin välein toistettavasta listasta. Tämä uusin on aivan tuliterä mittaus tältä vuodelta. Edellinen julkaisu oli vuodelta 2004, joten oli korkea aika päivittää lista. Tarkemmin määriteltynä lista mukailee ”rock-sukupolvien” makua eikä yhdistele musiikin tyylilajeja ”tasapuolisesti”. Miksi? Siksi, että se ei ole edes mahdollista mielekkäin perustein.

Rolling Stone -lehden listassa on kysymys asiantuntijaäänestyksestä. Alan miehet ja naiset ovat saaneet listata mielestään parhaat kappaleet. Äänestäjiä oli nyt 250 (vuonna 2004 äänestäjiä oli 170). Heiltä kultakin pyydettiin 50 parhaan laulun lista. Ääniä sai lähes 4000 eri kappaletta!

Vaikka pysyttäisiin populaarimusiikissa (pop ja rock) on erittäin vaikeaa laatia tasapuolinen lista musiikin historian eri vuosikymmenet  huomioiden. Esimerkiksi näistä kahdesta viimeisestä ”kaikkien aikojen listasta” näkee,  että julkaisuajankohdan aikoihin esillä olleet teemat, musiikki, yhteiskunnalliset olosuhteet vaikuttavat valintoihin.  Tuskin se kuitenkaan alentaa listan arvoa. Ajat, ne muuttuvat!

Äänestäjien ikä vaikuttaa listojen välillä: 1960-luku on menettänyt asemiaan, 1970-luku on nousussa. ”Vanhat” ja heidän musiikkimakunsa korvautuvat nuorempien ei niin kauas menneisyyteen ulottuvalla musiikkimaulla. Sirén panee merkille 2021-listassa suosituimman yksittäisen vuoden: 1971. Mutta kuka pystyy huomioimaan 1950-lukua vanhemmat arvokappaleet? Olen aiemminkin pannut merkille,  kuinka historia-aspekti on usein väistyvä elementti kaikenlaisissa listoissa. Jo 1950-luvun rock´n´rollin klassikot saattavat häipyä unohduksen hämäryyteen.

Siitä huolimatta kestävä musiikki kestää. On hyvä,  että lista on näin laaja,  koska sijalla 300 oleva  kappale on jo musiikin meressä helmi. On mielenkiintoista katsoa laulujen vaellusta listalla esim. välillä 2004-2021 ja pohtia syitä kappaleiden ja musiikkityylien suosion vaihteluun.

Nyt ykköseksi nousi Otis Reddingin vuonna 1965 kirjoittama ja Aretha Franklinin vuonna 1967 tulkitsema ”Respect”. Sijoitus tuli siis Franklinin versiolle, ei Reddingin omalle alkuperäiselle. Aretha Franklinin levytys on tänä päivänä ajankohtainen  ”tasa-arvoteko”, mutta se oli sitä jo ilmestymisajankohtanaan. Vuoden 2004 listalla se oli hienosti 5.  Tuon vuoden ykkönen, Dylanin Like a Rolling Stone, joutui antamaan periksi vain hiukan. 

On myös monia kappaleita,  joiden liikkeitä listalla en pysty selittämään.  Good Vibrations tuntuu tosin hiukan kuluneelta, siksikö se putosi kymmeniä sijoja? Näin kävi myös Satisfactionille. Mutta että kymmeniä sijoja! John Lennonin Imagine on yllättäen hieman väljähtänyt ja vielä pahemmin on käynyt Ray Charlesin What I´Say -kappaleelle. Myös Hey Juden reilu putoaminen kiinnittää huomiota.

Myönteisesti panin merkille Lennonin Strawberry Fields Foreverin rakettimaisen nousun. Hienoa, viel´ on Beatles voimissaan! Entä mitä  on sanottava Public Enemyn Fight the Powerista:  330 >> 2!?

Kestosuosikit ovat asemansa ansainneet:  Like A Rolling Stone, Respect, A Change Is Gonna Come, What´s Going On, Smells Like Teen Spirit. Vesa Sirén panee merkille hiphopin nousun uudella listalla. Laskussa ovat  rock´n´rollin klassikot.

Kun tarkastelen asiantuntijoiden valintoja huomaan kuuluvani musiikkimaun perusteella äänestäjäjoukkoon, vaikken heihin rinnastettava asiantuntija olekaan. Niin paljon löytyy yhtäläisyyksiä musiikkimieltymyksissä.

Vuoden 2021 lista on tunnustus afro-amerikkalaisen musiikin laadulle, onhan top-tenissä useita mustan musiikin klassikoita.  Rakentelin omaa soul-musiikin  listaa (täysin irrallaan Rolling Stonen listasta) blogikirjoituksessani vuonna 2014 (”Soul-musiikin kultaiset vuodet”, 8.3.2014). Huomaan listaltani löytyvän kolme kappaletta,  jotka ovat nyt  (2021) Rolling Stonen top-tenissä. Ne ovat What´s Going On (1971), Respect (1967) ja A Change Is Gonna Come (1964).

Ohessa vielä vuoden 2014 listani, joka sisältää omia soul-suosikkejani varsinkin tämän musiikkilajin alkuvaiheen ja kypsymisen vuosilta 1960- ja osin 1970-luvulta. En ollut turhan tarkka musiikin rajojen osalta, joten mukaan on päässyt popin, rockin, bluesin ja gospelin vaikutteita. Kappaleet eivät ole paremmuusjärjestyksessä.

Papa Was A Rollin´ Stone, Tempatations

Uskomattoman jännittävä kappale, eräänlainen mustien taisteluvuosien historiikki.

My Girl, Temptations

Mistä he löysivätkään tähän tuon iki-ihanan leijuvan saundin!

I Heard It Through The Grapevine, Marvin Gaye

Kaikkien aikojen ykköshitti? Muistan elävästi,  kuinka kappaleen hypnoottinen rytmi vangitsi meikäläisen otteeseensa 1968-69.

What´s Going On, Marvin Gaye

Marvin Gayen kypsän kauden ylittämätön hitti, “Papan” kanssa mustien aseman tiedostamisen avainkappaleita.

I Heard It Through The Grapevine, Gladys Knight And The Pips

Alkuperäinen levytetty versio kappaleesta. Gladys Knightilla on yksi soul-musiikin hienoimmista äänistä.

(You Make Me Feel Like) A Natural Woman, Aretha Franklin

Voisin valita 10 sielukasta tulkintaa Arethalta. Tämä on yksi hänen suurimmista hiteistään.

Respect, Aretha Franklin

R-E-S-P-E-C-T, Find out what it means to me, R-E-S-P-E-C-T, Take care, TCB, Oh (sock it to me)!

These Arms Of Mine, Otis Redding

Vaikeaa valita Otisin parasta, on niin paljon hyviä. Tämä on kuitenkin se läpimurtoballadi. Siinä on mukana kaikki, mihin Reddingin musiikki myöhemminkin perustui.

It´s A Man´s, Man´s, Man´s World, James Brown

James Brown on käsite, ja tämä on hänen dramaattinen tunnusmelodiansa: mies on luomakunnan kruunu, muttei mitään ilman naista.

Heat Wave, Martha Reeves And The Vandellas

Martha Reeves kilpailee tasaväkisesti Gladys Knightin kanssa, jälleen vaikea valita useista hiteistä sitä parasta.

It takes Two, Marvin Gaye And Kim Weston

Voiko standardi olla huippu? Kyllä voi. Miten hyvin heidän äänensä sopivatkaan yhteen! Tähän kappaleeseen tarvitaan kahta.

Shop Around, Miracles

Ensimmäinen iso Motown-hitti. Tästä se kaikki alkoi 1960-luvun alussa!

In The Midnight Hour, Wilson Pickett

Pickettillä on se ÄÄNI. Souleinta soul-musiikkia, täysin ohittamaton kappale: "juu rilee laav mii sou"

Wish Someone Would Care, Irma Thomas

Kun joku välittäisi…. Minä ainakin välitän, ääni on hunajaa!

Reach Out, I´ll Be There, Four Tops

Yhtyeen pitkän hittiputken helmi.

Bring It on Home to Me, Sam Cooke

Klassikkojen klassikko. Sam Cooke on gospelin, soulin ja popin guru. Soulin pastori laulaa ja seurakunta vastaa: Yeah, Yeah, Yeah… ihan kuin kirkossa syvässä etelässä….

A Change Is Gonna Come, Sam Cooke

Kansalaisoikeusliikkeen hymni, voiko olla merkityksellisempää kappaletta?

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti