torstai 2. joulukuuta 2021

Olli-Pekka Kallasvuo: päivä jälkeen Nokian toimitusjohtajuuden

 

Olli-Pekka Kallasvuo: ”Ensimmäinen päivä Nokian jälkeistä elämää oli tiistai 21.9.2010. Mitään suunnitelmaa en ollut tälle päivälle tehnyt…. Oli outo olo. Oli arkipäivä, eikä ollut  sinä päivänä enää mitään kalenteriin merkittyä työmenoa….”

Eikä ollut seuraavinakaan päivinä….Vapaus tuntui Olli-Pekka Kallasvuolta miellyttävältä. Hän oli siirtynyt eläkkeelle. Mutta viimeinen päivä Nokialla oli ollut kiireinen: hän oli tehnyt tunnollisesti töitä – tyypillistä kyllä - yömyöhään…. Kuin muistutuksena työnarkomaanin päivistä hän ei ollut päästä ulos Nokia-talosta jätettyään kulkuavaimen työpöydälleen….

::::::::::::::::::::::::::

Nokian toimitusjohtaja  (2005-2010) Olli-Pekka Kallasvuo on kirjoittanut muistelmateoksen ”Puhelin soi öisin. Mitä opin globaalina yritysjohtajana” (Otava, 2021). Otsakkeella viitataan aikaeroon maapallon eri osien välillä. Kallasvuo sai tottua siihen,  että soitot tulivat Suomen työajasta poikkeavina aikoina.  Minulle jää käsitys, että aina hän vastasi soittoihin.



Kirjan koostajana toimi Juhana Rossi, joka kertoo omassa puheenvuorossaan,  että hän teki kirjaa etänä videopuheluina.  Kaikkiaan puheluita kertyi seitsemänkymmentäviisi. Rossi haastatteli ja Kallasvuo kertoi mietteitään urastaan ja elämästään. Kertynyttä aineistoa tekijät kävivät yhdessä läpi työstäen kirjan.

Faktojen tarkastuksessa on ollut iso työ, sillä päähenkilön muisti näyttää uskomattoman hyvältä ja enemmän tai vähemmän tärkeitä nimiä virtaa kirjan läpi satoja. Teos on huolellisesti oikoluettu, en havainnut yhtään virhettä.

Kuten teoksen otsakkeessa todetaan,  kirja on eräänlainen oppimis- tai matkakertomus. Se on täynnä pikamuotokuvia henkilöistä, jotka ovat jättäneet muistijäljen Kallasvuon mieleen missä päin tahansa maailmalla. Kallasvuolla täytyy olla valokuvamainen muisti, niin yksityiskohtaisesti hän kertoo tapaamistaan ihmisistä ja näihin liittyvistä anekdooteista missä vain liikkuukin.

Vielä sanoisin,  että kirjaa voi lukea myös eräänlaisena bisneksenteko-oppaana. Nokialle Kallasvuo oli työhevonen.

Kirjassa Kallasvuo kiertää maapallon ympäri lukuisia kertoja  ja jokaisesta kohteesta (ja siellä useista paikosta) riittää kerrottavaa - pienistä ja isoista asioista. Jää kuva työteliäästä ja äärimmäisen  tunnollisesti työhönsä suhtautuvasta ihmisestä.  Kirja on todellakin opintomatka bisnesmaailmaan ja siellä vaikuttaneisiin ihmistyyppeihin.  Kallasvuosta itsestään jää kuva ihmisenä,  joka, suhtautuu nöyrästi haasteisiinsa. Hänellä täytyy olla lehmän hermot,  sillä kirjasta ei välity juurikaan suuttumusta tai äreyttä ympärillä oleviin ihmisiin. Kallasvuo on ”sellainen kuin on” kirjan sivuilla.

Keskityn tässä niihin tuntoihin,  jotka paljastuvat,  kun Nokian toimitusjohtaja joutuu jättämään tehtävänsä ennen aikojaan.

:::::::::::::::::::::::::::::::

”Juristi ei sovi teknologiayhtiön toimitusjohtajaksi”, tämän lausahduksen Olli-Pekka Kallasvuo kuuli vahingossa eräältä pankkiirilta, joka ei sanomisensa hetkellä tiennyt,  että keskustelee juristi-toimitusjohtaja  Kallasvuon kanssa. Minusta tuntuu, että tämä ”ristiriita” on vaivannut minua, kuten monia muitakin. Kallasvuohan oli urallaan varsinainen sopimusten rustaaja,   mutta juuri matkapuhelintekniikan tuntija hän ei ollut. Oliko tästä haittaa? Kuka tietää. Taustalla kummittelee päälle lyöty leima, että toimitusjohtajan on tiedettävä,  mitä hän alaisiltaan vaatii. Kallasvuo itse toteaa,  että hän joutui kansainvälisten keskustelukumppaniensa teknisten ominaisuuksien tietämyksen sijasta käyttämään yleisemmällä tasolla pysyviä puheenvuoroja.

Muitakin haasteita oli: Kallasvuo ei ollut mikään vapautunut puhuja tai esiintyjä,  jonka hän kirjassa auliisti myöntää. Hän antoi jopa muiden Nokian johtajien käyttää puheenvuoroja puolestaan.

Muistelu Nokia-päivistä on hyvin tyypillistä kiihkotonta Kallasvuota. Matkapuhelinmarkkina oli kypsynyt vuosituhannen vaihteessa. Nokia oli uudessa tilanteessa. Se joutui puolustamaan asemiaan kilpailun kiristyessä. Kallasvuo rohkaistui ottamaan vastuun toimitusjohtajan tehtävistä. Yleensä työssään hyvin viihtynyt Kallasvuo toteaa toimitusjohtajapäivistään,  että ne eivät olleet kaikkein palkitsevimpia, joskin muutoin hyvää aikaa. On jotenkin Kallasvuolle ominaista,  kun hän toteaa miltei ohimennen: ”Sitten tuli toimitusjohtajakauteni, joka päättyi erottamiseeni”.

Kallasvuo ylistää nokialaista työnantajakulttuuria ja kehui sitä nähtävästi aivan aidosti myös henkilöstölle. Johtaminen oli ”epähierarkkista ja mutkatonta”, taitotaso oli korkealla tasolla. Myös Facebookin entisten työntekijöiden ”muisteluryhmä” välittää tätä samaa tunnelmaa.

Uutena toimitusjohtajana Kallasvuo horjui kahden ajatuksen välillä: Nokialla oli mahdollisuus menestyä jatkossakin loistavasti, mutta samalla tuntui ihmeeltä, jos se realisoituisi. Niin kovalta maailma tuntui. Mikä yhteys tällä usvaisella epäuskolla oli nokialaiseen todellisuuteen?

Kallasvuo tunnistaa nokialaisen puhelimen tähtihetken ja kipupisteen. Se oli ääni. Niin kauan,  kun viestintä perustui ääneen, Nokia menestyi. Kilpailu koveni vähän ennen kuin Kallasvuo astui tehtäväänsä toimitusjohtajana. Kallasvuo toteaa tilanteen: liikevaihto ja nettotulos eivät kasvaneet vuosina 2001-2004.  Vaikka oli juostu kovaa,  pysyttiin paikallaan!

Vuonna 2005 tilanne kuitenkin parani, markkinoille tulivat uudet älypuhelimet ja Nokia oli kisassa mukana. Internet astui kuvaan mukaan. Nokian piti muuttua internet-yhtiöksi, jonka keskiössä ovat ohjelmat. Vaikutti siltä, että Nokia ei ole muita jäljessä eikä edellä, mutta kuitenkin kilpailukykyinen.

Nokian työntekijöiden osaaminen oli hardwaressa. Nyt piti muuttua softwareyritykseksi. Tämä oli iso haaste, josta Nokia ei  selvinnyt kastumatta: puhuttiin kyllä lahjakkaasti ”internet-kieltä”, mutta tosiasiassa elettiin edelleen hardware-maailmassa. Nokia loi vielä yhden mestariteoksen, puhelimen nimeltä N95, siinä oli kaikki, mitä tarvittiin. Muistan puhelimeen liittyneen oman hypetykseni. Nokia oli vahvoilla! Mikään ei tuntunut uhkaavan sitä.

Sitten tapahtui jotain mullistavaa: Apple toi markkinoille vuonna 2007 kosketusnäytöllisen puhelimen noin vuosi N95:n jälkeen, joka sinällään ehti menestyä erinomaisesti. Vuonna 2008 markkinoille tuli Googlen Android-käyttöjärjestelmällä toiminut puhelin. Nokialta puuttui kosketusnäyttö. Kosketusnäyttöhypetys ja Nokian juuttuminen vanhentuneeseen ja monimutkaiseen Symbian-käyttöjärjestelmään taittoi Nokian menestykseltä niskan. Vanhentuneen järjestelmän päivitys tuotti paljon vaivaa ja vei aikaa. Vielä vuodet 2008-2009 Nokia menestyi vanhalla eliksiirillään, mutta sitten alkoi alamäki. Kallasvuo kertoo muistelmissaan,  kuinka hän näki ihmisten Pariisissa siirtävän  lyhyen aikavälin kuluessa puhelimen  korvaltaan katsekontaktiin.

Kallasvuon kuvaa kirvelevää muutosta Nokian tappioksi vain muutamilla sivuilla (kirjassa on 342 tekstisivua). Ahdistava kokemus toki näkyy tässä.  Tapahtunut teknologinen muutos oli Nokian tiedostama, mutta reagointi vei aivan liian paljon aikaa.  Olisiko pitänyt aloittaa siirtyminen Androidiin vuoden 2008 aikoihin? Sitä Kallasvuo ei pohdi, mutta myöntää,  että tuona vuonna pidetty palaveri,  johon osallistui  Kallasvuon lisäksi mm. Googlen Sergei Brin nosti tukan kauhusta pystyyn: Brin: tulevaisuudessa puhelimet ovat pelkkää rautaa,  jotka avaavat ikkunan Googlen tarjoamiin internet-palveluihin.

Kallasvuo myöntää, että Nokia jäi Googlen ja Applen jalkoihin.  Hän toteaa, että Nokia kaatui kyvyttömyyteen rakentaa toimiva ohjelma-alusta. Yritystä kyllä oli: yhdessä Intelin kanssa kehitetyn MeeGo-käyttöjärjestelmän piti tarjota kilpailukykyinen vaihtoehto Androidille ja Applelle.  Yritykset jäivät yrityksiksi. Resursseja oli, mutta ajoitus ei osunut kohdalleen.

Kallasvuo ei lähde repostelemaan pitempään Nokian virhevalintoja,  saati riitelemään niistä Jorma Ollilan ja Risto Siilasmaan tavoin, pikemminkin hän näkee kehityskaaren luonnollisena: Nokialla oli loiston kaudet, mutta myös niitä seuranneet tappioiden päivät - melkein kuin luonnonlakimaisesti ajateltuna. Mutta silti……

Minulle jää kuva, että Olli-Pekka Kallasvuo oli parhaimmillaan maailmaa kiertävänä sopimusten tekijänä. Oliko hän liian ”smooth” toimitusjohtajaksi, olisiko tarvittu teknologisesti kouluttautunut johtaja siihen teknologiseen murrokseen, joka tapahtui  vuosina 2007-2008? Sitä on mahdotonta sanoa.

Lopputulokseksi jää kuitenkin,  että Nokia oli ja on pienen maan ihme, käsittämättömän loistelias osa Suomen yritys- ja teollisuushistoriaa. Kallasvuo on kiveen hakattu osa tätä tarinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti