Yhdysvalloissa järjestetään vaalit säännönmukaisin välein. Se, jos mikä pitäisi olla demokratian tunnusmerkki. Silti epäilyttää.
Dwight D. Eisenhower totesi kuuluisassa jäähyväispuheessaan 17.1. 1961, että Yhdysvaltoja uhkaa Military Industrial Complex. Hän viittasi siihen, että aseteollisuudella on niin valtava koneisto käytettävissään lobatessaan kongressia puolelleen, että demokratia on voimaton. Yhdysvaltain hallitus on valtava ostaja aseteollisuudelta. Lisäksi Yhdysvallat on täynnä sotilastukikohtia. Kongressin jäsenet puolustavat jokaista tukikohtaa (lue: tukikohdan henkilöstöä) viimeiseen saakka. Tästä syystä puolustusbudjetin pienentäminen on lähes mahdoton tehtävä, vaikka kansakunta huutaa säästöjä.
Se, että tämän asian sanoi viiden tähden kenraali alleviivaa väitteen paikkansapitävyyttä. Robert Reich on esittänyt oman versionsa Eisenhowerin lausahduksesta. Se kuuluu seuraavasti: Military Industrial Congressional Complex. Mitä Reich tarkoittaa ? Hän tarkoittaa sitä, että aseteollisuudella on vielä aiempaakin syvällisemmät sidokset edustukselliseen demokratiaan. Kun nimittän senaatin tai edustajainhuoneen jäsen jää pois kongressista hän on erittäin haluttu lobbari suurissa aseteollisuusyrityksissä. Hänellähän on loistava verkosto valmiina edustaja-ajoiltaan. Tietenkin aseteollisuus työntää myös omia kandidaattejaan kongressiin. Näin syntyy pelottava kierre, jossa kongressi on tosiassa korruption tyyssija.
Käyttäisin itse vielä yhtä versiota Eisenhowerin lausahduksesta. Se kuuluu näin: Financial Industrial Complex. Aivan vastaavasti kuin aseteollisuus myös rahamarkkinat (joka on teollista toimintaa !) pyrkivät vaikuttamaan kongressin lainsäädäntöön. Palkitussa TV-dokumentissa Inside Job esitettiin muistakin yhteyksistä tuttu kuvio: pankkiirit painostivat räikeästi hallituksen nimittämää virkamiestä, jotta tämä ei valmistelisi johdannaisia säätelevää lakia. He onnistuivat aikeissaan. On aivan yleistä, että suurten pankkien johtajat (Summers, Regan, Geithner jne.) nimitetään liittovaltion hallitukseen ja jäädessään pois sieltä menevät takaisin pankkiin. Eli täysin vastaava ilmiö kuin aseteollisuuden ja kongressin kytkennöissä.
Yhdysvalloissa on suosittua todeta, että vuonna 2007 suurituloisin 1 % nappasi kaikista tuloista 23-24 % (40 vuotta sitten lukema oli 11 %). On palattu takaisin vuoteen 1928, jolloin vallitsi sama tilanne ! Ja mitä sitten seurasikaan ? Tässä yhteydessä on tuotu esille se räikeä demokratian toimivuuden kyseenalaistava tosiasia, että todennköisesti kaikki kongressin jäsenet kuuluvat tuohon 1 prosenttiin ! Ei ihme, että korkeimman marginaaliveroprosentin nostaminen on niin hankalaa kuin on, vaikka budjettialijäämä sitä ehdottomasti vaatisi.
Mitä tästä pitäisi todeta ? Ainakin se, että demokraattista päätöksentekoa uhkaa rahan valta. Tai oikeastaan ei enää uhkaa, vaan rahamarkkinat ovat jo hallinossa sisällä. On vaikeaa saada taloutta oikenemaan, kun finanssimaailma käyttää kaikki keinot etujensa säilyttämiseksi. Säätelyä ei tahdota saada pitävän lainsäädännön piiriin, vaan perustetaan komiteoita, jotka pannaan ratkaisemaan asia. Ei onnistu täysin polarisoituneessa poliittisessa ilmapiirissä !
Entä meillä Suomessa ? Vaikka viime aikojen poliittisen korruption paljastukset ovat saaneetkin hullunkurisia piirteitä ajoittain, on paljastusten suunta oikea. On ehdottoman välttämätöntä, että asioihin puututaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. On tehtävä selväksi, ettei poliittinen korruptio saa minkäänlaista sijaa päätöksenteossa. Yhdysvaltain esimerkki pelottaa, vaikka meillä ei olekaan sellaista suuryritysrypästä, ”kompleksia” kuin Yhdysvalloissa.
Finanssikriisin yksi ikävimmistä seuraamuksia on se, että rahamarkkinat ovat tunkeutuneet kansanvaltaisen järjestelmän alueelle ja vaikuttavat räikeästi päätöksentekoon. Tietysti tästä voidaan syyttää myös poliittista järjestelmää, vaikkapa sitä kuuluisaa ”johtajuuden puutetta”. Tässä yhteydessä ei ole syytä käydä perin pohjin läpi niitä syitä, jotka johtivat kriisiin. Niistä on muualla tässä blogissa paljon arvioita. Mutta pitävästi voidaan sanoa, että kuplatalouteen ei haluta puuttua riittävän aikaisessa vaiheessa, jolloin suurimmat virheet olisivat vielä vältettävissä. Boolimalja pitäisi viedä juhlista pois jo ENNEN, kun juhlat ovat parhaimmillaan. Nyt saamme todistaa rahamarkkinoiden ja kansanvaltaisen järjestelmän kaksintaistelua.
Palaan vielä tuohon kiertoon kongressi – lobbaus suurten yritysten puolesta – kongressi ja totean, että meillä oikeastaan vasta Paavo Lipponen ja Matti Vanhanen ovat selkeitä esimerkkejä kuinka politiikan kentässä saatua kokemusta käytetään lobbaustoiminnassa hyväksi. No, on varmaan muitakin. Meillä ollaan kuitenkin vielä ”alkutaipaleella” näissä asioissa.
Siis onko Yhdysvallat vielä demokratia ? Kansakunnan isät (founding fathers) eivät taatusti hyväksyisi nykyisiä menettelyjä. Sanoisin, että Yhdysvalloissa on voimassa isojen yritysten rajoittama demokratia. Kansanvallan ulkoiset tunnusmerkit ovat voimassa, mutta sisältä järjestelmä on mätä. Aseteollisuuden ja finanssimarkkinoiden lisäksi monet muut suuret toimijat rajoittavat kansanvallan toimivuutta. Kun edellä kuvatut käytännöt ovat edenneet riittävän pitkälle on vaikeaa ellei mahdotonta päästä takaisin kansakunnan isien ihanteisiin. Tässä Yhdysvallat toimii varoittava esimerkkinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti