Koronakriisi – keittiöfilosofin hajamietteitä

Mitä pidemmälle koronaepidemia etenee, sitä kovemmaksi käy taistelu siitä, kuka sotaa johtaa. Aluksi kaikki osapuolet olivat herttaisen yksimielisiä, että nyt ei rahoja lasketa, vaan kaiken ytimessä on ennaltaehkäisy sekä myötätunto ja tuki kärsiviä kohtaan, ja hyvä näin. Piikki oli auttamiselle auki.

Aika pian alkoivat repeilyt, joissa tapahtui irtiottoja, tietenkin opposition ja hallituksen kesken, mutta myös somekeskustelussa ja yllättäen myös presidentin ja hallituksen kesken. Nähdään varmaankin myös nopeita takinkääntöjä sen mukaan, mikä kanta tuntuu voittavalta.

Talouselämää lähellä olevat tahot vaativat yhä painokkaammin poistamaan rajoitukset. Halutaan saada liike-elämän rattaat uudelleen pyörimään. Humaanit periaatteet ovat vastassa toisella puolella: halutaan säästää kansalaiset sairastumisilta ja ihmishenkien menetyksiltä. Monet tahot pyrkivät luomaan myös edellytyksiä kompromisseille. Eri maissa on erilaisia viruksen vastaisia taistelustrategioita ja käytäntöjä, ja vasta jälkeenpäin pystytään määrittämään tuloksekkaimmat mallit.

::::::::::::::::::::

Presidentti lähetti sähköpostia hallitukselle muotoillen viestin niin, että hän olisi halunnut perustaa uuden operatiivisen asiantuntijaryhmän, eräänlaisen ”tehonyrkin” koordinoimaan toimenpiteitä.

Tosiasiassa presidentti - halusipa hän sitä tai ei – loi kuvan, että hallitukseen ei täysin luoteta. Tietenkin hän halusi antaa vaikutelman, että hänen ”nyrkkinsä” oli tarkoitettu vain hyvää tarkoittavaksi avuksi hallitukselle. Kun ajatellaan, mitä epävirallisia vaikutuskanavia tällaisella interventioelimellä on, tilanne muuttuu: onko kysymys vain hallituksen apuvälineestä? Niinistön tarkoituksena oli, että uusi nyrkki tekee ehdotuksia hallitukselle. Väittäisin että ylimääräinen elin saattaisi avata ulkopuolisille painostusryhmille mahdollisuuden tunkeutua päätöksentekoon. Sillä olisi demokraattisen päätöksenteon kannalta arvaamattomia seurauksia.

Ajattelen hyvää presidentistä, kuten olen tehnyt aiemminkin, mutta silti tulee mieleen, että hän on liiaksi kuunnellut kuiskuttelua ulkoapäin, että taistelua epidemiaa vastaan ei johdeta oikein. Ehkä joku ajattelee, että jokin harmaista eminensseistä koostuva kokoonpano toimisi hallituksen päällystakkina. Niinistö ei ottanut huomioon sitä, että hän tällä väliintulollaan herätti kummastusta tarkoitusperistään.

Ei ihme, että pääministeri ja ilmeisesti koko hallitus älähti. Tosin tämäkin tapahtui ainakin aluksi kohteliain sanamuodoin. Sittemmin julkisuuteen päästetty tarina tuli kokonaan julki. Kysymys on tyypillisestä vähitellen paljastuvasta tarinasta, jonka ei haluttu paljastuvan. Media on vasta sitten tyytyväinen, kun koko saga on kerrottu riippumatta siitä, onko paljastuminen kansakunnan kannalta ollenkaan tarpeellista.

Kummeksuin, että presidentti ei pysynyt siinä roolissa, jonka hän menetyksellisesti sovitti itselleen kriisin alkupäivinä eli toimi ”kansakunnan isähahmona” joka pyrki (onnistuneesti) lohduttamaan ja tukemaan tavallista ihmistä ja yrittäjää. Täytyy olla kova paine – joko sisäinen tai ulkoinen – että päädyttiin tähän lopputulokseen.

::::::::::::::::::::::

Presidentin on nähty meneillään olevassa kiistassa pyrkivän laajentamaan omaa turvallisuuspoliittista rooliaan perinteisen turvallisuuspolitiikan ulkopuolelle. Tässä on perää, sillä Niinistö on puuttunut muutoinkin turvallisuusajattelun liepeillä sellaiseen, mikä on katsottu kuuluvan sisäpolitiikkaan ja hallituksen rooliin. Näyttää siltä, että hallitus taistelee parlamentarismin puolesta ja presidentti pyrkii johtajakeskeisempään johtamistyyliin.

Maailmanlaajuisesti käydään taistelua autoritaarisen johtamisen ja demokraattisen johtamisen välillä. Suomessa tästä kaksintaistelusta nähdään vain häivähdys, koska olemme kuitenkin sitoutuneet niin perusteellisesti länsimaiseen liberaaliin järjestelmän. Meneillään oleva koronakriisi on yksi testi, jolla arvioidaan yhteiskuntajärjestelmien tehokkuutta kriisitilanteessa. Siksi on tärkeää seurata Ruotsin pärjäämistä huomattavan liberaalilla hallinnolla verrattuna melkeinpä mihin maahan tahansa muuhun maahan. Onko Ruotsi siis jälleen kerran demokraattisen järjestelmän lipunkantaja, ja miten se valitsemassaan roolissa pärjää? Onko se ottanut riskin, joka käy kalliiksi vai onko se onnistunut pelastamaan Ruotsin pahimmilta taloudellisilta takaiskuilta?

:::::::::::::::::::::::::

Unto Hämäläinen esitti Ylen aamu-TV:ssä, että presidentin ja hallituksen välisessä kiistassa on kysymys sukupolvikuilusta. Niinistö on vanhan liiton miehiä ja nuoret (naiset!) haluavat pitää otteen hallussaan yhdessä asiantuntijaorganisaatioiden kanssa. Tässä analyysissa voi olla perää.

Hallituksella on nytkin valtiosihteeri Mikko Koskisen johtama koronatyöryhmä, joka käsittääkseni pyrkii toimimaan koordinoijana eri ministeriöiden välillä. Sen roolina on toimia varsin näkymättömänä taustavalmistelijana. Ihan kaikki ei mennyt putkeen. Virhe tapahtui, kun lentoliikennettä ei pystytty hallitsemaan, vaan luotettiin liiaksi lentomatkustajien omaan harkintakykyyn. Valvonta ja toimenpiteet hajosivat eri ministeriöiden väliin. Koordinaatioelin ei tässä kohtaa onnistunut tehtävässään.

Osin em. syystä pääministeri Marin ilmoitti tiedotustilaisuudessa 1.4.2020 valtioneuvoston kansliaan perustettavasta operaatiokeskuksesta, joka selvästikin on hallituksen työrukkanen.

:::::::::::::::::::

Nykyistä kriisiä on verrattu 1990-luvun alun lamaan. Minusta näytti tuolloin, että hallituksen johto keskitti itselleen kaiken vallan ilman mitään ulkopuolista ”koordinoivaa nyrkkiä”. Hallituksen ydinryhmä (Aho ja Viinanen) oli se äärimmäisen typistetty nyrkki.

Tuntuu luontevalta ajatella, että 1) 1990-luvun suuri lama, 2) finanssikriisi ja 3) tämä nyt meneillään oleva kriisi ovat kaikki omanlaisensa. Niillä on toki yhteisiä piirteitä, mutta myös eroavuuksia. Suuri ero syntynee siitä, että nykykriisin kesto ei lyö vertoja kahden aiemman katastrofin kestolle. Odotan siis, että koronakriisi on selvästi lyhytaikaisempi.

Vielä yksi kysymys:

Onko tässä koronakriisin synnyttämän kriisin hoidon arvioinnissa kysymys naisenemmistöisen hallituksen aliarvioinnista? Tämäkin kysymys on syytä nostaa pöydälle, vaikka todistaminen onkin vaikeaa.