Vaalit, poliittinen ilmapiiri ja pikku hiljaa hiipuva korona

 

Ilmassa alkaa olla vaalien tuntua. Samaan aikaan koronapandemia osoittaa laantumisen merkkejä, joskin viime mainittuun kannattaa jättää melkoinen varaus.

Hallituksen ja opposition välit kiristyvät, niin kuin usein tapahtuu vaalien lähestyessä.  Nyt on vielä päällä  hermoja raastamassa koronatauti, joka lisää kierroksia syyttelyyn ja vastasyyttelyyn.

Yksi silmiinpistävimmistä reagoinneista tässä tilanteessa oli HS:n Marko Junkkarin artikkeli 3.4.2021,  jossa hän miltei pikkulapsimaisen kiukuttelevaan tapaan vaati hallitusta ilmoittamaan,  millainen vaihe taudissa on 25.6.2021. Mikä hysterian purkaus!  Ainakin minun  arvioissani  Junkkari sortui melkoiseen pohjanoteeraukseen. Hysteria on tauti,  jonka kanssa kannattaa olla yhtä varovainen kuin  varsinaisen taudin - koronaepidemian – kanssa.  Exit-strategia voidaan ja se pitää laatia, mutta ei siitä mitään ehdotonta diktaattia pidä muodostaa. Tauti ei tottele hallinnollista määräystä.

Ajattelin asennoitua vastavirtaan ja yrittää nähdä asioissa inhimillisemmän puolen,  päättäjiä ymmärtävän puolen. On jollain tapaa käsitettävissä,  että pitkäkestoinen turhautuminen ja ärtyneisyys purkautuu harkitsemattomina ilmauksina, mutta on epäreilua,  kun se henkilöityy kostonhimoisena johonkin päättäjään.

Juha Sipilä teki pääministerikaudellaan  kiistattomia virheitä, mutta hänkin sai osansa ansaitsemattomista haukuista,  ”kusitolppana olemisesta”, kuten hän itse  asian tympääntyneenä ilmaisi. Helppoa ei ollut hänen edeltäjillään Jyrki Kataisella ja Aleksander Stubbillakaan. Kuinka voitonriemuisesti  alkoikaan Aleksander Stubbin matka poliittiselle huipulle. Mutta mitä vielä, sylkykupiksi joutui hänkin.

Tuntuu jotenkin falskilta sanoa,  että pääministereihin  kyllästytään.  Ajan kuluessa pilkan kierrokset lisääntyvät nettiketjujen saattelemina. Kirjoittelu on saanut tarkoitushakuisen luonteen. Voidaan oikeastaan pitää ihmeenä,  että hallitukset ovat pysyneet pienin muutoksin  pystyssä vaaleista vaaleihin.  Ehkä se on osoitus suomalaisen demokraattisen järjestelmän vakaudesta.

Päätöksentekijät tarvitsevat rohkaisua ja kannustusta myös silloin,  kun pääviesti on kritisoiva. Kyllä nykyinen hallitus ansaitsee kiitosta ankarienkin moitteiden ohessa, koska Suomi on selvinnyt koronataudista ja muistakin tehtävistä  objektiivisesti katsoen varsin hyvin. Nyt jää vaikutelma  kyttäävästä mielialasta:  patoutunut kauna pääministeriä kohtaan odottaa purkautumista ja purkautuukin tilaisuuden tullen. Kaikki on esillä kritiikin sävyttämänä, ulkonäkökin.

Ilmapiiri on sakeana ilkkumista ja jälkiviisautta. Ansakuoppia viritellään,  jotta poliittiseen vastustajaan päästään kiinni.

:::::::::::::::::::::::::

Mutta aiemminkin on selvitty ja vaikeammissa olosuhteissa.

Vastaava epidemia tai pandemia oli sata vuotta sitten,  kun Espanjantauti (oikeammin Amerikantauti) pyyhki neljänä aaltona yli Suomen. Silloin elettiin sisällissodan jälkeistä  aikaa ja väestön terveystilanne oli heiveröisellä pohjalla. Olosuhteet olivat nykyistä ankarammat.  Espanjantauti vaati globaalisti vähintään kymmenkertaisen uhrimäärän koronaan verrattuna.

Voitaneen sanoa, että koronan hoidossa on pitänyt kehittää toimintatavat ja mekanismit nykyaikaan sopeutettuna eli aivan uudella tavalla.  Koronanvastaisen taistelun johtajat – poliitikot ja virkamiehet -  eivät tarvitse sääliä, mutta  myötäsukaista ymmärtämistä sitäkin enemmän. Arvostelua joka tapauksessa piisaa,  vaikka sitä säännösteltäisiinkin.