Miten Ronald Reaganista tuli Reagan?

 

 Yle areenan Historiasarjassa on nähtävillä amerikkalainen neliosainen dokumenttisarja Ronald Reaganista: ”Historia: Ronald Reaganin Amerikka”, jonka ensimmäinen osa on nimeltään ”Hollywoodin kasvatti” (”The Hollywood Myth Macine”).

Dokumentin alkuperäinen nimi, ”The Reagans”,  on oireellinen: Reaganeita oli kaksi,  Nancy ja Ronald, jotka molemmat osallistuivat tulevan presidentin uran rakentamiseen. Nancy Reagan olikin  melkoinen kannustaja  ja miehensä uran taustavaikuttaja. Hän pysyi näennäisesti taustalla, mutta ohjaili kulisseista  käsin miestään päätöksenteossa. Hän oli yksi tärkeistä Reaganin uran luovijoista.

On haastavaa  arvioida Ronald Reagania (1911-2004) itsenäisenä päätöksentekijänä. Hän toimi niin usein muiden laatiman käsikirjoituksen mukaan.  Reaganin vakuuttavin puoli oli hänen ulkoinen esiintymiskykynsä.  Ehkä odotukseni Reaganin kaltaisen poliitikon osalta olivat liian korkealla tasolla. Kuulun siis niihin, joiden on vaikea hahmottaa Reagania totutuin mittarein. Eniten kritisoin aikanaan Reagania asiahallinnan puutteista. Hän oli suuresti riippuvainen avustajiensa  ohjailusta. Myönnän toki liioittelun vaaran.  

Mitä odotin Reaganilta? Ehkä sitä,  että hänellä olisi merkittävää itsenäistä ajattelua, ”omaa politiikkaa”, ”omaa kehityskykyä”. Tätä piirrettä en Reaganissa havainnut. Sen sijaan olen nähnyt hänessä ehkä stereotyyppisesti poliitikon,  jolle joku on kirjoittanut ”käsikirjoituksen”, ja kun se on valmis kutsutaan ”näyttelijä” Ronald Reagan paikalle. Hän esiintyy sujuvasti, hän näyttele erinomaisesti ja tekee kaiken muunkin näyttelijän näkökulmasta oikein. Reagan suunnitteli alun perin – syystäkin -  elokuvanäyttelijän uraa, mutta hänestä ei tullut suurta elokuvamaailman staraa. Olen päätellyt,  että häneltä puuttui tarmokkuutta kehittää omaa uraansa.

Joku dokumentissa haastatelluista  kuvaa Reagania amerikkalaisuuden karrikatyyrinä. Tästä voisi päätellä,  että dokumentissa on kriittinen ote Reaganiin. Kaikkea muuta!  Haastateltavat silittävät myötäkarvaan päähenkilöä - myös silloin,  kun rohkenevat sanoa jotain poikkipuolista sankaristaan. Ajatuksellisesti tahdin dokumentissa määrää Reaganin  oma poika, Ron, joka silloinkin, kun leukailee Reaganin toilailuille tai muille osaamattomuuksille, muistaa höräyttää naurun päälle: pieniähän nämä asiat ovat. 

Dokumentti alkaa hyvin luonteenomaisella kohtauksella, jossa Reagan on jo ilmeisesti presidentti. Hänen ympärillään hyörivät lukuisat avustajat, jotka valmistavat presidenttiä pitämään rennon,  mutta  saavutetuista suurteoista kertovan puheen. Kaikki näyttää valmiiksi pureskellulta, puheen sisältö, painotukset ym.  Puhe  tulee kuin apteekin hyllyltä. Reagan selviytyy tilanteesta rautaisella rutiinilla. Näyttelijäkokemus paistaa kaikesta läpi.

Koko dokumentti on rakennettu niin, että Reaganin ympärillä olleet ihmiset muovailevat kuvaa presidentistä ja vartioivat hänen integriteettiään, ”eheyttään”.

Dokumenttisarjan  ensimmäisessä osassa kerrataan Reaganin matka lapsuudesta Kalifornian kuvernööriksi. Tähän Reaganin elämänvaiheeseen keskityn tässä kirjoituksessa.

Tulevan presidentin juuret ovat New Dealin aikaisessa Amerikassa. Elämisen ehdot olivat niukat.  Kysymys oli selviytymisestä ja Franklin Rooseveltin ohjelma tarjosi Reaganeille selviytymiskeinon. Isä oli alkoholisti ja kavensi perheen elämisen mahdollisuuksia. Isän kohtaloita ei peitellä dokumentissa, joskin niihin sisältyy osin legendaa, epätosia tarinoita. Tässä kaikessa on aineksia amerikkalaiseen myyttiin: vaikeuksien kautta voittoon. Dokumentissa annetaan ymmärtää, että Reagan kätki  tarinan taakse todellisen minänsä. Kysymys oli suojautumiskeinosta.

Armeijaan häntä ei hyväksytty  toisen maailmansodan aattona näkökyvyn ongelmien takia. Ilmeisesti tämä jäi vaivaaman nuorta Reagania: annetaan ymmärtää, että hän olisi halunnut olla James Stewartin kaltainen sotasankari. Hän teki sodan aikana elokuvamoguli Jack Warnerin alaisuudessa propagandafilmejä ja myi sotaobligaatioita,  kuten niin moni muukin näyttelijä tuohon aikaan.

Reagan pärjäsi mainosalalla, kun elokuvaura jäi keskinkertaiseksi. Reagania avitti se,  että hän tapasi oikeat henkilöt (esimerkiksi tähtientekijä Louella Parsonsin) oikeaan aikaan ja pystyi luomaan pitkäkestoisia ystävyyssuhteita vaikutusvaltaisiin henkilöihin.

Reaganin suhdepääoma kasvoi, kun hän nai näyttelijä Jane Wymanin. Tässäkin oli taustalla Louella Parsons, joka ”käsikirjoitti” Reaganina elämää eteenpäin. Tuleva presidentti yritti monenlaista, hän mm. pyrki jalkapallotähdeksi, mutta ei menestynyt. Sen sijaan hän pääsi jalkapallotähdeksi elokuvaan.

Sodan jälkeen Reagan havaitsi, että ”jotain oli tekeillä”. Se ”jotain” oli, että sodanaikaiset liittolaiset USA ja Neuvostoliitto kääntyivät kylmässä sodassa toisiaan vastaan ja todellinen tai keksitty vainoharhainen epäily toisen pahoista aikeista valtasi mielet. Dokumentissa nähtävässä vanhassa haastattelussa Reagan antaa ymmärtää, että FBI otti häneen yhteyttä kommunistien vastaisessa taistelussa. Reagan oli näyttelijäliiton puheenjohtaja ja tarttui innolla uuteen haasteeseen. Reagan toteaa,  että hänen haluttiin toimivan yhteyshenkilönä kommunistien vastaisessa taistelussa. Tehtävä oli vähintäänkin arveluttava, sillä hän toimi näyttelijäkollegoitaan vastaan usein huhutietojen varassa.  Toinen asia oli sitten se, että ”kommunistiksi” pääsi tuonaikaisessa Amerikassa hyvin vähillä ”näytöillä”. Sodanaikainen liittolaisuus Neuvostoliiton kanssa (jossa työssä moni oli mukana vilpittömästi) kääntyi nyt itseään vastaan. Moni näyttämötyön huippuammattilainen joutui luopumaan  urastaan kommunistiksi leimaamisen takia.

Eniten ihmetyttää, miten heikkona amerikkalaista kaikkivoipaa demokratiaa ja kapitalismia oikein pidettiin,  kun muutaman tuhannen kommunistiksi epäillyn uskottiin uhkaavan amerikkalaista elämänmuotoa.  Reagan luovi tilanteesta irti leimautumatta pahimpiin kollegojensa syöjiin lukeutuvaksi.

On vaikeaa sanoa,  miten syvälle Reagan sukelsi viisikymmentäluvun mccarthyismiin, koska aihetta ei käsitellä dokumentissa syvällisemmin.

Reaganin osalta kommunistivainoihin osallistuminen merkitsi myös siirtymistä politiikan pariin  niin kokonaisvaltaisesti, että Jane Wyman pakkasi kapsäkkinsä ilmoittaen syyksi Reaganin ajankäytön: ei ollut kotielämää. Wymanin ura kääntyi samalla nousuun, kun taas Reaganin elokuvaura ei oiennut vaan lasku syveni.

Tähän aallonpohjaan osui avioituminen Nancyn kanssa, mikä sitoutuminen ei Reaganin taholta tapahtunut aivan kivutta. Reaganin uran kannalta se oli kuitenkin onnenpotku, niin täydellisesti vaimo osallistui miehensä uran luontiin. Nancy ajoi miestään eteenpäin urallaan.

Reaganin siirtyminen amerikkalaisittain vasemmalta oikealle kuvataan dokumentissa tapahtuneeksi  Nancyn äidin varakkaan (ääri)oikeistolaisen aviopuolison vaikutuksesta.

Elokuvauran sijasta Reagan menestyi TV-juontajana ja General Electricin mainosmiehenä. GE lahjoitti Reaganille ”täysin sähköistetyn GE-talon”, joten talousmurheet väistyivät. Dokumentissa on pitkä pätkä molempien Reaganeiden yhteisestä talomainoksesta.

GE:n kautta Reagan siis lavensi uraansa yritysmaailman eläväksi mainokseksi. Hänen arvioitiin mainoskampanjoissa puhuneen 200 000 ihmiselle, joista varmaankin suuri osa oli hänen tulevia äänestäjiään. Samalla konservatiivinen maailmankuva edelleen vahvistui. GE:n mukana  hän omaksui sloganin, että ammattiliittoja ei tarvittu!  Siis juuri sitä työtä,  mitä hän oli pitkään tehnyt. Kuitenkin vuonna 1962 hän sai GE:ltä potkut monopolitutkinnan yhteydessä. Tutkimukset juontuvat Robert Kennedyyn ja oikeusministeriöön. Vasta tässä yhteydessä Reagan -  demokraatteihin suuttuneena - siirtyi virallisesti republikaanien kannattajaksi.

Kuusikymmentäluvun yhteiskunnallinen liikehdintä vahvisti konservatismia Reaganissa. Ideologinen katsanto oli selvä: Reaganin demokraateista luopuminen tapahtui, koska demokraatit eivät suostuneet olemaan valkoisten amerikkalaisten puolue. Vuoden 1964 presidentinvaaleissa Reagan asettui luonnollisesti Barry Goldwaterin kannattajaksi. Kysymys ei ollut mistään päiväperhoeleestä, vaan voimakkaasta ideologisesta tuesta äärioikeistolaiselle ehdokkaalle. Goldwater jatkoi vaalikampanjansa loppuun saakka kovalla oikeistolaisella linjalla ilmeisen tietoisena lopputuloksesta. Sekä Goldwater että Reagan olivat sitä vastaan, että ”valtiovalta toimii kansalaisten puolesta”. Heidän mielestään ”valtion piti palvella suurpääomaa”, kuten eräs haastateltava sanoo.

Dokumentin hämäävä Reagan-hymistely tulee räikeästi esille,  kun siinä todetaan,   että republikaanit olivat Goldwaterin myötä nousussa. Tosiasiassa republikaanit ja Goldwater kärsivät maanvyörymätappion vuoden 1964 vaaleissa,  joka sivuutetaan ohimennen dokumentissa. Vuosia myöhemmin Goldwatwer koki jonkinlaisen uudistusmielisen heräämisen ja jopa radikalisoitumisen,  joilla hän nousi vanhaa konservatiivi-Goldwateria vastaan. Reaganin kohdalla sellaista ei  tarvinnut pelätä. Voidaan vain arvailla, miten esim. kansalaisoikeusliikkeelle olisi käynyt,  jos oikeiston nousu olisi ajoittunut 60-luvun alkuun.

Ronald Reaganin tähti nousi laajaan kansalliseen näkyvyyteen, kun hän piti vuoden 1964 presidentinvaalitaistelun tiimellyksessä kuuluisan puheensa ”A Time for Choosing”, jolle uskollisimmat kannattajat antoivat kunnianimen ”The Speech”. Koko puheen punaisena lankana oli valtion roolin pienentäminen. Puhe nousi yhteiskunnallisen saarnan asemaan oikeistopiireissä. Tästä puheesta oikeastaan käynnistyi myöhempi konservatiivisuuntaus Yhdysvaltain politiikassa.

Oikeistopiireissä Reaganista innostuttiin ”The Speechin” aktivoimana.  Seurauksena Reaganin ympärille kerääntyi varakkaita sponsoreita hänen poliittisen uransa tukemiseksi.

Tavoitteeksi asetettiin Kalifornian kuvernöörinvaali vuonna 1966. Nancy Reagan oli miehensä uskollinen tuki kaikissa vaalikampanjoissa, niin tässäkin. Monet dokumentissa haastatellut uskovat,  että ilman vaimoaan häntä ei olisi valittu tehtäviinsä.

Osavaltiovaalien yhteydessä Reaganin tukijat keksivät uuden sloganin ”kansalaispoliitikko”, jolla kai lähinnä tavoiteltiin koko kansan poliitikon asemaa ilman poliitikko/puoluekytkentää. Tottuneena imagonrakentajana hän onnistui vaikuttamaan ihmisiin.

Reagan luotti myyttiseen uskoon, joka kohdistui  tavalliseen kansalaisen voimaantumiseen ja tietenkin hän  uskoi kansakunnan perustajaisiin. Hän halusi olla myyttinen ”kansalaissankari”. Siihen tarvittiin varakkaiden kansalaisten tuki,  jotka pitivät huolen, että Reagan kannatti ”oikeita asioita”.

Dokumentin ensimmäinen osa päättyy Kalifornian kuvernöörin vaalien voittoon.  Kuvernöörinä Reagan palveli kaksi kautta (1967-1975). Sen jälkeen hän alkoi valmistautua vielä suurempiin tehtäviin…