Rauhanliikkeillä on puheenvuoro

 

 

Taannoin käytiin kamppailua siitä tarjoaako sotilaallinen liittoutuminen turvaa vai ei. Nyt ylivoimainen enemmistö on kallistunut kannalle,  että kyllä tarjoaa. Mutta mitä ajattelevat ne yhteisöt,  jotka nimenomaisesti ovat ottaneet rauhan säilyttämisen tavoitteekseen ja tehtäväkseen?

Ylen Aamu-TV:ssä 11.5. 2022 annettiin puheenvuoro rauhanaatteen edustajille ja edistäjille. Keskustelijoina toimivat Sadankomitean pääsihteeri Jarmo Pykälä ja Rauhanliiton puheenjohtaja, rauhantutkija Tarja Cronberg. Rauhasta puhuminen ei todellakaan ole iltapäivälehtien lööppien suosikkiaiheita näinä aikoina. Poimin ohessa joitakin esiinnousseita teemoja Aamu-TV:n haastatteluista ja kommentoin myös omalta osaltani puheenvuoroja.

Huomasin yhtymäkohtia omaan ajatteluuni keskustelijoiden näkemyksissä  nykyisessä sodan sumun tilanteessa. Cronberg totesi vallitsevan tilanteen ankeuden: diplomatialle ei ole tilaa eikä mitään rauhanneuvotteluja ole meneillään Ukrainan sodan osapuolien kesken.  Päinvastoin valmistaudutaan pitkäaikaiseen sotaan. Sotatilanteen seurausvaikutuksena taloudelliset ongelmat ovat paisuneet ja köyhyys on lisääntynyt puhumattakaan sotilasmenojen lisääntymisestä.

”Ei koskaan enää sotaa” on jäänyt hurskaaksi toiveeksi myös Euroopassa. Entä sitten Suomen mahdollisuudet rauhanvälitystehtäviin? Jarmo Pykälä piti tärkeänä Venäjän kansalaisyhteiskunnan tukemista.  Molemmat pitivät tärkeänä Helsinki-prosessin jatkamista. Cronberg otti esille toimimisensa Pohjois-Karjalan maakuntajohtajana kuuden vuoden ajan. Rakennettiin yhteistyötä rajan yli kolmen Suomen maakunnan ja Venäjän puolelta Karjalan tasavallan kanssa Suomen, Venäjän ja EU:n rahoituksella. Nyt ollaan murheellisessa tilanteessa: tehty työ on valunut käsittääkseni täysin hukkaan ja esimerkiksi kanssakäyminen henkilötasolla on päättynyt aidan rakentamiseen valtioiden välillä. Yliopistot ovat lopettaneet myös yhteistyön.   Syynä on tietenkin Putinin käynnistämä sota, Ukrainan sota. Aita ikään kuin symboloi kaiken arkisen kanssakäymisen loppumista kahden maan kansalaisten välillä. Jää tunne, että yhteistyön päättymisessä on lopullisuuden tuntua: rakennetaan pitkäaikaista vihollisuutta eikä yhteistyön jatkamisessa nähdä enää mitään järkeä.

Yhdeksänkymmentälukulainen ”Eurooppa ilman jakolinjoja”  loistaa poissaolollaan, toteaa Cronberg. Ei saa edes tavata!

::::::::::::::::::::::::

Sadankomitean johtoajatus on ollut liittoutumattomuus ja näin ollen  Nato ei ole oikea tie, rauhan tie, toteaa Jarmo Pykälä. Cronberg kiinnittää huomiota  ydinasepelotteeseen, jonka nimiin  Naton puitteissa vannotaan. Cronberg näkee ydinasekysymyksessä ”kaksipuoleisuuden”, toisaalta ydinaseista pitää päästä eroon, koska ne tuhoavat maailman ja toisaalta mainitun – olemassa olevan – ydinasepelotteen katsotaan suojaavan  maailmanpalon syttymiseltä.

Nato on ydinaseliitto. Ydinaseet luovat vastaiskuperiaatteen. Turvatakuut ydinaseisiin liittyen  luovat väärän turvallisuuden tunteen. Turvatakuita ei ole koskaan testattu. Cronberg vie ydinaseiskujen ”vastavuoroisuuden”  periaatteen todella pitkälle. Cronberg suhtautuu skeptisesti  siihen, että Yhdysvallat asettaa oman maansa asutuskeskukset vaaranalaisiksi käyttämällä ydinaseita  Euroopassa, jos Venäjä hyökkää jonkun eurooppalaisen  Nato-maan kimppuun ensin. 

Kun Ukraina siirsi ydinaseensa Venäjälle vuonna 1994, niin  se sai turvatakuut USA:lta, Venäjältä ja Britannialta siitä,  että Ukrainan rajat säilyvät. Krimiä ei kuitenkaan mikään taho suojannut,  kun Venäjä otti sen haltuunsa. USA ja Britannia sanoivat , että niiden itsensä antamat turvatakuut eivät olleet juridisesti pitäviä. Oliko pukki (Venäjä) kaalimaan vartijana?  Kuten tiedetään, aina löytyy syyt jonkin alueen valtaukseen,  kun kaivaudutaan riittävän syvälle historiaan.

Suomessa on voimassa vahva luottamusyhteiskunta, ehkä luotamme joskus naiiviuteen saakka toisiin ihmisiin ja valtioihin. Täytyy toivoa, että nyt annettavien turvatakuiden  suhteen ei tarvitse pettyä.

Jarmo Pykälä kaipasi enemmän keskustelua ”kyllä, ei, ehkä, mutta” -pohjalta. Tarvitaan siis enemmän sävyjä debattiin. Pykälän mielestä löytyy liian vähän asiantuntijoita,  jotka kertovat Natosta sekä hyvät että huonot puolet. Voisin olla vaikka samaa mieltä. Ylellä olisi ollut mahdollisuus laajentaa keskustelun skaalaa, mutta se ei ole pitänyt sitä tarpeellisena. Nyt Pykälän toive on jo menneen talven lumia.

Juuri nyt ilma on täynnä erilaisia julkilausumia, tuen osoituksia, turvalausekkeita ja myötätunnon osoituksia, mutta myös uhmakkaita voimapoliittisia lausahduksia. Toivottavasti yksityiskohtien viidakossa päättäjät säilyttävät kokonaisnäkemyksen ja maltillisuuden ja ylilyönneiltä vältytään.  

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Edellä on referoitu Aamu-TV:ssä käytyä virkistävää keskustelua kansainvälisen politiikan tilasta rauhanliikkeiden näkökulmasta. Tällainen keskustelu olisi pitänyt voida käydä jo viikkoja tai kuukausia aiemmin. Keskustelun lopussa todettiin, että Venäjän, Naton ja Ukrainan hallitessa keskusteluavaruutta jäävät paitsioon esimerkiksi ilmastokysymykset,  joiden ratkaisuun Nato ei luonteensa mukaisesti osallistu. Ehkä oikeampaa olisi ollut todeta, että ilmastokysymyksistä vallitsee selkeitä erimielisyyksiä Naton jäsenvaltioiden kesken. Kaiken kaikkiaan sodan sumu  haittaa näkyvyyttä tärkeisiin kysymyksiin (ilmastokysymysten ohella talous, elintarvikehuolto, maailmankaupan ongelmat ym.). Elämme samanaikaisesti  pakottavien yksimielisyyspaineiden ja vastakkainasettelun  aikoja.

Voimasuhdekamppailun lopputulokseksi näyttäisi muodostuvan,  että liittoutumattomuus vahvistettuna valikoiduilla valtioiden välisillä  syvenevän yhteistyön muodoilla kärsi tappion: sekä Suomi että Ruotsi valitsivat Naton. Presidentti Niinistö käytti peilivertausta kuvatessaan Suomen (ja Venäjän) ratkaisun perusteita. Mikä ettei! Sen olisi voinut sanoa toisinkin: niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Venäjän suhtautumista omien pakkomielteenomaisten toimiensa seuraamuksiin voisi kuvata välinpitämättömäksi suurpiirteisyydeksi. Halutaan niin kovaa yhtä (Ukraina) että menetetään toisaalla (Ruotsin ja Suomen liittoutumattomuus). Lopputulos voi olla, että käteen ei jäänyt mitään ja heikennettiin Venäjää historiallisella tavalla.