keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Monen tahkon Lauri Pihkala

 

Kalle Virtapohja on kirjoittanut elämäkerran Tahko Pihkalasta: ”Lauri Pihkala. Koko kansan Tahko” (Docendo, 2022).



Lauri Pihkalan (1888-1981)  elämä osui isolta osin suomalaisen urheilun nousun aikaan. Eikä tässä kaikki: hän oli osa tuota itsenäistyvän tai itsenäisen valtion nousuhuumaa. Hänen aktiivisuutensa on hämmentävää rönsyillen monin osin urheilun ulkopuolelle. Sanankäyttäjänä – sekä kirjoitetun että puhutun sanan käyttäjänä -  hän oli ilmiö. Lempinimensä ”Tahko”hän  sai urheiluvaikuttaja Kustaa Levälahdelta, kun Lauri oli kumartunut solmimaan kengännauhojaan ja hänen pyöreä selkänsä toi mieleen tahkon.

Olen sitä ikäpolvea,  joka tutustui ikääntyvän Tahkon ajatuksiin nuorella iällä. Minulle on jäänyt kuva hyvin originellista, jopa eksentrisestä  ihmisestä, joka oli hiukan eri paria kuin se aika, jota elimme. Tahkon ajatuksille hymyiltiin hyväntahtoisesti ymmärtäen: no se oli Tahkoa se.

Kirjassa aivan oikein painotetaan,  että Tahko oli juuri niin vahva kuin hänen ympärilleen kerääntyneet vaikuttajat olivat. Kumppaniensa avulla Pihkala sai ajatuksiaan läpi. Nykyaikaisesti sanottuna Tahko oli superverkostoituja.

Tahkoon tekivät suuren vaikutuksen hänen nuorella iällä tehdyt Amerikan matkansa. Uudessa maailmassa vaikuttivat eurooppalaisille uudet lajit, kuten esimerkiksi baseball, jonka merkityksen oikean laidan Tahko  – ensin vähäteltyään lajia – tajusi, kun hänelle kerrottiin, että Yhdysvaltain yleisurheilun menestys johtui baseballin vahvasta kasvatusalustasta. Baseballin periaatteet ja säännöt olivat helppotajuiset. Yhdysvalloissa ”pesäpalloa” lyötiin vaakaheitosta. Pelissä oli kolme pesää ja kolmen lyöntiyrityksen aikana lyöjän piti päästä kentälle, muuten hän ”paloi”. Kolmen kuoleman jälkeen joukkueiden lyöntivuoro vaihtui.  Enemmän juoksuja (kolme pesää kiertäen) yhdeksän vuoroparin aikana saanut joukkue  voitti ottelun. Yhtymäkohdat Tahkon kehittelemään myöhempään pesäpalloon oli helppo nähdä. Tahkon tavoitteena oli alusta pitäen kansallispelin luominen aivan kuten monilla muillakin kansakunnilla oli omansa. Ne heijastivat kansallisia tunnusmerkkejä, siksi niistä tuli suosittuja.

Kun muut merkkihenkilömme halusivat saada kansakunnan lukemaan ja laskemaan, halusi Tahko saada koko kansan liikkumaan. Ennen pitkää pesäpallo syrjäytti kilpailijansa ”pitkäpallon”.  Pesäpallon Suomen mestaruudesta pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1922.

:::::::::::::::::::::::::::::::

Tahkon opinnot kulkivat pitkän kaavan kautta, mutta lopulta hänestä tuli maisteri pääaineenaan kansantalous. Tutkinto osoittaa pikemminkin taipumusta laajentaa yleissivistystä kuin vetoa syventyä tieteelliseen työhön. Tai sitten koko Tahkon elämä oli tutkiskelua, urheiluelämän selitystä. Lukemattomat olivat ne oppaat,  jotka Tahko teki erityisesti nuorten innostamiseksi urheiluun.

Tahkon nuoruudessa johtava urheilulaji Suomessa oli voimistelu, mutta Pihkala taisteli yleisurheilun puolesta onnistuen tekemään siitä suomalaisten menestyslajin – toki monien muiden suosiollisella avustuksella. Urheilulla oli valtava välinearvo Suomen  tiellä kohti irtautumista Venäjästä.

Kirjaa lukiessa jää kuva, että Pihkala oli omapäinen ihminen, jolla oman käsityksen pitäminen oli oleellista. Kiinnittyy huomio työpaikkojen tiheään vaihtumiseen. Johtuiko tämä luonteen särmikkyydestä? Mihinkään aivan supermerkittäviin tehtäviin hän ei yltänyt, tokko pyrkikään. Voidaan sanoa, että hänen koko uransa oli merkkiteos. Silti läheiset kumppanit olivat tärkeitä lukemattomien ideoiden toteuttamisen takia.

Lauri Pihkala syntyi Gummeruksen pappissukuun (muutti nimen myöhemmin Pihkalaksi). Uskonnollista hänestä ei tullut, sen sijaan hänestä kasvoi ”urheiluun uskovainen”. Mieluisin harrastus oli alun pitäen hiihto. Jotain hänessä kuvaa ylipitkät hiihtourakat,  joita hän alkoi harrastaa. Pisimillään hän hiihti  108 kilometrin päivämatkan Pihtiputaalta Äänekoskelle 1900-luvun aluissa. Hän oli tavallaan extremeurheilun edelläkävijä! Siinä sivussa hän keksi verryttelyn vetreyttävän vaikutuksen rankkaan suoritukseen. Tämä oli hänen ensimmäisiä urheiluoivalluksiaan.

Suomen nuori urheilu kävi kaksikamppailua yksilö- ja joukkuelajien kesken, mutta myös kilpaurheiluun erikoistumisen ja tasapuolisen kehon ja henkisen kehittämisen kesken. Olympiakisat pönkittivät kilpaurheilua ja erikoistumista. Yksiköt nousivat Suomessa joukkueurheilun edelle. ”Kaikenpuolisuus-  vaiko erikoisalaurheilu”, Tahko kysyi. Lauri Pihkala oli käytännössä yleisurheilun monipuolisuusmies, joka pärjäsi sekä juoksuradalla että kenttälajeissa, varsinkin hypyissä. Voidaan sanoa, että hän kuitenkin pyrki erikoistumiseen lahjojensa puitteissa. Viimeinen silaus eli keskittyminen yhteen tai kahteen lajiin jäi tekemättä. Samasta syystä epäilen,  että häneltä jäi aivan huippu saavuttamatta. Lontoon olympiakisoissa 1908 Pihkala edusti Suomea seiväs- ja korkeushypyssä. Hän joutui maksamaan itse matkansa! Tässäkin yhteydessä Tahko löysi kehitettävää: urheilun kieli oli englanti. Miksi meillä suosittiin saksaa, ruotsia ja venäjää? Tahkomaiseen ehdottomaan tyyliin hän myös vaati kurin ylläpitoa Lontoon joukkueen johtajilta.

Pihkala keskittyi Lontoon jälkeen yhä enemmän juoksuihin, ja niistä pikajuoksuihin.  Ennätyksiksi kirjattiin aktiivikauden päättyessä seuraavat: 200 metriä 23,4, 400 metriä 51,5 ja 800 metriä 1.58,1. Vuosina 1911 ja 1912 hän voitti Suomen mestaruudet 200 metrillä, 400 metrillä ja 800 metrillä! Kansallisella tasolla Lauri Pihkala oli kova tekijä. Tukholman olympiakisoihin Tahko lähti suurin toivein, mutta joutui keskeyttämään 800 metrin juoksun jo erissä.  Vauhti oli liikaa.

Pihkalan maine kasvoi toisen Amerikan matkan (1912) seurauksena. Hänestä oli pikku hiljaa kehittymässä oman aikansa ”hätkäyttäjä” asiantuntijamielipiteillään. Amerikan mallin mukaan hän levitti urheilun ilosanomaa ympäri Suomea. Hänestä kehkeytyi urheilijoiden keskuudessa henkinen johtaja, joka taisteli amatöörihengessä ruskeita kirjeitä ja piiloammattilaisuutta vastaan.

Aina vähän väliä Tahko ilahdutti myös keksinnöillään. Näitä olivat varhaisessa vaiheessa mm. suksiside ja konekirjoitusteline. Leipäpuun tarjosi mm. SVUL, jonka palveluksessa Tahko toimi urheilukonsulenttina

:::::::::::::::::::::::::::::

Kansalaissodassa  Pihkala oli valkoisten puolella osallistuen kahteen taisteluun. Näihin liittyy paljon ristiriitaista tietoa. Häntä on epäilty teloituksiin osallistumisesta (ns. Harmoisten verilöyly) ja jopa siitä, että hän olisi johtanut verilöylyä. Jotkut tutkijat tukevat väitettä, kun taas Kalle Virtapohja suhtautuu niihin kriittisesti pystymättä kuitenkaan omien lähteidensä perusteella täysin kumoamaan väitteitä. Kaiken kaikkiaan Pihkalan sotaretki ei ollut onnistunut kokemus. Syytöksiä kohdistuu myös Tahkon väitettyyn  rodunjalostusaatteen edistämisen. Virtapohja yrittää asettaa kyseenalaiseksi myös nämä pyrinnöt tarkoitushakuisina, joskaan lopullista selvyyttä asioihin on vaikea saada. Yhteenvetona voisi todeta, että kirjoittaja suhtautuu Pihkalaan puolustelevasti painottaen,  että kysymys on varmistamattomista tiedoista. Mene ja tiedä, epäilyn siemen jää.

Suojeluskuntatyö oli lähellä Tahkon sydäntä. Muutoinkin hän panosti maanpuolustustyöhön, olihan urheilun kautta saatu kunto yksi keskeisistä maanpuolustuksen pilareista. Suojeluskuntaurheilun kautta moni laji sai vahvistusta joukkoihinsa. Pihkalassa vahvistui kommunistien ja sosiaalidemokraattien vastaisuus. Vastaavasti Saksan ihailu ja erityisesti Saksan panostus liikuntaan ja urheiluun oli Pihkalan mieleen.

Vuonna 1921 Tahko esitteli monivaiheisen kehittelyn tuloksena pesäpallon, josta tuli kansallispeli. Minulle on jäänyt pesäpallosta mielikuva, että tahko näki siinäkin - monien tärkeämpien asioiden rinnalla - käsikranaatin heittosimuloinnin.

Suojeluskunnat lakkautettiin sodan jälkeen, kuten saatettiin odottaa. Tahko menetti tärkeän työnantajan. Samalla hänen pääteesinsä ”urheilu valmistaa kansakuntaa sotaan” vanhentui auttamattomasti. Tahko oli tuolloin 56-vuotias eikä osallistunut enää työelämään. Miten hän tuli toimeen? Virtapohja paljastaa asian kirjassaan: hän sai everstiluutnantin eläkkeen.

Viisikymmentäluvulla Tahkon aktiivisuus osin laantui, mutta puheet ja kirjoitukset seurasivat toisiaan. Filmatuissa uutiskatsauksissa hän näkyi edelleen kaikelle kansalle.

Moniin asioihin Pihkala innostui ja monia asioita hän sai aikaan. Suunnistus muodostui pitkäaikaiseksi suosikkilajiksi. Suojeluskuntien ja Tahkon työn tuloksena urheilukenttäverkosto laajeni voimakkaasti. Tahko tarttui lukuisiin asioihin kumppaniensa kanssa tai yksin: hiihtosuunnistus, Salpauselän kisat, murtomaahiihto tasamaan sijasta (maanpuolustus!), suksien lyheneminen lähes kolmesta metristä, hiihtoloma, Suomen Latu ja kansanhiihto (joskin Tahko piti hiihdettäviä matkoja liian lyhyinä), Pirkan hiihto, Suomen urheilulehden päätoimittajuus, Maaottelumarssi 1941, maastopyöräily, idea Urheiluopistosta, seiväspatentti, pituussuuntaisten hyppyjen mittauslaite, kotivoimistelun hyödyllisyyden tähdentäminen, kansanterveyden edistämistyö….

Jääkiekosta Tahko innostui jo 1930-luvulla!

Ruotsalaiset kommunistit leimasivat hänet ”fanaattiseksi ryssävihaajaksi ja taantumukselliseksi”, kun hänet kutsuttiin vierailuille Ruotsiin. Osasi hän olla särmikäs kotimaassaankin: Paavo Nurmen kanssa (joka ei ollut ihan helppo ihminen hänkään) hän riitaantui maaottelussa juostavista matkoista. Urho Kekkonen oli Tahkon yhteistyökumppani sotien välissä, mutta Kekkosen kääntäessä takkia jatkosodan aikana ei Tahko pysynyt mukana. Pihkala yritti syrjäyttää Kekkosen Urheiluliiton johdosta. Välit eivät palautuneet entiselle tasolle.

Naisurheilun suhteen Tahkon kanta vaihteli sen mukaan, mistä urheilulajista puhuttiin: voimistelu, tanssi ja kaunoluistelu kävivät, mutta yleisurheilu ei.

:::::::::::::::::::::::::::

Virtapohja käyttää kommenttipuheenvuorojen esittäjinä kymmenkuntaa asiantuntijaa teemoittain kirjassaan, joka on poikkeuksellinen ja mielenkiintoinen ratkaisu.

::::::::::::::::::::::

Kirja on kirjoitettu ”Tahkon hengessä”. Jää vaikutelma, että sinänsä seikkaperäinen teos on laadittu ensi sijassa kunnioittavassa tarkoituksessa, ei niinkään kriittisellä otteella. Mutta eipähän ole ensimmäinen elämäkerta,  joka on työstetty keskushenkilön halutun omakuvan näköiseksi.

Tahkosta on kirjoitettu ties kuinka monta elämäkertaa, eikä tämä häpeä joukossa. Mutta löytyykö enää uutta kirjoitettavaa?

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti