Mikä on paras vuodenaika? Jokaisella on siitä oma
vankka käsityksensä. Itse olen ratkaisut kantani jo kymmeniä vuosia sitten. Se
on tietenkin kevät. Tärkeintä ovat kuitenkin selvästi toisistaan erottuvat
vuodenajat, joista jokainen voi valita mieleisensä tai vaikkapa kaikki.
Joka tapauksessa luonnon herääminen lumen alta on
hienoimpia kokemuksia. Kuluvana keväänä jouduimme tosin lumitöihin viimeisellä mökkitien
pätkällä, joka hetkeksi vaimensi keväästä johtuvaa innostusta.
On jännittävää havaita, kuinka sääkarttojen mukaan
lumet ovat hävinneet aika päiviä sitten, mutta mökkitiellä puiden siimeksessä
jää tai lumi pysyy kauan paikoillaan pälvien lomassa.
Kevään ajankohta määrittää ensimmäisen mökillä käynnin.
Vuodet, eivätkä keväät, ole veljeksiä
keskenään. Aikatauluhaitari on ulottunut maaliskuun puolesta välistä toukokuun
alkuun. Välillä näytti, että kevät aikaistuu vallan lineaarisesti, mutta kuluva
kevät osoitti, että kevät voi olla myös myöhässä.
Jään väri oli sinisen musta, kun tällä kertaa
saavuimme paikalle. Jäälle ei ollut asiaa. Siellä se laituri taas odotti
nuoralla yhteen sidottuna jäiden puristuksessa……
Kevääseen liitetään myös kova puurtaminen varsinkin,
jos sattuu omistamaan kesämökin. Moni on ratkaissut asian vuokraamalla talvi-
ja/tai kesämökin. Selviääpähän vähemmällä raatamisella. Niin raataminen. Mitä
tuo sana oikein tarkoittaa? Ei kai sitä ihminen omasta vapaasta tahdostaan
raada, jos asia tuntuu vastenmieliseltä. Ja eihän se sitä olekaan. Puuhatessa
nimittäin näkee omien käsiensä töiden jäljen, vaikka ei olisikaan ihan
kätevimmästä päästä.
Kevääseen kuuluvat myös yllätykset. Harva kevät on
sellainen, että kaikki toteutuu odotetusti, ja yleensä ne yllätykset ovat
ikävänpuoleisia. Nytkin - kuluvan keväänä - painevesi ei tullut nikottelematta
kylpyhuoneen suihkusekoittajasta.
Kompostoiva puucee on mainio keksintö. Sen tyhjennys
on kevään ensitoimia. Valmista lannoitetta syntyy kevään istutuksiin ja
pensaille. Samalla vältetään sisä-WC:n ”raskaiden vesien” viemäröinti.
Harmaiden vesien kanssa kyllä pärjää.
:::::::::::::::::::::::::
Joutsenten
mekkala täyttää ilman sepelkyyhkyn etäiseen huhuiluun sekoittuen. Onneksi
joutsenen ääni kuuluu viereiseltä lahdelta metsän vaimentama. Joutsenet joutuvat seisoskelemaan jään päällä
toisiaan viihdyttäen. Oheinen kuva kertoo näkymän klo 5 eräänä toukokuun alun
aamuna sumun vasta pikkuhiljaa hälvetessä.
……. joutsenten kuva…….
Huhti-toukokuussa itikat eivätkä
hirvikärpäset vaivaa. Joillekin ne ovat todella kiusallisia seuralaisia. Seuraamme
lintujen pesintää. Taistelu on joskus kova puolella tusinalla lintupöntöllämme.
Erityisen aggressiivinen on kirjosieppo joka tulee ilmeisesti hieman myöhemmin
kuin sen kilpailijat ja joskus taistelu pöntöstä on kova. Tänä vuonna on paha
myyrävuosi, joten piha on myllätty, kuten joskus pahimmillaan. Ei kun sammaleen
torjuntaan kalkitsemalla nurmikko. Kevään toistuvat työt tuntuvat joskus
turhauttavilta, mutta lopputulos palkitsee….. Joskus sitä miettii, miten jälkeemme
tuleva sukupolvi suhtautuu tähän kaikkeen. Ajat muuttuvat ja ihmisten
mieltymykset niiden mukana. Kun omat varhaiset juuret ovat 1950- ja 1960-luvun
mökkikulttuurissa, on helppoa sisäistää kesämökin rutiinit. Meidän jälkeemme
jäävät ja tulevat saattavat asettaa elämän tärkeysjärjestyksen aivan uusiksi…..
Mökki tarjoaa mahdollisuuden muisteluihin, sillä
järven toisella puolella oli isovanhempieni maatila. Vanhan isännän – papan –
kaksi poikaa rakensivat mökit täsmälleen vastakkaiselle puolelle järveä.
Omituinen ajatus käväisee mielessä: olen nyt siinä iässä, jossa pidin kahta
veljestä jo ikääntyneinä. Itsestä tuntuu, että olen aina poikavekara.
Veden kirkkaus on asia, josta en voisi olla
kiitollisempi. Laiturin päässä näkymä on helposti 6-7 metriä viistosti
eteenpäin. Ehkä joskus on ollut vielä paremmin, iäkäs enoni väittää, että 70
vuotta sitten kaikki rannat olivat vapaat järviruo´osta.
Mökillä tapahtuu odottamattomia asioita. Siellä –
tätä kirjoittaessani – muutun erityisen luontorakkaaksi. Niinpä yksi kevään
urotöistä on sisälle eksyneiden kimalaisten pyydystäminen kertakäyttömukiin ja
kiikuttaminen ulos. Hyvässä lykyssä voipunut kimalainen pelastuu. Niin
luontorakas en ole, että olisin tottunut itikoihin tai punkkeihin. Punkkien
kanssa saa olla varovainen. Niin, muuten tämä on se joka kolmas vuosi, jolloin
pitää ottaa punkkirokote, järjestyksessä kolmas minun punkkihistoriassani.
Mökin kevääseen kuluu erottamattomasti –
koivuvaltaisen pihan takia – lehtien haravointi. Olemme helpottaneet urakkaa
kasaamalla suuren osan lehdistä jo edellisenä syksynä. Silti voimainponnistus
tuntuu hetken näännyttävältä. Sitten helpottaa: se on luultavasti haravoinnin
siisti jälki, joka saa joka kevät uurastamaan pihapiirissä. Työ tekijäänsä
kiittää!
Mökin tekniikka tuo mukanaan omat toimenpiteensä, joissa
joskus tarvitsen mökkitalkkarin apua. Sähköt ja vesi, siinäpä kaksi elämän
eliksiirin lähdettä, joita ilman en enää tulisi toimeen. Mutta ihan silloin
alussa, 40 vuotta sitten, oli aivan luonnollista sytyttää öljylamppu ja
tihrustaa luettavan parissa. Sitten tuli sähköyhtiön mainos: annettiin
ymmärtää, että ilman sähköä ei tule toimeen. Ja ”jos haluat tunnelmaa, sytytä
kynttilä”, kuten yhtiön slogan kuului.
Mökkiin kuuluu itsestään selvänä asiana
mökkipäiväkirja, jota on pidetty yli 40 vuotta. Sen tarkat merkinnät välittävät
tunnelmat, uurastuksen ja ylpeydentunteen aikaansaannoksista. Joskus joku voi
lukea mökkipäiväkirjaa osana tapauskohtaista historiaa. Kirjoja on kertynyt nyt
kymmenisen kappaletta, ja ne ovat arvokas ”muistilista” sattumuksista, mutta
myös määräaikaistehtävistä ja hankinnoista. Ilman mökkikirjan tarkkoja
merkintöjä olisimme pulassa. Mökkikirja välittää kolmen – ellei peräti neljän -
sukupolven käden jäljet tuleville polville. Muutos on suuri: on tunne, että
mökkeily ei välttämättä ole läheskään niin tärkeä asia nykyajan ihmisille kuin
se on minun sukupolvelleni. En aio kuitenkaan surkutella: aika aikaansa
kutakin.
:::::::::::::::::::::::::::::::::::
Voiko kevään kokemusta mökillä peitota mikään? No,
lämmin, pimeä elokuu pihavalojen kajossa tarjoaa hyvän vastuksen! Elokuun
pimeissä mökki-illoissa on oma viehätyksensä. Pehmeä, tuuleton ilma saa minut usein
viivähtämään ulkona pidempään kuin ajattelinkaan. Sytytän pihavalot –
vastarannallekin syttyvät valot. Jättimäinen kuu paistaa hetken pilvien välistä
järven yli. Ei ihme, että kuunsilta on niin vetoava aihe elokuvissa.
Kävelen pilkkopimeässä laituria pitkin sen päähän
saakka. Kävelyn epävarmuus saa horjahtamisvaaran tuntumaan todelliselta.
Vastarannalla loistaa lopulta yhdeksän valoa – osa niistä on pihavaloja. Se
tuntuu jotenkin uskomattomalta – ei tästä ole kauaa, kun sähköä ei ollut
vedetty mökeille. Ehkä naapurit vastarannalla – sillanpääläisittäin - miettivät, mitä tällä puolella puuhataan.
Tuntuu siltä kuin olisin siirtynyt kymmeniä vuosia
historiassa taaksepäin vastarannan kylän tavallisen maatalon – isovanhempieni
tilan - normaaliin illan viettoon. Saunailta heinänteon päätteeksi….. ei se ehkä
silloin kuulostanut romanttiselta, sillä työ oli kovaa. Tosin emme
valittaneetkaan – ei kuulunut tapoihin. Maatalon rytmi oli erilainen kuin tämän
päivän ihmisellä, mentiin varhain nukkumaan, sillä emäntää odotti aamulypsy.
Yökyöpelit tulivat naapuritalosta katsomaan meneillään olevaa TV-sarjaa, ehkä
Bat Mastersonia. Joskus vieraat poistuivat viimeisinä tuvasta – ovet olivat
auki yötä päivää.
Maatilamiljöö muodosti oman pienoismaailmansa. Maailma
sen ulkopuolella tuntui pienenevän, etääntyvän. Maalaistalo aittoineen ”kärrliitereineen”
ja ”riihaittoineen” - enoni valtakunta - sai paikan tuntumaan suuremmalta kuin se
olikaan. Nyt siitä ei ole oikeastaan mitään jäljellä. Talon yläkerran makuuboksissa,
hämärässä päätyikkunavalossa, Pekka Lipposten kanssa vietetyt illat ovat muisto
vain. Kylä on pienentynyt aivan olemattoman kokoiseksi. Koko kunta on liitetty
naapurin ”suurkaupunkiin”. Silloin 1960-luvun vaihteessa väkimäärä oli
moninkertainen nykyiseen verrattuna. Maatalouteen sisältyi jokin erityinen hohto. Hetken mietiskelyn
jälkeen päädyn siihen, että maatalousmiljööseen kuului siihen aikaan vaurauden
tuntu. Nykyajan kapistukset telkkareineen hankittiin varhemmin maalle kuin
kotipaikkakuntani kirkonkylälle.
Posti tuotiin ja haettiin juuri tuosta maalaistalosta,
paitsi viikonloppuna, jolloin posti tuli viereiselle maitolaiturille. Kylän
ukot kokoontuivat turisemaan jonninjoutavia menneistä ja tulevista. Kuuntelin loitonpana
tarkasti mitä puhuttiin, moni asia selvisi näissä juttutuokioissa.
Tuo ympäristö on linnuntietä vain 2 kilometrin päässä
mökiltä järven takana nousevan mäen päällä, mutta maantietä pitkin – järvi
kiertäen - 15 kilometrin päässä. Muistot tuovat tuon ajan lähelle, mutta mennyt
aika – koko sen ajan elämänpiiri – on iäisyyden päässä takanapäin.
Olen vähitellen lakannut muistelemasta – aika aikaansa kutakin, mutta silti….
Tajuan, että nuo asiat tulivat mieleeni, koska
nykyajan mökkiolosuhteet vertautuvat noiden päivien olosuhteisiin. Tee se itse
-kulttuuri on vielä tänä päivänä meissä mökkeilijöissä.
:::::::::::::::::::::::::::::
Kuulen pimeyden keskellä vaimeita puheääniä
laiturinpäähän. Ne kuuluvat naapurimökiltä. Terästän kuuloani, mutta en erota
yksittäisiä sanoja. Ehkä siellä juuri saunotaan, vaikka kello on jo yli 11
illalla…
Huomio kiintyy moniin pimeyden ja valon
risteyskohtiin. Uskomaton tunnelma. Päätämme vielä valvoa hetken poikani
kanssa. Tämän momentumin yritän tallentaa valokuviin – niin vaikeaa kuin hetken
tunnelman siirtäminen kuviin onkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti