Tarkasteluun voidaan ottaa myös pidempi aikaväli. Ennen
ensimmäistä maailmansotaa - muutamien
kymmenien vuosien aikana 1900-luvun vaihteen molemmin puolin - ensimmäinen globalisaatiokausi
näytti etenevän voitosta voittoon ilman suurten ideologioiden välistä valtataistelua.
Tämä kausi perustui hämmentäviin keksintöihin ja fossiilisten polttoaineiden käyttöönottoon
kaikilla elämänalueilla. Suotuisa kehitys pysähtyi ensimmäiseen maailmansotaan.
Ei onnistuttu sopimuksin järjestämään suurvalojen keskinäisiä suhteita rauhanomaisin
keinoin vaan turvauduttiin väkivaltaan voimasuhteiden muuttamiseksi. Toista maailmansotaa
voidaan pitää ensimmäisen jatkeena. Voimatasapainoa ei saatu aikaiseksi vaan
jouduttiin uudelleen väkivaltakierteeseen.
Heikkinen korostaa Neuvostoliiton kiistämättömiä edistysaskelia
toisen maailmansodan jälkeen. Neuvostojärjestelmä vaikutti systemaattisuudessaan
rakentavan läntistä kapitalsimia menestyksekkäämmän vaihtoehdon. Avaruusohjelman
edistysaskelet olivat tästä näkyvin esimerkki: Sputnik, Gagarin, ensimmäinen avaruuskävely, ensimmäinen
nainen avaruudessa kaikki näyttivät Neuvostoliiton todellisilta menestystarinoilta.
Useaat tiedemiehet lännessä allekirjoittivat kehityksen suunnan. Monet
tiedemiehet ja esimerkiksi Nikita Hrustsev esittivät arvioita, miten nopeasti sosialistinen
talousjärjestelmä ohittaisi lännen kapitalismin, mutta erehtyivät pahan kerran.
Jäi kuitenkin huomioimatta, että monet arkiset asiat Neuvostoliitossa eivät edenneet:
kulutushyödykkeiden tuotanto esimerkiksi
oli lännessä paljon tehokkaampaa kuin idässä.
Maailma pyrittiin jakamaan kahteen erilliseen maailmaan,
joiden välillä vallitsi kuilu asevarustelua myöten. Yhdysvalloissa
Neuvostoliiton menestys aiheutti aluksi sokkivaikutuksen:
näytti siltä, että maailman parhaana pidetty läntinen järjestelmä oli haavoittuvainen.
Kilpavarusteluun ohjattiin yhä enemmän resursseja. Talouden tuottavuus oli
kutenkin lännessä ylivoimainen ja Neuvostoliitto taittoi itseltään niskat asevarusteluun
uhrattujen varojen ylittäessä neuvostotalouden voimavarat. Talousjärjestelmien ”ensimmäinen
näytös” päättyi läntisen kapitalismin voittoon
Kiina siirtyi ”kommunistisen puolueen johtamaan kapitalismiin”,
kuten Heikkinen sen toteaa. Nyt sosialismi vaikuttaa pitkältä kiertotieltä ”kapitalismista
kapitalismiin”. Toisaalta sosiaalista markkinatalousmallia hyväksikäyttäen
monet Länsi-Euroopan valtiot saavuttivat ennen kuulumattoman elintason ja torjuivat
sen avulla sosialismin. Läntinen malli pyrki yhdistämään tehokkaan tuotannon ja
kansalaisten hyvinvoinnin onnistuen siinä vähintään kohtuullisesti.
Globalisaatio osoittautui ratkaisevaksi kapitalismin menestystekijäksi
tässä talousjärjestelmien toisessa näytöksessä Kiinan päästessä Yhdysvaltain
ohella kuskin paikalle massiivisessa kulutus- ja teollisuustavaratuotannossa. Kiina pyrkii pitämään
kansalaisensa tyytyväisinä kommunistisen puolueen ylhäältä päin ohjaaman autoritaarisen
järjestelmän avulla ilman lännestä tuttua demokraattista päätöksentekoa.
Heikkinen määrittää globalisaation nousukierteen pysäyttäjiksi
finanssikriisin, koronaviruspandemian ja
Ukrainan sodan. Ainakin osittain tämä pitää paikkansa, vaikka arviossa tullaankin
kiinni aivan nykypäivään ja näkymä eteenpäin on sumuinen. Venäjän kohtalo – siitä
itsestään johtuen – on murheellinen. Jos Venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainan
kimppuun, olisi sillä ollut ihan kohtuullinen
asema osana globalisaatiota ainakin fossiilisten polttoaineiden tuottajana. Ukrainaan
hyökkäys muistuttaa tilannetta, jossa kaikki
pistetään yhden kortin varaan ja pysäytetään orastava tappio globaalissa talouskilpailussa.
Venäjän vanhan imperiumin hajoaminen on osoittautunut jättimäiseksi
arvovaltakysymykseksi.
Demokratia/autoritaarisuusmittarilla mitattuna maailma on jakautunut
vauraaseen joukkoon kehittyneitä demokraattisia valtioita USA:n johdolla ja autoritaariseen
Kiina-johtoiseen joukkoon melko köyhiä ”kehittyviä”
valtiota, joihin Venäjäkin asemoituu lähinnä sotilaallisen kyvykkyyden johdosta.
Jotenkin nykyinen maailma vaikuttaa hahmottomammalta kuin se
ideologioiden muovaama bipolaarinen maailma, joka ennen vallitsi. Yhdysvallatkaan ei ole
enää omilla jaloillaan seisova itseriittoinen jättiläinen, vaan muihin
tukeutuva demokratiavaurioinen liittovaltio.
Lopputulema näyttää olevan Heikkisen mainitsema kahden
kapitalismin, autoritaarisen ja demokraattisen
valta-asema, joka syrjäytti sosialistisen
ja kapitalistisen järjestelemän välisen kilpailun.
Talouselämämme keskeissä yrityksissä vllitsee edelleen autoritäärinen toiminta-tapa.
VastaaPoistaOmistajan oikeus määrätä yrityksen toiminnasta on keskeinen prinsiippi useimmissa yrityksissämme.
Osallistava toimintatapa,sen eri muodoissaan olisi toki kannustavampi, mutta valta raakana on toki helpompi johtamisen toimintsmuooto.
Länsimaissa ja varsinkin meillä kotimaassa, jeesustellaan nykyisin ,kun väitetään kuinka demokraattinen yhteiskunta olemmekaan.
Taidame kuitsnkin olla, vain rajoitetun demokratian toimintspiirissä, monestakin eri syystä.
Esimerkiksi maamme polittinen järjestöelämä on kuihtunut, pelkäksi mainostoimist ja tutkimuslaitos kombinaatioksi.
Ammattiyhdistysten toimnta ei ole enää tavoitteellista.
Syndikalismin uudelleenherättäinen olisi yksi ratkaisu ,, myös laajempien yhteiskunnallisten ogelmien ratkaisemiseen, samoin laaja sosiaalisen yritystoiminnan edistäminen.
Valitettavasti vain taitaa todellisuus olla ainoastaan pölhöpoulistien ja helppoheikkien.
Olen näitä vaihtoehtoja pohtinut ja aina palannut liberaaliin demokratiaan. Oma lukunsa on sitten se onko liberaalin demokratian laatu vuosikymmenien saatossa heikentynyt ja joissakin tapauksssa hävinnyt tastelun autoritaarisille järjestelmille.
Poista