sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Demokraattinen kapitalismi vs. autoritaarinen kapitalismi

 


 Taloushistorian emeritusprofessori Sakari Heikkinen muotoilee maailman taloushistorian isoa kuvaa pääpiirteittäin HS:n vieraskynäpalstalla 4.6.2022 artikkelillaan  ”Talousjärjestelmien taistelussa on edessä toinen näytös”. Tällä hän tarkoittaa, että ensimmäinen taistelu, taistelu  itäisen sosialismin ja läntisen kapitalismin välillä,  päättyi viime vuosisadan lopulla lännen murskaavaan voittoon. Sosialismi suurimmaksi osaksi  pyyhkiytyi pois valittavana olevista vaihtoehdoista. Uusi taistelu käydään kahden kapitalismin,  läntisen ja itäisen, demokraattisen ja autoritaarisen välillä.

Tarkasteluun voidaan ottaa myös pidempi aikaväli. Ennen ensimmäistä maailmansotaa  - muutamien kymmenien vuosien aikana 1900-luvun vaihteen molemmin puolin - ensimmäinen globalisaatiokausi näytti etenevän voitosta voittoon ilman suurten ideologioiden välistä valtataistelua. Tämä kausi perustui hämmentäviin keksintöihin ja fossiilisten polttoaineiden käyttöönottoon kaikilla elämänalueilla. Suotuisa kehitys pysähtyi ensimmäiseen maailmansotaan. Ei onnistuttu sopimuksin järjestämään suurvalojen keskinäisiä suhteita rauhanomaisin keinoin vaan turvauduttiin väkivaltaan voimasuhteiden muuttamiseksi. Toista maailmansotaa voidaan pitää ensimmäisen jatkeena. Voimatasapainoa ei saatu aikaiseksi vaan jouduttiin uudelleen väkivaltakierteeseen.

Heikkinen korostaa Neuvostoliiton kiistämättömiä edistysaskelia toisen maailmansodan jälkeen. Neuvostojärjestelmä vaikutti systemaattisuudessaan rakentavan läntistä kapitalsimia menestyksekkäämmän vaihtoehdon. Avaruusohjelman edistysaskelet olivat tästä näkyvin esimerkki:  Sputnik, Gagarin, ensimmäinen avaruuskävely, ensimmäinen nainen avaruudessa kaikki näyttivät Neuvostoliiton todellisilta menestystarinoilta. Useaat tiedemiehet lännessä allekirjoittivat kehityksen suunnan. Monet tiedemiehet ja esimerkiksi Nikita Hrustsev esittivät arvioita,  miten nopeasti sosialistinen talousjärjestelmä ohittaisi lännen kapitalismin, mutta erehtyivät pahan kerran. Jäi kuitenkin huomioimatta, että   monet arkiset asiat Neuvostoliitossa eivät edenneet:  kulutushyödykkeiden tuotanto esimerkiksi oli lännessä paljon tehokkaampaa kuin idässä.

Maailma pyrittiin jakamaan kahteen erilliseen maailmaan, joiden välillä vallitsi kuilu asevarustelua myöten. Yhdysvalloissa Neuvostoliiton menestys aiheutti aluksi  sokkivaikutuksen: näytti siltä, että maailman parhaana pidetty läntinen järjestelmä oli haavoittuvainen. Kilpavarusteluun ohjattiin yhä enemmän resursseja. Talouden tuottavuus oli kutenkin lännessä ylivoimainen ja Neuvostoliitto taittoi itseltään niskat asevarusteluun uhrattujen varojen ylittäessä neuvostotalouden voimavarat. Talousjärjestelmien ”ensimmäinen näytös” päättyi läntisen kapitalismin voittoon

Kiina siirtyi ”kommunistisen puolueen johtamaan kapitalismiin”, kuten Heikkinen sen toteaa. Nyt sosialismi vaikuttaa pitkältä kiertotieltä ”kapitalismista kapitalismiin”. Toisaalta sosiaalista markkinatalousmallia hyväksikäyttäen monet Länsi-Euroopan valtiot saavuttivat ennen kuulumattoman elintason ja torjuivat sen avulla sosialismin. Läntinen malli pyrki yhdistämään tehokkaan tuotannon ja kansalaisten hyvinvoinnin onnistuen siinä vähintään kohtuullisesti.

Globalisaatio osoittautui ratkaisevaksi kapitalismin menestystekijäksi tässä talousjärjestelmien toisessa näytöksessä Kiinan päästessä Yhdysvaltain ohella kuskin paikalle massiivisessa kulutus- ja  teollisuustavaratuotannossa. Kiina pyrkii pitämään kansalaisensa tyytyväisinä kommunistisen puolueen ylhäältä päin ohjaaman autoritaarisen järjestelmän avulla ilman lännestä tuttua demokraattista päätöksentekoa.

Heikkinen määrittää globalisaation nousukierteen pysäyttäjiksi finanssikriisin, koronaviruspandemian  ja Ukrainan sodan. Ainakin osittain tämä pitää paikkansa, vaikka arviossa tullaankin kiinni aivan nykypäivään ja näkymä eteenpäin on sumuinen. Venäjän kohtalo – siitä itsestään johtuen – on murheellinen. Jos Venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainan kimppuun, olisi sillä  ollut ihan kohtuullinen asema osana globalisaatiota ainakin fossiilisten polttoaineiden tuottajana. Ukrainaan hyökkäys muistuttaa tilannetta,  jossa kaikki pistetään yhden kortin varaan ja pysäytetään orastava tappio globaalissa talouskilpailussa. Venäjän vanhan imperiumin hajoaminen on osoittautunut jättimäiseksi arvovaltakysymykseksi.

Demokratia/autoritaarisuusmittarilla mitattuna maailma on jakautunut vauraaseen joukkoon kehittyneitä demokraattisia valtioita USA:n johdolla ja autoritaariseen Kiina-johtoiseen  joukkoon melko köyhiä ”kehittyviä” valtiota, joihin Venäjäkin asemoituu lähinnä sotilaallisen kyvykkyyden  johdosta.

Jotenkin nykyinen maailma vaikuttaa hahmottomammalta kuin se ideologioiden muovaama bipolaarinen maailma,  joka ennen vallitsi. Yhdysvallatkaan ei ole enää omilla jaloillaan seisova itseriittoinen jättiläinen, vaan muihin tukeutuva demokratiavaurioinen liittovaltio.

Lopputulema näyttää olevan Heikkisen mainitsema kahden kapitalismin, autoritaarisen ja  demokraattisen valta-asema,  joka syrjäytti sosialistisen ja kapitalistisen järjestelemän välisen kilpailun.

 

 

 

2 kommenttia:

  1. Talouselämämme keskeissä yrityksissä vllitsee edelleen autoritäärinen toiminta-tapa.
    Omistajan oikeus määrätä yrityksen toiminnasta on keskeinen prinsiippi useimmissa yrityksissämme.
    Osallistava toimintatapa,sen eri muodoissaan olisi toki kannustavampi, mutta valta raakana on toki helpompi johtamisen toimintsmuooto.
    Länsimaissa ja varsinkin meillä kotimaassa, jeesustellaan nykyisin ,kun väitetään kuinka demokraattinen yhteiskunta olemmekaan.
    Taidame kuitsnkin olla, vain rajoitetun demokratian toimintspiirissä, monestakin eri syystä.
    Esimerkiksi maamme polittinen järjestöelämä on kuihtunut, pelkäksi mainostoimist ja tutkimuslaitos kombinaatioksi.
    Ammattiyhdistysten toimnta ei ole enää tavoitteellista.
    Syndikalismin uudelleenherättäinen olisi yksi ratkaisu ,, myös laajempien yhteiskunnallisten ogelmien ratkaisemiseen, samoin laaja sosiaalisen yritystoiminnan edistäminen.
    Valitettavasti vain taitaa todellisuus olla ainoastaan pölhöpoulistien ja helppoheikkien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen näitä vaihtoehtoja pohtinut ja aina palannut liberaaliin demokratiaan. Oma lukunsa on sitten se onko liberaalin demokratian laatu vuosikymmenien saatossa heikentynyt ja joissakin tapauksssa hävinnyt tastelun autoritaarisille järjestelmille.

      Poista