maanantai 25. maaliskuuta 2024

Onnellisten valtakunta

 Onnellisten valtakunta


 ”Kell´ onni on, se onnen kätkeköön” (Eino Leino) ja jos ei kätke, seuraa ”itku pitkästä ilosta”. Vähän lohdutonta, mutta niin sanotaan runossa ja sananlaskussa. Tarkemmin lainaten Eino Leino muistuttaa, että ”kell´aarre on, se aarteen kätkeköön”, Tärkeintä kuitenkin on (edelleen Leinoa lainaten), että ”olkoon onnellinen onnestaan ja rikas riemustansa yksin vaan” Ja jos haaveilee enemmästä, sananlasku muistuttaa, että ”parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla”. Parempi siis tyytyä vähempään kuin pyrkiä saamaan enemmän.

Onni tai onnellisuus on siis jotain sellaista, jonka hankittuaan pitää jotenkin piilottaa ja sen jälkeenkin   valmistautua siihen, että sen voi menettää. En muista sanalaskuissa sellaista onnellisuuden kokemusta , jolla voisi positiivisella tavalla muuttaa elämänkulkua paremmaksi pysyvästi. Se on kai liikaa vaadittu.

Tällaista tuli mieleen kuin jälleen kerran kommentoin maailmanlaajuista onnellisuustutkimusta.

::::::::::::::::::::::::

Suomi on jälleen maailman onnellisin maa, nyt seitsemännen kerran perättäin. Suomen pisteluku oli 7.70 (asteikko tutkimuksessa 0-10) eli kouluarvosanaksi (4-10) muunnettuna hyvä. Arkikokemuksella arvioiden se tuntuu varsin oikeutetulta arvosanalta. Sen sijaan maailman ykkösen asema tuntuu jo vähän spekulatiivisemmalta. Minusta nämä tutkimukset mittaavat ensi sijassa onnellisuuden edellytyksiä. Vai olenko taas sananlaskujen vanki?

Hymyilyn määrän maailmanlaajuisissa mittauksissa (sitäkin on mitattu!) Suomi ei sijoitu kärkeen, mutta kuitenkin kärkipäähän.

Tutkimuksen tulos, jossa Skandinavian maat ovat kaikki aivan kärjessä tuntuu luotettavalta. Sehän vain vahvistaa kymmenien muiden osaamista, elämänlaatua  ym. mittaavien tutkimusten tulokset. En tällä kertaa arvioi menestyksen syitä, koska olen sen tehnyt jo aiemmissa kirjoituksissani vaikka kuinka monta kertaa.

Nyt esillä olevasta ”Maailman onnellisuusraportissa” (julkaistu vuodesta 2012 lähtien) kärkipään sijoitukset lukuun ottamatta joitakin vakiomaita hyppelevät melkoisesti. Tällä kerta kiinnittää huomiota Yhdysvaltain (viime vuonna 15.) ja Saksan (viime vuonna 16.) putoaminen pois 20 parhaan joukosta.

Mielenkiintoista akateemisenkin  tutkimuksen kannalta on, että  alle 30-vuotiaiden tyytyväisyys on heikentynyt jyrkästi kehittyneissä maissa. Tämä näkyy erityisen selvästi Yhdysvaltain (sija 62  kolmekymppisissä!) ja Saksan tuloksissa, mutta näkyy myös esim. Suomen arvosanassa (sija 7 alle kolmekymppisissä). Vastaavasti yli 60-vuotiaiden tulokset ovat kauttaaltaan parempia kuin keskiarvot.

Nuorten huolestuttavat luvut kertovat asiantuntijoiden mielestä mm. yhteiskunnallisesta vastakkainasettelusta, talouden epävarmuudesta, somen negatiivisuudesta. Oma arvioni voisi olla, että nykyajan nuoret kokevat maailman  monissa suhteissa ahdistavana paikkana elää, paitsi edellä mainituista syistä,  niin myös vallitsevasta maailman rauhattomuudesta tai peräti  sodanuhasta johtuen. Vastaavasti ns. suuret ikäluokat (Yhdysvalloissa 1946-1964 syntyneet ja heidän suorat jälkeläisensä) ovat rakentaneet hyvinvointinsa ja vaurautensa suotuisissa olosuhteissa (bkt:n nopea nousu sodan jälkeen) irtiottona nuorempiin ikäluokkiin, joiden olosuhteet ovat suhteellisesti heikentyneet. Yhdysvaltain kehitys näkyy - tosin huomattavasti lievempänä - myös esimerkiksi Skandinavian  maissa.

Ehkä se on niin, että nuoren ihmisen aika-avaruus täyttyy ulottuvuudella, jossa toisessa päässä on ahdistava mitään tekemättömyys ja toisessa päässä tapahtumien taivaanranta avautuu tukkoisena tietoähkynä.

:::::::::::::::::::::::::::::::

Hesarissa haastateltiin em. aiheesta alun perin uusiseelantilaista (mutta nyttemmin Suomessa asuvaa) Melanie Doweria, joka varsin terävänäköisesti analysoi onnellisuuskysymystä suomalaisten kannalta. Referoin seuraavassa hänen ajatuksiaan HS:n artikkelin (”Suomeen muuttanut: suomalaiset eivät pidä hyviä asioita itsestään selvinä”, 21.3.2024.) pohjalta.

Dower puhuisi onnellisuuden  sijasta mieluummin tyytyväisyydestä, jota minunkin on helppo alleviivata. Hän nostaa suomalaisten asenteet ykkösprioriteetiksi tarkoittaen nöyryyttä, autenttisuutta ja sitä, että suomalaiset eivät pidä asioita itsestäänselvyyksinä tarkoittaen ehkä sitä, että halutaan nähdä vaivaa  tavoitteeseen pääsyn varmistamiseksi.  Dower sanoo, että suomalaiset ottavat kesästä kaiken irti ja lisäisin, että he ottavat talvesta kaiken sen irti, mikä on mahdollista harrastukset (avantouinti!) mukaan lukien.

Dower painottaa tuoreella tavalla suomalaista ystävyyttä pitkäaikaisena (henkilökohtaisena) sitoutumisena ja lojaalisuutena, jossa  myös yksilön itsenäisyys sallitaan.

Jokaisenoikeudet (joka on vain harvassa maassa itsestäänselvyys) marja- ja sienimetsineen lisättynä puhtaalla ilmalla ja vedellä täydentävät idyllin.  Kuinka ollakaan tuli juuri tieto, jossa Sodankylä, Utsjoki ja Kuusamo todettiin kansainvälisessä jättitutkimuksessa  ilmanlaadultaan maailman puhtaimmiksi. Kolme kärkisijaa Suomeen 8000 kaupungin listauksessa! Samaan sarjaan lukeutuvat monien kaipaamat hiljaisuus ja yksinolo. Suomalaiset ovat osin sokeutuneet ja kuuroutuneet tälle ylellisyydelle.

Suomalaisesta koulusta ja  päivähoidosta on karsiutunut ylitsevuotava gloria aikapäiviä sitten. Silti Dower ylistää Suomen julkisia palveluja. Erityisesti hän kiittää koulutusjärjestelmässä projektin- ja  ajanhallintaa ja yhteistyötaitoja. Ehkä tässäkin aliarvioimme omia kyvykkyyksiämme.

Ja sitten on tietenkin turvallisuus, jota on Suomen yhteydessä aina ylistetty. Mediaa seuraamalla voisi tulla toisenlaiseenkin  johtopäätökseen. Onko mahdollista, että turvallisuusvaje on kasvavaa sorttia?

Monien suotuisien asioiden joukosta nousevat myös toivottavat parannukset, joista Dower toteaa seuraavaa. ”Yritysten pitää uskaltaa palkata ensimmäinen kansainvälinen työntekijä – vaikka se tarkoittaisikin sitä, että joskus pitää puhua englantia. Vain näin voi nähdä, mitä hyötyä monimuotoisuus tuo mukanaan.

::::::::::::::::::::::::

Nyt  eletään rauhanaikaa. Sen menettäminen merkitsee onnellisuuden tuhoutumista, kuten näemme nyt ympärillämme tapahtuvan. Ja miten nopeasti vallitsevan onnellisuuden riistäminen tapahtuukaan sodan oloissa…..Mutta toistaiseksi voi kuntosalin ovelta julistaa porukoille: Muistakaa, että olette tutkitusti onnellisia!

 

 

 

2 kommenttia:

  1. Yhtä hyvin kuin Eino Leino, ellei osuvammin tai ytimekkäämmin suomalaisten onnellisuudesta kirjoittaa Lauri Viita. Sarjan 'Onni' viimeinen runo lienee aiheessaan ylittämätön kotimaisessa lyriikassa. Muistettaneen, se alkaa sanoilla "Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu". On toki muitakin onnellisia runoja; mainittakoon Lassi Nummen "Minun rakkauteni". Sen sanojen ja säkeiden valoisa rytmi saa aina hymyn huulille.

    VastaaPoista