Taas yksi noista öistä. Herään kello 3 yöllä. En silti osaa harmitella
moista. Eihän ole pakko nousta tai yrittää saada unenpäästä kiinni, olen nimittäin
tätä kirjottaessani mökillämme eli vapaa-ajan asunnollamme. Pistän radion soimaan
hiljaisella, sillä en halua herätellä muita. Ja sitten kahvi tulemaan. Itse asiassa
pidän näistä rauhallisista varhaisista aamun hetkistä . Ajatus kulkee vapaasti assosioiden.
Mietintähetki viivähtää päivän rästitöissä. On syyskuun alun
intiaanikesä. Hellepäivien määrä on ennätyskorkealla (juurii nyt 68!), mutta en
osaa harmitella ilmastonmuutosta enkä muita nyt abstraktilta tuntuvia asioita niiden
tärkeydestä huolimatta. Kuuleehan noista päiväsaikaan aivan tarpeeksi.
Jään miettimään sanaa intiaanikesä, senhän pitäisi tulla alkaneiden
syyskylmien jälkeen, mutta tänä kesänä kävi niin, että hellekesä ei oikein
päässyt edes loppumaan, kun kesähelteet pääsivät vallalle uudelleen.
Pidän elo-syyskuun pehmeän pimeistä illoista ja - sattuneesta syystä öistä. Tekee mieli panna
mökin kaikki valot päälle ja mennä laiturinpäähän kuvaamaan uudella järjestelmäkameralla, onhan
harrastuksiini kuulunut valokuvaus 50 vuotta. En kuitenkaan toteuta ajatusta. Vanhemmiten
välttämättömyydeksi aiemmin koetut asiat muuttuvat vapaaehtoisiksi. Mihin tässä
olisi kiire? No, päivemmällä pitää pistää vene ja kajakki talviteloille. Ehkä
peitän myös kiikun ja aloitan laiturin purkamisen. Onhan näitä….
Sitä jaksan ihmetellä, miten sitä töissä ollessa ehti tehdä
kaiken tarvittavan ja vähän päälle ja silti
jäi aikaa myös harrastuksille. Ehkä elämänrytmi vain on rauhoittunut .
Selviäähän näistä vähemmälläkin…. Samalla muistan, että eniten meikäläistä on
moitittu liiallisesta panostuksesta töihin, kuten nyt kerrankin, kun viivähdin minuutin
verran riippukeinussa…..
No, metsänhoitotyöt tuli tehtyä, kuten myös mökkitien viimeisen
pätkän kuntoon laittaminen. Kaislikkokin tuli raivattua.
Mökkeilijänä on alkanut vaivata pienen mökkipaikkakunnan
(joka tosin on nyt osa isompaa kuntaa) väen väheneminen. Enää vakiasukkaita on
jäljellä tuhatkunta. Kesälomailijat eivät enää kannattele kuihtuvaa alkuperäiistä
kuntaa. Samalla palvelut ovat harventuneet. Mökkitalkkarit, metsurit puhumattakaan
kyläkahvioista ovat katoavaa kansanperinnettä? Jos palvelut säilyvätkin, tuppaavat
etäisyydet palvelujen äärelle kasvamaan. Sopeutumista vaaditaan. Muitakin uuden
ajan haasteita on ilmennyt. Sähköauton lataus on yksi näistä. Vaihtoehdoista ei
ainakaan ole puutetta: pikalataus palveluna matkalla, voimavirta mökillä, suko
mökillä, oma latausasema kotona autotallissa - vai kenties sekoitus näistä? Mökkimatka
on edestakaisin reilut 350 kilometriä ja latausrytmiin täyssähköautolla tulee kiinnittää
erityistä huomiota. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja tämä oli se totuttelukesä.
Jos on ollut haasteita, niin onhan noista myös selvitty.
Monella haasteena on mökin ylläpitäjän vaihtumisesta huolenpitäminen. Uudet
sukupolvet ovat mukavuudenhaluisia ja saattavat turvautua mieluummin mökkikylän
ammattimaisiin mökkipalveluihin. Ei hassumpi
ajatus, mutta samalla mökkikanta vanhenee eikä uusiutumista tapahdu riittävällä
tahdilla. Mietin juuri 97-vuotiaana edesmennyttä enoani, joka teki mökkityöt vielä yli yhdeksänkymppisenä.
Ihailin hänen kykyään tehdä käytännön töitä, mutta tietenkin työura rakennusalan
ammattilaisena auttoi.
Kaikkia maataloustöitä tehneenä vanhat huonot ajat ovat
vielä hyvässä muistissa. Jostakin syystä aika on kullannut menneet rasitteet. Muistikuvat
kesän maatalon aherruksesta ovat juuri näitä kullattuja hetkiä. Se oli aikaa,
jolloin väistämätön muutos tunkeutui maalaistaloon, usein television kautta.
Vauraisiin maataloihin TV:t kannettiin jo 1950-luvun lopulla tai heti sen
jälkeen Rooman olympiakisoja varten. Minäkin kirkonkylän poika sain
ensikokemukset telkkarista heinätöiden ohella.
Mökkikulttuuri on oman vapaa-ajan asuntoni varustelun myötä
muuttunut radikaalisti. Lämmin vesi, sähköt ja tietoliikenneyhteydet kuuluvat
jo perusvarusteluun. Miten sitä oikein pärjättiin ennen vanhaan vedenkantoineen,
hellauuneineen ja kynttilöineen?
::::::::::::::::::::::
Yksi vaikuttavimmista ilmiöistä aamuvarhaisella on usva,
joka nousee järven ylle. Lähestytään aamun sinistä hetkeä juuri ennen auringonnousua.
Käynti ulkona vahvistaa sen, minkä voi aavistaa: yöllä on ollut kylmää, vain 9
astetta, joka muodostaa melkoisen kontrastin saman päivän päivälämpötilaan, 24-25 asteeseen. Pitkä kuuma kesä on
takana, ja syksy väistämättä tulossa.
Eletään syyskuun seitsemättä päivää.
Varauksista huolimatta mökkikulttuuri on edelleen voimissaan.
Suomalaisten erähenkisyys, käytännöllisyys ja ahkeruus ovat voimavaroja, jotka
meille on suotu, mutta katoaako tämäkin yhdistelmä aikojen saatossa? Sienestys
ja marjojen poiminta on jo vähentynyt kantaväestön keskuudessa. On tarvittu
ulkomaista työvoimaa. Hyvä niinkin, kunhan asiat hoidetaan laillisesti. Runsas
metsänomistus on varmaankin yksi tae sille, että kiinnostus kaikenlaista
metsätaloutta kohtaan oheistuotteineen on vielä säilynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti