Amerikkalainen Berkeleyn yliopiston professori Robert Reich on pohtinut kirjassaan Supercapitalism kansalaisen, kuluttajan ja sijoittajan suhdetta. Ja nimenomaan niin, että hän sijoittaa kaikki nämä piirteet samaan ihmiseen. Hänen johtopäätöksensä on varmaan oikea, kun hän kuvaa meissä kuluttajan ja sijoittajan roolin vahvistumista kansalaisen roolin kustannuksella. Seuraavassa tarkastelen näiden seikkojen keskinäistä suhdetta omasta näkökulmastani. Älköön siis syytettäkö Reichia seuraavista mielipiteistä.
Reich oivaltaa oikein, että olemme itse globaalin talouden seurauksena – halutessamme kaiken maksavan vähemmän kuin aiemmin – aiheuttaneet suurten globaalien yritysten kasvun ja mahdin. Kun suurten yritysten valta on kasvanut on se syönyt kansalaisyhteiskuntaa, yhteisöllisyyttä. Suuret yritykset siirtävät tämän mahtiasemansa tavallisen ihmisen elämään alenevin hinnoin, alenevin palkoin (varsinkin Yhdysvalloissa), ulkoistamisin jne. Tämän kaiken hinta on, että me emme enää ”harjoita” kansalaisyhteiskuntaa. Vahinko maksetaan kansalaisyhteiskunnan rapautumisena. Sitä maksetaan myös kansanvaltaisen järjestelmän heikentymisenä.
Tietenkään kehitys ei tapahdu nopeasti, vaan vuosikymmenien kuluessa. Sitä paitsi monet eivät varmaan ole tästä moksiskaan, menköön kansalaisyhteiskunta! Itse olisin eri mieltä. On syytä olla aidosti huolestunut demokratiaan perustuvan järjestelmän puolesta.
Olemisemme ja elämämme perustuu hyvin vahvasti kansallisvaltioon. Se on eri paria globaalisti kehittyvän markkinatalouden kanssa. Laajemmat yhteenliittymät (EU, IMF jne.) ovat kovien haasteiden edessä, kun ne pyrkivät toimimaan kansallisvaltioiden ja globaalisti toimivan talouden sillanrakentajina. Kuka siis pelastaisi demokratian ? Tietenkin vain me ihmiset, kansalaiset pystymme siihen. Paradoksaalista on, että Occupy Wallstreetin kaltainen hatara yhteenliittymä on mainitsemisen arvoinen demokratian puolestapuhuja.
Miten edellä olevaa voidaan soveltaa talouden perusyksikköön, kuntaan ? Konkreettisesti valta on siirtymässä suurille yrityksille ja niiden lobbauskoneistoille monissa kuntapalveluissa. Olemme tehneet diilin näiden jättiläisten kanssa milteipä huomaamattamme. Kukapa asettuisi vastustamaan tehtyjä (ainakin aluksi) edullisia diilejä ! Kunnallinen demokratia on haasteiden edessä, kun globaalisti toimivien yritysten palvelut alkavat heiluttaa kuntaa. Suurten yritysten kunnallisiin päättäjiin kohdistuva korruptio tulee väistämättä lisääntymään.
Tietenkin kuvaa voidaan laajentaa teolliseen toimintaan, vaikkapa elektroniikkatuotteisiin. Ei kai kukaan vastusta elektroniikan ja muiden hintojen halpenemista ? Juuri tämä kehitys on kiihdyttänyt kuluttamista jopa ylivelkaantumiseen asti. Halvasta tuleekin kallista. Kuluttajan rooli meissä jatkaa vahvistumistaan.
Tässä yhtälössä Suomessa juuri solmitut työhtosopimukset kuulostavat menneiden aikojen kaiuilta. Valtiovalta tuli työmarkkinaosapuoleksi työnantajien ankarasta vastustuksesta huolimatta. Tämä lienee kuitenkin poikkeustapaus. Reichkin toteaa, että juuri valtion interventiot työmarkinaosapuolien välille ovat vanhaa maailmaa ja korvautuneet kuluttaja/sijoittaja -agendalla.
Valtion ei monien mielestä pitäisi sotkeutua sijoittajan ja kuluttajan asioihin tai ainakin roolin pitäisi olla mahdollisimman pieni. Koska kuluttajat haluavat itse päättää kuluttamisestaan asettuu moni kuluttaja julkista kulutusta eli verovaroin tuotettuja palveluita vastaan. Julkinen kuluttaminen muuttuu monien mielestä holhoamiseksi ! Verotuksen ja palvelujen välistä yhteyttä ei enää tajuta, verot muodostuvat pelkiksi rasitteiksi.
Sijoittajan roolissa monet ihmiset kavahtavat sääntelyä ja korkeaa verotusta. Tavoitteenahan on mahdollisimman suuri tuotto sijoitetulle pääomalle. Tämä on omiaan heikentämään kansalaisen roolia ihmisessä. Ei enää sitouduta entiseen tapaan vaalien kautta vaikuttamiseen.
Ei sovi ihmetellä, että hyvinvointiyhteiskunta ja sen ylläpitäminen muuttuu jollakin aikavälillä joidenkin mielestä enemmistötyranniaksi. Jo nyt siitä on selviä merkkejä. Varsinkin Yhdysvalloissa verotuksen nähdään kuristavan yksilön luovuutta, peruskoulukin saattaa vaikuttaa verovarojen tuhlaamiselta !
Voisiko aitoa kansalaisyhteiskuntaa vahvistaa ? Tietenkin negatiiviset kokemukset velkaantumisesta, sijoittajien ahneudesta ja pankkiirien hävyttömästä käytöksestä saattavat lisätä kansalaisyhteiskunnan kannatusta, mutta tarvitaan muutakin. Poliitikkojen tulisi näyttää esimerkkiä. Poliitikot korruption ja oman edun ajamisen vastavoimana saattaa kuulostaa naivilta, mutta onko se lopultakin ainoa merkittävä väline demokraattisen yhteiskunnan itsepuolustuksessa ?
Entä tavallinen kansalainen ? Mikä olisi se keino, joka saisi hänet toimimaan kansalaisyhteiskunnan vahvistumisen puolesta ? Jälleen kerran lasken suomalaisen kansansivistyön varaan. Peruskoulusta lähtien tulisi korostaa yhteisvastuun ja toisesta välittämisen merkitystä. Reich puhuu, että hänen kouluaikoinaan oli oppiaineena - jo kauan sitten liittovaltion poisleikkaama - ”citizenship education”. Omalta kansakouluajaltani muistan vastaavan oppiaineen nimeltä ”kansalaistaito”. Pitäisikö se palauttaa ?
Vielä haluan kysyä, onko meillä käytettävissä vaihtoehto, jossa ei toimita sijoittajaa eikä kuluttajaa vastaan, mutta silti nähdään kansalaisyhteiskunnan vahvistuvan ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti