Filosofit Esa Saarinen ja Pekka Himanen ovat viime vuosina olleet kansakunnan merkittäviä filosofeja. Molemmilla on suurinpiirtein samanlainen agenda, vaikka esiintymistyyliltään ja monilta muilta osin toki poikkeavat toisistaan.
Saarinen ja Himanen lähestyvät suomalaista ajattelutapaa olettamansa suomalaisten huonon itsetunnon ja kateuden näkökulmasta. Läpimurtovaiheessa heidän ajattelulleen oli sosiaalinen tilaus. Molemmat korostivat ”rikastavaa vuorovaikutusta”. Esa Saarinen toteaa ”kantavissa ajatuksissaan” nettisivuillaan, että ”vuorovaikutukseen sisältyy mahdollisuus rikastua ilman ylärajaa”. Näin molemmat halusivat luoda kannusteita suomalaisille tuppisuille, jotta he sopeutuisivat muuttuvaan maailmaan. Molemmat myös korostivat menestystä ilman kateutta.
Himanen puhuu ”energisoivasta ja merkityksellisestä unelmasta”. Viittaus Martin Luther Kingiin tuo ajatuksen astetta konkreettisemmaksi, sillä kovin abstrakteilta molemmat muutoin kuulostavat. Sikäli paradoksaalista, koska Saarinen nimenomaan haluaa edetä arjen kokemusten kautta. Molemmilla on mielestäni selkeä aukko filosofisessa rakenteessa: kumpikaan ei kytke ajatuksiaan reaalitalouteen, kuten esimerkiksi Maija-Riitta Ollila. Ainakin Himanen jossakin youtube -videossa myöntää tamän avoimesti.
Ehkä molemmat filosofimme ovat onnistuneet jossain määrin iskostamaan suomalaisiin menestysajattelun hedelmällisyyden. Jotain jää puuttumaan. Ehkä se on juuri tuo taloudellinen aspekti. Saarisen ja Himasen vaikutusaikana (1990-luvulta 2000-luvulle) olemme kokeneet pitkän yhtäjaksoisen talouden nousukauden (ainakin vuodesta 1994 vuoteen 2008 saakka). Tämä on sopinut hyvin yhteen herrojen ajattelun kanssa, jossa omiin voimiin luottaminen, henkinen rikastuminen ja luovuus ovat olleet molempien ajattelun keskiössä.
Maailma on kuitenkin muuttunut monivivahteisemmaksi. Silmiinpistävää on menestyksen ja toisaalta taloudellisen ahdingon polarisoituminen. Juuri nyt olisi tarvetta ehkä vanhanaikaiseksi koettavalle filosofialle, joka korostaisi oikeudenmukaisuuskysymyksiä talouden näkökulmasta. Ehkä meidän tunnetuista filosofeistamme professori Timo Airaksinen on lähinnä tätä suuntausta.
Tarkastelen seuraavassa tulevaisuuden näkymiä Hesarissa olleen Annika Saarikon (kesk.) ja Matti Niemen (sd) haastattelun innoittamana (HS 5.2.2012) . Molempien puolueet ovat jääneet ehkä paitsi siitä menestyksestä tai menestyksen tunteesta, jonka Saarinen ja Himanen ovat loihtineet ilmoille. Hyödyn saaja on ollut kokoomus.
Niemi toteaa ansiokkaasti, että ”äänestäjät eivät halua olla uhreja, joita hyvinvointivaltio tukee. He haluavat olla menestyjiä”, siis saarilaisia ja himaslaisia. Mutta mitenkä on reaalimaailmassa ? Ihmisten on nyt pakko teeskennellä menestyvää, vaikka on suunnaton määrä ihmisiä, jotka kokevat elämänsä täysin toisin. Yhdysvalloissa tilanne on toki vielä huomattavasti räikeämpi. Menestykseen liittyy tietenkin ulkoiset menestyksen merkit, vaikkapa hyvä auto ja omistusasunto, mielellään omakotitalo. Nykyaikainen "rahanarkkinateollisuus" on luonut tähän edellytykset. Velkaa tekemällä melkeinpä kuka tahansa pystyy näyttämään menestyjältä, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Rags to riches onnistuu siis tänäkin päivänä !
Tietenkin tämän päivän köyhä on erilainen kuin sanokaamme 50 vuotta sitten. Moni on sanonut, että mitä köyhyyttä se on, jos tulot ovat nousseet elinkustannusten mukaisesti (aavistuksen nopeammin kuin inflaatio). Raja näyttää kulkevan siinä onko tapahtunut absoluuttista köyhtymistä. Tässä kohtaa heräävät jo kylmäkiskoisimmatkin. Todellisuus on monisyisempi. Suhteellinen köyhtyminen on oleellisesti vaikuttava tekijä yhteiskunnassa. Siitä on esimerkkinä vaikkapa Occupy Wall Street -liike. Suuri osa ihmisistä ei tyydy suhteelliseen vaurastumiseen, jos jotkut toiset näyttävät rikastuvan epäoikeudenmukaisin keinoin. Niemi toteaakin, että Suomesta on tullut vauraampi, mutta on eria asia onko Suomesta tullut tasa-arvoisempi. Tilanne säilynee kuitenkin lohdullisena niin kauan, kun ei tapahdu kansakunnan tasolla voimakasta talouden heikkenemistä. Jos niin tapahtuu, koskee se koviten juuri pienituloisia.
Kun Saarinen puhuu ”mahdollisuudesta rikastua ilman ylärajaa” hän tietenkin tarkoittaa henkistä (ja ehkä sen seurauksena aineellista) rikastumista. Tänä päivänä Saarisen ajatus voidaan kääntää irvikuvakseen: rikastumisella ei todellakaan näytä olevan ylärajaa. Onko siis henkisestä rikastumisesta puhuminen lähinnä köyhempien tyynnyttelyä: yrittäkää kovasti, olkaa luovia ja harjoittakaa rikastavaa vuorovaikutusta niin kyllä tekin voitte onnistua henkisesti ja/tai taloudellisesti !<
Annika Saarikko toteaa että ”politiikka on jo kaksikymmentä viime vuotta näyttänyt olevan talouden armoilla”. Politiikan uudelleen tulosta on puhuttu viimeaikoina paljon ja sitä Saarikkokin toivoo. Ilmeisesti liikkuvia äänestäjiä on yhä enemmän ja heidän sitomisestaan itseensä puolueet taistelevat tiukasti.
Pekka Kuusi kirjoitti aikanaan teoksen 60-luvun sosiaalipolitiikka (jota olen käsitellyt aiemmin blogissani). Niemi kaipaa kirjaa nimeltä ”2020-luvun sosiaalipolitiikka”. Ihan aiheellinen kysymys. Vai onko niin, että yhteiskunta on globaalin puristuksessa pirstoutunut jo niin moneen osaan, ettei ole mahdollista kirjoittaa kansakunnan yhtenäistä sosiaalipolitiikkaa jollekin ajanjaksolle?
Ihmiset kaipaavat kuitenkin suurta selitystä olemassaoloon ja elämään. Epäilemättä siihen tarvitaan rikastavaa vuorovaikutusta. Tarvitaan myös menestyviä ihmisiä, jotka voivat olla esimerkkinä muille ilman kateuden häivää. Tarvitaan myös sosiaalipoliittisia linjauksia pidemmällä aikavälillä niin haastavaa kuin se onkin.
Ehkä tarvitaan muutakin. Kun Proudhon arvosteli Marxia ivaillen hänen yhteiskuntapolitiikkaansa ”köyhyyden filosofiaksi”, niin Marx vastasi pitäen muiden filosofisia luomuksia ”filosofian köyhyytenä”. Saarisen ja Himasen filosofia on hyvin toimeentulevan keskiluokan filosofiaa. Se luo uskoa niihin ihmisiin, jotka ovat jo voittajia. Mutta kuka filosofeistamme rupeaisi pienituloisten puolesta puhujaksi ? Onko Saarisen ja Himasen filosofia siis köyhää, kun se ei huomioi vähäväkisiä, jotka eniten tarvitsisivat filosofiemme tukea?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti