Käsite The Great Society tuli tunnetuksi vuonna 1964, kun Lyndon B. Johnson lanseerasi sen sisäpolitiikkansa ohjenuoraksi. Seurasi ennennäkemätön lakien virta, joka läpäisi kongressin (Johnsonin hallinnon 87 lakiesityksestä meni läpi 84, huikea saavutus). Elettiin demokraattien riemuvoittojen kautta. Barry Goldwater oli hävinnyt presidentin vaalit Johnsonille veret seisauttavalla tavalla. Helmikuussa 1964 voimaan astuneet veronkevennykset (mm. korkeimman marginaaliveroprosentin putoaminen 91 prosentista 71 prosenttiin) käynnisti mahtavan nousuhdanteen Yhdysvaltojen taloudessa: bkt kasvoi vuosina 1961-1967 keskimäärin 4,5 %, liittovaltion tulot lisääntyivät 1961-1967 94 miljardista dollarista 150 miljardiin dollariin. Se oli ehkä Yhdysvaltain kukoistuskauden lakipiste. Yhdysvallat oli tuolloin ylivoimaisimmillaan mitä tulee käytettävissä oleviin resursseihin. Johnsonilla oli tietenkin tukenaan valtava enemmistö kongressipaikoista, mutta myös hänen suostuttelutaitonsa oli vertaansa vailla. Valitettavasti Vietnamin sota söi sekä varoja että uskottavuutta USA:n politiikalta. Se on kuitenkin toinen juttu.
Vietnamin sodasta huolimatta Johnson ajoi läpi enemmän suuria lakihankkeita kuin kenties kukaan toinen Yhdysvaltain presidentti. Luettelo suurista saavutuksista on vaikuttava: sota köyhyyttä vastaan, kansalaisoikeuslaki, koululainsäädännön uudistukset, työlainsääädännön uudistukset (minimipalkan laajennus), medicare ja medicade -ohjelmat, kulttuuria edistävät lakihankkeet, julkista TV:tä koskeva lakihanke, tie- ja rautatiehankkeet, kuluttajasuojalait ja vihoviimeisenä ympäristölainsäädäntöä koskevat käänteentekevät lait. Yhdysvaltain yhteiskunta ei varmaan ole ollut koskaan samanlaisessa julkisen sektorin uudistustyön myllerryksessä mukana ehkä lukuunottamatta 1930-lukua ja New Dealia.
Johnson ei mielestäni juurikaan käyttänyt puheissaan hyvinvointivaltio -käsitettä (welfare state), mutta käytännössä juuri sen toteuttamisesta tässä oli kysymys. Noiden päivien jälkeen on tapahtunut paljon. Yhdysvallat on jakautunut kahteen toisiaan ankarasti arvostelevaan leiriin ja sen lisäksi pienempiin ryhmiin jotka suhtautuvat yhteiskunnan rooliin kriittisesti. Ronald Reagan taisteli Big Governmenttia vastaan ja muodosti näin antiteesin Johnsonin saavutuksille. Kuitenkin Johnsonin saavutukset jäivät suurimmaksi osaksi voimaan. Reaganin menestys oli sittenkin enemmmän retoriikkaa kuin todellista valtion roolin riisumista.
Johnsonin kansalaisoikeuslakien tulokset olivat järisyttäviä, jos verrataan vaikkapa vuosia 1965 ja 1980 keskenään. Vuonna 1980 mustat saattoivat rauhassa mennä baariin valkoisten joukkoon ilman ristiriitoja. Valitettavasti white backlash 2000-luvulla on uudelleen aktualisoinut rotukysymyksen. Johnson itsekin oli sitä mieltä, että kansalaisoikeuslait veivät etelän demokraateilta: ”taidettiin menettää etelä”, hän ennakoi jo vuonna 1965. Ja näinhän siinä on käynyt. Syvän etelän rasistiset köyhät valkoiset ovat kääntyneet republikaaneiksi.
Great Society ei edennyt Johnsonin jälkeen enää jättiharppauksin, pikemminkin kehitys pysähtyi. Miksi ? Johnson itse Vietnamin sodallaan oli vaikuttamassa asiaan, mutta tärkeää on amerikkalaisten tietynlainen kyllästyminen yhteiskunnan suureen rooliin (siitä osoituksena mm. verokapinat). Yhteiskunnan voimakas oikeistolaistuminen oli osasyynä kehityksen vaimenemiseen. Ja viime kädessä varmaan oli kysymys myös siitä, että Johnsonin kaudella saavutettiin Yhdysvaltain resursseissa muihin valtioihin nähden huippukohta. Valkoisen keskiluokan asema on heikentynyt sekä suhteellisesti että absoluuttisesti viime vuosikymmeninä. Yhdysvallat on menettänyt kilpailukykyään.
Varsinkin George Bush nuoremman aikana pyrittiin systemaattisesti purkamaan isoa valtiota. Saavutukset (esimerkiksi sosiaaliturvan osittaiset yksityistämispyrkimykset) jäivät vaillinaisiksi pääosin siitä syystä, että Bushin muut toimet olivat aiheuttamassa jättimäistä rahamarkkinakriisiä. Samalla, kun kriisi kehittyi alkoi Bushin suosion alamäki. Se oli suunnaton pettymys konservatiiveille varsinkin, kun Bushin kauden alussa kaikki näytti suosiolliselta republikaanien kannalta. Johnsonin perintö tuli vedenjakajaksi Yhdysvaltain sisäpolitiikassa Barack Obaman kaudella. Pyrkimykset kehittää sosiaalista lainsäädäntöä (erityisesti terveydenhuoltouudistus) ovat joutuneet ankaran vastustuksen kohteeksi. Terveydenhuoltouudistus on suora jatko Great Societylle. Pienen valtion kannattajat ovat ajoittain olleet vahvasti niskan päällä ja vesittäneet monia Obaman uudistuksia.
Englanti on koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan ollut monella tapaa uskollinen Yhdysvalloille. Anglo-amerikkalaisuus on ollut ikäänkuin yhdestä puusta veistetty. Itse asiasassa englantilaiset ovat monessa asiassa olleet edelläkävijöitä. Juuri Margaret Thatcher toimi esimerkkinä Ronald Reaganille hänen pyrkiessään pieneen valtioon.
Entä nyt ? Jälleen englantilaiset David Cameronin politiikan ansiosta ovat näyttämässä mallia. Ikään kuin englantilaiset olisivat jälleen toteuttamassa politiikkaa, josta amerikkalaiset konservatiivit ovat vasta haaveilemassa. Cameronin suuri yhteiskunnallinen ohjelma on nimeltään The Big Society. Suureksi siinä on nimenomaan tarkoitettu yhteiskunta, ei valtio.
Big Society voidaan määritellä lyhyesti. Sen tavoitteena on saada ihmiset ja yhteisöt toiminaan aktiivisesti paikallisesti, ”ottaa valta poliitikoilta ja antaa se ihmisille”, tukea yhteiskunnallisia yrityksiä ja osuuskuntia ja siirtää valtaa keskushallinnolta paikkallishallinnolle. Tavoittena on, että ”ihmisiä ei kohdella niin kuin lapsia”. Ohjelma on vasta alkutaipaleella, joten kovin pitkälle meneviä johtopäätöksi on vaikea tehdä.
Monet ovat arvostelleet, ettei kansalaisia ole perehdytetty julkisen vallan irtautumiseen ihmisten elämästä. Monet ovat myös nähneet ohjelman pelkästään hallituksen säästö- ja yksityistämisohjelmana. Edelleen on arvioitu, että valta ei valu yhteiskunnallisille yrityksille ja osuuskunnille, vaan suoraan valtiolta suurille kansainvälisille jättiläisille kuten G4S. Taloudellisesti Englanti on heiveröisellä pohjalla tällä hetkellä. Se ei lupaa ruusuista tulevaisuutta Big Societylle.
Minkälaisen ympäristön nykytilanne tarjoaa Big Societyn kaltaiselle uudistukselle ? Periaatteessa talouskriisi voisi synnyttää uutta ja näin varmaan monet ajattelevatkin. Itse olisin hiukan eri mieltä. Cameronin uudistus vaatisi paremmat olosuhteet, hyvän taloudellisen kasvun, jotta sillä olisi onnistumisen mahdollisuudet. Nyt ajatellaan, että Cameronin uudistus nitistää heikon talouskasvun. Talouskasvua voi tullakin, mutta todennäköisesti se johtuu talouksien yleisestä piristymisestä.
Globaali talous on tehokkaasti liikuttamassa hyvinvointiyhteiskuntia sen eri muodoissa. On kysymys edustuksellisen demokratian ja kansanvaltaisen järjestelmän itsepuolustuksesta. Esimerkit Euroopassa, Kreikka kärjessä osoittavat, että hyvinvointiyhteiskunta väärin ymmärrettynä johtaa katastrofiin. Kreikkalaiset ovat pikemminkin toteuttaneet hyväksikäyttöyhteiskuntaa, jossa jokainen taho mahdollisuuksiensa mukaan syö kuormasta. Hyvinvointiyhteiskuntaa ei vahvisteta, vaan sitä heikennetään korruptiolla.
Uudessa tilanteessa taistelu Great Societyn ja Big Societyn välillä jatkuu. Globaali rahamarkkina murtaa perinteisiä hyvinvointiyhteiskuntia. Tuntuu houkuttelevalta ajatella, että kriisistä toipuvassa Euroopassa Big Society voisi olla vaihtoehto valtiopainotteiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Kuten edellä on todettu on varsin mahdollista, että kehitys ajaa Big Societyn ohi ja yhä suurempaan suuryhtiöiden valtaan. Juuri jättiyritykset ovat hyvinvointiyhteiskuntien, Big ja Great Societyjen suurimpia uhkia. Uusmarxilaisetkin ovat sitä mieltä, että rahamarkkinavalvonnan aikaansaaminen ei riitä, vaan tarvitaan tehokasta suurten yritysten vallan kaitsentaa.
Jos republikaanit voittavat Yhdysvaltain vaaleissa ensi syksynä he varmaankin Reaganin tapaan hakevat mallia Englannista. Silloin on mahdollista, että Johnsonin suuri yhteiskunta pyritään murentamaan (siis se mitä siitä on jäljellä). Nimeomaan Yhdysvaltojen tapauksessa, jossa sosiaalinen turvaverkko on harvasilmäinen ei toivoisi tällaisen suunnan voittoa. Se olisi katastrofi monelle heikoilla eväillä varustetulle ihmiselle.
Big Society/Great Society -vaihtoehtojen tarkastelussa on kysymys myös määrittelystä. Amerikkalaismallisen Great Societyn ja skandinaavisen hyvinvointiyhteiskunnan välille ei voida vetää suoria yhtäläisyysmerkkejä. Johnsonin rakennelmassa oli nähdäkseni kysymys useiden erillisten ohjelmien kokonaisuudesta, ei ideologisesta hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisesta. Big Societyä on sitäkin tarkasteltava Englannin vanhaa hyvinvointiyhteiskunnan perinnettä vasten. Vanhaa welfare state -perinnettä on muotoiltu uudelleen tarjomalla kolmannen sektorin tahojen toimesta samoja palveluja, joita ennen tarjottiin julkisen sektorin toimesta. Ero ei siis välttämättä ole kaikilta osin järisyttävan suuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti