Luottamusyhteiskunta ?

Minkälaisen yhteiskunnan ihmiset haluavat ? Olen itsekin pyrkinyt osin vastaamaan kysymykseen kansalaisyhteiskuntaa koskevissa kirjoituksissa. Nyt palaan asiaan tarkemmin.

Ajatteluni kivijalat ovat kansanvalta (ei valistunut diktatuuri, minkä perään monet haikailevat) ja pitkälle viety kansansivistystyö. Itse asiassa edellistä ei olisi ilman jälkimmäistä. Viime aikojen tapahtumat ovat saaneet epäilemään, josko olisi tapahtumassa jonkinlaista rapautumista näissä asioissa. Katsotaanpa.

Luottamusyhteiskunta on hyvä käsite, eräänlainen mittari yhteiskunnan toimivuudelle. Suomessa kuntapalvelut, poliisi ja armeija saavat korkeita arvosanoja mitattaessa ihmisten luottamusta keskeisiin instituutioihin. Olemme luottamuksessa huomattavasti edellä useita muita valtioita. Tietenkin näiden instituutioiden on pitänyt ansaita luottamus. Yhdysvalloissa tuntuu olevan käytäntö, että kun julkinen taho - esimerkiksi liittovaltio - tutkii jotain onnettomuutta niin kansalaiset epäilevät, että kysymyksessä on peittely-yritys, jolla kätketään omat virheet.

Erikseen on sitten salaliittoteoriat, joita liitetään miltei mihin tahansa kohutapaukseen. WTC -tornien tuhoutumista koskevista salaliittoteorioista käy ilmi, että tuhon syy on melkein mikä tahansa mutta ei lentokoneiden osuminen torneihin. Mikä tällaiseen ajatteluun voisi olla syynä ? Epäilen, että koko yhteiskuntamalli lähtee ajatuksesta, että mikään iso hallinto ei voi olla luotettava. Jo hallinnon kuviteltu iso koko herättää ärtymystä. Tästä johdetään jatkuva epäluulo julkista toimintaa kohtaan.

Englannissa on kehitettu David Cameronin johdolla Big Societyä ikään kuin vaihtoehdoksi perinteiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Meillä Suomessakin monet ovat innostuneet mallista. Täytyy muistaa, että yhdistysten valtavasta määrästä päätellen suomalaiset - niin jurreiksi kuin heitä luullaankin - ovat hyvin sosiaalisia. He haluavat kuulua ryhmään, moniin ryhmiin. Meillä ei siis välttämättä ole sosiaalista vajetta.

Aivan oikein on herätty kysymään, mikä vika nykyisessä hyvinvointimallissa on, jos sille halutaan vaihtoehto. Hyvin toimiva järjestelmä ei vaadi päälleliimattua Big Societyä. Tietenkin on paljon asioita, joihin ns. kolmas sektori soveltuu. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi täyttämään julkisen sektorin tuottamien palvelujen aukkokohtia.

Monesti tulee mieleen, että nykyistä, vallitsevaa mallia arvostellaan jo senkin takia, että se on jokaisen ihmisen arjessa. Kaikki näkevät sen tulokset. Sen sijaan kukaan ei tiedä tarkalleen, miten vaihtoehtoinen järjestelmä toimii, mutta ainakin voidaan unelmoida, että se on nykyistä parempi.

Monet ulkomaiset arvioivat suomalaisen yhteiskunnan järjestelmälliseksi ja toimivaksi. Sitä se tiettyyn rajaan saakka onkin. Vimmattu säästämisen tarve on kuitenkin heikentämässä monia aiemmin itsestään selviksi koettuja palveluja. Kysymys kuuluu, mitä tulee tilalle ? En usko, että tätä pohditaan riittävästi.

Entä mitä ajattelee yhteiskunnan eliitti näistä asioista ? On sellainen tuntu, että he ovat sitä mieltä, että sosiaalinen bulkki voidaan hoitaa vapaaehtoistoiminnalla tai jollain vastaavalla tavalla. Eliitti sen sijaan ostaa omat palvelunsa itse. Sille laajojen kansalaispiirien sosiaalinen tuki on vain verotuksellinen rasite.

Skandinaavis-saksalainen ja anglo-amerikkalainen yhteiskuntamalli ovat karkeasti ottaen rinnakkaiset vaihtoehdot, joiden välillä kansakuntien on valinnat tehtävä ainakin silloin, kun puhutaan kehittyneistä länsimaista. Brittiläistä luokkayhteiskunta-ajattelua ei kannattaisi siirtää Suomeen. Big Society on rakennettu luokkayhteiskunnan päälle. Jälleen kerran kuvitellaan, että jossain muualla on keksitty jokin tavoiteltava järjestelmä. Viime vuosina on haettu mallia milloin Tanskasta, milloin Uudesta Seelannista ja nyt viimeksi Ruotsista. Mikään näistä ei varmaan loppujen lopuksi tarjoa mitään oleellista vaihtoehtoa nykyiselle. Benchmarking kannattaa, mutta vain tietyin reunaehdoin. Best Practise on ok, mutta matkiminen ei. On siis seurattava, mitä muualla tapahtuu ja soveltuvin osin otettava käyttöön. Suosittelen Big Societynkin osalta helikopteriseurantaa, mutta en laskeutumista sen keskelle. Pitäisi aina luottaa omaan harkintakykyyn, ratkaisevat askeleet ovat omia askeleita.

Joka tapauksessa ihmisillä on halu vaikuttaa suoremmin asioihin kuin edustuksellisen demokratian kautta. Käytännössä tämä johtaa rimpuiluun omien päivittäisten kiireiden ja ja kansalaisvaikuttamisen välillä. Kansalaisvaikuttaminen tuntuu jäävän etäiseksi haaveeksi. Silti siitä unelmoidaan, se on ikäänkuin sitä “oikeaa” demokratiaa. Uuden demokratian sytykkeinä voivat toimia facebook-viestit. On todistettu, että sillä on saatu monia mielenosoituksia koolle. Voisiko sosiaalisen median avulla rakentaa pysyvämmän online-vaikuttamisen kanavan ilman hetken (mielenosoitus)tarpeita ? On se mahdollista. Silloin sosiaalinen media voisi toimia vahtikoirana edustukselliselle demokratialle ilman, että “normaalidemokratiaa” tarvitsisi purkaa.

Ajatellaanpa jotain tuoretta demokratiaa. Miten entisen (diktatuurin, oligarkian) raunioille voitaisiin synnyttää luottamusyhteiskunta. Haaste tuntuu miltei toivottoman isolta. Skandinavian maiden esimerkki osoittaa, että kehitys luottamusyhtesikunnaksi voi kestää kymmeniä vuosia. Tarvitaan siis pitkä kypsymisaika ja välillä täytyy sietää takapakkeja. Suomelle luottamusyhteiskunnan lanseeraus voisi olla vientituote. Ainakin sen avulla voitaisiin yrittää kiihdyttää kehitystä kohti oikeaa demokratiaa.