Nikolai Tsernysevski (1828-1889), kirjailija, filosofi ja aikansa radikaalikriitikko kirjoitti 1860-luvulla teoksen Mitä on tehtävä ? Siinä hän yrittää luoda kuvaa vallankumouksellisesta henkilöstä, joka asettaa tavoitteensa kaiken sen yläpuolelle, mitä Venäjä silloin edusti. Sanalla sanoen Tsernysevski oli aikansa vallankumouksellinen. Hän etsi uutta ihmistä, mitä kirjan alaotsakekin korosti: Kertomus uusista ihmisistä.
Tässä puutun vain yhteen keskeiseen ajatukseen, minkä Tsernysevski romaanihenkilöidensä kautta ja lehtikriitikkona toi esille nimittäin egoismin ja yhteisöllisyyden keskinäiseen suhteeseen. Ensin lainaus Venäläisen kirjallisuuden historiasta, Gaudeamus, 2011, sivu 294: ”Tsernysevskin ihmiskäsitys nojasi näkemykseen siitä, että ihminen on luonnostaan itsekäs, mutta pystyy järkeilemällä asettamaan oman etunsa taka-alalle ja siten elämään muiden ihmisten kanssa harmonisessa sosiaalisessa yhteisössä. Ts. Tsernysevskin edustaman ns. rationaalisen egoismin teorian mukaan rationaalisesti ajattelevan ihmisen yksityinen etu ei ole eikä voikaan olla ristiriidassa yleisen edun kanssa”.
Vaikka Tsernysevskiä voidaan tulkita monella tavalla, pidän tätä hänen arviotaan erinomaisena määritelmänä yksityisen ja yhteisen edun suhteesta. Tsernysevski siis myöntää, että ihminen on luonnostaan itsekäs, mutta käytännössä hän pystyy järkeilemällä ja tahdonvoimallaan torjumaan itsekkyyden vastenmieliset piirteet. Tietenkin tässä voidaan puhua vain keskiarvoista tai suurinpiirteisestä arviosta.
Tässäkin korostaisin kansansivistystyön merkitystä. Vielä 1960-luvulla koulujen oppiaineena ollut ”kansalaistaito” olisi modernisoituna ja oikein ymmärrettynä hieno oppiaine tämän päivän nuorille. Joka tapauksessa koulun tulisi ottaa vastuuta yhteisvastuuseen perehdyttämisestä.
Tsernysevskin ajatus on siinäkin mielessä oikeansuuntainen, että hän pyrkii tasapainoilemaan egoismin ja juuri nyt voimassa olevaa ahneustrendin sekä yhteisöllisen ajattelutavan välillä. Esimerkiksi rahamarkkinoilla tapahtunut ahneus on antiteesi Tsernysevskin ajatukselle.
On luultavaa, että nykyihminen tarvitsee tuekseen työvälineen, jolla hän voi toteuttaa yhteisöllistä roolia. Tähän tarpeeseen on hyvinvointiyhteiskunta omiaan. Haaste nykymaailmassa on se, että ei ole globaalia hyvinvointiyhteiskuntaa. On vain lukemattomia erilaisia ja toisiinsa yhteensovittamattomia yhteiskunta- malleja. Globaalin ja kansallisvaltion yhteensovittaminen yhteisöllisyysvastuissa on valtava haaste.
Tietenkin hyvinvointiyhteiskunta on mekaaninen malli. Sille voidaan ulkoistaa yhteisöllisyys, toisesta välittäminen ja toisesta huolehtiminen. On helppoa, kun yhteiskunta hoitaa ! Tästä syystä hyvinvointiyhteiskunnan pitää olla kehittyvä prosessi, joka kannustaa yksilöllisen tuen antamiseen, vapaaehtoistyöhön jne.
Agraariyhteiskunnassa oli luontevaa avustaa vuorotellen toinen toistaan. Kun yksi sai nuotanvedolla muikkuja vietiin saalista naapuriin ja päinvastoin. Nykyaikainen yhteiskunta ei ole omiaan tällaiseen. Kuitenkaan ei kannata maalata pirua seinälle, sillä nykyisin on ihan oikeasti lukemattomia mahdolllisuuksia toteuttaa yhteisvastuuta.
Globaali ympäristö mahdollistaa ahneuden toteutumisen lukemattomissa muodoissa. Se kannustaa pelkällä olemasaololollaan älykkäitä ihmisiä operoimaan esimerkiksi rahamarkkinoilla suvereenisti omaksi edukseen. Uusliberaalien teesi kuuluu näin: kun jokainen ihminen pyrkii omaan parhaaseensa seuraa siiitä kaikkien onni ja hyvinvointi. Onko tässä mitään pahaa ? Ei välttämättä. Se ei kuitenkaan näyttäisi toteutuvan ehkä siitä syystä, että monissa tapauksissa oma etu näyttää olevan joltain muulta pois. Esimerkiksi suunnattomien rikkauksien on ajateltu ”valuvan” alaspäin. Kokemusperäiset havainnot ja tutkimustulokset eivät näytä tukevan tätä ajatusta. Keskituloiset ovat menettäneet asemiaan ja juuri he ovat yhteisvastuun toteuttamisen ydinryhmä.
Mitä Tsernysevski viestittää tälle päivälle ? Ehkä on syytä lähteä kerimään asiaa historiasta päin. Venäjän onnettomissa oloissa 1800-luvulla köyhyyden ja rikkauden ollessa vieri vieressä Tsernysevski herätti valtavaa huomiota. Valitettavasti hänen oppejaan sovellettiin myöhemmin 1900-luvulla myös pakkokollektivisoinnissa, josta Tsernysevski ei pysty haudan takaa sanomaan kantaansa. Epäilenpä, että hän olisi tuntenut inhoa kaikkea pakkoa vastaan. Tartunkin tässä hänen kirjansa alaotsikkoon ”Kertomus uusista ihmisistä”. Tietenkin tämä on utopia, mutta oikein käsitettynä me tarvitsisimme uutta moraalia, uutta eettisyyttä ja uutta tapaa ajatella ihmisten ja ihmisryhmien välisistä suhteista. Siinä vastaus kysymykseen, mitä on tehtävä ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti