Velkaantumisen lyhyt oppimäärä

Helsingin Sanomissa oli 13.4.2012 kirjoitus maksuhäiriöistä, jossa mielenkiintoisella tavalla pohdittiin tätä viime aikojen kuumaa perunaa. Pyrin seuraavassa tarkastelemaan asiaa laajempana ilmiönä.

On totta, että suomalaisten maksuvaikeudet ovat lisääntyneet räjähdysnmäisesti viime vuosina ja jopa viime kuukausina. Kysymys ei ole pelkästään pikavippi-ilmiöstä, vaan asia on nähtävä laajempana velkaantumistrendinä.

Itse näen asiat sekä yksilön ongelmana että laajana yhteiskunnallisena ilmiönä. On nimenomaan tärkeää nähdä näiden kahden näkökulman liittyminen toisiinsa. Varsinkin ns. pikavippifirmat haluavat nähdä asian yksilökeskeisesti ja osa pikavippien arvostelijoistakin irrottaa asian laajemmmasta kontekstista.

Pikavippien määrä on rajallinen, mutta silti huomattava. Pienlainojen (pikavippien) osuus on vain 1 prosentti maksuhäiriöistä silloin, kun puhutaan vain pienlainosta eikä muista maksuhäiriöista. Tosiasssa kuitenkin muu velkaantuminen liittyy pikavippeihin hyvin yleisesti eli kysymys on usein laajemmasta problematiikasta, mihin ihminen on joutunut. Yksilökeskeisyys ja pikavippien näkeminenen yksilön ongelmana harmittaa sikälikin, että maksuhäiriöillä on ”ympäristövaikutuksensa”. Monesti lähipiiri kietoutuu monella tavalla pikavippaajan/maksuhäiriöisen ongelmatiikkaan. Kysymys on esim. vanhusten osalta häpeän tunteesta, kun he joutuvat hädässään vippien tielle, mutta myös myötähäpeästä niiden osalta, jotka lähipiirissa joutuvat sotkuja selvittämään. Monet yrittävät selvitä tuttavan/ystävän/sukulaisen veloista auttamalla taloudellisesti. Silloin puhutaan jo laajemmasta dilemmasta.

Miksi ongelmaa ei haluta nähdä pitkään jatkuneena trendinä tai trendin osana? Yhdysvalloissa nämä samat vaiheet käytiin läpi jo 5-10 vuotta sitten. Nyt meillä edetään samoja polkuja ilman, että vakavasti olisi otettu oppia amerikkalaisten virheistä. Miksi kerta toisensa jälkeen virheet pitää toistaa? Ehkä se johtuu siitä, että trendi (”muoti”) on paljon vahvempi ilmiö kuin kyky oppia virheistä.

Yhteiskunnan sallivuus on tärkeä demokratian osa, mutta miksi sallivuuden nimissä hyväksytään ihmisten talouden ja elämän vahingoittaminen? Ymmärrän tältä osin hyvin kansanedustuslaitoksessa virinneen halun kieltää pikavipit. Mutta tietenkin kuvaan astuu juridiikka, josta näkökulmasta puututaan kansalaisoikeuksiin, jos pikavipit kiellettäisiin. Kuitenkin pitäisi pystyä eristämään selvästi vahingolliset piirteet demokratian toteuttamisen sisällä.

Laajemmin meillä keskustellaan asuntokuplailmiöstä. Rahamarkkinat ja monet ns. asiantuntijat kieltävät asuntokuplan olemassaolon. Asuntovelankin näkisin osana laajempaa velkaantumisilmiötä. Puuttuu maltti vaurastua. Aiemmin vaadittiin etukäteissäästämistä ilman, että siitä aiheutui kohtuutonta haittaa. Tänä päivänä se ei käy. Amerikkalainen Home Equity Loan on symbolisessa mielessä kuvaava ilmiö. Kotitalouden velkamäärä sidotaan siinä omistusasunnon hintaan. Jos - ja näinhän tapahtui 2000-luvun alussa - asunnon hinta nousi voimakkaasti, tuli pankista soitto, että nyt teillä on jälleen mahdollisuus lisätä velkasaldoanne. Velkamäärä piti nostaa piripintaan asunnon hinnan kanssa. Sillä ei ollut tietenkään väliä, mihin luottoa käytettiin. Kun asunnon hinta sitten romahti, oli seurauksena velkadeflaatio. Mistä tämä ajatus velan saattamiseksi maksimiin ”eliniäksi” oikein on noussut?

Yksi selkeä syy velkaantumiseen esimerkiksi Yhdysvalloissa on keskiluokan huono tulokehitys ja tuloerojen voimakas kasvu. On luotu ajattelutapa, että kodinomistajuudella luodaan amerikkalainen unelma. Monesti on luotu vain velkapainajainen. Ja unelmien tavoitteena on saavuttaa jotain siitä, mitä on itseä rikkaammilla ihmisillä. Ja näistä rikkaista on tehty entistä rikkaampia kaikilla mahdollisilla verohelpotuksilla.

Yksi merkittävä syy nykykehitykseen on rahamarkkinasääntelyn purku. Tunsin aivan nahoissani, kun 1980-luvun jälkipuoliskolla ihmiset sanoivat, että kun tästä kirotusta säätelystä päästään eroon niin tulen näyttämään, mihin oikein pystyn. Sillä päästiin usein suuriin riskisijoituksiin, joista vain pieni osa onnistui. Ajatus, että ihminen olisi jotenkin rahan käytössään muuttunut fiksummaksi vuosikymmenien kuluessa on höpöhöpöä. Sääntelyn purulla on luotu edellytykset ihmisten velanotolle. Säästäminen taas liitetään ajatuksellisesti niukkuuteen ja niukkuus pula-aikaan. Ja kukapa länsimaisen yltäkylläisyyden keskellä haluaisi elää pulassa!

Kaikkein laajimmassa kuvassa globaalitalous liittyy kansallisvaltioiden ja valtioryhmien talouteen ja sitä kautta tavallisiin kotitalouksiin. Yksi laajan velkaantumisen syy on, että globaalin ja lokaalin toisiinsa liittäminen järkevällä tavalla on niin vaikeaa. Yksittäinen kotitalous on ihmeissään, kun kokonaiset valtiot joutuvat vararikon partaalle – ehkä lopulta täysin maksukyvyttömiksi.

Yksi viheliäisistä piirteistä velkakeskustelussa on se, että monet poliitikot, pankit ja tavalliset kansalaiset ovat ajamalla ajaneet uusliberaalia ideologiaa, joka on muodostunut velkavetoisuuden kautta tuhoisaksi. Ja nyt sitten vaikeuksien keskellä keksitään joku yksittäinen tekninen syntipukki kuten pikavipit, jotka ovat ikäänkuin kaiken ongelman selitys. En yritä puolustella mitenkään pikavippiteollisuutta, mutta monilla voi olla peiliin katsomisen paikka, mitä ajattelutapaa ollaan oltu tukemassa.

Laajemmalla kuvalla ja yksilökuvalla on liittymäpinta. Kun globaaleilla rahamarkkinoilla on pyöritetty CDO- ja CDS- arvopaperi- ja johdannaisrakenteita, löytyy yksilötasolta myös eksoottisia rahoitusinstrumentteja, joita mielellään hyödynnetään. Pikavippien eksoottisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta kyllähän ne Yhdysvalloissakin löydettiin laajemmassa mielessä vasta 2000-luvun alkuvuosina. Pikavippifirmoja perustettiin kymmeniä tuhansia kappaleita lyhyessä ajassa. Mitä siis isot edellä sitä pienet perässä.

Lainojen saamisen helppous on tehnyt aikuisista ihmisistä lapsia. Tässä kysymys karkki-ilmiöstä. Aivan kuin pieni lapsi kaupassa nähdessään karkkihyllyn, niin myös aikuiset ihmiset nähdessään jonkin himottavan tuotteen muuttuvat äkkiä harkintakyvyttömiksi yksilöiksi. Luoton saamisen helppous on tässäkin takana.

Suosikkiaiheeni on kansalaistaitotuntien palauttaminen koulujen opetukseen. Juuri nyt oppitunneilla olisi sosiaalinen tilaus.

Monet nykyajan kaupankäynnin uudet piirteet, kuten esim. verkkokauppa – jossa sinällään ei ole mitään paheksuttavaa – on houkuttimena liikaa monelle. Tietokoneen näytöltä ei ole pitkä matka pikavippifirman tarjontaan. Kun 332 000 suomalaista on menettänyt luottotietonsa, pitäisi hälytyskellojen soida. Luotonantoa pitäisi tiukentaa muutoinkin kuin pikavippien osalta.

Yhä useammin on lehdissä otettu esille kasvava inflaatiovaara. Röyhkeimmät ovat pudottaneet sanan ”vaara” pois. Olisihan se kivaa, kun inflaatio söisi velkoja. Samalla inflaatio tietenkin söisi myös säästöjä, mutta kuka hassu nyt tänä päivänä säästäisi?