lauantai 19. lokakuuta 2013

Tea Partyn haaksirikko?

Paljon on puhuttu äärikonservatiiveista, jotka ovat yrittäneet tuhota orastavan talouden elpymisen USA:ssa. Tarkemmin heitä ei kuitenkaan ole määritelty. Mistä joukosta on kysymys?

Ennen kuin mennään henkilöihin on syytä arvioida tilanne nyt pari vuorokautta väliaikaisen sovun löytymisen jälkeen. Uusi koitos seurannee ensi vuoden alussa.

Vanha velkakatto oli noin 17 000 miljardia dollaria. Tästä päivästä ensi vuoden alkuun amerikkalaisten velka lisääntyy kongressin luvalla 400-500 miljardilla dollarilla. BKT ylittää selvästi 16 000 miljardin rajan vuoden loppuun mennessä, joten velka on hieman yli 100 prosenttia BKT:stä. Kun budjettivaje on parissa vuodessa onnistuttu puolittamaan, ei tilanne ole mitenkään katastrofaalinen. Valtava julkisuuspeli pyrkii luomaan maailmanlopputunnelmaa, mutta suuri osa tavallisista kansalaisista ei enää lähde mukaan kauhisteluun.

Republikaanien lähes totaalisen tappion riidassa myöntävät nyt kaikki. Mm. Kauppalehti harrasti ärsyttävää ”tasapuolista” kommentointia prosessin kuluessa. Yritettiin väittää, että kun republikaanit olivat Bushin aikana vallan kahvassa, yrittivät demokraatit kampittaa konservatiiveja ja kun nyt demokraatit ovat niskan päällä, niin republikaanit yrittävät samaa. Kysymys ei siis ollutkaan republikaaninen taholta ääritoimista, siis hallinnon sulkemisesta, filibusterista obacarea vastaan ja velkakaton poistamisen avulla kiristämisestä, vaan normaalista poliittisesta väittelystä! Mihinkään vastaaviin toimenpiteisiin eivät demokraatit ryhtyneet vallassasolokaudellaan, eivät lähellekään.

Republikaanit ovat huonoja häviäjiä.

Republikaanien austerity-politiikka vahingoittaa työllistämistä (edelleen työttömiä on kolme kertaa enemmän kuin avoimia työpaikkoja) ja hauraasti nousevan talouden kulutuskysyntää. ”Bonuksena” järkevien päätösten vastustamisesta republikaani-puolueen kannatus on alamaissa. Politiikassa ei kannattaisi tehdä itsestään syyllistä politikoinnilla.

Satapaikkaisessa senaatissa 18 republikaania äänesti sopua vastaan ja 81 demokraattia ja republikaania sovun puolesta. Kun senaatin sadasta paikasta 46 on republikaaneilla niin maltillisia on tämän mukaan vain 60 % kokonaismäärästä. Ei ihme, että republikaanien häntä heilutti puoluetta niin voimakkaasti. Edustajainhuoneessa äänestysluvut olivat 285-144. Republikaaneista 87 äänesti demokraattien mukana.

Äärikonservatiivien ryhmä muodostuu Obamacaren vastustajista, talouskonservatiiveista ja veteraanisenaattoreista. Äärioikeiston kellokkaista Ted Cruz nosti profiiliaan 21 tunnin filibusterilla Obacarea vastaan, minkä yhtenä jälkiseurauksena hallinto pistettiin kiinni. Muita johtavia teekutsulaisia ovat Marco Rubio ja Rand Paul, jotka kumpikin taistelevat republikaanien presidenttiehdokkuudesta seuraavissa vaaleissa.

Osa senaatin teekutsulaisista taistelee paikastaan tulevissa kongressivaaleissa niskaan hengittäviä vielä konservatiivisempia voimia vastaan.

Maltilliset konservatiivit ovat melkoisessa puristuksessa, koska kentällä on voimia, jotka eivät juuri välitä valtakunnan kohtalosta, vaan elävät omassa suppeassa maailmassaan. Kun tavoitteena on pieni valtio, ei ”suuresta” valtiosta juuri kanneta huolta. Toisaalta väitän, että nyt käytiin lähellä teekutsulaisten haaksirikkoa. Liian suuri osa republikaaneista on asettunut rikkaiden puolelle tavallisia palkansaajia vastaan. Tarvitaan enää äänestäjien tuomio holtittomasti käyttäytyville ideologeille.

www.historiajatkuu.blogspot.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti