tiistai 2. lokakuuta 2018

Arvojen ja poliittisten voimasuhteiden markkinoilla

Petteri Orpo totesi Hesarin Lauantaivieras-palstalla 29.9.2018 ”Hyvinvointi on uhattuna 2020-luvulla”, että oikeisto-vasemmisto-akselin lisäksi nyt on otettava huomioon myös konservatiivit-liberaalit-akseli. Hän on siinä oikeassa. Asia ei sinänsä ole millään muotoa uusi, mutta poliittiset ja arvoihin liittyvät kannanotot ovat terävöityneet viime aikoina. Arvonelikentässä ainoa lohko, joka ei näytä saavuttava kannatusta on vasemmisto-konservatiivit. Sen liikkumatila kapeni olemattomaksi sosialismin romahtamisen ja muinaisen TPSL:n puoluekentältä katoamisen myötä.

Missään tapauksessa vasemmisto-oikeisto-akseli ei ole vanhentunut, niin kuin joskus kuulee väitettävän. Voimasuhteet kylläkin muuttuvat sekä arvojen että politiikan osalta. Siitä seuraavassa enemmän.

Orpo toteaa, että politiikan tekeminen muodostuu yhä vaikeammaksi ja arvelee Suomenkin ajautuvan sisäpoliittisiin konflikteihin ja lyhytikäisiin hallituksiin, jos ihmiset eivät kykene yhteistyöhön. Populistien menestys useissa maissa on pirstonut puoluekenttää. Sekin on omalta osaltaan heikentänyt enemmistöön perustuvien koalitiohallitusten muodostamista. Yksi mahdollinen lopputulema on, että vähemmistöhallitukset Skandinavian maiden tapaan tulevat vaihtoehdoksi. Tätä tosin Orpo ei ota esille.

Selvittääkseni tapahtuneita voimasuhdemuutoksia on palattava vuosikymmeniä taaksepäin.

Kehitys, mikä käynnistyi vasemmistolaisuuden esiinmarssina toisen maailmansodan jälkeen, ja joka saavutti vahvan aseman 1960- ja 70-luvulla, ei ole sinänsä kadonnut mihinkään. 1980-luvulta lähtien voimistunut uusliberalistinen ideologia kuitenkin vyörytti vasemmiston viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana. Alammeko nyt olla uusliberalismin kyllästymispisteessä?

Oireellista historian kululle on, että jonkin kehityksen saavuttaessa kukoistusvaiheen, se elää samalla joutsenlaulun aikaa. Meillä Suomessa on ollut yllättävää havaita, kuinka keskusta on lähtenyt näin voimakkaasti ajamaan liberaalin markkinatalouden ajatuksia ikään kuin myöhäsyntyisesti.

Muutoksen merkit ovat ilmassa. Jopa Kauppalehti toteaa pääkirjoituksessaan - irtisanomissuojan heikentämispyrkimyksistä kirjoittaessaan - että ”vaikka etenkin keskustassa pelätään arvovaltatappiota, on sen hallituskavereiden piirissä valmiutta hyväksyä se tosiasia, ettei ay-liikkeen kanssa kannata alkaa enempää tukkanuottasille. Perääntyminen voisi olla järkevääkin” (KL 28.9.2018). Onko tällainen puhe tulevan suunnan haistelua? Onko jokin politiikan ja arvojen valtavirta päättymässä ja jokin toinen alkamassa? Useimmat lienevät sitä mieltä, että näin pitkälle menevää johtopäätöstä ei voida tehdä. Irtisanomissuojan heikennys on kuitenkin vain yksi asia monien muiden asioiden joukossa, jotka viitoittavat tietä tulevaisuuteen.

Työntekijöiden liikkumatila on näyttänyt kapenevan. Trendi on ollut pitkään nähtävissä. Otetaan esimerkiksi keskituloiset palkansaajat. Kun keskituloisen palkansaajan asema on muuttunut ja murtunut monelta osin, on jäänyt käsitys, että työntekijän asema on pysyvästi heikkenemässä. Tästä meitä muistutti Juha Siltala kirjassaan ”Työelämän huonontumisen lyhyt historia”. Monilta osin näin on tapahtunutkin. Varsinkin Yhdysvalloissa, missä palkat ovat reaalisesti taantuneet, merkit ovat olleet selkeästi näkyvissä.

::::::::::::::::::::::

1980-luvulta lähtien vaikuttaneen uusliberalismin emämaassa, Britanniassa on ehkä ensimmäisenä herätty palkkojen uudelleenmuodostumisen maailmaan. Kysymys on hyvin vaikeasti määritettävissä olevasta muutoksesta. Ei voida puhua niinkään jakopolitiikan uudesta vaiheesta, vaan koko palkanmuodostuksen uudesta aikakaudesta.

Uuden kehityksen ajurina Britanniassa on Labour, joka pyrkii ottamaan aloitteen käsiinsä. Paine tulee nyt vasemmalta riippumatta siitä, mikä taho on tulevaisuudessa hallituksessa. Seuraavassa esitettyä ei voida tietenkään suoraan soveltaa Suomeen. Yritysdemokratia näyttää olevan avainkysymys. Yhtenä sen toteuttamismuotona vaaditaan nyt työntekijöiden edustusta yritysten johtoon. Yllätysten aika ei ole ohi: myös konservatiivit näyttävät vihreää valoa uusvanhalle ajatukselle.

Työväenpuolueella on myös aivan konkreettisia ehdotuksia yritysdemokratian toteuttamiseksi. Miltä kuulostaa, jos luovutetaan 10 prosenttia suuryritysten osakkeista työntekijöille? Kysymys on mullistavasta muutoksesta verrattuna nykypäivään, jolloin monet ovat kokonaan jääneet ilman palkankorotuksia ja joutuneet ryhtymään pakkoyrittäjiksi.

Britanniassakin työnantajat vastustavat pakollista yritysdemokratiaa. Mutta onko tosiasiassa niin kuin työväenpuolueen Jeremy Corbin väittää, että työn tuottavuus itse asiassa on lisääntynyt niissä yrityksissä, joissa yritysdemokratia on otettu käyttöön? Ongelmaksi voi muodostua, että vakinaisesti palkkaa saavat hyötyvät yritysdemokratiakokeiluista, mutta epätavanomaisissa (nyt jo tavanomaisissa!) töissä entinen meno jatkuu (esim. nollasopimukset). Kysymys on siis keikkatyöntekijöiden problematiikasta. Voisiko keikkatyöntekijöille antaa samat oikeudet kuin vakinaisille työntekijöille?

::::::::::::::::::

Myös monet thatcherilaisessa hengessä yksityistetyt suuret instituutiot ovat liipaisimella. Tähtäimessä on monien palvelujen (junat, vedenjakelu, energia) kansallistaminen. Suomessa kehitys on edennyt päinvastaiseen suuntaan. Olisi varmaan hyödyllistä ottaa oppia niistä maista, joissa on koettu kovia.

Vielä on kysyttävä ovatko muutoksen tuulet todellisia vai vain tavallista pontevampaa vaalipropagandaa? Se jää nähtäväksi.

::::::::::::::::::

Yhteiskunnallinen ja ideologinen liike tapahtuu aaltomaisesti. Jossain vaiheessa vain todetaan, että entinen meno ei ollut kannattavaa. On sellainen hytinä, että Suomessa puoluekenttä voisi olla valmis muutokseen. Seuraava hallitusohjelma viitoittaa tietä uuteen – jos viitoittaa.

Suurimmat haasteet lähitulevaisuudessa ovat tulo- ja osaamiserojen polarisoituminen. Vaikka tässä on puhuttu uusista asioista, ongelma on vanha: miten saavuttaa tasa-arvoisempi Suomi?

2 kommenttia:

  1. Turha meidän on enää tavoitella tasarvoista suomea,eikä maailmaa.
    Oikeudenmukainen tulonjako tänään tarkoittaa sitä että yksilö joka tuottaa runsasta lisäarvoa yritykselle ja yhteiskunnalle tulee saada siitä oikeudenmukainen korvaus,nyt näin ei välttämättä tapahdu,vaan yrityksen omistajat vievät siitä itselleenkuulumattoman siivun, pelkästään oman valtasemansa käyttövoimalla.
    Varautuminen eriarvoiseen maailmaan ja suomeen tarkoittaisi käytännössä sitä että raivaisimme tilaa ihmisille selviytyä pienemmilläkin ansioilla,puutttumalla radikaalisti esimerkiksi asumiskustannuksiin.
    Myös esimekiksi sellainen kuin ruuan arvonlisävero ja siitä luopuminen parantaisi kummasti köyhemmän kansanosan selviytymistä.

    Eräs radikaali keino mamme köyhien aseman parantamiseen olisi esimekiksi Venäjän kanssa sopimukseen pääseminen viisumivapaudesta,tuolloin suomalainen vähävarainenkin pääsisi nauttimaan korkena euron tuottamista hyvinvointia lisävistä palveluista,entistäkin suuremmassa määrin,tuolla olisi myös lähialueiden kannalta merkittävä elvyttävä vaikutus.

    VastaaPoista
  2. Oletpa pessimistinen, aina kannattaa tavoitella parempaa. Ja olemme siinä onnistuneet Suomessa paremmin kuin monessa muussa maassa.
    Hienoja periaatteita, mutta toteutus......

    VastaaPoista