maanantai 12. marraskuuta 2018

Yksittäisistä valheista totuuden vastaiseen kulttuuriin

Olemme tottuneet siihen, että Donald Trump harrastaa totuudenvastaisia puheita leimatessaan vastustajansa epäkelvoiksi, epäisänmaallisiksi tai muuten vain vastenmielisiksi.

Pahinta tuossa edellä olevassa lauseessa on sana ”tottuneet”. Se nimittäin kertoo, että on syntynyt tilanne, jossa - yksittäisten lipsahdusten sijasta - vallitsee kokonainen totuudenvastaisten puheiden kulttuuri. Mikä on muuttunut? Onhan aiemminkin harrastettu esimerkiksi vaalikamppailujen yhteydessä mustamaalausta, muunnellun totuuden politiikkaa tai suoranaisia valheita. On syytä käydä läpi asiaa tarkemmin.

Olemme nyt toisenlaisessa mediaympäristössä kuin aiemmin, sillä käytössä on netti ja sen myötä tulleet uudet totuudenvastaisten puheiden ja kirjoitusten säännöt. ”Valemedia” ja ”vaihtoehtoinen totuus” ovat vain esimerkkejä uusista käytänteistä, jotka meidän - joidenkin tahojen mukaan - pitäisi omaksua tottumuksina.

Räikeitä totuuden väärentämisiä edustavat esimerkiksi kuvien manipulointi (virkaanastujaisten yleisömäärä ja juuri pidetyn lehdistötilaisuuden muka väkivalta).

Edes Trumpin kiihkokannattajien ei pitäisi pitää valehtelua tai muunneltua totuutta asiaan kuuluvana. Näin kuitenkin näyttää tapahtuvan.

Vaikuttaa siltä, että tällainen ”itseensä kohdistuva korruptio” (hyvityksen tai omantunnon rauhan saamisen nimissä harrastettava valehtelu) on aihe, johon suhtaudutaan oikeistossa suurpiirteisesti ja jopa hauskana pikkupiirteenä, jota ei kannata ottaa kirjaimellisesti.

Presidentille on hyväksytty jotain sellaista, joka muilta on kielletty. Vielä pahempaa tapahtuu, jos omaksutaan presidentin halvimmatkin tviitit totena. On nimittäin tullut esille lukuisia esimerkkejä, joissa presidentin kannattajat ovat ottaneet tosissaan presidentin vihapuheet ja ryhtyneet toteuttamaan niitä oman käden oikeudella.

Yksi tapa suhtautua Trumpiin on sivuuttaa hänen puheensa ja tekonsa välinpitämättömästi: ”tämähän on jo nähty”. Vielä voidaan väittää, että muutkin valehtelevat: ei pidä mennä syyllistämään yhtä ohi suunsa puhujaa. Tämä on ns. tasapuolisuussyndrooma, jossa presidentin kelvoton käytös kompromettoidaan muidenkin väitetyllä kelvottomuudella.

Sitten ovat vielä himoanalysoijat, jotka yrittävät muokata todellisuutta saadakseen toteutuneet viestittelyt näyttämään presidentin aseman arvoisilta. He eivät voi sisäistää presidenttiä kohtaan tuntemaansa myötähäpeää, niinpä presidentin käytökselle yritetään löytää järkiperusteita, vaikka siinä ei niitä olisikaan.

Presidentin tavassa harrastaa pikkunäppärää taktista liioittelua (ensin pyydetään mahdottomia ja sitten armeliaasti tyydytään vähempään) alkaa olla astian makua. Kerran sen voi tehdä, mutta….

Opportunistista näkemystä ei sovi unohtaa. Presidentti saa tehdä mitä tahansa, kunhan ajaa ”meidän” etujamme. Tarkoitus pyhittää keinot.

Tunteita ei tietenkään sovi unohtaa. Tämän selitysmallin mukaan ”Trump antaa äänen ihmisten tunteille”. Annetaan siis ymmärtää, että Trump on keksinyt erinomaisen patenttilääkkeen ihmisten tunteiden hallitsemiseen. Veikkaan, että tässäkin on kysymys lähinnä retoriikasta, mutta sillähän voi kääntää ihmisten huomion pois ikävistä asioista. Tunteiden hallintaa sekin!

Vielä on yksi iso ryhmä: toivonsa menettäneet, voisi kai sanoa turtuneet. He lähtevät siitä, että Trumpille ei voi tällä erää mitään. Palataan vaaleissa asiaan!

Saska Saarikoski toteaa HS:n kolumnissa (11.11.2018) ”Trumpin draama jatkuu: rakkautta vai raketteja?”, että Trump on tehnyt itsestään ja presidenttiydestään fiktiota, ja että aikanaan kaikki päättyy, kuten TV-sarjat: ihmiset kyllästyvät. Hän saattaa olla oikeassa.

Yritän vielä pohtia trumpilaisen totuuden vastaisen puhumisen luonnetta ja vertaan hänen tuoretta räikeää vaalimainostaan pakolaiskaravaanin kautta tulleesta rikollisesta Lyndon B. Johnsonin kuuluisaan Daisy-mainokseen vuodelta 1964. Kahden aikakauden totuuskäsityksellä on eroa!

Esittelen seuraavassa molemmat mainokset:

Johtavat amerikkalaiset televisiokanavat kieltäytyivät näyttämästä trumpilaista vaalimainosta, jonka mukaan demokraatteja syytettiin kaksi poliisia tappaneen meksikolaisen Luis Bracamontesin päästämisestä maahan. Mainoksessa Bracamontes yhdistetitin etelästä lähestyvään pakolaiskaravaaniin. Tosiasiassa Bracamontes oli kyllä päässyt maahan laittomasti Bill Clintonin aikana, mutta hänet karkotettiin toistuvasti sekä Clintonin että George W. Bushin aikana.

Mainoksessa annettiin tahallisesti kuva, että demokraatit ovat aiheuttaneet murhamiehen päästämisen maahan.

Tätä räikeää vaalimainosta on yritetty miedontaa vertaamalla sitä demokraatti Lyndon B. Johnsonin ravisuttavaan vaalimainokseen vuoden 1964 presidentinvaalikampanjan yhteydessä. Mainoksessa esiintyy pikkuinen Daisy-tyttö, jota käytetään hyväksi republikaani Barrry Goldwaterin vastaisessa kampanjassa. On väitetty, että mainoksessa esitetty ydinsodalla uhkaaminen tehosi moniin äänestäjiin, vaikka mainosta ei sattuneesta syystä näytetty kuin kerran (7.9 1964). Johnsonia syytettiin jo mainoksen lanseerauksen aikaan äänestäjien pelottelusta. Hän voitti kuitenkin vaalit maanvyörymäenemmistöllä.

Mutta ehkäpä on syytä tarkastella vähän tarkemmin tuon mainoksen taustoja.

Mainos on seuraavanlainen: kolmevuotias Daisy-tyttö nyppii niityllä terälehtiä kädessään pitämästään kukasta laskien samalla ykkösestä yhdeksään (välillä hellyttävästi sekoillen luvuissa). Kun Daisy on päässyt yhdeksään kamera zoomaa hänen silmäänsä tytön katsoessa suoraan kameraan ja samalla taustaääni kalsealla äänellä lukee aikaa ydinräjäytykseen: kymmenen, yhdeksän, kahdeksan, seitsemän……. Nolla laukaisee ydinlatauksen. Seuraa räjähdys ja leimahdus, joka on lainattu mainokseen todella tehdystä ydinräjäytyksestä (ydinkokeesta). Taustalla kuuluu Lyndon B. Johnsonin ääni, joka varoittaa ydinsodasta. Mainoksessa ei mainita nimeltä Goldwateria nimellä, mutta se päättyy mainosäänen lausahdukseen: ”Vote for President Johnson on November 3. The stakes are too high for you to stay home”.

Kysymys on yhdestä mainoshistorian ristiriitaisimmista mainoksista. Mistä Johnsonin koneisto sai aiheen hätkähdyttävään mainokseen? Ei savua ilman tulta; sotaisa Goldwater itse oli vaalinkampanjan aikana antanut aineksia kyseiseen mainokseen. Johnsonin puhuessa Vietnamista vetäytymisetä (mikä ei toteutunut) äärioikeistolainen Goldwater oli sodan kannattaja ja jopa ehdotti ydinaseen käyttöä, ”jos se on tarpeellista”. Goldwater myös vihjaisi ydinaseen käyttöön toteamalla ”by one impulse act you could press a button and wipe out 300 milloin people before sundown”.

Voimme siis todeta eron näiden kahden esimerkin osalta. Trumpin propaganda on karkeaa valehtelua perustuen siihen, että kannattajat eivät aseta kyseenalaiseksi vähintäänkin arveluttavaa vaalimainosta. Trumpin vaalikoneisto meni kuitenkin liian pitkälle ja mainos vedettiin pois.

Trumpin mainokseen verrattuna Johnsonilla oli syynsä – joskaan ei hyväksyttäviä syitä – julkistaa mainos johtuen Goldwaterin erittäin aggressiivisesta vaalikampanjasta ja ydinsodalla uhoamisesta, jota seurasin itsekin koulupoikana.

2 kommenttia:

  1. Tuosta Trumpista, Pariisissa oettiin hänestä kuva mikä puhuu enemmän kuin tuhat sanaa,kun hän kätteli Putinia,sellainen ystävällisyys ja lempeys joka heijastui hänen kasvoistaan ei ole feikkiä eikä valetta.
    Eri asia on pahentaako se Trumpin asemaa Washigtonissa,nykyisessä vainoharhaisessa ilmapiirissä.

    VastaaPoista
  2. Kai nämä kaksi jakaisivat maailman etupiireihin, jos saisivat kahden kesken päättää. No, Kiina pitäisi ottaa jengiin mukaan...

    VastaaPoista