maanantai 26. syyskuuta 2022

Sota ja rauha valinkauhassa

 

 

Professori emeritus Timo Vihavainen on jälleen ottanut kantaa Ukrainan sotaan Kanava-lehden (6/2022) kolumnissaan ”Rauhaa tarvitaan”. Hän kourii kaikkein syvimpiä tuntoja,  nimittäin rauhan mahdollisuuksien rajoja meneillään olevassa konfliktissa. Hän ei näitä asioita pohtiessaan välttele epäsuosittuja ratkaisuehdotuksia.

Kaiken kokeneena hänellä on varaa olla eri mieltä yleisen ja asiantuntijamielipiteen kanssa. Myös minut hän onnistuu rohkaisemaan ottamaan kantaa rauhan mahdollisuuksiin keskellä Ukrainan sotaa.

Vihavainen aloittaa kirjoituksensa lohduttomalla sodan kuvauksella. Hän toteaa, että ”vastuu nykyisestä tilanteesta on niin itsestään selvästi hyökkääjällä, että pohdinnat siitä,  mikä sai Venäjän astumaan kansainvälisen konnan rooliin  ja siinä samalla vaarantamaan oman maansa ja muidenkin maiden tulevaisuuden, voi jättää tulevaisuuden ratkaistavaksi”.

Vihavainen toteaa, että Ukrainan sotaa ei olisi tarvittu kaikkien levällään olevien kriisien lisäksi. Ja totta: onhan meillä pandemia, ilmastonmuutos, korkea inflaatio ja toimeentulovaikeudet, energiakriisi….

Synkän johdannon jälkeen Vihavainen keskittyy sodan lopettamismahdollisuuksien pohdintaan. Toki hän pitää sodan eskaloitumista todennäköisempänä kuin rauhaan pääsyä.

Pakotteita hän pitää akuutimpana ongelmana Euroopalle kuin Venäjälle. Tämän voi ymmärtää niin, että Venäjä kehittymättömämpänä talousalueena  tulee  toimeen - tosin kivuliaasti -  suhteellisesti  vähemmän korkeatasoisella teknologialla kuin Länsi-Eurooppa.

Vihavainen viittaa julkisuudessa esille tulleisiin kantoihin, joiden mukaan minkäänlainen kompromissi ei tule kysymykseen sodan ratkaisuna. Vihavainen nimeää kannan ”fundamentalistiseksi” sen ehdottomuuden takia: vaaditaan siis palauttamaan vuoden 2013 tilanne, jota Vihavainen pitää epärealistisena.  Tosiasiassa vallitsee ”rajoitettu kauhun tasapaino”. Venäjän aluetta ei uskalleta uhmata sen ydinasepelotteen takia.  Ukrainalle ei uskalleta antaa pitkän kantaman aseita, joilla voisi olla sodan kulkua muuttava vaikutus.

Vihavainen epäilee, että sellainen luulo, että Venäjän on piankin pakko lopettaa sotiminen, koska siltä loppuvat resurssit,  on väärä.

Tätä kirjoitettaessa Venäjällä on päädytty osittaisen liikekannallepanon toteuttamiseen. Esteet täydeltä liikekannallepanolta ja sodalta on poistettu.

Vaikuttaa siltä,  että Kanava-lehden kirjoitus on laadittu ennen Venäjän toteuttamaa liikekannallepanoa.

Vihavaisen epäilee,  ettei mahdollinen laajempi sota aiheuttaisi suuria protesteja Venäjällä. Tosiasiassa suuria protesteja  esiintyi ja esiintyy jo osittaisen liikekannallepanon julistamisen jälkeen. On tietysti määrittelykysymys,  mikä on ”suuri protesti”. Osittaisen liikekannallepanon julistaminen on niin läpinäkyvä ”sodanjulistus”, että sen tavoite välittömästi ymmärretään Venäjän kansalaisten keskuudessa ja herättää raivon tunteita osassa väestöä.

Viimeisten tietojen mukaan ei ole lainkaan varmaa, että liikekannallepano onnistuu. Se kertoo,  että sisäinen vastarinta Venäjällä on paljon odotettua voimakkaampaa ja luo epäilyn, että sodanpäämäärät eivät tule toteutumaan ainakaan kokonaan.

Sitten Vihavainen tulee kirjoituksen avainkohtaan: onko rauhalle tilaa sekasorron keskellä? Kaikki haluavat kärsimyksille lopun. Vihavainen pitää kestämättömänä kantaa,  jonka mukaan ”Ukrainan Neuvostoliiton hajoamisen jäljiltä saamat rajat  ovat pyhät”.

Yksi isoista haasteista on ”Ukrainan identiteetiltään venäläisen kansanosan asema”. Ollaan asian ytimessä. Historiassa sekä ukrainalaiset että venäläiset ovat sortaneet toisiaan: ”yhtä vääryyttä ei voi korjata toisella”, toteaa Vihavainen

Vihavainen toteaa, että venäläinen vähemmistö tarvitsee kansalliset oikeutensa. Kysymykseen voivat tulla autonomia tai irtautuminen kokonaan Ukrainasta. Tässä kohtaa monella nousevat hiukset pystyyn. Ukrainassa taistellaan juuri päinvastaisen lopputuloksen puolesta. Vihavainen: kansalaisten vapaa tahto ratkaiskoon. Tämän mahdollistaminen  olisi todettava kansainvälisesti pitävin perustein!

Vihavainen viittaa molempien suurvaltaosapuolien, USA:n ja Venäjän viime vuosina kärsimiin nöyryytyksiin (Irak, Afganistan). Venäjä on nyt kärsimässä Suomen talvisodassa kärsimänsä nöyryytystä muistuttavan kohtalon. Stalin hallitsi tilanteen eikä hänen valtaansa kyseenalaistettu. Vihavaisen mielestä myös Putin pystyisi vastaavaan. Vihavainen päättää kirjoituksensa kategoriseen ja hätkähdyttävään johtopäätökseen: ”Näkyvin este rauhalle näyttäisi nyt olevan Ukrainan jyrkkä kanta. Heidän, jotka pyrkivät pois nykyisestä tilanteesta, ei ole mitään syytä kannattaa sen varaan rakentuvaa politiikkaa”.

Tässä juotetaan katkeraa kalkkia niille,  jotka ovat uskoneet Zelenskyjn vakuutuksiin kuin vuoreen ja yhtä lailla länsimaiden johtajille,  jotka ovat vannoneet Ukrainan nimiin. Paljon täytyy tiimalasissa hiekkaa valua ennen kuin osapuolet ovat valmiit antamaan periksi kukin tahollaan.

Pelkästään Putinin toimeksiannosta toteutetut kansanmurhaan rinnastettavat julmuudet loitontavat sekä tavallisia kansalaisia että ns. asiantuntijoita epäoikeudenmukaiselta tuntuvasta ”periksiantamisrauhasta”. Miten vieraalta tuntuu ajatus, että kiduttajan,  raiskaajan, tappajan kanssa ryhdyttäisiin hieromaan rauhaa.  

Vihavaisen arvio sodankulusta on Venäjän voimavarojen loputtomuutta painottava.  Viime aikojen tiedot viittaavat kuitenkin Ukrainan potentiaaliseen menestysmahdollisuuteen kaikkien ennakkolaskelmien vastaisesti. Jos näin kävisi lankeaa voittajille vastuu mahdollisen vihanpurkausten hallitsemisesta, jotta jälleenrakentaminen onnistuisi.

Kaikki arviot ovat keskeneräisessä tilanteessa lausuttuja. En usko, että on liioiteltua sanoa, että ollaan vielä paljon pahemman konfliktin kynnyksellä.

2 kommenttia:

  1. Sotahan tästä viellä aikaansaadaan,elleivät ne viestit ole totta joita,venäläisessä mediassa on ollut esillä.
    Venäjän ja Ukrainan asevoimien komentajat ovat olleet keskenään yhteydessä.
    Myös Yhdysvaltain ja Venäjän välillä on kuumalinja avattu uudelleen käyttöön.
    Mitä ilmeisemmin ukrainassa sotilaat ovat ottamassa komennon, nykyisiltä moderneilta operettijohtajilta.

    VastaaPoista
  2. Sota lienee lähempänä kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen

    VastaaPoista