sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Uljas 1980-luku - malliksi sopiva vuosikymmen?

 

Olen monesti luokitellut itseni ”kuuskytlukulaiseksi”. Epäilemättä asiaan vaikuttaa parhaiden nuoruusvuosien osuminen tuolle vuosikymmenelle. Olen määrittänyt 60-luvun (positiivisten) odotusten vuosikymmeneksi. Ja ihminenhän on sitä,  mitä hän odottaa! En nostalgisessa hengessä väitä 60-luvun olleen onnellisempi kuin muiden vuosikymmenten, mutta odotus paremmasta oli selvästi nähtävissä.  Hyvinvointiyhteiskunta ei ollut läheskään valmis, mutta sen ääriviivat ja osa sisältöä olivat muotoutumassa. Moderni maailma oli murtautumassa läpi. Oli jännittävää elää suureessa modernisaatiomuutoksessa.

1980-luvulla toteutui moni sellainen tavoite, joka oli asetettu 1960-luvulla.  Hyvinvointiyhteiskunta täydentyi aidosti. Bruttokansantuotemittarin kanssa rinnakkaiset mittarit (GPI-indeksi ja ISEW-indeksi) tukevat ajatusta, että hyvinvointimittareilla mitattuna 1980-luku oli tavallisten ihmisten kannalta keskimäärin hyvää aikaa, ehkä jopa parempaa aikaa kuin mitä nyt elämme.

Tällä hetkellä 1980-luvun muistelu tuntuu olevan vahvasti pinnalla. Palautan ohessa mieleen omia muistikuviani tuosta vuosikymmenestä.

Kahdeksankymmentäluvulla ylpeiltiin esimerkiksi hyvällä työllisyystilanteella. Työpaikan hakemisessa ei ollut muistelijoiden mukaan mitään vaikeutta. Oma kokemukseni vahvistaa tämän. Suurten ikäluokkien hännät tulivat työikään ja työmarkkinat odottivat minua ja muita samanlaisia.

Timo Vihavainen ennakoi Suomen historian pikkujättiläisessä (1987) 80-luvun jäävän historian ennenkuulumattoman myönteisen kehityksen vuosikymmenenä:  ”Aineellisen hyvinvoinnin, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja muiden edellisten sukupolvien omaksumien hyvyyksien kannalta nykyinen aikakausi (elettiin siis vuotta 1987) on vertaansa vailla”. Vihavainen arvioi ajankohan täyttävän kultakauden tunnusmerkit, jonka ”veroista ei ole ollut eikä kenties ole tuleva”. Siis paras vuosikymmen kaikista! No, paljon luvattu, mutta oikeastikin 80-luku oli juuri sopiva sekoitus uutta ja vanhaa hyvää aikaa.

Kultakautta jatkui aina 1990-luvun alkuun saakka jolloin taloudessa koettiin katastrofaalinen romahdus. Työttömyys nousi lähelle 20 prosenttia. Mitenkään yllätyksenä käänne ei voinut tulla. Eri asia on,  että muutoksen pahaenteisiä  merkkejä ei haluttu huomioida kasinopelin ja talouden ylikuumenemisen keskellä.

Mutta toisenkinlaisia  näkemyksiä oli, niitä vain ei otettu tarpeellisella vakavuudella huomioon. Jo 1980-luvun puolessa välissä eräs syvällisemmin talouden problematiikkaan perehtynyt talouden asiantuntija (muistaakseni pankinjohtaja Matti Ranki) nosti lähitulevaisuuden uhkakuvaksi velkadeflaation, ts. tilan,  jossa velka ylittää omaisuuden arvon. Asiantuntijahuomioija oli oikeassa:  velkavetoinen omaisuuden hankinta johti ylikuumenemisen kautta omaisuusarvojen romahtamiseen sekä yksityistalouksissa että yrityksissä.  Vain velat jäivät. Kuinka aikaisessa vaiheessa ennuste osuikaan oikeaan! Edellisestä vastaavasta velkadeflaatiotilasta oli kulunut yli 50 vuotta. Silloin elettiin 1930-luvun suurta lamaa edeltänyttä talouden ylikuumenemisen vaihetta. Mutta siitä oli liian kauan aikaa,  jotta ihmisten muisti olisi riittänyt hylkäämään huonot ratkaisut.

Jaan mielessäni 80-luvun kahtia, sen alkuosaan ja loppupuoleen. Alkuosa vuosikymmenestä oli vielä sääntely-yhteiskunnan periaatteilla toimiva (mm. rahalaitokset). Jälkipuoliskolla rahamarkkinoiden ja yhteiskunnan monien palveluiden vapautuminen sääntelyn ”kahleista” oli leimaa antava piirre. Vapauden ja vastuun keskinäisriippuvuus pääsi unohtumaan 1980-luvun lopulla. Vuosikymmenen jälkipuoliskon riskien otolla oli selvä yhteys 1990-luvun suureen lamaan.

”Onnellisella tai onnistuneella 80-luvulla” tarkoitan siis ensisijaisesti  vuosikymmenen alkupuolta. Merkille pantavaa oli 1980-luvun alkupuolella vuosikausia jatkunut kärsimättömyys niiden taholta,  jotka olisivat halunneet pistää tuulemaan ja heittää mäkeen kaiken sääntelyn (ja tämähän toteutui vuosikymmenen lopulla).

:::::::::::::::::::::::::::

Ylen Areenassa on kuultavissa dokumentti ”Ennen kaikki oli paremmin”. Siinä poleemisen nostalgisesti,  kuvataan 1980-luvun ylivoimaisuutta nykypäivään. Muistelijoina tässä Mikko Järvisen ohjaamassa dokumentissa ovat Tanja Vuorinen ja Tapio Virtanen. Kertojana on Tapani Nero. Seuraavassa referoin tätä vanhaa hyvää aikaa muistelevaa dokumenttia. Kuuntelijan myötätunto on dokumentissa muistelijoiden puolella, vaikka armelias unohtaminen vapauttaa vähemmän toivottujen 80-luvun piirteiden muistamisesta.

Yhteenvetona dokumentista sanoisin, että 80-luvussa, varsinkin sen alkupuoliskossa yhtyi vanha maailma ja moderni sopivaksi kokonaisuudeksi. Vanhaa edusti vaikkapa pankissa asiointi, joka tapahtui vuorovaikutuksessa pankkivirkailijan kanssa, nykyisin yhteys hoituu netin välityksellä. Monet ovat jääneet kaipaamaan pankissa asioinnin kiireettömyyttä ja selkeyttä. Toisaalta nykyaika tarjoaa verkkopankin käytön vaivattomuuden,  mutta ikävänä piirteenä ovat tietoliikenne-  ym. ongelmat ja yhteyskatkot. Samaan asiaan törmätään melkein kaikissa palveluissa. Verkon kautta asiointi on tänään  jo itsestään selvyys silloin,  kun yhteydet toimivat. Vanhan mallinen palvelu säilyy rinnalla, joskin se vaatisi toimiakseen kunnolla tiheää pankkikonttoriverkkoa,  jota nyt ei enää ole olemassa. Olihan verkko juuri korvannut fyysiset konttorit.

Elintasoero 80-luvun ja nykypäivän välillä on selvä. Silti kokonaisuus huomioiden monet – varsinkin vanhemmat ihmiset - tuntuvat kiintyvän kahdeksankymmentälukuun,  kun verrataan esimerkiksi ruokaostoksia tänään ja 1980-luvulla.  Tulotaso oli riittävällä tasolla,  ja sosiaaliturva samoin. 1980-luvulla kaikki tarpeellinen oli jo suhteellisen monilla. Monet nuoret sen sijaan eivät voisi sopeutua enää vanhanmalliseen palvelukulttuuriin,  vaikka siinä olikin mukana inhimillinen vuorovaikutus aivan eri tavalla kuin nykyisin.

Monet ovat viehättyneet 80-luvulla vielä vallinneeseen yhteisöllisyyteen, ”kyläilyyn”. Vapaaehtoistyö oli vielä suosiossa 40 vuotta sitten, nyt kaverin  saaminen liikkeelle voi olla  haastava tehtävä. Lohdutukseksi voin sanoa, että sekä avuliaisuus että yhteisöllisyys olivat 1950-luvulla vielä reilusti yleisempiä. Kun   maalaistalon isännän nuotanvedossa  saatiin muikkuja yli oman tarpeen, kiikutettiin ylimääräiset  naapuriin.

Kuluttaminen oli jo 1980-luvulla kova sana, koska vauraus  oli parantunut ripeästi. Mutta pankkilainan saanti edellytti alistumista pankinjohtajan suopeudelle. Omarahoitusosuus lainaa hakiessa oli itsestään selvyys.

Suhde tietoon oli ratkaisevasti erilainen 1980-luvulla, jolloin tietosanakirjasarja hyllyssä oli kotitalouksissa jo vanha perinne (palaako se uudelleen muotiin?). Se oli todellista yhtenäiskulttuurin aikaa. Tietosanakirja toimi porukan yhdistäjänä. Ensimmäisen tietokoneen sain työpaikalleni vuonna 1984. Se pirstoi tiedonhankinnan yksilötasolle.

Elämänrytmin suhteellinen hitaus 40 vuotta sitten oli johdettavissa edellä esitetystä. Toisaalta 1980-luvun jälkipuoliskolla kuluttaminen  ja rahan käyttö kiihtyivät osin hallitsemattomaksi

:::::::::::::::::::::::::

Kahdeksankymmentäluvun hypetyksen kunniaksi on ilmestynyt Minna Sarantola-Weissin kirja ”Me halusimme kaiken. 1980-luvun historiaa” (Siltala, 2022). Kirjassa kiihdytetään 80-luvun läpi hengästyttävällä vauhdilla. Tarkoitus on kuvata ilmiöitä mahdollisimman lyhyesti, ei niinkään kertoa ilmiöiden merkityksestä ja vaikutuksista. Syntyy eräänlainen kokemusten kavalkadi yhdestä vuosikymmenestä. Onko kirjassa kysymys samalla hyvin monien ihmisten tarpeiden tyydyttämisen historiasta, kun kerrankin - ehkä ensimmäisen kerran koko historiassa – raha ei rajaa kokemusmaailmaa.

Samalla kirjan tavoite lienee kuvata Suomen vaurastumisen pikahistoriaa, tapahtumien taivaanrantaa, jossa aiemmin kokematta jäänyt realisoituu. Viihdettä ja yhteiskunnallisia  ilmiöitä ei eritellä toisistaan vaan ne sekoittuvat keskenään,  kuten normaalissakin elämänvirrassa.  

Toisaalta on taipumusta kuvata 1980-luku synkäksi ja ilottomaksi kenties kontrastina omalle vapautumiselle. Ehkä nämä molemmat tulkintojen puolikkaat sopivat vuosikymmeneen, toinen sen alkuosaan ja toinen loppuosaan.

Yhtä hyvin vuosikymmeneen voitaisiin liittää epiteetit ahneus, nautinnonhalu, avautumisen  kokemus, varovainen uuden ilmapiirin omaksuminen, hullunrohkea riskinotto, 70-luvun kaiut…….

Kirjassa 80-luvun kuvasto kulkee silmien ohitse: rötösherrat, jalasmökki, Kaurismäet, Spede, Vesku ja Turhapuro, suomettuminen (miksi tätä 70-lukuun oleellisesti kuuluvan ilmiön synkkyyttä korostetaan, sillehän naureskeltiin ”Tamminiemen pesänjakajissa” jo 80-luvun alussa), Finnvalcon toiminnan lopettaminen, Paavo Väyrynen kepun puheenjohtajaksi, Reagan Yhdysvaltain presidentiksi, Kekkonen luopuu presidentin tehtävistä, Charles & Diana, Mauno Koivisto presidentiksi, miljoona väritelevisiolupaa, 150 000 ihmistä osallistui eri puolilla maata pidettyihin rauhanmarsseihin, Kone Oy listautui ensimmäisenä suomalaisena yhtiönä Tukholman pörssiin, Suomen palkat ohittivat Ruotsin, Teiniliitto lopetti toimintansa, ympäristöministeriö perustettiin, YYA-sopimusta jatkettiin vuoteen 2003 saakka, Riihimäen ongelmajätelaitos otettiin käyttöön, Pekkaspäivät teollisuuden työehtosopimuksiin, laki kotihoidon tuesta, Suomi EFTAn täysjäseneksi, paikallisradiotoiminta käynnistyi, Tsernobylin ydinvoimalan räjähtäminen, Stockmann: Hullut Päivät, Tangomarkkinat ensimmäistä kertaa, Suomen Pankki: päiväluottokorko 40 prosenttiin, Jumalan teatteri, Neuvostoliitto ja Yhdysvallat: ydinohjusten aseidenriisuntasopimus, vihreä liitto puolueeksi, Nokia Lontoon pörssiin, ensimmäiset naispapit virkoihinsa, Matti Nykänen: kolme kultaa Calgarysta, ensimmäinen hakkerointioikeudenkäynti, Suomesta Euroopan neuvoston jäsen, maailman suurin risteilyalus vesille Turussa, Suomen ensimmäinen aurinkovoimala, Berliinin muuria ryhdyttiin purkamaan (11/1989), Neuvostoliitto tunnusti Suomen puolueettomuuden (1989), Matti Ali-Melkkilän itsemurha……

Referoin Minna Sarantola-Weissin teoksen  vuosittaista tapahtumakalenteria ja keskityin oheisen luettelon avulla pelkästään aikakautta avaaviin ilmiöihin ja tapahtumiin vuosikymmentasolla muistilistanomaisesti. Kattava listaus kirjoittajan kokemista 1980-luvun keskeistä tapahtumista sisältyy kirjaan.

:::::::::::::::::::::::

Vielä voidaan kysyä,  oliko 1980-luku yhtenäiskulttuurin viimeinen vuosikymmen vai modernisaation mukana syntyneiden erilliskulttuurien ensimmäinen vuosikymmen.

Tässä oli oma – vajavainen, myönnettäköön - briifaukseni 80-luvusta mahdollisimman pitkälle     nostalgiasta puhdistettuna.

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti