Olen monesti luokitellut itseni ”kuuskytlukulaiseksi”. Epäilemättä asiaan vaikuttaa parhaiden nuoruusvuosien osuminen tuolle vuosikymmenelle. Olen määrittänyt 60-luvun (positiivisten) odotusten vuosikymmeneksi. Ja ihminenhän on sitä, mitä hän odottaa! En nostalgisessa hengessä väitä 60-luvun olleen onnellisempi kuin muiden vuosikymmenten, mutta odotus paremmasta oli selvästi nähtävissä. Hyvinvointiyhteiskunta ei ollut läheskään valmis, mutta sen ääriviivat ja osa sisältöä olivat muotoutumassa. Moderni maailma oli murtautumassa läpi. Oli jännittävää elää suureessa modernisaatiomuutoksessa.
1980-luvulla toteutui moni sellainen tavoite, joka oli
asetettu 1960-luvulla. Hyvinvointiyhteiskunta
täydentyi aidosti. Bruttokansantuotemittarin kanssa rinnakkaiset mittarit (GPI-indeksi
ja ISEW-indeksi) tukevat ajatusta, että hyvinvointimittareilla mitattuna
1980-luku oli tavallisten ihmisten kannalta keskimäärin hyvää aikaa, ehkä jopa
parempaa aikaa kuin mitä nyt elämme.
Tällä hetkellä 1980-luvun muistelu tuntuu olevan vahvasti
pinnalla. Palautan ohessa mieleen omia muistikuviani tuosta vuosikymmenestä.
Kahdeksankymmentäluvulla ylpeiltiin esimerkiksi hyvällä
työllisyystilanteella. Työpaikan hakemisessa ei ollut muistelijoiden mukaan
mitään vaikeutta. Oma kokemukseni vahvistaa tämän. Suurten ikäluokkien hännät
tulivat työikään ja työmarkkinat odottivat minua ja muita samanlaisia.
Timo Vihavainen ennakoi Suomen historian pikkujättiläisessä (1987)
80-luvun jäävän historian ennenkuulumattoman myönteisen kehityksen
vuosikymmenenä: ”Aineellisen
hyvinvoinnin, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja muiden edellisten sukupolvien
omaksumien hyvyyksien kannalta nykyinen aikakausi (elettiin siis vuotta 1987) on
vertaansa vailla”. Vihavainen arvioi ajankohan täyttävän kultakauden
tunnusmerkit, jonka ”veroista ei ole ollut eikä kenties ole tuleva”. Siis paras
vuosikymmen kaikista! No, paljon luvattu, mutta oikeastikin 80-luku oli juuri
sopiva sekoitus uutta ja vanhaa hyvää aikaa.
Kultakautta jatkui aina 1990-luvun alkuun saakka jolloin
taloudessa koettiin katastrofaalinen romahdus. Työttömyys nousi lähelle 20 prosenttia.
Mitenkään yllätyksenä käänne ei voinut tulla. Eri asia on, että muutoksen pahaenteisiä merkkejä ei haluttu huomioida kasinopelin ja
talouden ylikuumenemisen keskellä.
Mutta toisenkinlaisia näkemyksiä oli, niitä vain ei otettu tarpeellisella
vakavuudella huomioon. Jo 1980-luvun puolessa välissä eräs syvällisemmin
talouden problematiikkaan perehtynyt talouden asiantuntija (muistaakseni
pankinjohtaja Matti Ranki) nosti lähitulevaisuuden uhkakuvaksi velkadeflaation,
ts. tilan, jossa velka ylittää
omaisuuden arvon. Asiantuntijahuomioija oli oikeassa: velkavetoinen omaisuuden hankinta johti
ylikuumenemisen kautta omaisuusarvojen romahtamiseen sekä yksityistalouksissa
että yrityksissä. Vain velat jäivät.
Kuinka aikaisessa vaiheessa ennuste osuikaan oikeaan! Edellisestä vastaavasta
velkadeflaatiotilasta oli kulunut yli 50 vuotta. Silloin elettiin 1930-luvun suurta
lamaa edeltänyttä talouden ylikuumenemisen vaihetta. Mutta siitä oli liian kauan
aikaa, jotta ihmisten muisti olisi riittänyt
hylkäämään huonot ratkaisut.
Jaan mielessäni 80-luvun kahtia, sen alkuosaan ja
loppupuoleen. Alkuosa vuosikymmenestä oli vielä sääntely-yhteiskunnan periaatteilla
toimiva (mm. rahalaitokset). Jälkipuoliskolla rahamarkkinoiden ja yhteiskunnan
monien palveluiden vapautuminen sääntelyn ”kahleista” oli leimaa antava piirre.
Vapauden ja vastuun keskinäisriippuvuus pääsi unohtumaan 1980-luvun lopulla. Vuosikymmenen
jälkipuoliskon riskien otolla oli selvä yhteys 1990-luvun suureen lamaan.
”Onnellisella tai onnistuneella 80-luvulla” tarkoitan siis
ensisijaisesti vuosikymmenen alkupuolta.
Merkille pantavaa oli 1980-luvun alkupuolella vuosikausia jatkunut
kärsimättömyys niiden taholta, jotka
olisivat halunneet pistää tuulemaan ja heittää mäkeen kaiken sääntelyn (ja
tämähän toteutui vuosikymmenen lopulla).
:::::::::::::::::::::::::::
Ylen Areenassa on kuultavissa dokumentti ”Ennen kaikki oli
paremmin”. Siinä poleemisen nostalgisesti, kuvataan 1980-luvun ylivoimaisuutta
nykypäivään. Muistelijoina tässä Mikko Järvisen ohjaamassa dokumentissa ovat Tanja
Vuorinen ja Tapio Virtanen. Kertojana on Tapani Nero. Seuraavassa referoin tätä
vanhaa hyvää aikaa muistelevaa dokumenttia. Kuuntelijan myötätunto on
dokumentissa muistelijoiden puolella, vaikka armelias unohtaminen vapauttaa vähemmän
toivottujen 80-luvun piirteiden muistamisesta.
Yhteenvetona dokumentista sanoisin, että 80-luvussa,
varsinkin sen alkupuoliskossa yhtyi vanha maailma ja moderni sopivaksi
kokonaisuudeksi. Vanhaa edusti vaikkapa pankissa asiointi, joka tapahtui
vuorovaikutuksessa pankkivirkailijan kanssa, nykyisin yhteys hoituu netin
välityksellä. Monet ovat jääneet kaipaamaan pankissa asioinnin kiireettömyyttä
ja selkeyttä. Toisaalta nykyaika tarjoaa verkkopankin käytön vaivattomuuden, mutta ikävänä piirteenä ovat tietoliikenne- ym. ongelmat ja yhteyskatkot. Samaan asiaan
törmätään melkein kaikissa palveluissa. Verkon kautta asiointi on tänään jo itsestään selvyys silloin, kun yhteydet toimivat. Vanhan mallinen palvelu
säilyy rinnalla, joskin se vaatisi toimiakseen kunnolla tiheää pankkikonttoriverkkoa,
jota nyt ei enää ole olemassa. Olihan
verkko juuri korvannut fyysiset konttorit.
Elintasoero 80-luvun ja nykypäivän välillä on selvä. Silti
kokonaisuus huomioiden monet – varsinkin vanhemmat ihmiset - tuntuvat kiintyvän
kahdeksankymmentälukuun, kun verrataan
esimerkiksi ruokaostoksia tänään ja 1980-luvulla. Tulotaso oli riittävällä tasolla, ja sosiaaliturva samoin. 1980-luvulla kaikki
tarpeellinen oli jo suhteellisen monilla. Monet nuoret sen sijaan eivät voisi sopeutua
enää vanhanmalliseen palvelukulttuuriin, vaikka siinä olikin mukana inhimillinen vuorovaikutus
aivan eri tavalla kuin nykyisin.
Monet ovat viehättyneet 80-luvulla vielä vallinneeseen
yhteisöllisyyteen, ”kyläilyyn”. Vapaaehtoistyö oli vielä suosiossa 40 vuotta
sitten, nyt kaverin saaminen liikkeelle
voi olla haastava tehtävä. Lohdutukseksi
voin sanoa, että sekä avuliaisuus että yhteisöllisyys olivat 1950-luvulla vielä
reilusti yleisempiä. Kun maalaistalon
isännän nuotanvedossa saatiin muikkuja yli
oman tarpeen, kiikutettiin ylimääräiset
naapuriin.
Kuluttaminen oli jo 1980-luvulla kova sana, koska vauraus oli parantunut ripeästi. Mutta pankkilainan
saanti edellytti alistumista pankinjohtajan suopeudelle. Omarahoitusosuus lainaa
hakiessa oli itsestään selvyys.
Suhde tietoon oli ratkaisevasti erilainen 1980-luvulla,
jolloin tietosanakirjasarja hyllyssä oli kotitalouksissa jo vanha perinne
(palaako se uudelleen muotiin?). Se oli todellista yhtenäiskulttuurin aikaa. Tietosanakirja
toimi porukan yhdistäjänä. Ensimmäisen tietokoneen sain työpaikalleni vuonna
1984. Se pirstoi tiedonhankinnan yksilötasolle.
Elämänrytmin suhteellinen hitaus 40 vuotta sitten oli
johdettavissa edellä esitetystä. Toisaalta 1980-luvun jälkipuoliskolla
kuluttaminen ja rahan käyttö kiihtyivät osin
hallitsemattomaksi
:::::::::::::::::::::::::
Kahdeksankymmentäluvun hypetyksen kunniaksi on ilmestynyt
Minna Sarantola-Weissin kirja ”Me halusimme kaiken. 1980-luvun historiaa”
(Siltala, 2022). Kirjassa kiihdytetään 80-luvun läpi hengästyttävällä vauhdilla.
Tarkoitus on kuvata ilmiöitä mahdollisimman lyhyesti, ei niinkään kertoa ilmiöiden
merkityksestä ja vaikutuksista. Syntyy eräänlainen kokemusten kavalkadi yhdestä
vuosikymmenestä. Onko kirjassa kysymys samalla hyvin monien ihmisten tarpeiden
tyydyttämisen historiasta, kun kerrankin - ehkä ensimmäisen kerran koko
historiassa – raha ei rajaa kokemusmaailmaa.
Samalla kirjan tavoite lienee kuvata Suomen vaurastumisen pikahistoriaa,
tapahtumien taivaanrantaa, jossa aiemmin kokematta jäänyt realisoituu.
Viihdettä ja yhteiskunnallisia ilmiöitä
ei eritellä toisistaan vaan ne sekoittuvat keskenään, kuten normaalissakin elämänvirrassa.
Toisaalta on taipumusta kuvata 1980-luku synkäksi ja
ilottomaksi kenties kontrastina omalle vapautumiselle. Ehkä nämä molemmat tulkintojen
puolikkaat sopivat vuosikymmeneen, toinen sen alkuosaan ja toinen loppuosaan.
Yhtä hyvin vuosikymmeneen voitaisiin liittää epiteetit
ahneus, nautinnonhalu, avautumisen kokemus,
varovainen uuden ilmapiirin omaksuminen, hullunrohkea riskinotto, 70-luvun
kaiut…….
Kirjassa 80-luvun kuvasto kulkee silmien ohitse: rötösherrat,
jalasmökki, Kaurismäet, Spede, Vesku ja Turhapuro, suomettuminen (miksi tätä 70-lukuun
oleellisesti kuuluvan ilmiön synkkyyttä korostetaan, sillehän naureskeltiin ”Tamminiemen
pesänjakajissa” jo 80-luvun alussa), Finnvalcon toiminnan lopettaminen, Paavo Väyrynen
kepun puheenjohtajaksi, Reagan Yhdysvaltain presidentiksi, Kekkonen luopuu
presidentin tehtävistä, Charles & Diana, Mauno Koivisto presidentiksi,
miljoona väritelevisiolupaa, 150 000 ihmistä osallistui eri puolilla maata
pidettyihin rauhanmarsseihin, Kone Oy listautui ensimmäisenä suomalaisena
yhtiönä Tukholman pörssiin, Suomen palkat ohittivat Ruotsin, Teiniliitto
lopetti toimintansa, ympäristöministeriö perustettiin, YYA-sopimusta jatkettiin
vuoteen 2003 saakka, Riihimäen ongelmajätelaitos otettiin käyttöön,
Pekkaspäivät teollisuuden työehtosopimuksiin, laki kotihoidon tuesta, Suomi EFTAn
täysjäseneksi, paikallisradiotoiminta käynnistyi, Tsernobylin ydinvoimalan räjähtäminen,
Stockmann: Hullut Päivät, Tangomarkkinat ensimmäistä kertaa, Suomen Pankki:
päiväluottokorko 40 prosenttiin, Jumalan teatteri, Neuvostoliitto ja Yhdysvallat:
ydinohjusten aseidenriisuntasopimus, vihreä liitto puolueeksi, Nokia Lontoon
pörssiin, ensimmäiset naispapit virkoihinsa, Matti Nykänen: kolme kultaa
Calgarysta, ensimmäinen hakkerointioikeudenkäynti, Suomesta Euroopan neuvoston
jäsen, maailman suurin risteilyalus vesille Turussa, Suomen ensimmäinen
aurinkovoimala, Berliinin muuria ryhdyttiin purkamaan (11/1989), Neuvostoliitto
tunnusti Suomen puolueettomuuden (1989), Matti Ali-Melkkilän itsemurha……
Referoin Minna Sarantola-Weissin teoksen vuosittaista tapahtumakalenteria ja keskityin oheisen
luettelon avulla pelkästään aikakautta avaaviin ilmiöihin ja tapahtumiin
vuosikymmentasolla muistilistanomaisesti. Kattava listaus kirjoittajan kokemista 1980-luvun keskeistä tapahtumista sisältyy kirjaan.
:::::::::::::::::::::::
Vielä voidaan kysyä, oliko
1980-luku yhtenäiskulttuurin viimeinen vuosikymmen vai modernisaation mukana
syntyneiden erilliskulttuurien ensimmäinen vuosikymmen.
Tässä oli oma – vajavainen, myönnettäköön - briifaukseni 80-luvusta
mahdollisimman pitkälle nostalgiasta
puhdistettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti