Kun ajatellaan niitä haasteita, jotka nykyhallitus on kohdannut, en usko olevani väärässä, jos sanon, että ne ovat olleet kertaluokkaa suurempia kuin 2000-luvulla muilla hallituksilla. Ehkä joudutaan menemään jopa kymmeniä vuosia taaksepäin ennen kuin ollaan nykyistä vastaavassa tilanteessa.
Kun sote uudistus on saatu kokoon, olisi moni vielä pari
vuotta sitten sanonut sitä elintärkeäksi virstanpylvääksi hallituksen haasteiden
joukossa. Sitä se on toki vieläkin, mutta soten lisäksi hallitusta ovat
haastaneet korona-pandemia, Ukrainan sota, Venäjän militaristisen doktriinin
käyttöönotto, energiakriisi ja energiapula, Natoon liittymisvalmistelu, hävittäjähankinta
sekä poikkeukselliset taloushuolet velkaantumisineen ja korkoineen. Myös
hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksellinen ja sisällöllinen pohja vavahtelee. Ne sisäpoliittiset
väännöt, jotka tuntuivat ajoittain todella pahoilta hallituskauden alkutaipaleella,
tuntuvat nyt varsin kompakteilta.
:::::::::::::::::::::::::::::
Miten nämä poikkeukselliset olot ovat järisyttäneet puoluekenttää
ja puoluekannatusta? Pyrin ohessa arvioimaan kehitystä keskeisiltä osin.
Kokoomus on nyt kannatuksensa korkeimmalla tasolla pitkiin
aikoihin. Sillä on ollut suotuisat edellytykset kasvattaa kannatustaan jopa 25 prosentin
paikkeille. Kokoomus on hyötynyt sotilasliittokysymysten esillä olosta. Kaiken lisäksi
edellä mainitut - keväällä 2022 tapahtuneet - suuret muutokset ovat vauhdittaneet
kokoomuksen kannatuksen nousua. Vladimir Putin on tarjonnut syötön suoraan kokoomuksen
mailan lapaan esiintyessään militaristisen hengen läpitunkemana. Kokoomus on tartuttanut
sotaisan puolustushengen lukuisiin kansalaisiin. Suuret kysymykset ovat olleet
suuria myös kannatusvaihtelujen näkökulmasta.
Ohessa tarkastelen asioita hiukan pidemmän aikavälin
perspektiivistä.
Kokoomus on esiintynyt aloitteellisena, koska virta on
vienyt joka tapauksessa puolueelle edulliseen suuntaan.
Tietenkin kokoomus on hyötynyt oppositioasemasta. Puolue on pyrkinyt asemoimaan itsensä ”vihervasemmiston”
vastavoimaksi ja onnistunut siinä vähintään kohtuullisesti.
Kokoomukseen on kasautunut laaja rintama poliittista
lahjakkuutta, joka on tuottanut tulosta. Toisaalta niin on myös keskustaan. Se
ei vain ole realisoitunut!
::::::::::::::::::::::::::::
Gallupien kannatuskäyrät osoittavat, että keskusta ja perussuomalaiset
ovat olleet äänestäjille todellinen vastinpari.
Esimerkkejä:
Perussuomalaiset oli suosionsa alhossa 2016-2019, jolloin puolueen kannatus oli gallupeissa alle
10 prosenttia. Keskustan kannatus oli samalla aikavälillä 15-20 prosentin
haarukassa . Vastaavasti perussuomalaisten kannatus oli vuosina 2020-2022 prosentuaalisesti
17 ja 23 prosentin välillä, kun taas keskusta on kyntänyt 10-12 prosentin paikkeilla.
Tämä on nollasummapeliä!
Kokoomus on ilmeisesti onnistunut keräämään keskustan
porvarillisia ääniä, koska puolueiden ero kannatuksessa on niin suuri. Aikavälillä
2019-2022 kokoomuksen kannatus on ollut 22-25 prosentin välillä, kun taas keskusta
on vajonnut 10-12 prosentin haarukkaan. Keskusta on jäänyt jauhautumaan kokoomuksen
ja perussuomalaisten väliin aneemisella kannatuksella.
Pienpuolueiden kannatus
vasemmistoliitosta Liike Nytiin on vaihdellut hyvin vähän, joten niiden menestys
tai menestymättömyys ei ole horjuttanut isojen puolueiden kannatusta juuri millään
tavalla.
Vihreiden kannatus oli parhaimmillaan vuonna 2017 noin 17 prosentissa, ja on tullut siitä alaspäin nykyiseen noin 9 prosenttiin.
Vihreiden alamäki ei ole hidastunut selkeästi minkään toisen puolueen
äänisaaliin muuttuessa ehkä kokoomusta lukuun ottamatta. Tämä voi johtua siitä,
että vihreät ovat saaneet kannatuksensa vasemmistovihreistä
ja oikeistovihreät ovat äänestäneet kokoomusta. Kannatusanemian syynä on
tavoitteiden ehdottomuus. Tosivihreät saadaan tällä strategialla mukaan, mutta
muita loitonnetaan puolueesta.
::::::::::::::::::::::::::::
Yksi merkittävimmistä kannatusilmiöistä on langennut sdp:n osalle.
Se sai vuoden 2019 eduskuntavaaleissa
17,7 prosentin äänisaaliin. Vaalikaudella sen kannatus on pysytellyt 19 prosentin
vaiheilla ja yli. Lienee melko ainutlaatuista, että pääministeripuolue on säilyttänyt
ja itse asiassa lisännyt kannatustaan gallupeissa näin pitkään vaalien jälkeen.
Sdp on kumonnut faktan, että hallitusvastuu kostautuu kannatuksen pienenemisenä. Sdp:llä ei ole selkeää vastinpartneria
kannatuskilvassa. On kuitenkin todennäköistä, että perussuomalaiset ovat leikanneet
sdp:ltä vielä merkittävämmän kannatuksen nousun.
Sdp:n valtti on ollut pääministerin olemus ja vetovoima,
jolla todennäköisetsi sdp on pystynyt irtautumaan pääministeripuolueen
normaalista kannatuskuopasta. Kohut, jotka ovat syntyneet pääministerin vapaa-ajan
vieton tapahtumista, eivät ole merkittävästi vahingoittaneet puoluetta. Osa kuohunnasta
on syntynyt tarkoitushakuisesta median harrastamasta mustamaalaamisesta. Sekä
sdp että keskusta ovat perinteisiä hyvinvointiyhteiskuntapuolueita. Sdp näyttää
tarjoavan uskottavamman vaihtoehdon hyvinvointikonkretiaan.
::::::::::::::::::::::::
Keskusta on pudonnut suomalaisittain isosta puolueesta keskisuureksi
puolueeksi eli 20 prosentin kannatustasosta on pudottu lähelle 10 prosenttia. Keskustan
kannatuskehitystä on analysoitu varmaan eniten kaikista puolueista.
Keskustan jatkuvan takapakin ehkäiseviä keinoja on vähän.
Yksi voi olla vaalien alla tapahtuva taktikointi rakentamalla railoa keskustan
ja pääyhteistyökumppanin sdp:n välille. Silloin yhteen pelaaminen hallituksen
sisällä vaikeutuu ja voi olla, että
äänestäjät paheksuvat tarkoitushakuista pyrkimystä haastaa riitaa.
Se, että keskusta olisi leimautunut osaksi vihervasemmistoa
tuntuu epäuskottavalta. Keskusta on edelleen konservatiivisia arvoja viljelevä
puolue. Kilpailu vain on kovaa juuri konservatiivisten arvojen puolella
erityisesti kokoomuksesta ja perussuomalaisista johtuen.
Hallitusvastuu tuntuu keskustassa raadollisimmin. Se oli jo hallitusohjelmaa
laadittaessa jäämässä pois hallitusvastuusta, mutta Antti Rinne sekoitti puolueen
johdon päät, vaikka kentällä hallitusvastuun laistamishalukkuutta oli runsaasti.
Seuraavien vaalien jälkeen keskustan on entistä vaikeampaa mennä hallitukseen.
Mutta kukapa tietää!
Kymmeniä vuosia on ennustettu keskustan putoavan, onhan sen
perinteinen kannatus nojannut maatalousväestöön. Kerta toisensa jälkeen
keskusta on onnistunut peittoamaan ennustajaeukot ja -ukot. Nyt keskusta on suurimmista
puolueista pahnan pohjimmaisena. Osin keskustan kannatuksen mureneminen on mysteeri.
On vain käynyt niin, että 1960-luvulta
lähtien ennustettu suosion heikkeneminen on nyt realisoitunut selkeämmin kuin
koskaan aiemmin.
Keskustan ei tarvitse paljoa nousta päästäkseen edellisten
vaalien 13,8 kannatusprosenttiin, mutta clue on siinä, että se ei ole mikään
saavutus. Tulisi saada ainakin 15 prosentin tai pikemminkin sen ylittävä kannatus,
kuten maakuntavaaleissa (toisaalta
kuntavaaleissa jäätiin 14,9 prosenttiin). Syytä on muistaa, että keskusta on
niitä harvoja eurooppalaisia maaseutulähtöisiä puolueita, jotka ovat menestyneet
näihin päiviin asti. Suuri ongelma keskustalla on saada sen turhautuneet, potentiaaliset
äänestäjät uurnille.
Edellisen hallituksen, Juha Sipilä pääministerinä, piti olla ihanteellinen keskustalle. Porvarihallitus
ja eroon punamullasta! Hyvältä aluksi näyttikin. Ulospäinkin näkyi ajattelu, että
tämä on mielihallituskokoonpano. Mutta pieleen meni tämäkin ennakko-odotus. Keskustaa
leimaa ja vaivaa epämukavuuden tunne melkeinpä missä tahansa koalitiossa.
Kuinka moni muistaa keskustan nykyiseen hallitukseen lähdön perusteet?
Keskusta lähti paitsi ajamaan itselle tärkeitä asioita niin myös talouden vartijaksi. Näistä asemista on vaikea
voittaa vaaleja. Kun itsekkäät ajatukset ia rahapihiys (josta sattuneesta
syystä ei voitu pitää kiinni) ovat johtotähtinä ovat seuraamukset luettavissa gallupeista. Jospa
keskusta joskus omaksuisi yhteistyösuhdetta korostavan näkemyksen – siis sekä teoissa
että varsinkin sanoissa. Nyt tulee tunne, että matkalaukku on koko ajan pakattuna.
:::::::::::::::::::::::::
Vertailuni keskustan ja perussuomalaisten välillä osoittavat, että kun keskustalla on mennyt
lujaa on perussuomalaisten kannatus pudonnut ja päinvastoin.
Perussuomalaisten kannatus on osoittanut nousun merkkejä,
kun vaalit lähestyvät.
Perussuomalaiset on jatkanut populistisella linjalla keräten
hallitusvastuupuolueilta liiennet protestiäänet. Perussuomalaiset ovat
köyhänmiehen kokoomuslaisia konservatiiveja, joiden palopuheet vaalien
lähestyessä tuottavat tulosta.
Perussuomalaiset pystyvät helpostikin tarjoamaan vaihtoehdon
nykypolitiikalle, kun muut eivät lähde kilpailemaan populismiäänistä. Perussuomalaisten ei tarvitse varoa mielipiteitään.
He kun ovat jo rutinoituneet suorasukuisina propagandisteina. On myös totuttu ylisanoihin,
joita he paukuttavat äänestäjilleen.
Nostalgia on tänään populistisen politiikan käyttövoima.
Esimerkkejä on helppo löytää: Orbanin Unkari, Puolan nykyjohto, Trumpin
Yhdysvallat, Bolsonaron Brasilia, Xin Kiina, Erdoganin Turkki ja ennen kaikkea
Putinin Venäjä. Suomessa perussuomalaiset ratsastavat nostalgian
aallonharjalla. Nostalgiaan oleellisesti liittyville karismaattisille
johtajille on sosiaalinen tilaus.
Anton Vihma viittaa kirjassaan ”Nostalgia” (Teos, 2021) perussuomalaisten
itsensä käyttämiin ilmauksiin, joita kohtaan tunnetaan ärtymystä tai inhoa. Vastustettavina
kohdetahoina ovat liberaalit ja arvoista korostetun vihreät arvot. Suosittuja
puolueen sivistyneistön käyttämiä ilmauksia ovat ”kulttuurimarxilaisuus” ja
”Frankfurtin koulukunta”, johon niputetaan kaikki vasemmistolaisuuteen
vivahtava, kuten akateeminen vasemmistolaisuus, ympäristöpolitiikka, liberaali
suhtautuminen maahanmuuttoon sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden kategorioiden
rikkominen. Myös kommunismi haukkumakäsitteenä on yleistynyt. Perinteiset
instituutiot, kuten avioliitto ovat
perussuomalaisten mielestä ”uhanalaisia”. Niitä pyritään liberaalien vastustajien
taholta uudelleenmäärittämään.
Nykyinen internetin vauhdittama maailma on osoittanut, että
kiivas muutoksen rytmi ei sovellu
läheskään kaikille. Haluttaisiin urheilutermein aikaa ”palautumiselle”, jotta toivutaan seuraaviin – ja jo meneillään
oleviin - edistysaskeliin.
Perussuomalaisten kanssa kilpailevat puolueet eivät kuitenkaan halua nostaa perussuomalaisten
pelkoja pintaan. Niinpä kenttä on melko vapaa protestipuolueelle toteuttaa
nostalgista sanomaansa.
:::::::::::::::::::::::::::::::
Suomenmaan KAKSilta tilaaman tuoreen (22.10.2022) tutkimuksen
mukaan suomalaisista 49 prosenttia pitää kokoomuksen ja 46 prosenttia sdp:n osallistumista
maan seuraavaan hallitukseen melko tai erittäin tärkeänä.
On selvää, että puolueet ovat vaalien lähestyessä liikkeessä
toisiinsa nähden. Nähdään paljon taktisia vetoja joiden merkitys niiden laatijoillekin
ovat arvoitus. Edustuksellisen demokratian itsepuolustus toivottavasti toimii niin,
etteivät vaalikampanjat pilaa tulevia ja
välttämättömiä yhteistyökuvioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti