J.R. Oppenheimer: koneiston uhri ja tiedemaailman sankari: Osa 1/2

 

TV-teatterissa esitettiin vuonna 1967 Timo Bergholmin ohjaama näytelmä ”Oppenheimerin tapaus”, jossa pääosassa loisti Matti Oravisto, jota olen aina ihaillut näyttelijänä. Taustahenkilöinä produktiossa olivat mm. Jouko Turkka, Reima Kekäläinen ja Jootarkka Pennanen. Näyttelijät olivat sen aikaisia huippuja. Oraviston lisäksi mukana olivat mm. Tauno Söder, Toivo Mäkelä, Matti Ranin, Olavi Ahonen, Sakari Jurkka, Leo Riuttu, Kaarlo Halttunen, Kauko Kokkonen  ja Helge Herala.

Luulin, että näytelmä on  hävinnyt päälle nauhoituksen seurauksena, mutta onnekseni erehdyin. Ystävällinen lukijani huomautti nauhan olemassaolosta, ja nyt tämä kulttuuriteko on kaiken hyvän päälle nähtävissä  Areenassa. Kiitokset Ylelle!  Käynnistyskertojen määrä on tätä  kirjoittaessani 8160 kappaletta.

Katsoin näytelmän koululaisena jo silloin, kun se tuli ensimmäisen kerran TV:stä 56 vuotta sitten, ja siitä jäi erittäin positiivinen kuva nuoren miehen mieleen. Se käsittelee aihetta, joka on tällä hetkellä yhtä ajankohtainen kuin ensi-illan esitysaikaan. Näytelmä on kuvaus fyysikko J.R. Oppenheimerin kuulemisesta (ei kuulustelusta, vaikka käytän tätäkin ilmaisua tapahtuman kuulustelumaisen luonteen takia) liittovaltion atomienergiakomission turvallisuusvaliokunnassa aiheena Oppenheimerin luotettavuus arvioituna niiden merkittävien toimielinten  näkökulmasta, joissa hän oli johtotehtävissä.  Kuulemisessa Oppenheimer toimi todistajana häntä itseään koskevassa asiassaan, mutta seuraamukset olivat luultavasti vakavammat kuin siinä tilanteessa, jossa hän olisi ollut syytettynä. Kuuleminen tapahtui huhtikuussa vuonna 1954.

Näytelmä on kirjoitettu alkuperäisen kuulustelunauhan pohjalta.

:::::::::::::::::::::::

Oppenheimer toimi vuosina 1943-1945 atomipommin kehittelytyön johtajana Los Alamosin salaisissa laboratorioissa keskeisenä osana kenraali Leslie Grovesin johtamaa Manhattan-projektia. Pääsemme seuraamaan komission valiokunnan kuulemistilaisuutta Yhdysvaltain suuren presidentin ja valtiomiehen Thomas Jeffersonin silmien alla, jonka muotokuva oli ripustettu kuulemistilaisuuteen varatun huoneen seinälle. Vertauskuvallista tämäkin: Oppenheimerin henkilöhistorian kaivelu ei ole kunniaksi sille Amerikalle, jota Jefferson edusti.

Kuulemisen tarkoitus oli selvittää voitiinko Oppenheimerille luovuttaa ydinvoiman kehittelyn salaisuuksia niin, etteivät tiedot vuotaneet ulkopuolisille. Oli kulunut pitkälti toistakymmentä vuotta siitä, kun Manhattan projekti loppui, mutta sitä ennen ja sen jälkeen oli tapahtunut paljon sellaista, josta ei tiedetty ja joka langetti epäilyn varjon Oppenheimerin ylle. Oppenheimerin luotettavuus asetettiin kyseenalaiseksi FBI:n toimesta.

Piippua poltteleva Oppenheimer on levollinen suuren osan kuulemistilaisuuden vieneestä ajasta, mutta reagoi ärtyneesti joihinkin väitteisiin kuulemisen kestäessä.

Oppenheimer tunsi kiistattomasti vetoa vasemmistolaisuuteen 1930-luvulla niin kuin monet muutkin älyköt, jotka pettyivät kapitalismin kykyyn ratkaista yhteiskunnan ongelmia. Mielenosoitukset, mellakat ja jättimäinen työttömyys olivat yhteiskunnan vitsauksena vielä 1930-luvun jälkipuoliskolla.  Oppenheimer tutustui useisiin yliopistopiirien vasemmistoälyköihin, joista osa oli kommunistipuolueen jäseniä, ja osa taas muutoin tunsi viehtymystä maailmanparantamiseen vasemmistoideologiaan tukeutuen. Näihin vaiheisiin ei kiinnitetty sodan aikana suurempaa huomiota, olivathan USA ja Neuvostoliito liittolaisia keskenään Saksaa vastaan käytävässä sodassa.  Viisikymmentäluvulla kommunismin vastaisen ajattelun vahvistuessa Joseph McCarthyn julkisuustempausten myötä myös  aiempi vasemmistosympatioita tuntenut sivistyneistö joutui silmätikuksi.

Olosuhteissa tapahtui paradigman muutos: entiset ystävät muuttuivat vihollisiksi 10 vuodessa. Ideologisissa asioissa melko naiivi Oppenheimer joutui puun ja kuoren väliin yrittäessään luovia vasemmistolaisten ystäviensä - joista hän halusi pitää kiinni - ja viranomaisten vakoiluepäilyksien välissä. Moni atomienergikomission kuultavana ollut kuvasi Oppenheimeria ristiriitaiseksi henkilöksi, vaikka muutoin kunnioitti hänen älyään ja henkilökohtaisia ominaisuuksia.

Toisaalta komission jäsenet ihmettelivät, miksi niin moni fyysikko oli vasemmalle suuntautunut, ja miksi juuri heitä piti palkata Los Alamosiin. Oppenheimer vastasi, että keskinkertaisia poliittisesti moitteettomasti käyttäytyviä oli kyllä tarjolla, mutta monilta puuttui se älyn kirkkaus,  jonka ennakkoluulottomat vasemman laidan kulkijat tarjosivat. Minusta tuntuu, että näiden fyysikoiden suhtautumista tavallisiin köyhiin kuvasi parhaiten ilmaus ”myötätunto” tai ”myötäeläminen”.

:::::::::::::::::::::::

Se, että Oppenheimer arvioitiin olevan neuvostoagentti  on puhdasta mccarthylaista vainoharhaisuutta. Komission kuultavaksi joutuminen tarkoitti sitä,  että haluttiin saattaa Oppenheimerin  luotettavuustakuu kyseenalaiseksi. Kuten sanottu, kysymys ei ollut oikeudenkäynnistä. Samaan aikaan radiohaastattelussa McCarthy yritti kuitenkin saada kuulemisen vaikuttamaan oikeudenkäynniltä.

Kuulemisen alkupuolella kuullaan Oppenheimerin vastaukset hänelle jätettyyn syytöskirjelmään. Kun kuulustelija yrittää harhauttaa Oppenheimeria sanomalla , että ”sitten te -  ensin pommin rakennettuanne - pudotitte sen Hiroshimaan”, on Oppenheimer valppaana ja kertoo, ketkä tosiasiassa vastasivat pommin pudottamisesta. Oppenheimer kumppaniensa kanssa määritti paikkavaihtoehdot, mihin pommit (tai pommi) pudotetaan.

Sitten Oppenheimer joutui vaikeuksiin väittäessään epäuskottavasti ensin, että vastusti pommin pudottamista – sitä ensin kolme vuotta rakennettuaan(!) –  mutta lisäsi sitten hieman uskottavammin, että ”vaikken sitä kovin voimakkaasti vastustanutkaan”. Oppenheimer myönsi kärsivänsä hirvittävistä moraalisista tuskista pommin pudottamisen johdosta. Oppenheimer pyrki hieman hapuillen selittämään, että ydinvoimaa voidaan käyttää myös rauhanomaisiin  tarkoituksiin.

Oppenheimerin vaikeus oli siinä, että hän sanoi kannattaneensa teknisesti pommin rakentamista, mutta oli vastahankaan,  kun piti ottaa kantaa pommin käyttämiseen sodankäynnin välineenä. Selitys ei kuulosta kovin uskottavalta ottaen huomioon, mitä sitten tapahtui. Oppenheimer oli ikään kuin keksinyt (teknisen) ihmevälineen,  jota ei sitten saanut käyttää siihen tarkoitukseen, mikä sillä kiistatta oli. Toisin sanoen: keksiä siis pommi ihmisen nerouden todisteeksi ja sanoa sitten, että sitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi. Ihminen tuskin voi välttää kiusausta käyttää pommia ennemmin tai myöhemmin.  Tähän kysymykseen Oppenheimer törmäsi elämänsä aikana kerta toisensa jälkeen.

::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Oppenheimer käyttää kommunistista ystävistään nimeä ”kanssamatkustaja”. Hän luki myös itsensä kanssamatkustajaksi noin vuodesta 1936 lähtien. Kanssamatkustajaksi hän määritti kommunistin, joka omaksui ainakin osia kommunistisen puolueen ohjelmasta, mutta joka ei kuulunut puolueen jäsenistöön.

Oppenheimer myönsi vaimonsa olleen kommunistisen puolueen jäsen noin vuodesta 1936 lähtien. Myös veli Frank oli kommunisti. Kommunistien hirmutyöt loitonsivat Oppenheimeria kommunismista 1930-luvun lopulta lähtien.

Oppenheimer joutui katkaisemaan suhteensa vasemmistolaisiin ystäviinsä sodan aikana tultuaan nimetyksi Manhattan-projektiin vuonna 1942. Poikkeuksen teki kuitenkin hänen kihlattunsa Jean Tatlock, jota Oppenheimer ilmeisesti suojeli tämän horjuvan mielenterveyden takia. Lopputulos oli kuitenkin, että epätasapainoinen Tatlock riisti hengen itseltään. Myös Tatlock oli kommunisti. Tunnetuin Oppenheimerin kommunistiystävistä oli Berkeleyn yliopiston professori  Haakon Chevalier. Chevalierin merkitys kasvoi, kun paljastui, että hän oli ollut  yhteydessä moniin Oppenheimerin ystäviin ja mahdollisesti ollut mukana vakoilutoiminnassa. Kun Oppenheimer tosiasioiden vastaisesti kielsi tietyt yhteytensä, vaaransi hän asemaansa, koska häntä voitiin syyttää valehtelusta. Oppenheimerin syntitaakka kasvoi näistä tapahtumista ja vaikutti myöhemmin hänen saamaansa kohteluun. 

Oppenheimerilla oli siis paljon yhteyksiä useisiin kommunistisiin tahoihin. Miksi niin monet esimerkiksi fyysikoista olivat  kommunisteja  tuohon aikaan, selviää tämän kirjoitukseni alkuosan yhteiskunnallisten olosuhteiden erittelystä.

Kommunistisen puoleen jäseneksi Oppenheimer ei liittynyt missään vaiheessa.