J.R. Oppenheimer: koneiston uhri ja tiedemaailman sankari: Osa 2/2

 

 

Perustuu - osan 1 tavoin - soveltuvin osin TV-teatterin tallenteeseen vuodelta 1967 Oppenheimerin kuulustelusta liittovaltion ao. lautakunnan  kuulemistilaisuudessa vuonna 1954.

::::::::::::::::::::::::::::

Amerikkalaiset kehittivät ensimmäisinä lämpöydinpommin eli vetypommin. Ensimmäinen koeräjäytys tapahtui vuonna 1952 Tyynellämerellä. Vetypommista käydyssä ristiriitaisessa keskustelussa Oppenheimer oli jälleen valokeilassa.  Hän vastusti julkisesti vetypommin kehittämistä.

Oppenheimer erotettiin atomienergiakomission neuvoa-antavan komitean puheenjohtajan paikalta. Oppenheimer vastusti vetypommin kehittämistä a) moraalisista syistä, b) siksi, että hän katsoi pommia olevan mahdotonta valmistaa, c) siksi, että tekniset valmiudet puuttuivat ja  d) siksi, ettei se ollut poliittisesti toivottava (laadittu vuonna 1949).

TV-teatterin näytelmään valikoituneiden kuulustelujen  tähtihetket osuvat tilaisuuden loppupuolelle,  jossa valiokunnan yksi jäsen  (Matti Ranin) ja Oppenheimer (Matti Oravisto)  käyvät nopearytmisen dialogin aiheesta. Esitän sen ohessa omin kommentein varustettuna.

Venäjä oli jo valmistanut atomipommin ja Oppenheimer vastusti aloitteen ottamista vetypommin valmistamisessa: ”strategisesti siitä ei ole meille mitään etua”. Kritiikki kohdistui Oppenheimeriin syystä, että  hän väitetysti viivytti pommin kehittämistyötä. Tunnonvaivat kuitenkin kaikkosivat, kun vuonna 1951 saatiin loistavia uusia ideoita (Oppenheimer: ”tieteelliset ideat kiehtoivat minua”), jotka sittemmin johtivat nopeasti pommin kehittämiseen. Näyttää siltä, että Oppenheimerin kanta muovautui kunkin ajankohdan osalta erikseen. Välillä tekninen kehitys ohjasi mielipidettä, välillä tunnonvaivat puuttuivat peliin. Oppenheimer ei osallistunut vetypommin kehittämisen käytännön työhön, hän oli ”vain” neuvonantaja. Vetypommin isäksi Oppenheimer nimesi kuulusteluissa Edward Tellerin. Myöskään atomipommin isäksi hän ei kainostellen suostunut. Siihen ei usko kukaan.

Oppenheimerin empiminen ja tunnontuskat sekä ajoittainen tekniikasta ihastuminen ovat ohjanneet Oppenheimerin ajattelua, ja kenties siksi ovat ihastuttaneet meitä jälkeen jääneitä. Älykkään ihmisen epävarmuus on kuin korkeatasoinen ajattelu sinällään - se kiehtoo. Teller oli paljon suoraviivaisempi tyyppi - ja sanokaamme paljon kylmempi, kun keskustellaan tunnonvaivoista tai niiden puuttumisesta. Teller oli - sen aika näytti – oman aikansa ”cold war warrier”.

Kuulusteluissa viitattiin uskollisuuteen -  mutta kenelle, ydinaseista puhuttaessa? Oppenheimer ei kieltänyt, etteikö Teller olisi  - kaiken jälkeen - pyytänyt häntä vastuullisiin tehtäviin Los Alamosissa. Hän kuitenkin kieltäytyi. Miksi? No, muuten vain.

Kuulusteluissa Oppenheimerin todettiin osallistuneen atomipommin pudottamiskohteiden valitsemiseen. Missä olivat silloin tunnonvaivat? Entä miksi hän jäi pois vetypommin rakentamisen haasteista? Hän olisi omalla panoksellaan voinut jouduttaa pommin kehittämistä jopa vuosilla, sen sijaan, että häntä nyt syytettiin superpommin viivästyttämisestä.

Siis kuka on vastuussa tapahtuneesta?  Oppenheimer: ”Ei ole fyysikoiden vika, jos tieteelliset ideat muuttuvat pommeiksi”. Oppenheimer usein toisti lausetta: Teimme, mitä käskettiin. Oli sota.

”Minua kiehtoivat houkuttelevat uudet ideat”, on ajatus, joka myös toistuu Oppenheimerin sanomana, kun hän joutui vastaamaan kysymykseen vastuusta tai uskollisuudesta. ”Ideassa” ei ole kysymys tappamisen toteuttamista, vaan keksimisen riemusta, hän halusi sanoa….

Kysymys kuulusteluissa: ”Olisiko teillä ollut moraalisia vaikeuksia,  jos olisitte rakentaneet pommin jo vuonna 1942?” Vastaus: ”EI, tunnonvaivat tulivat paljon myöhemmin”. Kysymys: ”Milloin?” Vastaus: ”Kun minulle selvisi, että meillä oli tarkoitus todella käyttää pommia”.

Komitean puheenjohtaja esitti vielä yhden kysymyksen: ”Ettekö usko, tohtori Oppenheimer, että tällaisessa suhtautumistavassa saattaisi piillä vaikkapa jaettua uskollisuutta?” Oppenheimer: ”Keiden välillä?, Komitean pj.: ”Jaettua uskollisuutta hallitukselle, jaettua uskollisuutta ihmiskunnalle”. Oppenheimer viileästi: ”Tiedemiehet joutuvat tällaiseen uskollisuusristiriitaan, kun hallitukset eivät ota vastuuta”. Oppenheimer (ärtyneenä) vakuuttaa uskollisuutta hallitukselle kaikissa vaiheissa.  Kuitenkin hän hakee rivien välissä selvästi laajempaa vastuuta ydinaseista.

Vihaisen sävyinen todistajan kuuleminen päättyy tähän.  

::::::::::::::::::::::::::::::

Oppenheimerin  jälkeen kuultavana oli Edward Teller. Hän oli oma itsensä, itsevarma ja itsetietoinen. Hän tunsi vanhastaan Oppenheimerin ja kehui tätä hyväksi muiden innostajaksi. Tellerin mukaan jo vuonna 1945 oli valmius kehittää lämpöydinpommi, jota Oppenheimer omassa todistajanlausunnossaan piti teknisesti aivan liian aikaisena ajankohtana.

Teller kaatoi koko lastin Oppenheimerin niskaan vastuuttaen hänet lämpöydinpommiohjelman tarpeettomasta myöhästyttämisestä. Muutoin pommi olisi ollut valmis jo vuonna 1948, siis ennen venäläisten atomipommia! Teller omien sanojensa mukaan turhautui (ilmeisesti Oppenheimerin aiheuttamiin) viivästyksiin ja poistui Los Alamosista heti sodan jälkeen. Oppenheimer oli niin vaikutusvaltainen tiedemies, ettei hänen tahtoaan voitu ohittaa. Teller: hän sanoi minulle, että pysykää nyt housuissanne!

Kuulemisen loppusanoissa hän vielä nolaa Oppenheimerin, joka istui samassa huoneessa, tokaisten, että Oppenheimerin istuminen sodanjälkeisissä komiteoissa olisi voitu hoitaa, vaikka hän ja komiteat olisivat istuskelleet koko ajan ongella. Teller arvioi arvoituksellisesti Oppenheimerin itsensä kannalta lojaaliksi, mutta valtiolle menettelyjensä takia epälojaaliksi! Sitten hän runttaa lopullisesti Oppenheimerin sanoen, että jos Oppenheimerille annetaan elintärkeitä salaisuuksia säilytettäväksi, hän (Teller) ei tuntisi oloaan turvalliseksi. Silti hän antaisi kollegalleen luotettavuustakuun! Teller arvioi Oppenheimerin kaiken kaikkiaan monisäikeiseksi ja ristiriitaiseksi luonteeltaan ja siten ailahtelevaksi. Tellerin asennetta kuvaa jäätävä kyynisyys. Hän naureskelee Oppenheimerille, joka ”kuvittelee ihmisten tulevan järkiinsä”. Tunnonvaivoja hän ei omalle kontolleen ota. Miten hän välttää ne? Siten, ettei tee niistä ongelmia itselleen. Kun Telleriltä kysyttiin, kuka ensimmäisenä keksi ydinvoiman räjähdetarkoituksen, vastaus tuli kuin pyssyn suusta.”Oppenheimer”.

Fyysikko Hans Bethe toimi yhtenä avaintodistajana. Edward Telleristä hän sanoo, että Teller on nero ja hänen henkilökohtainen ystävänsä, mutta niin vaikea ihminen, ettei hän, siis Bethe, tule hänen kanssaan toimeen. Bethe toimii myös ensikäden todistajana sanoessaan, etteivät Oppenheimer ja Teller pitäneet toisistaan.

Bethe ja Oppenheimer sen sijaan tulivat mainiosti toimeen keskenään. Bethe todisti samaa kuin monet muut: vain Oppenheimerilla oli edellytykset saattaa Los Alamosin projekti onnistuneeseen lopputulokseen.

Superpommin aikataulusta Bethe oli samaa mieltä kuin Oppenheimer: vastaavasti Teller oli liian optimistinen.

Että fyysikot olivat lapsekkaasti ihastuneita omiin keksintöihinsä, tuli todistetuksi, kun kukaan (Bethen mukaan) ei miettinyt pommin pudottamisen seurauksia etukäteen, vaan heräsi tunnontuskiin, kun synti oli jo tehty! Bethe: haluttiin ensimmäisenä käyttöön hirviömäinen tuhoase. Bethen mukaan Oppenheimer esitti kriittisiä kysymyksiä ja argumentteja ”Superin” käyttöönotosta, mutta pääasiassa molemmat olivat ymmällä, epäileviä ja horjuvia vetypommiprojektin onnistumisesta. Ambivalentisti toivottiin, että pommia ei tarvitsisi käyttää tai ainakin niin yritettiin vakuuttaa itselle.

Bethe torjui myös käsityksen, että Oppenheimer oli jarruttanut Superin kehittämistä omista syistään.  Turvallisuuskysymyksissä Oppenheimeria syytettiin pikemminkin hallituksen pokkuroinnista kuin välinpitämättömyydestä.

Kaiken kaikkiaan Bethe toivoi aseriisuntaratkaisua kaikkia piinaavaan haasteeseen. Tämän päivän tiedoilla tuntuu suuresti epäilyttävältä, että aseriisunta tässä pommin kehittämisen euforiavaiheessa olisi onnistunut.

Viimeisenä todistajana käytetty fysiikan professori Isaac Rabi nosti esille tuohon aikaan villinä rehottaneen vainoharhaisuuden ilmapiirin, joka kohdistui ihmisten motiiveihin. Rabin mukaan Oppenheimer joutui tähän epäilyjen myllyyn, joka sai Rabin suunniltaan, koska se kohdistui luotettavimpaan ihmiseen, jonka hän tunsi ”itseni mukaan lukien”.

Lopuksi Rabi lausui terveiset komitealle: teidän lausuntonne vaikuttaa enemmän tässä asiassa kuin mikään tuomioistuimen tuomio. Ja niinhän siinä kävi.

Oppenheimer pyrki kansainväliseen sopimukseen puheissaan koskien ydinaseiden käytön rajoittamista. Hän oli ensimmäisiä,  joka käytti ilmaisua ”kauhun tasapaino” epätoivottavana tilana. Oppenheimeriin kohdistuneiden moitteiden keskellä kaikki - myös O:n vastustajat - kiittelevät hänen kiistattomia ansioitaan. Oppenheimeriin kohdistuneiden syytösten pääkohdat olivat seuraavat:

Oppenheimer tuli elämänsä varrella – ystäviensä kautta - ”liian” lähelle kommunistiyhteyksiä, jotta ne aikakauden vainoharhainen ilmapiiri huomioon ottaen olisi voitu sivuuttaa ilman raskauttavia seurauksia.

Oppenheimer ei ollut yksin ideologioineen. Hyvin monet fyysikot ajattelivat O:n tavoin. Oltiin huolestuneita ihmisten toimeentulosta ja tasa-arvosta kapitalistisessa yhteiskunnassa. Ongelmat kulminoituivat 1930-luvulla.

Oppenheimer oli ideologisista taustoista johtuen yksi niistä aikalaisista, jolla oli ihanteelliset päämäärät, ja joka pettyi, kun Stalinin aikainen synkkä historia paljastui.

Oppenheimerin tunnontuskat kasvoivat atomi- ja vetypommia kehitettäessä ja vaikuttivat monella tavalla hänen uraansa fyysikkona ja alan johtavana asiantuntijana. O:ta syytettiin vetypommiohjelman viivästyttämisestä.

Oppenheimer oli yksi ensimmäisistä, jotka pyrkivät yhteistyöhön aseriisunnassa Neuvostoliiton kanssa. Etenemismahdollisuuksia ei ollut tuohon aikaan. Päin vastoin epäiltiin Oppenheimerin vaikuttimia ottaen huomioon Neuvostoliiton nousun toiseksi suurvallaksi

:::::::::::::::::::::::::::

Valiokunnan enemmistön kanta: Oppenheimer ei saa luotettavuustakuuta (so. Oppenheimer menetti turvallisuusluokituksensa). Päätöksen perustelut eivät viittaa epälojaaliuteen valtiota kohtaan vaan syynä olivat tietty häilyvyys päätösvalinnoissa (etenkin koskien lämpöydinpommin aikatauluja) sekä luottamussuhteet eräisiin vasemmistolaisiin tahoihin yli uskollisuuden liittovaltiolle.

Oppenheimer sai osakseen paljon myötätuntoa jo ennen kuin hänet virallisesti vapautettiin häntä koskevista epälojaaliussyytöksistä. Vuonna 1963 Oppenheimer sai Enrico Fermi -palkinnon presidentti Lyndon B. Johnsonilta. J. Robert Oppenheimer kuoli vuonna 1967. Vuonna 2022 Yhdysvaltojen hallitus kumosi virallisesti 68 vuotta aiemmin (1954) tehdyn päätöksen hänen turvallisuusluokituksensa kumoamisesta. Laiha lohtu haudan taakse.