Helsingin Sanomissa Jyrki Alenius arvioi 16.10.2023 Arthur
Schopenhauerin teoksen ”Ihmisen tahdon vapaudesta ”. Kirjaa ennakoiva essee
ilmestyi vuonna 1839, joten jo oli aikakin julkaista tämä kirja suomennettuna.
Lukion filosofiassa opetettiin, että Schopenhauer oli pessimismin filosofi.
Kirja myös luotailee pesimisin polkuja, mutta antaa myös eväät tietämisen
(tietotason) kautta parempaan (ja hallittavampaan) tahdonvaraiseen maailmaan.
Yritän testata samalla omaa vajavaista ymmärrystäni. Käytän
vanhaa menetelmääni eli yritän piirtää esitetyn ongelman tai haasteen kuvion
muodossa.
Mainittu ”Ihmisen tahdon vapaudesta” -teos jakaa maailman
kahtia tietoiseen (arkitahto) ja tiedostamattomaan maailmaan (itsetietoisuuden
ulkopuolelle jäävät tahdonaktit). Lainaan Aleniusta, joka vetää yhteen problematiikan
seuraavasti: ”Tahtomisen objektit, jotka juuri määräävät tahdonaktin, sijaitsevat selvästi itsetietoisuuden
ulkopuolella, kun taas itse tahdonakti
kuuluu itsetietoisuuteen (siis siihen, mitä pidämme normaalina tahtona tehdä
tai saavuttaa jotakin). Haaste tässä on ymmärtää, että normaali tahdon olemus
ei ole tahdon ”ilmiasu”, vaan juuri edellä mainittu itsetietoisuuden
ulkopuolelle jäävä tahto, tahtomisen
tahto.
Schopenhauer käsittelee perinteisessä mielessä käsitettyä
”tahtoa” rujosti antaen ymmärtää, että arkitahdolla ei ole mitään tekemistä todellisen
tahdon kanssa, joka tosiasiassa määrittää arkitahdon. Me emme pääse käsiksi
tietokykyjemme ulkopuoliseen ”olioiden
sinänsä” maailmaan. Emme tiedä siitä mitään.
Tahto voidaan – ymmärryksen lisäämiseksi - jakaa kahtia
seuraavasti: (lainaus Aleniuksen kirja-arviosta): a) inhimillisen tietokyvyn
ulkopuolisen tahdon maailmaan, joka on yksi jakamaton todellisuus, ja b)
ilmiöiden maailmaan, jota rajoittavat avaruuden ja syysuhteiden kategoriat.
Tämä maailma (ja tahto) on sellainen kuin se meille näyttäytyy.
Schopenhauerin tarkoittama ”tahto” (edellä kohta a) toimii
ilman subjektia, eikä se myöskään edellytä minkäänlaista subjektia. Koko
maailmankaikkeus on yhtä. Kysymys on harhasta, kun kuvittelemme, että tahtomme
aiheuttaa teon. Tässä maailmassa todellisen tahdon voidaan ajatella olevan
metafyysinen arvaus.
Schopenhauerille todellinen tahto on hyvin kategorinen käsite: olisinko voinut toimia toisin kuin toimin?
Vastaus: en voi. Leibnizin rinnan Schopenhauerin kanssa esittämän määrityksen
mukaan kaikille tapahtumille on peruste. Tästä muodostuu Leibnizin ”riittävän
perusteen laki”, jonka mukaan asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat, eivätkä
toisin.
::::::::::::::::::::::::::::
On yksi asia, joka avaa ”tahdon” simpukan kuoren: se on ihmisen tietotaso. Muutoin schopenhauerilainen
maailma olisi muuttumattomuudessaan aika ankea paikka elää. Vähintään
lohduttavaa on , että Schopenhauer katsoo, että mitä enemmän ihminen tietää,
sitä enemmän mahdollisuuksia hänellä on.
Schopenhauer kunnioittaa järjen harjoittamista. Jokainen
teko opettaa ihmiselle hiukan lisää siitä, mikä hän on. Ihminen tulee paremmin
tietoiseksi motiiveista. Tämä on tärkeää, koska sisäänpäin kohdistuva
tarkastelu tarkentuu, muutoin motiivit pysyisivät ihmiseltä kätkettynä.
Schopenhauerille motiivit olivat hänen tahtonsa tavoitettavissa vasta, kun hän
ymmärsi ne.
Schopenhauerin tinkimättömyys laajemman yleissivistyksen
puolesta on merkillepantavaa pessimismin antiteesina.
Löytykö ulkopuolinen tahto – tahdon tahto – sodan jumalan
sokeasta raivosta? Toteutuuko se silloin, kun sanomme ”tämä ei ole (enää) ihmisestä”.
Tahtova ihminen on vain suuren tahdon välikappale.
Voiko motiivi subjektin olemassa oloon tulla tietoisuuteemme
edes hetkeksi, häivähdyksen ajaksi, ja
kertoa jotakin - mitä tahansa –
vähäistäkin siitä, mitä on olla sodan sokean raivon ulkopuolella?
Oheinen piirros kuvaa
tahdon problematiikkaa sellaisena kuin minä olen sen nähnyt.
Napauta kuvaa suurentaaksesi sen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti