torstai 26. syyskuuta 2013

Kuntatyöntekijöiden puolesta - arvon hekin ansaitsevat

Monesti kuulee kuinka tavallisten kansalaisten kesken käydään penkiurheilukilpailua siitä, kuka osaa pilkata parhaiten kuntatyöntekijöitä. Se on laajalle levinnyt harrastus ilman kunnon todisteita.

Kun toimin sivistyspalvelujen päällikkönä ja osastossani oli 230 työntekijää, pitäisi minun tietää jotain asiasta. Pystyin kyllä yksilötasolla osoittamaan työyhteisön mätämunat, sillä ne veivät esimiehen työajasta aivan kohtuuttoman osan, mutta kuinka paljon heitä oli? Sanoisin seitsemän vuoden kokemuksella, että yhden käden sormin laskettava määrä.

Minulle on jäänyt täysin päinvastainen kuva kuntatyöntekijöistä: he ovat ahkeria ja omistautuneita työlleen. Minulla oli vankkumaton kuva läheisteni kollegojen työteliäisyydestä. Nuo maanhiljaiset työmyyrät ovat jälleen ”rakennemuutosten” kourissa, kuten olemme saaneet julkisuudessa kuulla. Ehkä on syytä osoittaa kuntarakenteille ja siellä työskenteleville ihmisille joku myönteinen sana.

Kaikkihan sen tietävät, että kuntatyö on tehotonta, ei tarvitse kuin tulla työpaikalle ja nauttia leivästä, joka on pitkä, mutta kapea. Kuntatyöstä puuttuu kilpailu, siksi siellä ei tarvitse yrittää. Jos yksityiseltä puolelta tulee työntekijä kuntaan, hän tulee jäähdyttelemään tai laiskistuu muista syistä välittömästi. Jos kunnasta mennään töihin yksityiselle, törmää työntekijä aivan toisenlaiseen, työteliääseen kulttuuriin. Tuttua?

Ovatko kuntatyöntekijät katkeria syytöksistä, joita saavat osakseen. Luulisi ärsyttävän, jos saa kuulla olevansa luuseri, joka kuluttaa verorahoja. Asia on päinvastoin: sitä hiljaisemmaksi (seura)kunta käy mitä kovempi on syyttely. Onhan näitä kuultu, on ajattelutapa.

Reijo Vuorento, Kuntaliiton apulaisjohtaja, käytti hienon puheenvuoron kuntatyöstä Helsingin Sanomissa. Tätä on kaivattu. Artikkelin nimi oli ”Kuntien tehottomuus on sitkeä myytti” (HS 26.9.2013).

Ruotsi on taas pitkästä aikaa kaikkien suosikki. Siellä hommat osataan tehdä paremmin kuin meillä. Vuorento tuo esille joitakin asioita, jotka naapurimaa hoitaa meitä sutjakkaammin. Ruotsissa ”työvoimasta viitisen prosenttia enemmän on nimenomaan kuntapalveluissa, ja määrä kasvaa”. Lähes yksinomaan tästä syystä Ruotsin työllisyysaste on korkeampi kuin meillä (69 prosenttia vs. 76 prosenttia). Osin tästä syystä Ruotsin kestävyysvaje on olematon tai vähäinen.

Veroaste Ruosissa on 3,5 prosenttia korkeampi kuin meillä. Puheet siitä kuinka verot tappavat työteliäisyyden ovat vähäisempiä kuin meillä. Kuntatalous on ollut ennätyksellisen ylijäämäinen. Ruotsin velkaantumisaste on muistaakseni mitättömät 32 prosenttia BKT:stä. Tämä kaikki siitä huolimatta, että Ruotsilla on ”ylisuuri” kuntasektori.

Meille on iskostunut mieliin väitteet kuntien heikosta tuottavuudesta. Vuorento tuo aivan oikein esille, että kuntien työntekijöiden määrä on suunnilleen sama kuin kuin 20 vuotta sitten. Sitä ei ole julkisuudessa kuitenkaan kytketty yhteen valtavasti kasvaneen tehtävämäärän ja velvoitteiden kanssa, mikä aihe on viime aikoina ollut esillä ja josta itsekin juuri kirjoitin blogikirjoituksen. Mitä tuottavuuslaskelmat oikein kertovat, jos ne eivät paljasta tuottavuuden nousua edellä mainituista syistä?

Pari vuotta sitten ilmestyi muistaakseni hollantilaisten tekemä vertailu Euroopan eri maiden julkisten sektoreiden välillä. Tulos: Suomi oli ykkösenä.

Vuorennolla on hieno esimerkki tuottavuusvertailun vaikeudesta: ”Kun iäkkään ihmisen toimintakyky heikkenee, hän tarvitsee lisää hoivaa. Kun tuotos eli asiakas pysyy samana, tuottavuus alenee. Näin laskien tuottavuus alenee kaikkialla, missä ikääntyminen kiihtyy”. Oikein.

Ne vaikeudet, joihin olemme ajautuneet eivät johdu kuntatyön kalleudesta eikä suuresta työntekijämäärästä. Myöskään meidän nykyinen eläkejärjestelmämme ei ole susi, kaukana siitä (vrt. juuri kirjoittamani blogikirjoitus).

Suurin osa ongelmistamme johtuu kansainvälisistä suhdanteista ja globalisaation haasteista, jotka ovat kohdanneet kaikkia länsimaita. Meillä on omat ongelmamme valmistamiemme vientituotteiden kanssa. Teemme pääosin investointituotteita, jotka tuovat rahaa maahan vasta, kun talouden sykli on merkittävästi kääntynyt plusmerkkiseksi. Emme osaa valmistaa kuluttajatuotteita riittävän edullisesti. Olemme päästäneet modernin tehdasteollisuutemme heikkoon happeen. Tarvitsemme Pekka Lundmarkin esillä pitämän teollisen internetin läpimurron. Työllisyysasteemme on liian alhainen, selvä se. Sopisiko tähän yhtenä osana Ruotsin malli?

Me, jotka olemme viivähtäneet leikkauspöydällä operoitavana, huomaamme olevamme kotona ennen kuin itsekään sitä tajuamme. Monilta osin – kuten Vuorento tuo esille – meidän julkinen sektorimme on huipputehokas.

Aikanaan haukutun peruskoulun arvostelu on hiljentynyt sitä mukaa kuin pisasuoritukset ovat parantuneet. Meillä on haastemme sitä ei voi kieltää, mutta pärjätty on.

Ikävää, jos mittarit osoittavat, että tuottavuus on epätyydyttävä, mutta onko liikaa pyydetty, jos mittareitakin voisi joskus kalibroida. Vertailukohteeksi eivät sovi konepajat.

Jos päätöksentekomme on hidasta johtuu se yhdeltä osin omaksumastamme demokraattisesta järjestelmästä. Voimme tietysti kokeilla autoritäärisempiä järjestelmiä. Ne voivat tietyiltä osin olla tehokkaampia, mutta rusinoiden mukana seuraa koko pulla, joka sekin on syötävä halusimmepa tai emme.

Kuntatyössä on haasteita. Meillä on ”turhia” tehtäviä ja velvoitteita, tietty, meidän tietojärjestelmämme eivät tahdo tuoda sitä tehokkuutta, jota niiltä odotamme, meillä on ylhäältä alas sektoroitunut järjestelmä, jossa reviirirajat ovat turhan jyrkkiä ja meillä on harvaanasuttu maa, jossa palveluita on pakko hajauttaa, mutta kokonaisuus on edelleen hanskassa kohtuullisesti.

Joskus tuntuu siltä, että meidän kunnanjohtajamme voisivat irtaantua teknisestä työnantajan roolista ja kehua aiheesta kuntatyöntekijöitä, joiden omakin käsitys työstään tuntuu joskus kaipaavan pönkitystä. Onko tämä liikaa vaadittu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti