Vihapuhetta tutkitusti

 

 

Vaalit lähestyvät (joskin loitontuivat koronan leviämisen takia parilla kuukaudella huhtikuusta kesäkuuhun). Vaaleista riippumatta (tai niistä johtuen) koronasta aiheutuva päättäjiin kohdistuva mielipidevyöry on muuttunut entistäkin vihamielisemmäksi.  Jälleen kerran olen joutunut toteamaan,  miten tarkoitushakuista ja syyttelevää  netin keskustelupalstoilla käytävä keskustelu on. Eikä kirjoittelu rajoitu pelkästään koronaan,  vaan koskee  kaikkia politiikan alueita.

Jokainen aikaa seuraava yhteiskunnallista asioista kiinnostunut ihminen on pannut merkille kaiken aikaisen vihakirjoittelun, joka leviää netissä. Osa siitä tuntuu tehdasmaisesti tuotetulta, osa  yksilöiden tuotoksilta.

Eikä kysymys ole pelkästään  nettikeskustelusta vaan myös mielipiteenvaihdosta eduskunnassa. Joskus tuntuu, että yhtään asiallista  ja erittelevää puheenvuoroa ei käytetä. Tarkoitus on syyllistävästi osoittaa ministeriä tai koko hallitusta vihan purkauksella. Odottaisin analyyttisempiä ja objektiivisempia puheenvuoroja. Tuntuu siltä kuin olisimme siirtymässä demokratian irvikuvaan.

Johtuuko itsetarkoituksellinen päättäjiin kohdistuva paheksunta  siitä, että useat johtopaikat ministeriöissä ovat naisten hallussa?

::::::::::::::::::::::::

Aiheesta on julkaissut tutkimuksen sotilasliitto Naton Latviassa päämajaansa pitävä tutkimuslaitos Stratcom ja siitä uutisoi sanomalehti Politico. Tutkimus kohdistuu Suomen hallitukseen, joka koostuu huomattavilta osin naisista.  Raportin nimi on  ”Abuse of Power: Coordinated Online Harassment of Finnish Government Ministers”.  Se keskittyy twitter-viestintään aikavälillä 12.3.-27.7.2020 eli aikaan,  jolloin koronaepidemia hallitsi eduskuntakeskustelua ja mediaa. Käytän ohessa lähteenä alkuperäistä Nato-raporttia.

Tutkimuslaitoksen johtopäätös on tyrmäävä: naispoliitikkoihin kohdistuva loukkaava somekirjoittelu on joka puolella maailmaa tunnettu ilmiö, mutta raportissa Suomen naisministereihin kohdistuvan vihatwiittauksen määrää kuvaillaan aivan suhteettomaksi.

Kysymys ei ole tietenkään pelkästään naisiin kohdistuvasta suuttumuksen purkauksesta,  vaan pohjalla on yleisemmällä tasolla tapahtuva  - myös miehiin kohdistuva - arvostelukampanja, joka –  silloin, kun kohdistuu naisiin -  volyymiltaan tuplaantuu. Ammutaan kaikkea,  mikä liikkuu. On siis syytä korostaa, että pahansuopa puhe vihapuheeksi saakka on sukupuoliriippumatonta. 

Raportissa aivan oikein varoitetaan  mielipideterrorin johtavan demokratiaan kohdistuvaan uhkaan. Kuka viitsii asettua vaaleissa ehdokkaaksi,  jos joutuu tarkoitushakuisesti sylkykupiksi? Menetämme näin paljon potentiaalista poliittista lahjakkuutta. Asiaan on siis syytä kiinnittää vakavaa huomiota.

Tutkimuksessa käytetyt herjaavat viestit tulivat pääasiassa poliittisen kentän oikealta reunalta. Viestit eivät tulleet ”koneohjatusti”, vaan yksittäisinä,  pääosin nimimerkin takaa lauottuina häiriköinteinä (2 prosenttia koneohjattuja, 60 prosenttia anonyymeiltä tileiltä) . Pääosa viesteistä koski  koronapandemiaa, maahanmuuttokysymyksiä, Suomen ja EU:n suhteita ja liberaalia politiikkaa.

Solvaava ja loukkaava kielenkäyttö oli usein seksuaalista – latenttia tai avointa – luonteeltaan, mutta fyysisellä väkivallalla  uhkailua ei havaittu.

Pahansuovien twiittien jakautuminen ministereittäin selvitettiin.  Eniten hyökkäyksiä kohdistui Sanna Mariniin (noin 8000 twiittiä, 34 % kaikista),  Maria Ohisaloon (noin 4500 twiittiä), Lii Anderssoniin  (vajaat 3000 twiittiä), Katri Kulmuniin  (noin 1300 twiittiä). Sitten seurasivat Krista Mikkonen, Anna-Kaisa Pekonen, Krista Kiuru ja Tytti Tuppurainen, kunnes vihdoin tuli vastaan ensimmäinen mies,  Pekka Haavisto. Naisten osuus twiiteistä on hälyttävän suuri.

Tyypillinen miedohko  twitterviesti oli esimerkiksi seuraavanlainen: ”painu helvettiin demari pasaka,  sulla ei ole pätevyyttä hoitaa maan asioita ja vie mukanas muutkin huulipuna ämmät”.

Viestit eivät tutkimuksen  mukaan tulleet siis ”automaateista” (bot-like accounts), mutta kuitenkin samalta poliittiselta ilmansuunnalta, oikealta. Twiittien aihemaailma ei ollut kategorisoitavissa mihinkään erityiseen teemaan, vaan koski kaikkia edellä esitettyjä aihealueita.

Herjaavien viestien estäminen ei onnistu niin helposti pienillä kielialueilla kuin suurilla. Moderointi onnistuu helpommin valtakielillä.  Toisessa päässä ovat sananvapausvaatimukset ja toisessa solvaavan ja ahdistelevan kirjoittelun ehkäiseminen. Mutta siitä voitaneen olla yhtä mieltä,  että edellä kuvatussa viestinnässä kysymys on demokratian alennustilasta.