Finnkampen

 

 Valmistauduin kohtuullisen perehtyneenä seuraamaan ja kirjoittamaan tämän vuoden Ruotsi-maaottelusta (yleisurheilussa, tietty). Sitä suurempi oli pettymys,  kun hyvän kesäkauden jälkeen monet urheilijamme kokivat mahalaskun. Näin ainakin tuntui ensimmäisen päivän jälkeen. Toisena päivänä suoritukset paranivat.

Miksi yleensäkään annan arvoa tälle maaottelureliikille? Eihän yleisurheilumaaotteluja nykyisin oikeastaan enää käydä. On vain tämä yksi,  jolla on valtavat historialliset perinteet. Maaotteluita on käyty vuodesta 1925 lähtien kohta sadan vuoden  ajan. Mikä tässä ei tänään enää täsmää? Ehkä se,  että maaotteluun sälytetty ennakkohehkutus ei vastaa enää sen urheilullista tai yhteiskunnallista merkitystä. Yleisurheilu on kärsinyt julkisuustappioita, joiden merkitystä voidaan vain arvailla. Silti meillä on tusinan verran huippuja,  jotka keräävät otsakkeet ja hyvä niin. Viime kesä näytti lupaavalta yleisurheilun maineen palautuksen kannalta.

Näyttää siltä,  että monet parhaista urheilijoistamme ovat henkisesti ja fyysisesti väsähtäneet (tai kärsineet loukkaantumisista) koronan supistaman kauden jälkeen. Olympiakisat,  vaikka eivät olleetkaan useimpien ylimpänä prioriteettina,  veivät tilaa maaotteluun keskittymiseltä. On kehitetty termikin sellaisille,  jotka pääsivät kisoihin, mutta eivät siellä mainittavammin menestyneet. He ovat ”olympiaurheilijoita”. Silti joudun kysymään,  miksi ruotsalaiset urheilijat keskittyvät tähän maaotteluun intensiivisemmin kuin mitä meillä tehdään.  Ja kuitenkin ruotsalaiset penkkiurheilijat keskimäärin eivät anna maaottelulle niin suurta arvoa kuin me suomalaiset.

Helsingin Sanomien maaottelu-uutisoinnissa näen painopisteen siirtymän yksilölajeista joukkuelajeihin: Suomen voittaessa Kazakstanin kotikentällään  Finnkampenin avauspäivänä,  jalkapallo sai huomiota koko aukeaman verran, kun taas Ruotsi-ottelu sai tyytyä kolmeen (täyteen) palstaan. Huomiota herättää, että HS tyytyi yleisurheilun osalta STT:n uutisointiin. Omaa toimittajaa  ei liiennyt Tukholmaan paikan päälle. Terve.   

Kun Suomi voitti Tampereella samana päivänä (yleisurheilumaaottelun ensimmäisenä päivänä) Espanjan lentopallossa 3-0, niin lentsikka sai tilaa HS:stä melkein koko sivun verran.  Vielä räikeämpi kuva syntyy,  kun samaisessa Hesarissa amerikkalaisen jalkapallon pelaajan Niko Kuikan henkilöesittely valtasi tilaa neljän (täyden) palstan verran. Onnittelut palstatilan voittajille!  Joukkuelajit voittivat 3-0. En ole pahoilla mielin, mutta kuitenkin….. Mutta niinhän se on,  että voittajat saavat huomion ja tappioon sisältyy jokin alistunut nolouden tunne.

:::::::::::::::::::::::::::

Yritän seuraavassa kammertautua ylös syvimmistä kellareista päivänvaloon ja löytyyhän maaottelusta iloisempiakin uutisia. Sprintteri Samuel Purola kepitti kaikki ruotsalaiset sekä erikoismatkoilla (100 ja 200 metriä) että viestiankkurina, jotka saavutukset ovat  kiistämättömiä meriittejä oululaiselle ”Pipo-Purolalle”. Hienoa!  Elmo Lakka voitti suvereenisti lyhyet aidat. Mette Baas oli harvoja venyjiä voittaessa ratakierroksen juoksun sadasosilla Moa Hjelmeriä vastaan. Tätä HS ei edes huomioinut

Oli muitakin. Lotta Kemppinen nujersi vastustajansa satasella. Wilma Murto petti, mutta Elina Lampela piti pintansa. Keihäässä Sanne Erkkola piti tasonsa. Simo Lipsanen täytti tehtävänsä kolmiloikassa,  joskin melko vaatimattomalla tuloksella kuntoonsa nähden. Sivulajissaan pituushypyssä Lipsanen suoriutui myös moitteettomasti.

 Miesten seiväshypyssä Suomen kolmikko peittosi heikot  ruotsalaiset mennen tullen. Armand Duplantis seurasi kisaa katsomosta.

Huoli Topi Raitasen alavireestä voidaan heittää sivuun, siksi ylivoimainen hän oli esteissä.

::::::::::::::::::::::::::::::::

Mutta sitten tullaan tappiosarakkeeseen. Sieltä löytyvät naisten joukkueen kapteeni Wilma Murto, joka pudotti kolme kertaa avauskorkeudesta 434 (tuore ennätys 472), Joonas Rinne,  joka romahti - kuntonsa johonkin hukanneena -  kasisatasen viimeiseksi ja keihäsmiehet,  jotka – taistellen kyllä – menettivät pelin Kim Ambille. No, Kim Ambilla on taipumus yllättää ja hän noudatti vain perinteitä. Sara Kuivistolta odotettiin paljon kesän jäljiltä,  ja kyllä hän hyvin juoksikin,  mutta hävisi maailmanluokan puolimailerille,  Lovisa Lindhille. Harmittihan se, kun meidän oma Saramme taipui aavistuksen verran ruotsalaiselle.  Sunnuntaina Kuivisto sitten kuittasi tappionsa suvereenilla esityksellä 1500 metrillä. Ja kyllähän Joonas Rinnekin palautui sunnuntaina 1500 metrille aivan kelvollisesti. Osataan meillä sisuuntua!

Se mikä jäi puuttumaan suomalaisilta oli venyminen. Baasin ohella tätä kullanarvoista taipumusta osoitti vain Senja Mäkitörmä kuulantyönnössä. Baasilla on hyvät mahdollisuudet kehittyä EM-kisojen finalistiksi.

Ruotsin voittopisteiden  keräys noudatti piste sieltä toinen täältä -periaatetta. Ja sehän riittää. Venyjien ykkönen löytyy naapurin puolelta. Andreas Almgren on päässyt loistavaan syyskuntoon. Tämä entinen 800 metrin juoksija on löytänyt aarrearkun,  mistä ammentaa, keski- ja pitkät matkat. Valitettavasti selostajat olivat aivan pihalla ja tekivät Almgrenin alle 13.30 tuloksesta vitosella jättiyllätyksen, vaikka samainen herra pari viikkoa sitten Suomen, Lahdessa (!) juoksi kolme  tonnia 7.40:n pintaan, nopeammin kuin kukaan suomalainen koskaan. Hän ei tarvitse kuin hiukan loppunopeutta ja on kova tekijä ensi vuoden EM-kisoissa.  

Ruotsalaisista on nostettava esille myös pituushyppääjä Thobias  Montler erinomaisella tuloksella 824. Montler kuuluu Ruotsin valtteihin ensi kesän EM- ja MM-kisoissa. Mitalisuosikki!

Kiekonheitossa Daniel Ståhl osoitti mahtavaa kestokuntoa heittämällä 69.09. Suomalaista mainitsen tässä yhteydessä Frantz Krugerin , joka 46 vuotiaana heitti maaottelussa miltei 60 metrin kaaren. Lienee jonkinlainen lohtu suomalaisen kiekonheiton alennustilan takia.

Molempien joukkueiden taso oli huippulajeissakin vaatimaton, esimerkiksi Ruotsissa seiväshypyssä Duplantisin jälkeen tai kiekonheitossa Ståhlin ja Pettersonin jälkeen, samoin pituushypyssä Montlerin jälkeen. Suomi pärjäsi aikoinaan tasolla Ruotsi vastaan. Nyt sitä etua ei enää ole. Siksi jokin 100 metrin aitojen kärkijuoksijoiden taso Suomessa on niin ilahduttavaa.

::::::::::::::::::::::::::

TV-ohjaus oli muuten todella heikko. Lienevätkö parhaimmat ammattilaiset olleet lomilla, mutta nyt tuli kyllä ohjauksen pomppelehtimisessa pohjanoteeraus.

Yleisurheilun ulkoista habitusta on pyritty nostaman uusilla laji- ja suoritusjärjestyskeksinnöillä. Jotkut niistä ovat olleet onnistuneita, mutta pääosin on menty metsään. Ruotsi-otteluun oli keksitty sekä miehille että naisille kolmiottelu,  eräänlainen minikymmenottelu tai miniseitsenottelu. Antaa ajan kulua,  ehkä nämä jäävät käytännöksi. Ainakin moniottelijoiden statusta tällä pystytään nostamaan.

Lievästä synkistelystä huolimatta jaksan uskoa suomalaiseen yleisurheiluun. Lopulta tappiot maaottelussakin jäivät toisen päivän piristymisen seurauksena siedettäviksi. Ensi vuonna näytetään Helsingin uudenveroiseksi korjatulla  stadionilla taivaan merkit ruotsalaisille!