Helsingin Sanomien artikkelissa ”Tunne syrjäytti
järjen kielenkäytössä” 22.3.2022 referoitiin hollantilais-amerikkalaista
tutkimusta, jossa määritettiin
aika-akselilla järki- ja tunneilmaisujen suhteellista ilmenemistiheyttä useantyyppisissä
tietolähteissä (lehdet, kirjat ym.) 1850-luvulta aina nykypäivään saakka. Tuloksista
vedettiin yhteenvetona päätelmä, että 1980-luku muodostaa taitekohdan rationaalisuuden
(järkiperäisyyden) ja intuition (tunneperäisyyden) välillä. 1980-luvulle saakka rationaalisuus kasvoi ripeästi
intuition (tunnevaltaisuuden) pysyessä maltillisella laskevalla tasolla. Intuitiota
sisältävät tekstit räjähtivät kasvuun 1980-luvulta eteenpäin. Rationaalisuuteen
liittyviä teksteissä ilmeneviä sanoja olivat mm. analyysi, data, raja-arvo,
järjestelmä, prosentti, määritellä, koko. Intuitioon liittyviä sanoja taas olivat
mm. kuvitella, viisaus, mieli, luulla, uskoa, todellisuus, tuntea, vaistota……
Mielenkiintoisia tutkimustuloksia, koska olen
pohtinut samoja asioita ilman tieteen tukea, siis ”sormituntumalta” eli
ajattelun varassa. Olen siis joillakin tarkennuksilla täydennettynä päätynyt
samaan tulokseen kuin tieteellisellä
menetelmällä on nyt vahvistettu.
Joudun tässä kirjoituksessa tyytymään Hesarin artikkelin
– sinänsä valaisevan referoinnin – esittelyyn ja siitä vedettäviin johtopäätöksiin.
Alkuperäistä tutkimusta ei ole käytettävissäni. Esimerkkinä omakohtaisesta asian
pohdinnasta lainaan ohessa blogikirjoitustani
vuodelta 2013:
Blogikirjoituksessa ”On monta 1960-lukua”,
30.12.2013 totean seuraavaa: ”Ihminen on sitä, mitä odottaa…. Juuri odotus on
vallankumousten – myös 1960-luvun arvokumouksen – voima, mutta samalla
pettymyksen siemen. Kehitys ei kehittynyt yhä paremman yhteiskunnan suuntaan,
kuten moni kuvitteli. Viimeistään 1990-luvun alun lama palautti maan pinnalle”.
Saman kirjoituksen toisessa kohtaa totean: ”Tuon
vuosikymmenen (1960-luku) kesto oli ja on eri ihmisten arvioissa eripituinen.
Monet arvoradikaalit asettavat vuosikymmenen alkamisajankohdaksi karkeasti
vuoden 1965 ja monet haluavat päättää sen vuosikymmenen vaihteeseen.”
Minulle tuon ajan optimismi liittyi oleellisesti
tieteelliseen edistykseen. Jälleen lainaus blogikirjoituksestani: ”Mistä
minulle on jäänyt käsitys 1960-luvusta tiedekeskeisenä? No, mielestäni tuolloin
taikauskon määrä oli läntisessä maailmassa minimissään. Kreationismi, raamatun
käsittäminen kirjaimellisesti ja monet muut ajattelutavat asetettiin
kyseenalaiseksi. Evoluutioteoria eli voimakasta vahvistumisen aikaa lännessä.
Osana järkiperäisyyden voitonmarssia oli Neuvostoliiton lähettämä Sputnik
vuonna 1957 ja ensimmäinen miehitetty avaruuslento vuonna 1961! Etsittiin totuutta tiedemaailmasta.”
Ja vielä lainaus kirjoituksestani: ”Tulevaisuuden
tutkimus (futurologia) oli kova sana: haluttiin uskoa jatkuvaan edistykseen ja
kehitykseen.” Tulevaisuuden tutkimuksen tähti oli 1960-luvun alussa Herman
Kahn. Hän ennusti optimistisesti, että ydinsodalla voi olla voittaja. Tätä
voisi sanoa jo ylioptimismiksi tai karhunpalvelukseksi optimismille.
Ja lainaus jatkuu….
”Uschanov (viittaan blogikirjoituksessa
Tommi Uschanovin teokseen ”Hätä on tarpeen”, Teos, 2015) kiinnittää
aivan oikein huomiota sosiologian ja yhteiskuntatieteiden ja psykologian
nousuun noina vuosina. Yhteiskunta nähtiin rationaalisena yksikkönä, jota
voitiin tutkia matemaattisen tai tilastollisen tarkasti. Tästä loogisena
seurauksena oli, että katsottiin, että yhteiskuntaa voidaan ohjata
järkiperäisesti. Tämän ajattelun äärimmäinen muoto oli kybernetiikan
(yksinkertaistaen: mallintamisen soveltaminen yhteiskuntatieteisiin) läpimurto
humanistisissa tieteissä. Vastaavasti historiatiede menetti asemaansa, kun
tieteellinen huomio keskittyi siihen olemiseen ja elämiseen, jota parhaillaan
elettiin. Vielä tarkemmin: nykyisyys uhkasi kadottaa menneisyyden ja
tulevaisuus nykyisyyden!”
Ja lainaus jatkuu edelleen….
”Toisaalta Uschanov esittää
näkemyksen, että optimistinen usko tieteen voimaan ei ole kadonnut mihinkään
verrattuna 1960-lukuun. En minäkään väitä sellaista. Kysymys on mielestäni
siitä, että 1960-luvulla ajan henki oli poikkeuksellisen tiedeluottavaista,
jopa niin, että mikään haaste ei tuntunut liian suurelta. Samaan aikaan
uskomustiedon oli erittäin vaikeaa murtautua läpi läntisissä maissa (ja
Neuvostoliitossa, jossa vallitsi ”sosialistinen tieteellisyys”). Mielenkiintoni
kohdistuukin siihen, miksi luottamus tieteelliseen näkemykseen aaltoilee ajan
mukana. Muistisopukoista kaivelen Yhdysvaltain presidentin pitäneen 1920-luvun
alussa järjettömänä Darwinin oppien kyseenalaistamista. Ei kulunut montaa
vuotta, kun joissakin osissa Yhdysvaltoja levisi kulovalkean tavoin
uskomusperäinen ajattelutapa.”
Eräänlaisena synteesinä viittaan
vielä toiseen vanhaan blogikirjoitukseeni ”Optimismin aikaa etsimässä”
(8.4.2019):
”Olen toistuvasti tuonut esille,
että järkiperäisyyden kasvu oli 1960-luvun ilmiö (lähtökohtia voidaan toki
etsiä jo 1950-luvulta). Rationaalisuuden voittoa ei ole ihan helppoa osoittaa
todeksi. Yritetään kuitenkin! Tommi Uschanov viittaa sanomalehtianalyyseihin,
missä tiettyjä järjen ylivoimaa ja ratkaisukeskeisyyttä osoittavat sanat
esiintyvät noina ”järjen vuosina” tiheämmin kuin muina aikoina. Tällaisia
sanoja ovat ”vastaus”, ”ratkaisu”, ”nyt”, ”juuri nyt” ja ”juuri parhaillaan”.
Viisikymmentäluku näyttäytyy ikään kuin ”järjenkäytön herruuden” nousua ennakoivana
vuosikymmenenä.
Tommi Uschanov siis viittaa
käyttämissään lähteissä samoihin johtopäätöksiin, mitkä nyt tulevat esille
uudessa hollantilais-amerikkalaisessa tutkimuksessa. Eli asiassa voi olla vinha
perä.
:::::::::::::::::::::::::
Olen edellä esitetyissä
lainauksissa korostanut 1960-luvun tieteellisyyttä. Se on siis itse asiassa osa
vuosikymmeniä kestänyttä pidempiaikaista kehitystä kuten Hesarin referoimasta
hollantilais-amerikkalaisesta tutkimuksesta käy ilmi. Miksi itse olen kokenut aika-akselin
1960-lukua koskevan osion niin tärkeäksi? No, koska itse elin silloin herkästi
vaikutteita ottavaa koulupojan elämää. Tunsin tieteellisen innostuksen voiman.
Vastaavasti blogikirjoituksissani 1960-lukuun liittämäni ilmaisut ”optimismi”
ja ”(positiivinen) odotus” ajan ilmiöinä ovat täyttymättömyydessään
aiheuttaneet minussa turhautuneen pettymyksen tunteen tultaessa 2000-luvulle,
jossa ”totuuden jälkeinen aika” on saanut jalansijaa ja jopa muodostunut
joillakin tahoilla vallitsevaksi.
Uschanov valitsee optimismin ilmenemisen
”optimaaliseksi” vuodeksi vuoden 1965. Toki hän lieventää näkökohtaansa
toteamalla, että hän tarkoittaa viiden vuoden jaksoa kyseisen vuoden tienoilla.
Tähän ei kannata takertua, sillä tavoitteena on symboloida ajankohtaa
sellaisten tapahtumien näyttämönä, jotka johtavat ajatukset optimismiin.
Toki tiede on saavuttanut
1980-luvun jälkeenkin ennenkuulumattomia virstanpylväitä, ei kahta sanaa. Ajanjakson
1980-luvulta nykypäivään kuvaamiseen käyttäisin muista yhteyksistä tuttua käsitettä ”polarisoituminen”: on edetty ripein askelin tieteessä,
mutta samalla vastavoima ”intuitiivisuus”
tunnevaltaisuusmielessä on lyönyt läpi. Voidaan
myös vetää johtopäätös, että intuitio ja päättelevä äly muodostavat sinänsä toimivan kokonaisuuden,
joten intuition varassa syntyvää ajattelua (oivallusta) ei ole syytä vähätellä.
Tässä kirjoituksessa kuitenkin rajaan
intuition käsittämään tunnevaltaisuuden, joka on saanut yhä vaikuttavamman aseman
ajattelussa 1980-luvun jälkeen ja varsinkin 2010-luvulla. Sen myötä syntyivät käsitteet
fake news, totuuden jälkeinen aika, vaihtoehtoinen totuus, valeuutinen ja
käsitys, että jokaisen omakohtainen
totuus on yhtä arvokas kuin kenen muun tahansa totuus. Jokainen oli oman
totuutensa vartija. Tieteelliset näkökohdat olivat toissijaisia.
:::::::::::::::::::::::::::::
Mistä muutos järkiperäisyyden vahvistumiseen
ennen 1980-lukua voisi johtua? Hesarin artikkelissa selitetään asiaa tieteen ja
teknologian nopealla kehittymisellä aikavälillä 1850-1980 hyödyn langetessa
”kaikille”. Tieteen asema lujittui kulttuurissa.
Sen sijaan haasteellista on koettaa
selittää 1980-luvun muutos, jossa intuitio voimistui. Yksi selitys voisi olla taloudellisen
eriarvoisuuden kasvu. Vaurauden hedelmät
eivät ole jakautuneet tasaisesti vaan polarisoituen: seurauksena tieteen voitot
vastaavasti eivät jakautuneet enää
tasaisesti kaikille ja tämä näkyi tieteen suosiossa. Vaurauden epätasaisen jakautumisen
ohella voi olla kysymys myös (vaurauteen usein liitetystä) elitisoitumisesta. Tavallinen kansa vierastaa kaikkea elitistiseksi
miellettävää: maailmankatsomusta, ajattelua, elämäntapaa, ammattia jne. pyrkien
luomaan oman tieteellisyyteen skeptisesti suhtautuvan ”vaihtoehtoisen” todellisuuden.
Tutkijat panivat myös merkille,
että me”-pronominin käyttö väheni ja ”minä”-pronominin lisääntyi siirryttäessä
1980-luvulle ja sen jälkeiseen aikaan. Yksilökeskeisyys siis lisääntyi ja sitä
tukevat muut havainnot yhteiskunnallisessa kehityksessä.
Tutkijat päätyvät loppuarviossa
siihen, että kysymys on ”keinulaudasta”
kahden perusluontoisen ajattelun välillä: päättely vastaan intuitio. Jotta
päästäisiin eteenpäin, haasteena on siis
järjen ja tunteen yhteensovittaminen.
Oman intervention tähän keitokseen
tuo sosiaalinen media, joka varmaankin on heikentänyt objektiivisen tiedon
tavoittelun merkitystä ja asemaa 2000-luvulla. Internetin piti nostaa väestön
yleissivistyksen tasoa ja tavallaan avata tieteen portit kaikille ihmisille. Niin
on osin käynytkin, mutta osin kävi päinvastoin. Tuntuu kuin osa porukasta
sanoutuisi irti aiemmin totuudeksi koetusta. Fake news ja vaihtoehtoiset
totuuden lähteet rehottavat ja heikentävät internetin kiistatonta yleissivistävää
ja tieteellistä merkitystä. Muutakin on tapahtunut: kuka tahansa voi toimia
”asiantuntijana” ja asiantuntijuuskin on
osittain rapautunut ja rajautunut aikojen kuluessa hyviksi tai vähemmän hyviksi
spekulaatioiksi.
Rationaalisen ajattelun
vastavoimana tunneperäisyys on osa infoähkyn kiihdyttämää populismia.
Kaikkialle tunkeva tietomäärän kasvu on omalta osaltaan johtanut populistisiin
yksinkertaistuksiin: maailma seis! Ympäröivä
elämänpiiri halutaan nähdä selkeämpänä ja ”ymmärrettävämpänä” kuin se on. Tämä lienee yksi syy hollantilais-amerikkalaisen tutkimuksen ”sanastomuutoksiin”.
Kynnys tiedon lähteille pääsystä on
mataloitunut todella huomionarvoisesti, mutta samalla tiedon laatu on runsastunut ja heikentynyt.
Tiedon puoskarointi on lisännyt intuitiivista ja tunneperäistä tiedontuotantoa.
Voisiko intuitiivinen vaihe
saavuttaa kyllästymispisteen ja ”uusrationalismi” voittaa (jälleen) alaa?
Vai voisivatko rationaalinen ja
intuitiivinen synnyttää edellä mainitun hedelmällisen synteesin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti