Jälleen
kerran maailman maat on rankattu onnellisuuden mukaan paremmuusjärjestykseen
”World´s happiest countries 2022” -rankingilla. Suomi on kyseisellä vuosittain päivitettävällä
mittaristolla viidettä kertaa ykköstilalla. Onnellisuusindeksi on luotu Yhdistyneiden
kansakuntien tuella. Samaisella mittaristolla maailman ”onnettomin” (unhappiest)
maa on Afganistan. Viimeisin listaus
(joka perustuu vuoden 2021 tietoihin) on koottu ennen Ukrainan sotaa.
Kaikkiaan on
listattu 146 maata. Lista julkistetaan nyt 10. kertaa.
Suurimmat
nousijat tuoreella listalla ovat Bulgaria, Romania ja Serbia ja suurimmat putoajat ovat Libanon, Venezuela
ja Afganistan. Varsinkaan putoajien listalla ei mikään maa yllätä. Kaikkien näiden
maiden murheiden syynä humanitaarinen katastrofi.
Lista
perustuu ihmisten omaan arvioon onnellisuuden tilasta sekä taloudelliseen ja
sosiaaliseen dataan. Tarkemmalla tasolla mitattavia asioita ovat BKT, sosiaalinen
tuki, henkilökohtainen vapaus ja korruption laajuus. Onnellisuutta mitataan kullakin onnellisuuden tekijän asteikolla yhdestä
kymmeneen perustuen kolmen viime vuoden keskiarvoihin.
Pohjoismaat
dominoivat jälleen kerran mittaristoa: Suomen tuntumassa seuraavat Tanska (2.) ja
Islanti (4.). Myös Norja (6.) ja ruotsi (7.) ovat kymmenen parhaan joukossa. Muista
Sveitsi (3.) ja Hollanti (5.) ovat aivan kärjessä. Sijamuutokset eri vuosien välillä
ovat huippujen osalta tosi pieniä
Muita
kärkeen sijoittuneita ovat Luxemburg (8.), Uusi Seelanti (9.), Itävalta (11.), Australia
(12.), Israel (13.), Saksa (14.) ja
Kanada (15.).
Esimerkkejä muista sijoituksista 2022-rankingissa: USA (19.), Iso-Britannia
(17.), Ranska (21.).
Rankingin
ykkösen (Suomi) ja kakkosen (Tanska) piste-ero on yllättävän suuri: 7,842-7,620. Suomi
on kasvattanut etumatkaansa edellisiin vuosiin verrattuna.
Tämän
vuoden mittaristossa käytettiin hyväksi myös sosiaalista mediaa verrattaessa
ihmisten tunteita tai tuntemuksia ennen ja jälkeen Covid-19-pandemian.
Odotetusti tapahtui voimakasta murheen ja huolestuneisuuden lisäystä, mutta
toisaalta vihan tunteiden vähentymistä.
Suomalaisilla
on ollut tapana suhtautua hiukan epäillen omaan onnellisuuteensa. Onnellisuuden
tunteiden vastapainoksi suomalaiset tunnistavat itsestään jöröyttä, vähäpuheisuutta
ja surumielisyyttä ja ilon näyttämisen välttelyä muiden nähden.
Joku irvileuka
sanoi myös, että tarvittiin ulkopuolinen taho sanomaan suomalaisille, että
teillä menee hyvin. Mutta viidessä vuodessa asioiden tilaan (onnellisuuden mittareiden
osoittamiin lukuihin) on totuttu!
:::::::::::::::::::::::::
Oman
tulkintani mukaan aiemmat ja nykyinen raportti tarkastelevat ensisijaisesti
onnellisuuden edellytyksiä kohdemaissa, eivät niinkään kansalaisten
absoluuttista onnellisuutta.
Tämän vuoden rankingissa on yksi merkittävä
elementti, jonka vaikuttavuus oli erityisen tarkastelun kohteena, nimittäin
koronapandemia. Silti voidaan sanoa, että onnelliset maat ovat
säilyneet onnellisina pandemiaolosuhteissakin. Valituilla mittareilla menestyneet maat
torjuvat toivottomuuden uhkaa tehokkaasti. Luottamus (viranomaisiin,
toisiin ihmisiin) on avainsana, kun mitataan pandemianaikaista
menestystä. Pohjoismaissa luottamus on muita korkeammalla
tasolla. Se on tärkeimpiä ellei tärkein tekijä, joka ”suojaa”
pandemian kielteisiltä vaikutuksilta.
On syytä huomioida, että kysymys ei ole pelkästään onnellisuuden
tunteesta, vaan tämä pohjoinen Euroopan kolkka sijoittuu kärkeen olipa kysymys
sitten demokratian tilasta, poliittisista oikeuksista, korruption
vähäisyydestä, kansalaisten välisestä luottamuksesta, turvallisuuden tunteesta,
sosiaalisesta koheesiosta, sukupuolten välisestä tasa-arvosta tai tuloerojen
kohtuullisuudesta.
Mikä tekee Pohjoismaiden kansalaiset niin poikkeuksellisen
tyytyväisiksi elämäänsä? Tarkemassa selvityksessä käy ilmi, että keskeisimmät
selitykset liittyvät instituutioiden laatuun, joiden avulla hoidetaan tai
pidetään yllä hyvinvoinnin tekijöitä. Pohjoismaista tyytyväisyyttä eivät selitä
tai määritä kylmä sää, pieni väestömäärä, kansojen homogeenisuus tai
itsemurhaluvut. Sen sijaan avaimena toimii korkea korrelaatio eri selittävien
tekijöiden välillä eli kysymys on positiivisten asioiden kokonaisuudesta.
Erilaiset selittävät tekijät muodostavat ”luuppeja”, jotka ovat aiheuttaneet
positiivisen kehän.
Historia selittää paljon Pohjoismaiden onnistumisesta. Ne ovat
onnistuneet rakentamaan kehittyneet yhteiskunnat viimeisen 100 vuoden aikana
rauhanomaisin keinoin. Esimerkkinä voisi olla vaikka Suomi. Raporteissa useilta
vuosilta kiinnitetään huomiota aivan oleelliseen asiaan eli Suomen
hämmästyttävän nopeaan toipumiseen kansakuntaa repineestä veljessodasta (1918).
Seuranneella lainsäädännöllä estettiin syvien luokkarakenteiden syntyminen.
Tutkimus osoittaa, että palkan määrä ei ole onnellisuuden
keskeinen ajuri, vaan erityisesti suhteet toisiin ihmisiin ja identiteetin
merkitys. Yhdeksi vaikuttavaksi tekijäksi menestykselle pandemian vastaisessa
taistelussa osoitetaan naisten johtamat hallitukset!
Hallitusten tiukka koronanvastainen politiikka ei ainoastaan
toimi puskurina pandemiaa vastaan, vaan myös torjuu epidemian
kielteisiä vaikutuksia onnellisuudelle.
Lopputulos on tärkeä muun muassa siksi, koska
onnelliset työntekijät ovat tuottavampia työssään kuin vähemmän onnelliset.
::::::::::::::::::::::::::::::
Entä pidemmän aikavälin trendit? Millaisia johtopäätöksiä
voidaan vetää onnellisuustutkimuksista? Viittaan seuraavassa omiin johtopäätöksiini vuonna
2020 kirjoittamassani blogikirjoituksessa ”Maailman onnellisimmat kansakunnat –
miksi rikkain ei ole onnellisin?”: ”Kun mitataan onnellisuutta henkilökohtaisen
kokemuksen kautta tunnetasolla, monet meitä vähemmän kehittyneet maat nappaavat
kärkisijat Pohjoismaiden nenän edestä. Monet olivat yllättyneitä, kun
Pohjoismaat kaappasivat kärkisijoja YK:n onnellisuusmittareilla pitkin
2010-lukua. Niinpä ihmiset hieraisivat silmiään: olemmeko oikeasti näin
onnellisia? Pohjoismaiden asukkailla oli itsetuntemuksen perusteella paljon
pidättyvämpi käsitys itsestään kuin YK:n raportit ovat 2010-luvulla osoittaneet.
Ajatellaan ilmeisesti, että ”hymyilyn määrä” kertoo todellisesta
onnellisuudesta enemmän kuin tilastonumerot onnellisuuden edellytyksiä
arvioitaessa. Voihan se niin ollakin! Vuoden 2020 raportissa todetaankin, että
tyytyväisyys elämään yksilö- tai kansallisella tasolla ei ole tae positiivisten
tunteiden tiheälle ilmenemiselle. Onnellisuus on monitahoinen asia.
Ajattelen itse niin, että YK:n raportti edustaa kehittynyttä
länsimaista ajattelua onnellisuuden edellytyksien arvioinnissa. Se, onko
ihminen kaiken jälkeen henkilökohtaisella tasolla onnellinen on monitahoinen
tunnepohjainen juttu. Niinpä köyhä lapsi riisikupposen äärellä voi ymmärtää
onnellisuuden hetken paremmin kuin kaiken saanut vaurastunut ihminen
rikkauksiensa keskellä.”
Selittelyt sikseen: myönnettäneen, että arkisista valitteluista
huolimatta suomalaiset näkevät kokonaisuuden ja siihen sisältyvän seesteisen
onnellisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti