Konservatiivit vs. liberaalit Suomen politiikassa

 

 Tapaus Wille Rydmanin oheisteemana nousi esille konservatismin suhde liberalismiin. Kokoomusta on pidetty liberalismin lipunkantajana, jonka olisi vaikea sulautua konservatiiviseen poliittiseen ympäristöön. Kun Rydman on nyt liittymässä perussuomalaisiin,  on asia noussut jälleen esille. Rydmanin vanha puolue kokoomus on liberaali nykyisin, mutta Rydman edustaa sen konservatiivista lohkoa. Rydman on sanonut olevansa ”svinhufvudilainen”, joka kertoo paljon hänen ajatusmaailmastaan. Hän voisi olla myös Jussi Saukkosen (kokoomuksen puheenjohtaja 1955-1965) tai Raimo Ilaskiven hengenheimolainen. Koettuaan tulleensa kaltoin kohdelluksi kokoomuksen nykyjohdon taholta, hän haluaa profiloitua selkeästi konservatiiviksi. Rydman on jo valmiiksi kansallismielinen, joten sopeutuminen uuteen ryhmään tuskin on vaikeaa. Eri asia on sitten, miten hänet otetaan vastaan kevään eduskuntavaaleissa.

Poliittisen ohjelman puitteissa perussuomalaiset pyrkivät luomaan ”uuskieltä”, eli hyödyntämään ja versioimaan vanhaa soinilaista retoriikkaa. Eduskuntatutkimuskeskuksen johtaja Markku Jokisipilä puhuu Demarin haastattelussa 3.1.2023 ”sanomisen kulttuurista”. Kysymys on puhetyylistä, joka vastustajien mielestä on usein mautonta, mutta jota omat suosivat.

Jokisipilä viittaa tässä yhteydessä viestintätoimistojen valtaan: pyritään sisäsiistiin ja särmättömään poliittiseen kielenkäyttöön, jottei loitonneta ketään äänestämästä. Vertailtaessa muihin puolueisiin perussuomalaiset pyrkivät enemmän kohderyhmäkohtaisuuteen kuin muut (= pyritään löytämään yhteinen kieli potentiaalisten kannattajien ja liittolaisten keskuudessa). Ydinviestejä ovat humanitaarisen maahanmuuton ja ilmastotoimien kyseenalaistaminen sekä kansallisen edun korostaminen.

Rydmanin tapauksessa hänen käytöstään arvioitiin kokoomuksen piirissä ”sopivuuden” tai ”sopimattomuuden” näkökulmasta, kun taas perusuomalaisen kytkivät tapauksen juridiikkaan. Kun syyttämättömyyspäätös tuli julki katsoivat perussuomalaiset Rydmanin olevan käytettävissä vaikkapa vaaliehdokkaaksi.  Rikokseen syyllistymisestähän ei ollut kysymys.

Rydmanissa perussuomalaiset saavat yhden porvariyhteistyön kannattajan lisää riveihinsä. Itsestään selvää ei kuittenkaan ole, että yhteinen sävel löytyy. Eroavuudet kokoomuksen ja perussuomalaisten politiikassa koskevat konservatiivista asennetta, kansallismielisyyttä ja eurooppalaisuutta (EU-politiikka).

Myös muualla puolueverkossa konservatismi näyttää saavan jalansijaa. Löysikö vanha kettu Timo Soini totuuden sanoessaan, että keskusta ei ole koskaan ollutkaan liberaali puolue, vaikka se liberalismiaan korostikin varsinkin Sipilän hallituksessa (ja miksei tässä nykyisessäkin, joskin vastakkaisia näkemyksiäkin on)? Tällöin varsinainen sudenkuoppa olisi kokoomukseen ja keskustan porvarihallituksen kokoomusjohtoinen liberaali linja, joka on tuottanut pettymyksen keskustan kenttäväelle kerta toisensa jälkeen aiempien hallitusten historiassa. Keskustan kentältä huokuu perinteinen konservatismi, joka ajaa yli liberaalien virtausten.

Arvokonservatismin painottuminen Suomen puoluepolitiikassa saattaa olla pitkän liberaalin kauden hiipumisvaihe. Se näkynee talouspolitiikassa hyvinvointivaltion kritiikkinä ja halukkuutena leikata yhteiskunnallisista palveluista, joskaan mihinkään yövartijapalveluihin ei toki mennä.

Helsingin Sanomien teettämän gallupin mukaan ilmapiiri kansalaisten keskuudessa näyttäsi suosivan leikkauspolitiikkaa ainakin oireen kaltaisesti.  Juuri tehty mielipidemittaus antaa hiukan ristiriitaisen kuvan  ihmisten asenteista: ei uskota hyvinvointipalvelujen säilyvän nykyisellään, mutta kysymys ei liene niinkään hyvinvointiyhteiskuntaan liittyvästä nurjasta suhtautumisesta vaan siitä, että rahapulassa – pakoksi koetun  edessä - palveluista joudutaan tinkimään. Kuvaa vahvistaa, että verotuksen kevenemiseen ei juuri uskota.

Edelleen toivotaan, että velkaantumistahtia onnistutaan hidastamaan, mutta käytännössä siihen ei oikein luoteta. Kyselystä heijastuu, että kaiken jälkeen hyviin julkisiin palveluihin uskoo huomattava osa kansalaisista, joskin epäillen, että palvelujen laatua joudutaan ohentamaan.

Verovaroihin perustuviin palveluihin ei suhtauduta periaatteellisen kielteisesti, mutta tulevaisuudessa arvellaan tavallisten ihmisten joutuvan itse kantamaan suuremman vastuun saamistaan/hankkimistaan palveluistaan. Oikealla (ml. perussuomalaiset) ollaan  taipuvaisempia ajattelemaan niin, että palvelujen karsiminen johtaisi matalampaan verotukseen. Vasemmalla tällaista kehitystä pidetään epätoivottavana.    

Edellä esitetyt tulokset eivät mielestäni kerro mistään paradigman muutoksesta yhteiskunnan palveluissa, vaikka vaaleihin valmistautuvat puolueet vihjaavat muutoksia tulevan.

:::::::::::::::::::::::::::::::::

Tammikuun viides päivä julkaistiin Ylen gallup, jonka tulos vahvistaa konservatiivisuuntauksen. Vain perussuomalaiset ja keskusta lisäsivät kannatustaan kaikkien muiden kärsiessä pieniä tappioita. Oleellisinta tuloksessa oli varmaankin, että perussuomalaisten pitkään jatkunut kasvu jatkuu. Puolue ohitti nyt pitkästä aikaa sdp:n. Perussuomalaiset ovat onnistuneet realisoimaan kannatuslisäyksenä energian hinnannousun, hintojen yleisen nousun sekä katuväkivallan ja jengirikollisuuden kansalaisissa herättämän järkytyksen. Keskustan osalta kannattaa odottaa vielä seuraavia mittauksia ennen kuin julistetaan puolueen nousun alkaneen.

Kannunvalanta on alkanut koskien eduskuntavaalien paikkojen jakautumista ja tulevan hallituksen kokoonpanoa. Näyttää siltä, että puolueiden välillä tapahtuu vielä paljonkin kannattajien vaihtuvuutta. Erityisesti kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan välillä vaihtuvuus voi olla suurtakin. Puolueet taistelevat samoista äänestäjistä. Vielä vähän aikaa sitten todennäköiset hallituskoalitiot olivat: 1) kokoomus + sdp + pienpuolueet (pois lukien kepu), tai 2) kokoomus + perussuomalaiset + pienpuolueet (pois lukien kepu). Tätä kirjoitteessa kepun jääminen hallitusspekulaatioiden ulkopuolelle ei ole lainkaan varmaa. Jos kannatus kääntyy kasvuun,  porvarihallituksen todennäköisyys kasvaa. Mutta lasketaanko perussuomalaiset perinteiseksi porvaripuolueeksi vai onko kysymyksessä muiden pirtaan kyseenalaisesti  sopivasta yhteiskunnallisen ajattelun konservatiivisovelluksesta. Vasemmistoliiton ja sdp:n lisäksi RKP:llä on vaikeaa löytää puolueeseen luottavainen suhtautumistapa. Riittääkö hyvin pitkälle populismin varaan rakentavan puolueen kompromissihalu hallituksen keskinäisissä koitoksissa?

Suuntaus näyttää yhä vankemmin olevan se, että ideologialla on taas merkitystä yhteiskuntapolitiikassa, ei kuitenkaan samassa mielessä kuin 1980-luvulla, jolloin vasemmisto-oikeisto asetelma oli vielä voimissaan. Ideologioiden merkityksen kasvu on yhteydessä vallitsevaan aatteiden läntisen maailmanpuoliskon polarisaatioon. Sen sijaan henkilökeskeisyys poliittisen valinnan ykkösprioriteettina on väistynyt taustalle (joskin poikkeuksen meillä muodostaa Sanna Marinin henkilökohtainen suosio).

Yksi merkittävä valinnan peruste ja yhteiskunnallinen muuttuja on identiteettipolitiikan (maahanmuuttoon, ihmisoikeuksiin, ympäristöasioihin liittyvät kysymykset….) läpimurto, joskin Suomessa sillä ei ole läheskään sitä merkitystä kuin muualla lännessä. Tässä katsannossa jakolinjat kulkevat mieluiten puolueiden sisällä kuin välillä lukuun ottamatta ehkä  vihreitä, joille identiteettikysymykset ovat joiltakin osin jopa hallituskysymys.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vallitsee hämmentävänäkin pidettävä konsensus, joskin militarismin kuumottava kosketus tuntuu joillakin tahoilla erityisenä Nato-kiimana.