Viha ja vastaviha

 

 En oikein löydä henkilöhistoriastani tilannetta, jossa viha olisi jäänyt päällimmäiseksi tunteeksi. Viha tuntuu alkeelliselta reagointitavalta. Sen sijaan olen lukemattomia kertoja suutahtanut jonkin sattumuksen takia. Onneksi ihmisellä on muisti, jonka voi kytkeä pois päältä unohtamalla. Ja aikahan kultaa menneisyyden. Normaali tapa on kai unohtaa jokin kipeä muisto vähitellen. Moni muistaa kymmenien vuosien takaa kouluajalta opettajan sanat,  jotka jotenkin epämiellyttävällä tavalla osuivat kohteeseensa. Se oli aikaa, jolloin opettaja oli auktoriteetti silloinkin, kun ei asemaa ansainnut. Mutta aika aikaansa kutakin.

Kansakunta joutuu historiansa aikana lukemattomia kertoja asemaan, josta on synnytetty kansallinen vihareaktio. En kiellä,  etteikö tapahtumasarjaan olisi ollut aihetta, ajatellaan vaikka isoavihaa 1700-luvun alussa. Venäläiset tappoivat, kiduttivat ja raiskasivat. Toisaalta suuressa Pohjansodassa myös ruotsalaiset (so. myös suomalaiset) sissit kiduttivat ja tappoivat venäläisiä vihollisiaan mitä raaimmalla tavalla. Oleellista tässä on kai se,  että viha aiheuttaa vastavihan, syntyy vihan kierre. Mitä ihmiselle merkitsee toteutumaton vastaviha? Kun venäläiset ”partisaanit” talvi- ja jatkosodan aikana surmasivat aseettomia  ja puolustuskyvyttömiä rajan pinnassa ja kauempanakin  asuvia suomalaisia, jäi vastaviha vaiheeseen. Jäi vain suunnaton suru ja suuttumus partisaanien ”sankariteoista”, joiden muistona partisaanien rintamus täyttyi mitaleilla niin,  että rintakehä ei tahtonut riittää. Suomalaisille jäi lohduton suru naisten ja lapsien surmaamisesta pistimillä. On sikaa kohtaan väärin sanoa tätä sikamaisuudeksi.

Kosmologi Kari Enqvist lähestyy tuoreessa kolumnissaan teemaa vähemmän dramaattisesta suunnasta, mutta silti aivan oleelliseen puuttuen. Hän tarttuu muistisokkeloista Stalinin lausahdukseen ”Maantieteelle emme mahda mitään”, jolla tarkoitettiin (oman tulkintani mukaan) kahden rajanaapurin - Venäjän ja Suomen -  kohtaloiden niin  kiinteästi toisiinsa liittymistä, ettei niitä voida erottaa toisistaan, vaikka haluja olisikin.

Enqvist taas määrittää lausahduksen seuraavasti: ”……halutaan väittää, että pysymme ikuisesti alisteisina Venäjälle. Kyseessä on varoitus: jos ärsytämme venäläisiä, he voivat tulla ja tappaa meidät. Kuten he parhaillaan tappavat ukrainalaisia. Ihan näin kategorisen jyrkästi en lausetta ymmärrä.

Enqvist antaa kuvan,  että kun maantieteeseen viittaava lausahdus on sanottu, seuraa juhlallinen hiljaisuus ja korkeintaan nyökyttelyä: ”niinhän se on”. Palaan tähän hetkisen  päästä tarkemmin, Stalin nimittäin antoi ymmärtää, että kumpikaan meistä - venäläiset ja suomalaiset - ei mahda maantieteelle mitään!

Pahana Enqvist pitää lausahdusta, koska sitä toistettiin kauan sen jälkeen, kun nuo sanat oli lausuttu ensimmäisen kerran Suomen ja Neuvostoliiton neuvotteluissa talvisodan alla syksyllä 1939. Itse asiassa Stalinin sanoilta poistui diktaattiluonne vasta toukokuussa 2022,  kun Suomi päätti hakea Nato-jäsenyyttä, väittää Enqvist ja jatkaa: ”enää meidän ei  tarvitse pelätä, että venäläiset  tulevat ja tappavat meidät”.

Onpa dramaattista ja jotenkin naiivia!

Sitten hän hyppää Belgian kohtaloihin ilmeisenä esimerkkinä Suomelle. Enqvistin mukaan belgialaiset voivat solvata saksalaisia mielin määrin ilman pelkoa, että saksalaiset tulevat ja tappavat heidät. Se ei ole (enää) mahdollista, sillä Belgia kuuluu Natoon, sanoo Enqvist. Olemmeko me suomalaiset saaneet nyt luvan Natolta solvata venäläisiä, kun olemme menossa sotilasliittoon?

Olemme siirtyneet uususkovaisuuteen: nyt Nato korvaa Venäjän ja  asiat ovat kunnossa? Niinkö? Entä jos sanon tähän, että emme taida mahtaa maantieteelle vieläkään mitään: olemme nyt geopoliittisesti hankalassa tilanteessa kahden sotilasmahdin välissä ja kohta  toisen niistä sisällä. Enqvistin kääntää asian ympäri ja toteaa, että se on nyt Venäjä, joka ei mahda maantieteelle mitään. Sille on pistetty luu kurkkuun Naton ansiosta. Noinkohan?

Enqvist pyytää unohtamaan Stalinin mantran, mutta epäilee, että siitä on vaikeaa päästä irti. Taidan kuulua itse epäilijöihin.

Mitä Stalin oikeastaan tarkoitti käyttäessään tuota lausahdusta syksyn 1939 neuvotteluissa? Tilanne oli se, että Neuvostoliitto pelkäsi Saksan tai Englannin taholta hyökkäystä Neuvostoliiton kimppuun Suomen aluetta hyväksikäyttäen, jolle Suomi Stalinin mukaan ei mahda mitään. Leningradin turvallisuutta pidettiin uhattuna. Perusteena Stalinilla oli vanha Venäjän tuntema ”turvattomuuden tunne” (vrt. esimerkiksi länsivaltojen ja Japanin interventiot Neuvosto-Venäjän alueelle vain parikymmentä vuotta aikaisemmin 1918-22). Oleellista tässä on,  että Neuvostoliitto ei luottanut Suomen puolueettomuuteen vaan uskoi länsivaltojen tulevan väkisin läpi Suomenlahdesta.

Stalin oli läsnä kuudessa maiden välisistä seitsemästä neuvottelusta tuona syksynä. Se osoitti ulkovaltojen aiheuttaman vaaran olevan kurantti. Suomea Neuvostoliitto ei epäillyt hyökkäysaikeista. Ilmaistessaan epäuskonsa Suomen puolustuskyvystä ja kyvystä pysyä puolueettomana, Stalin käytti tuota iskevää ilmaisua Suomen - ja Neuvostoliiton - maantieteellisestä asemasta: satuimme olemaan  kartalla hankalassa kohdassa silloinen sotilaspoliittinen tilanne huomioiden. Miksikään yleisluonteiseksi lausahdukseksi kuvaamaan Suomen ja Venäjän välejä Stalin ei nähdäkseni ilmaisua tarkoittanut, vaikka se sellaiseksi on saattanut aikojen saatossa muodostua. Vielä on syytä muistaa tuo Stalinin lausahdus kokonaisuudessaan: ”Maantieteelle me emme mahda mitään, ettekä tekään voi sille mitään”. Inhorealisti Stalin ja realisti Paasikivi tunnistivat molemminpuolisen geografian!

Jatkossa Stalin erehtyi voimasuhteiden arvioinnissa. Kun hän ei saanut tahtoaan läpi syksyn 1939 neuvotteluissa, hän käynnisti sodan, joka ei ollut Neuvostoliiton kannalta menestyksekäs vaan päinvastoin oli omiaan aiheuttamaan ”jatkosodan maantieteessä” juuri niiden uhkien realisoitumisen, joita hän pelkäsi talvisodan alla.

:::::::::::::::::::::::::::::::

Facebookissa Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoitti, että venäläisten sotilaiden demonisointi ja heidän tappamisensa karnevalisointi on välttämätöntä. Hän on ikään kuin omalla luvalla liikkeelle lähtenyt goebbelsmäinen sotapropagandisti. Tarkoituksena lienee ollut ”hyväntahtoisesti”uusien tukimuotojen löytäminen Ukrainan hyväksi. ”Tukena” on käytetty nimikoitua tykistöammusta, joka on lähetetty terveisten kanssa venäläisille.

Halla-ahon mukaan sota loppuu vasta kun venäläisiä sotilaita on tapettu niin paljon, että  ”sodan jatkaminen….. muuttuu mahdottomaksi”.

En jaksa uskoa, että demonisointi auttaa tappamisessa. Sen sijaan se palauttaa mieleen kirjoituksen alussa mainitsemani vihan, vastavihan ja tätä kautta muodostuvan vihakierteen. En usko tällaisen hyödyttävän esimerkiksi tulitaukoa tai aseleponeuvotteluja, jotka olisivat ensiaskeleita kohti rauhaa. Mutta tuskin Halla-aholla (tai Sofi Oksasella) on sellaisia aikeitakaan.

Halla-ahon mielestä tappamisen ehkäiseminen sota-aikana on vaarallista. Sodassa kuuluu tappaa! Tappaminen siis lisää tappamista molemmin puolin ja tämä edistää viime kädessä rauhanedellytyksiä. Uskokoon ken voi. Uskon sen sijaan, että kenraalikunnassa on paljon sellaisia,  jotka toimivat päämäärään päästäkseen sodan uhreja kunnioittaen – molemmin puolin.

Sotaan kannustaminen halla-aholaisilla menetelmillä on  puolto siviiliuhrien synnyttämiselle haluttiinpa sitä tai  ei. Halla-ahon ajattelu on tyypillistä sellaisen ihmisen ajattelua,  jolla pyritään määrittämään sodan alku, kesto ja loppu ja uhritkin omilla säännöillä. Sota kuitenkin usein eskaloituu haluttiinpa sitä tai ei . Yksi tapa laajentaa sota on käynnistää vihan kierre,  jota ei saada ”sovitusti” lopetettua.

Halla-aho kirjoittaa lähinnä alatyylisesti: …..tapettavalta viholliselta riisutaan ihmisyys ”demonisoimalla hänet tai kuvaamalla hänet rotaksi, torakaksi tai muuksi iljettäväksi eläimeksi”. Eipä ole eduskunnan jäseniltä kuultu näin kliinistä kuvausta vihattavasta olennosta. Ja kyllähän ”iljettävät” rotatkin voivat olla lemmikkieläimiä…...

Sota on kammottava asia. Sivistyneetkin ihmiset - ja usein juuri he - raaistuvat kielenkäytössään väittäessään pyrkivänsä aivan tosissaan johonkin väärinkäsitettyyn hyvään. Muistuu mieleen, että Nürnbergissa natsijohdolle suoritetuissa  älykkyyskokeissa melkein kaikki sijoittuivat ”erittäin älykkäiden” ryhmään. Joku ”nerokin” oli joukossa.

Kun amerikkalaiskenraali Curtis LeMay tappoi toisessa maailmansodassa palopommeilla satoja tuhansia japanilaisia, oli pommikoneiden lentokorkeuksia (tappamisen tehostamiseksi) laskemassa muuan Robert McNamara, kliinisen älyn jättiläinen…..

Korkea moraali ja eettisyyden aste tai viisaus ovat suureita,  joita on vaikea mitata älyn rinnalla……Oheiset näennäisen  irralliset tarinat olkoot esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista on yksioikoistaa monimutkaista totuutta. Konfutse: ”On helppoa vihata ja vaikea rakastaa. Monet asiat elämässämme perustuvat tähän. Kaikkea hyvää on vaikea saavuttaa, ja paljon helpompaa on saada jotain pahaa”.