Ylen Areenan podcasteissa on nähtävissä Kaliforniaa
käsittelevä podcast ”Kaikki Kaliforniasta”. Ohjelmasarjassa on 12 osaa ja sen
toimittavat Jussi Heikelä ja Särre (Miika Särmäkari). Sarjan osa kaksi on
nimetty ”Hipit näkivät tulevaisuuteen”. Haastateltavana on rap-artisti Paleface.
Rajaan käsittelyni koskemaan ohjelmasarjan osaa kaksi.
Kaliforniaan uudisasukkaista ja onnenonkijoita alkoi
kerääntyä 1800-luvun puolessa välissä. Tarvittiin syy asuttamiseen ja syyksi
kelpasivat verrattomasti kultahiput, joita löytyi maaperästä. Mutta me
hyppäämme näiden vaiheiden yli.
Kultakuume vei uudisasukkaat länteen, aina Tyynen valtameren
rannikolle saakka. Hippiliike edustaa monessa suhteessa vastavoimaa
kultakuumeen ajamaa mammonan tavoittelua kohtaan.
Jakson esittelyteksti alkaa komeasti luonnehdinnalla ”ensimmäistä
kertaa länsimaalaisuuden historiassa nuoriso keksi itsensä ja alkoi erottua
vanhemmasta sukupolvesta 1960-luvun San Franciscossa”. Eiköhän tämä ole
liioittelua. Minusta ensimmäinen todellinen nuorisokulttuuriaikakausi oli
1950-luvun rock and roll -aikakausi,
joka tunnusomaisesti poikkesi
esimerkiksi swing-kauden nuorten aikuisten nuorisokulttuurimuodista.
Rock and roll jos mikä poikkesi vallitsevasta kaksinaismoralistisesta
ilmapiiristä asettuen vastahankaan vanhempia kohtaan. Toki ”aikuiset”
vesittivät rock and rollinkin ennen kuin siitä tuli nuorison klassista
valtavirtaa.
Seuraavassa luonnehdin hippikulttuuria lähinnä oman
kiinnostukseni pohjalta.
Esimerkiksi minulle hippiliike avautui ehkäpä kapea-alaisesti
musiikin kautta, mikä ei ole yllättävää tuiki tavallisen suomalaisen kirkonkylän
pojan jähmeässä ympäristössä. Koreita vaatteita en pistänyt päälleni. Olin
enemmänkin mieleltäni hiljainen introvertti (hippi)musiikin rakastaja.
Johdannon jatkossa todetaan, että ”vaikka kukkaislasten
perintö vaipui vuosikymmeniksi unholaan, hippi-innovaatiot ja elämänkatsomus
ovat yhtäkkiä nykymaailman megatrendejä”. Mihin unholaan? Mielestäni hippiliike läpimurron jälkeen on pysynyt
suhteellisen vakaana historiallisena taustailmiönä. Sen vaikutus on pienempi
kuin mitä siitä suurimmillaan kuviteltiin ja suurempi kuin mitä siitä
vähättelijät ovat sanoneet. Entä onko hippifilosofian tuotteista
megatrendeiksi? Yritetäänpä tutkia.
Ihmisiä alkoi kerääntyä yhä suurempia määriä yhteen yhteisen
asian puolesta, jota edustivat ”rauha ja rakkaus”. Viime vaiheessa Woodstockiin
kerääntyi rockmusiikkifestivaalien suurin yleisö aivan 1960-luvun lopulla
(15-18.8. 1969). Se oli monille hippiliikkeen lopullisen yhteiskunnallisen
hyväksyttävyyden voitto, mutta todellisuudessa elettiin liikkeen joutsenlaulun
aikaa. Vallankumoukset – lukuun ottamatta pientä aktiivien joukkoa - tahtovat
olla lyhytkestoisia.
::::::::::::::::::::::::::::::
Ohjelmassa syystäkin ihmetellään, miksi Yhdysvaltain yksi osavaltio
voi vaikuttaa niin ratkaisevasti koko läntisen maailman uutta luovaan ajatteluun?
”Kukkia hiuksissaan”, ”Flower Power”,
mistä nuo nyt niin tutut sanonnat ilmestyivät? Yksi virstanpylväs on tietenkin suhteellisen
tuntemattoman laulajapojan Scott McKenzien (k. 2012) laulu ”San Francisco, (Be
sure to wear some flowers in your hair)”, joka julkaistiin hippiliikkeen kukkeimpana
vuotena keväällä 1967. Sille saatettiin aikoinaan hiukan naurahtaa, että olipa
kaverilla mäihä, kun levytti tämän John Phillipsin (ei kuitenkaan koko The Mamas
and the Papas -yhtyeen, kuten podcastin juonnossa virheellisesti sanotaan)
kappaleen, josta tuli koko hippiliikkeen tunnusmelodia. Väitetään, että sitä
olisi myyty 7 miljoonaa kappaletta. Niin tai näin, se läpäisi kaikki musiikkimarkkinat lännessä.
Nyt tuo kappaleen sanoitus kuulostaa juuri oikeankokoiselta
hippiliikettä symboloivalta ”julistavalta” sanomalta:
There´s a whole generation
with a new explanation
People in motion,
people in motion
Homot ja hipsterit seurasivat hippien perässä. Palefacella
on selitys, miksi uudet asiat löivät läpi juuri Kaliforniassa. Paleface:
ilmasto, yliopistojen sijainti, vastakulttuurin läpilyönti, valmis pohja
arvoliberalismille, seksuaalinen vapautuminen, huumausaineet (kannabis, LSD),
sodanvastaisuus. Ehkäpä juuri nämä höystettynä rock-musiikilla.
Koska rockmusiikki merkitsi minulle keskeistä osaa
hippikulttuurissa, painotan tässä musiikin merkitystä ehkä jopa yli sen
todellisen huomionarvon. Hippikulttuurin
musiikki ponnisti folkmusiikista ja psykedeliasta. San Franciscon Haight-Ashburyn
kaupunginosa oli hippimusiikin hautomo. Kaikkein hipeimpiä yhtyeitä olivat
Grateful Dead, Jefferson Airplane ja Big Brother and the Holding Company
(laulusolistina Janis Joplin). Jeffferson
Airplanen ikimuistettavat kappaleet ovat ”White Rabbit” ja ”Somebody to
Love” ja Janis Joplinin vastaavasti järisyttävä ”Ball and Chain” sekä rokkaava
”Move Over” tai vaikkapa Janisin versio ”Summertimesta”.
Myös Jimi Hendrix sai vahvoja vaikutteita hippikulttuurista.
Merkittävin yksittäinen alkuvaiheen tapahtuma oli Montereyn musiikkifestivaali
(Monterey Pop, 1967) Kaliforniassa. Jimi Hendrixin ja Janis Joplinin läpimurrot
tapahtuivat ikimuistettavasti juuri
Montereyssa. D.A. Pennebaker tallensi kamerallaan tapahtuman historiaan.
Hippien yhteisön ympärille kerääntyi myös pimeitä voimia, joista
tunnetuimpia oli Charles Mansonin kultti. Hippeys perustui aluksi nuoruuden
ylistykseen. Sen iskulauseita oli: ”Älä luota kehenkään yli 30-vuotiaaseen”. Mutta
aika aikaansa kutakin. Mitenkään pysyviltä tällaiset arvot eivät tietenkään
kuullosta. Me kaikki nuoruuden ylistäjät ikäännyimme. Olemme nähneet monet deekiksellä
olevat vanhat hipit, joilla parhaat päivät ovat kaukana takana päin.
::::::::::::::::::::::::::::::
Mitä hipeistä on jäänyt elämään? Ei varmaankaan mitään
kokonaisfilosofiaa. Pikemminkin hippiaatteet ovat sulautuneet muiden ajassa
liikkuvien aatteiden kanssa yhteen. Näistä voisi mainita seuraavat:
luontosuhde, ruokavaliot (kasvispainotteisuus), sodanvastaisuus, seksuaalinen
moninaisuus, seksuaalinen vapautuneisuus, homokulttuurin vapautuminen, vapaa rakkaus, psykedelien
käyttö hoidon välinenä, idän mystiikka ym. Monet näistä muodostavat keskenään
ristiriitaisia viestejä, mutta tuskinpa kovin moni odottaa maailman muuttumista
selkeämmäksi.
Hipit näkivät tulevaisuuteen? Ehkä väite pitää ainakin osin
paikkansa. Hipit tarjosivat keskustelupuheenvuoron, jonka avulla läntinen maailma toisaalta avautui,
mutta ehkä osaltaan oli myös jakamassa
ihmisiä meihin ja muihin. Ehkäpä on yhdyttävä Palefacen arvioon hippien
sisäänpäin kääntyneisyydestä. On siis käynyt, kuten monille muillekin omaa
ainutlaatuisuutta ja erinomaisuutta korostaville yhteisöille.
Mitä mieltä podcastista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti