Olen kirjoittanut demokratian
tilasta useita blogikirjoituksia viimeisen10 vuoden aikana. Niitä kaikkia sitoo
toisiinsa huoli demokratian tulevaisuudesta. Tässä kirjoituksessa jatkan
pohdintoja tämän päivän näkökulmasta. Käytän paria asiantuntijaa lähteinäni, koska
tunnen tarvitsevani tuekseni itseäni fiksumpaa asiantuntemusta. Samalla perkaan
vanhoja kirjoituksiani verratakseni oman ajatteluni muuttumista. Lainaan aluksi
omaa kirjoitustani vuodelta 2014 ”Demokratian loppu”. Katsotaanpa, miten
silloin arvioin demokratian tilaa:
”Onko demokratialla
toimintaedellytyksiä tämän päivän maailmassa? Demokratia vaikuttaa ainakin
pinnalta katsoen väsähtäneeltä kansallisvaltiotason ratkaisulta
globaalisti toimivassa ympäristössä. Itse
hyvin voimakkaasti demokratiaan sitoutuneena haluan pohtia, mitkä ovat
demokratian toteutumisen pahimmat karikot tänä päivänä.
Globaalisti toimiva talous on haastanut
kansallisella tasolla toimivan demokratian. Finanssikriisi paljasti demokratian
heikkouksia roppakaupalla. Demokraattiset elimet olivat suorastaan ymmällä (ja
ovat osin edelleen), miten kriisistä selvitään.
Kansanvallan menestys on pakko sitoa talouden
menestykseen. Hallitukset ovat horjuneet niiden ideologisesta suuntautumisesta
riippumatta talouden ahdinkojen edessä. Samaan aikaan monet kehittyvät maat
ovat sitoutuneet autoritäärisiin ratkaisuihin ja ovat menestyneet
taloudellisesti hyvin. Autoritäärisesti hallittujen yhteiskuntien pyrkimykset
demokratisoitua ovat puolestaan epäonnistuneet esimerkiksi Pohjois-Afrikassa.
Lähi-idässä vallitsee demokratian kannalta kauhistuttava tilanne.
On helppoa havaita läntisten demokraattisten
yhteiskuntien edustavan paljon pitkäikäisempää (osin jopa satoja vuosia vanhaa)
tapaa hallita verrattuna moniin nykyisiin uusautoritäärisiin yhteiskuntiin,
joista monet ovat viime vuosikymmenien tuotteita. Silti demokratiakin on
useimmissa länsimaissa vain noin 100 vuoden ikäinen. Ensimmäinen maailmansota
kaatoi Euroopassa kuningaskuntia ja pystytti heiveröisiä demokratioita, joista
useimmat eivät kestäneet 1930-luvun autoritäärisessä paineessa. Vasta toisen
maailmansodan jälkeen on uskottu vihdoin demokraattiseen yhteiskuntaan laajalti
- ainakin lännessä.
Mutta miten on tänään? Länsimainen demokratia
vaikuttaa hailakalta ja toimintakyvyttömältä esimerkiksi Kaakkois-Aasian
valtioiden demokraattisten tai ei-demokraattisten tiikereiden rinnalla.
Tämä eriparisuus korostaa elinvoimaisuuden erojen
suuruutta. Puolustuskannalle joutunut läntinen demokratia osoittaa lahovaurion
merkkejä. Demokratiat ovat konservatiivisina ratkaisuina joutuneet
puolustuskannelle kehittyneiden maiden aiheuttaminen haasteiden keskellä.
Toistaiseksi ne ovat selvinneet kohtalaisesti, mutta paineet ovat kasvaneet.”
:::::::::::::::::::::::
Jos tuota edellistä tekstiä joutuisi jatkamaan,
tulee välittömästi mieleen Itä-Euroopan maiden kohtalo. Niiden lähtötaso kansalaisvapauksissa
1990-luvun vallankumouksen jälkeen oli paljon heikompi kuin lännessä. Siksipä ne
yrittivät seurata lännen demokraattisia malleja onnistuen vaihtelevasti.
Murheellisena voidaan kuitenkin todeta, että lopputuloksena suuri osa Itä-Euroopan
valtioista lopulta päätyi autoritääriseen hallintoon, tarkemmin sanottuna
autoritääriseen demokratiaan. Länsimallinen demokratia kansalaisoikeuksineen tuntui
johtavan ”kansanvaltaiseen sekasortoon” hallitusvaihdoksineen ja kriiseineen. Miksi?
On pakko löytää juurisyitä 1930-luvun autoritaarisista ajoista. Itä-Euroopan
valtiot palasivat sosialistisen pakkovallan jälkeen kapitalistiseen autoritäärisyyteen,
koska niillä ei ollut perinnettä kansanvaltaisesta järjestelmästä, eikä toisaalta
riittävästi aikaa sopeuttaa omaa hallintoaan läntisiin malleihin, ei vaikka
sitä yritettiin. Niiden kypsyminen
demokratiaksi ei ole kestänyt riittävän pitkään verrattuna vaikkapa Suomeen,
jonka demokratia on sata vuotta vanhaa. On myös kysyttävä itsekriittisesti,
onko läntinen vapaus tai vakauden puute johtanut mallikelpoiseen tulokseen. Mihinkään
kansanluonnemystiikkaan en arvioissani lähde.
:::::::::::::::::::::::::::::::::
Freedom House on ajatushautomo, joka on julkaissut arvioita
demokratian tilasta 50 vuoden ajan maailmanlaajuisesti. Juha-Pekka Raeste referoi tuoreinta (2022) raporttia
Hesarissa (”Demokratia uhan alla”). Vuoden 2022 raportissa todetaan, että demokraattisten
maiden vapaus on heikentynyt yhtäjaksoisesti 17 vuoden ajan. Esimerkiksi Unkari
saa pisteytyksessä (max 100) arvon 66/100 ja Turkki 32/100 Ruotsin ja Suomen
yltäessä arvoon 100/100.
Erään tutkimuksen mukaan liberaalit demokratiat ovat
olleet vähenemään päin vuodesta 2008 lähtien.
Autoritäärisesti johdettujen maiden osuus on kasvanut vuoden2001
takaisesta 17 prosentista 45 prosenttiin.
Foreign Affairs -lehden tutkimuksen mukaan Afrikassa
on vuoden 2015 jälkeen seitsemän maata suistunut demokratiasta autoritäärisesti
johdetuiksi valtioiksi.
Tosiasia on, että demokratioiden kausi ei ole sekään
jatkunut kovin pitkään. Suomi on maailman viidenneksi pitkäikäisin demokratia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti