Risto Harisalo vastaa (HS 13.8.2011) Teivo Teivaisen pääkirjoitussivun kirjoitukseen ”Talouden vapaus on pelkkä myytti” (HS 2.8.2011) ja vastustaa Teivaisen suosittelemaa ajatusta, että ”vapaiden markkinoiden sijaan on aiheellista puhua kapitalistisesta suunnitelmataloudesta”. Hän takertuu käsitteeseen suunnitelmatalous ja luultavasti yhdistää sen kirjaimellisesti sosialistiseen suunnitelmatalouteen. Teivainen tarkoittanee, että suuret yritykset suunnitelmallisesti ottavat markkinat haltuunsa omien voimiensa ja lobbaajien avulla. Kaupankäyntikin voi tapahtua oman konsernin sisällä ja verotus ohjataan tapahtuvaksi edullisimman verotuksen maassa.
Harisalo toteaa, että ”kapitalismin sijasta oikeampaa olisi puhua niin sanotun markkinatalouden ja valtiojohtoisuuden väliin jäävän kolmannen tien rakentamisesta” viitaten John Kenneth Galbraithiin ja hänen ajatukseensa valtion, ay-liikkeen ja suurten yritysten liitosta (ohjattu demokratia).
Kunnioitan suuresti John Kenneth Galbraithia, mutta hänen tavoittelemansa yhteiskuntamalli saattaa olla mennyttä tämän päivän näkökulmasta. Niin oivaltava kuin Galbraith olikin hän ei pystynyt näkemään tämän päivän yhteiskunnan lainalaisuuksia. On syytä tuoda esille Berkleyn yliopiston professorin Robert Reichin päätelmiä aiemmasta yhteiskuntamallista verrattuna nykyiseen. Aiemmin todella Reichinkin mielestä osapuolina olivat yritykset (yritysjohto), ay-liike ja (kansallis)valtio. Valtion roolina oli suorittaa interventio, jos yrityksiltä ja ay-liikkeeltä menivät sukset ristiin. Usein valtion rooli merkitsi sovittelua kahden intressin välillä. Palkat ja muut edut neuvoteltiin tässä koalitiossa. Nykyisin keskeisinä osapuolina ovat Reichin mielestä sijoittajat ja kuluttajat. Sijoittajat ohjaavat yritysten toimintaa sen menestyksen perusteella. Jos toimitusjohtaja ei hoida asioita halutulla tavalla hänet vaihdetaan. Toimitusjohtajien vaihtuvuus onkin lisääntynyt viime vuosina. Sijoitetun pääoman tuotto ratkaisee sijoittajan näkökulman. Teivaisen mainitsemia suurten yritysten menetteytapoja on vaikea kiistää. Valtioiden säätely on osin korvautunut suuryritysten omaa kilpailuetua pönkittävällä yritysten sisäisellä ”kapitalistisella suunnitelmataloudella”. Mutta ovatko tässäkin sijoittajat painostamassa ? Pystyäkseen vastaamaan sijoittajien vaatimuksiin suuryritykset ottavat kaikki keinot käyttöön. Reichin mukaan kuluttaja tavoittelee edullisia tuotteita. Hän voi kyllä sanoa havittelevansa pikkuputiikkien tuotteita, mutta hyvin monissa tapauksissa tekee ostoksensa jättikokoisista marketeista. Lopulta hinta jää ratkaisevaksi tekijäksi. Kuluttaja ei suostu maksamaan kansallisen tuotannon lisähintaa.
Monimutkaiseksi tilanteen tekee se, että kuluttaja on myös sijoittajan roolissa markkinoilla. Tässä kaksoisroolissa hän taistelee toisaalta työpaikkansa puolesta , mutta saattaa sijoittajana joutua ottamaan kantaa henkilöstöleikkausten puolesta yrityksessä, jonka osakkeita hän omistaa.
Mihin valtio hävisi välittäjän tehtävästään ? Valtion rooli on kovassa puristuksessa: yhdeltä taholta valtaa on kaventamassa ylikansalliset organisaatiot, toisaalla valtio on rahamarkkinoiden kriittisen tarkastelun kohteena. Kansanvaltainen järjestelmä on lujilla, koska rahamarkkinat pyrkivät poliitikkojen tontille.
Uusliberaalit mallit hakivat 10 vuotta sitten avoimesti vaihtoehtoja valtiolle (erilaiset yhteisöt ja kansalaisjärjestöt, markkinavetoisuus, osallistava liberalismi). Ehkä näissä tavoitteissa ollaan tänään maltillisempia. Toisaalta poliitikkoja moititaan oman edun tavoittelusta ja irtaantumisesta tavallisen kansalaisen arjesta (elitismi). Kun tähän vielä lisätään talouspoliittiset virheet alkaa vastoinkäymisten kirjo olla koossa.
Vielä kansalaisen näkökulma. Hänen asemansa on myös muuttunut, kun kansallisvaltio joutuu toimimaan globaalissa ympäristössä. Monet näkevät edessään pakotien. Kuten teekutsuliike Yhdysvalloissa niin myös monet europpalaiset haluavat sulkeutua oman kansallisvaltion sisälle. Impivaaralaisuus ja muukalaisviha ovat tämän suuntauksen ilmenemismuotoja.
Kansalainen muuttuu vaativaksi kuluttajaksi myös yhteiskunnallisissa asioissa. Kuluttaja-kansalainen haluaa nopeita yritysmäisiä päätöksiä ilman edustuksellisen demokratian kypsyttelyä ja kompromissien hakua. Onko tässä kysymys kolmannesta tiestä ? Pikemminkin kysymys on kuusikaistaisesta moottoritiestä, jossa joko painostetaan muita väistämään tai suoritetaan hiuksia nostattavia ohituksia. Kaiki kilpailevat kaikkien kanssa. Miksi tätä järjestelmää pitäisi sanoa ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti