Kun Ronald Reagan alensi uusliberaalissa hengessä amerikkalaisten ylintä marginaaliveroa 70 prosentista 28 prosenttiin 1980-luvun alussa oli lähtökohtana supply-side economicsin oppien mukaan, että lisääntyvä käteen jäävä tulo luo yhteiskuntaan dynamiikkaa. Valtiontalouden alijäämistä ei pitänyt välittää, koska dynamiikan piti myöhemmin tasapainottaa valtiontalous kasvavien verotulojen avulla. Näin ei käynyt, vaan alkoi lähes 30 vuotta kestäneiden alijäämien kausi (poikkeuksena Clintonin muutama vuosi, jolloin talous tasapainottui, kun hän nosti veroja !). Nykyisen velkaongelman takana on juuri se, että uusliberaalin supply-side economicsin vaikutuksesta liittovaltio otti taloudenhoidossa riskin. Kun aiemmin riskinottajina olivat yritykset niin nyt valtio lähti samalle tielle. Kumuloituneet budjettivajeet ovat aiheuttaneet noin 15 000 miljardin dollarin velan. Oleellista ei sittenkään ole velan kokonaismäärä, vaan miten se synnytettiin tietoisella riskinotolla uusliberaalien teorioiden tukemana. Samaa ideologiaa on lievennetyssä muodossa toteutettu hyvin monissa länsimaissa.
Uusliberaali omistajuusyhteiskunta (ownership society) on välitön syy rahamarkkinakriisille. Kun George Bushin olisi pitänyt jatkaa Clintonin verolinjauksia hän palasikin tuloeroja kasvattaneelle suurituloisten verohelpotusten linjoille. Bushin hallinnon 2000-luvun alussa piirtämät verotulojen kehityksen kuvaajat esittivät asian niin, että verohelpotukset talouden dynamiikan avulla lisäisivät verotuloja. Tälläkään kertaa ei käynyt niin, vaan alijäämät jatkuivat ja syvenivät. Omistajuusyhteiskuntaan voi tutustua esim. Cato-instituutin määritelmien pohjalta. Tässä riittää, kun keskityn yhteen omistajuusyhteiskunnan keskeiseen osioon nimittäin homeownershipiin, kodin omistajuuteen. Bush lanseerasi käsitteen vuosien 2002 ja 2003 puheissaan. Tavoitteena oli liittovaltion käsirahatuella (American Dream Downpayment Act, 2003) lisätä varsinkin latinojen ja mustien omistusasumista 50 prosentista noin 75 prosenttiin. Tavoitteena oli 5, 5 miljoonaa asuntoa vuoteen 2010 menessä. Tavoite epäonnistui tunnetuista syistä: asuntojen hankkijat olivat varattomia. Oleellinen virhe tapahtui siinä, että kun olisi pitänyt tuloerojen tasaamisen kautta edetä tasapainoisempaan yhteiskuntaan, lähdettiinkin tasoittamaan omaisuuseroja. Ainoa mahdollinen tapa lisätä kodinomistajuutta oli asunnon hankkijoiden velanotto. Siinä eivat paljon painaneet liittovaltion käsirahatuet, sillä subprime lainojen ottajilla ei ollut lainojen takaisinmaksukykyä. Myrkyllisten lainojen levittäminen arvopaperistamisen avulla kaikkialle maailmaan on jo historiaa. On se merkillinen asia tuo omistajuus. Se on sekä sosialismissa että uusliberalismissa avainkäsite. Sosialismissa omistajuus tarkoitti kollektiivista omistajuutta aina pakkokollektivisointiin saakka ja uusliberalismissa se tarkoittaa äärimmäisen pitkälle vietyä yksityisomistajuutta (kodit, lasten koulunkäynti, terveydenhoito, eläkkeet). Molemmilla on ollut tuhoisat seuraamukset.
Uusliberaali teoria ei tietenkään tue edellä kuvattua kehitystä, eihän teorian mukaan noin pitänyt käydä. Toteuttajat vain olivat epäkelpoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti