Viime vuosina on yhä enemmän tullut esille historian yksinkertaistamisia. Tätä ei pidä sekoittaa kansallismieliseen subjektiiviseen historiankirjoitukseen. Sitähän on ollut aina, toki Suomessakin.
Käytän seuraavassa yksinkertaistuksista kainosti nimeä pelkistys. Miksi historiaa pitää pelkistää ? Jos tavoitteena on selkeyttää historiaa, erottaa suuret ja pienet asiat toisistaan ei asiassa ole mitään ongelmaa. Mutta mitä voidaan ajatella lauseesta ”Ronald Reagan voitti kylmän sodan” ? Tietenkin se on propagandaa. Mutta mitä muuta se on ? Näen siinä pyrkimyksen kirjoittaa historiaa uudelleen yksinkertaistuksen kautta. Ajatustapa tuntuu olevan se, että lähestytään historian dilemmaa suppilomaisesti, jolloin saatetaan päätyä historillisen prosessin pelkistämisessä yhteen ainoaan syy-seuraussuhteeseen. Tosiasiassa Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa, ei Ronad Reaganiin. Ehkä viimeinen vaihe Neuvostoliiton historiassa, jolloin sosialistinen järjestelmä olisi voinut uudistua ainakin joksikin aikaa oli Nikita Hrustsevin aika. Impulsiivisen Hrustsevin uudistusajatukset eivät kuitenkaan läpäisseet puolueaparaattia. Kylmän sodan sotilaallinen ja taloudellinen taakka kävi ylivoimaiseksi kantaa paljon ennen Reagania samaan aikaan kun tietotekninen kehitys vei tiedon minkä tahansa muurin yli tai läpi. Tässä bittipommituksessa Neuvostoliiton jähmeä järjestelmä mureni. Raskaaseen teollisuuteen – kulutustavarateollisuuden sijasta – keskittynyt idän jättiläinen luhistui modernin ajan paineiden alla. Vain luhistumisen tarkan ajankohdan osalta voidaan spekuloida ” tähtien sodalla” tai muilla mystisillä asioilla.
Toisena esimerkkinä voisin ottaa esille taantuman ja finanssikriisin synonyymina esitetyn ”Lehman Brothers –kriisin”. Pelkistystä paljaimmillaan. Miten tätä voi perustella ? Tietenkin siten, että kuvitellaan asian tulevan ymmärrettävämmäksi jos yksinkertaistus viedään mahdollisimman pitkälle. Kääntäen voisi sanoa: jos Lehman Brothersia ei olisi päästetty konkurssiin olisi säästytty finanssikriisiltä ! Ei kai nyt sentään. Kriisi olisi ollut syvä, vaikka Lehman Brothersiiin ei olisi kajottu lainkaan. Kriisin lähtökohtanahan olivat subprime-lainat, joiden ottamista George Bush tuki käsirahatuella liittovaltion kassasta. Seurasi käsittämätön asunnonostobuumi, joka aiheutti hintakuplan (asuntojen hinnat korkeimmillaan vuonna 2006) ja sitä seuranneen hintaromahduksen, joka vei mennessään arvopaperisijoittajien rahat.
Sen sijaan, että sorrutaan yksinkertaistuksiin voitaisiin finanssikriisiä eritellä monipuolisesti. Esille voisi nostaa vaikkapa seuraavat seikat:
-Alan Greenspanin korkopolitiikka 2002-2006
-omistajuusyhteiskunnan lanseeraus (George Bush)
-asuntolainojen myynti rutiköyhille
-myrkyllisten lainojen arvopaperistaminen ja niiden vakuuttaminen
-luottoluokittajien ja pankkien korruptoituneet suhteet
-järkevän ja perustellun sääntelyn purku 1980- ja 1990-luvuilla
-sijoittajien valtava riskinottohalu, sijoituskanavien läpinäkymättömyys
-kaikki tahot (kotitaloudet, kunnat, osavaltiot, valtiot) läpäissyt velkavetoisuus
-uusliberaali ideologia omistajuusyhteiskuntineen
-järjettömiin mittasuhteisiin kasvaneet tuloerot
Pelkistämisen halu johtaa historian vääristelyyn , vaikeiden prosessien yksinkertaistuksiin ja kriisien käsittelyn vaikeutumiseen. Mutta ehkä tähän on vain totuttava. Ihmiset haluavat ”selkeitä” vastauksia eivätkä monitahoisia erittelyjä menneistä ja tulevista tapahtumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti