Ja gallup-johdossa on……

Yle ja Hesari ovat ottaneet tavakseen julkaista mielipidekartoituksia puolueiden välisistä voimasuhteista kuukausittain. Jotkut ovat jo varmaankin kyllästyneet tiheästi ilmestyviin tiedusteluihin. Epäilen kuitenkin, että jatkuva seuranta on tullut jäädäkseen. Ajattelin, että on syytä sovittaa puolueiden kannatus historialliseen kehikkoon ja arvioida muutosten syitä.

Viimeisten 50 vuoden aikana puoluekartalle on ilmestynyt vihreät (Vihreä liitto, 1987), joka on muuttunut alun kansanliikemäisyydestä kiinteäksi osaksi puoluekarttaa. Eksoottinen vihreiden arvojen radikaali korostaminen on jäänyt taustalle ja jäljellä on erityisesti kaupunkilaisiin vetoava cityvihreys. Aivan viime aikoina tavoitteeksi on asetettu valtakunnallisesti kattava yleispuolue. Kannatuksen nopea kasvu viimeisen vuoden parin aikana on innostanut puoluetta ottamaan tavoitteeksi pääministeripuolueen aseman, tavoitteen, joka saattaa jäädä vielä hämärään tulevaisuuteen. Mielenkiintoisempaa on arvioida, mistä voimakkaasti kasvamaan pyrkivä puolue hakee uudet kannattajansa. Oma veikkaukseni on, että ideologisesti oikealla puolella on liikkumavaraa, mutta samalla puolue ottaa riskin menettää osan vasemmistolaisista kannattajistaan. Toisaalta pääministeripuolueeksi pääsy kuitenkin edellyttää kompromisseja. Ilmeisesti siksi oppositiopolitiikka on laimentunut. Puolueen hallituskipeys on alkanut kiinnittää huomiota ja sillä on vaikutuksensa myös kannatusmittauksiin: ylös ja eteenpäin on haastavaa päästä.

Toinen saman ajanjakson puolue on perussuomalaiset sillä ehdolla, että sen suoraksi edeltäjäksi lasketaan Veikko Vennamon SMP (per. 1959, mutta menestys alkoi vasta 1960-luvun lopulla). Puolueiden historiat muistuttavat toisiaan, sillä SMP hajosi kahtia ja pieneni mitättömäksi palatakseen uudelleen entisenkokoiseksi ja jopa hallituspuolueeksi. Lopullinen tuho kuitenkin seurasi hallitusvastuuta. Puolue eli ja ravitsi itsensä oppositiosta käsin menettäen eliksiirinsä lähes heti, kun siitä tuli ns. hovikelpoinen. Tämän puolueen raunioille syntyi uusi yhden (tai kahden) miehen puolue, perussuomalaiset, aivan kuten SMP:kin oli alunperin yhden miehen protestipuolue. Molempia yhdistää ”unohdetun kansan” kasvulogiikka.

SMP:n tavoin perussuomalaiset jakautui kahteen osaan. Molemmissa tapauksissa irtautujat ajautuivat marginaaliin ja varsinainen emo yritti jatkaa poliittista taistelua. Voitaneen melko vakuuttavasti sanoa, että irtautuneiden emopuoluetta ”laimeammalla versiolla” ei ole ollut sosiaalista tilausta. Ärhäkkä vieraan torjunta sen kaikissa eri muodoissa ja ”eliitin” vastaisuus yhdistävät molempia protestipuolueita. Molemmat suuret johtajat sysättiin syrjään. Veikko Vennamolle ei annettu ministerinpaikkaa ja Soini ministerinkipeydellään oli osaltaan aiheuttamassa protestin haalenemisen ja kannatuksen putoamisen.

Molemmilla populistisilla liikkeillä on yhteys skandinaavisiin ja eurooppalaisiin (oikeisto)populistisiin liikkeisiin. Voitaneen puhua populismin sukupolvista. Suomessa on meneillään toinen sukupolvi, joissakin maissa on ehditty jo kolmanteen sukupolveen. Kolme vanhaa suurta kansanliikettä maalaisliitto (keskusta), sdp ja kokoomus ovat edelleen voimissaan, kuitenkin niin, että kannatuksen vaihtelut ovat olleet tuntuvia. Niillä on selvästi ollut edessään taistelu kannatuksen säilyttämisen puolesta useaan otteeseen.

Yksi keskeinen ilmiö on ollut porvarillisen hegemonian vahvistuminen puoluekentässä. Vasemmistoa kannattaa enää (vihreiden vasen siipi mukaan lukien) karkeasti 35 prosenttia kansasta. Sdp on joutunut luopumaan Kalevi Sorsan rautaisesta 25 prosentista. Tuosta puolueen kulta-ajan päättymisestä on kulunut vajaat parikymmentä vuotta. Samaan aikaan keskustan ja kokoomuksen varaan rakentuva allianssi on voimistunut ja voimistunut nimenomaan yhdessä. Sisäisesti kannatusvaihtelua on ollut, niin nytkin, kun kokoomus nousee ja keskusta laskee.

Parhaillaan on meneillään vasemmiston (ja punamullan) julkisen talouden linnakkeiden voimakas murtamisyritys, joka tuntuu eritoten keskustan kannatuksessa. Sen juuret kun ovat edelleen punamullassa. Liberaali keskusta on edelleen myrkkyä monille keskustan kannattajille.

Kokoomuksen kannatus on porvarillisen Suomen ytimessä, eikä sillä näytä olevan vaaraa kannatuksen romahtamisesta, kun se tinkii hyvinvointiyhteiskunnan keskeisistä sisällöistä. Muodosteilla oleva hyvinvointiyhteiskunta 2.0 ei ole monien mielestä hyvinvointivaltio lainkaan, vaan uusliberaali versio länsimaisesta demokratiasta. Tämän ”uuden ” yhteiskunnan kannattajia lienee noin 20-25 prosenttia kansalaisista, joten kokoomuksen kannatus lienee melko tapissa. Oppositio ei ole pystynyt tuottamaan omaa 2.0-versiotaan uskottavassa muodossa. Sosiaalidemokraateista on tullut ”dynaamista konservatismia” edustava puolue. Se on rinnakkaisilmiö 60-luvun kokoomuksen dynaaminen konservatismi -sloganille. Nyt ei ole kysymys kokoomuslaisesta vanhasta konservatismista vaan ”hyvinvointiyhteiskuntakonservatismista” säilyttävässä mielessä.

Porvarillistuneessa Suomessa kokoomuksen vetovoima on vanhoista yhteiskunnallisista liikkeistä suurinta. Sillä on taipumus syödä sen kanssa liittoutuneiden kannatusta. Muut eivät ole panneet merkille, että kun (porvari)trendi on päällä ei niiden kannattaisi lisätä vauhtia meneillään olevaan trendiin. Sopivaa vaihtoehtoista agendaa ei ole kuitenkaan löytynyt toistaiseksi, joten turvaudutaan maltilliseen oikeiston tarjoamaan vaihtoehtoon.

On meneillään maltillinen yhteiskunnallinen kokeilu, jota seuratessaan/johon osallistuessaan tavalliset kansalaiset ovat ymmällä. Protestiliikkeiden suosiminen kielii halusta asettaa kyseenalaiseksi meneillään oleva suunta, mutta kilpailevat vaihtoehdot eivät ole muodostuneet selväpiirteistä kokonaisuutta.

Vasemmistoliitto on vanhoista liikkeistä (skp-skdl-vasemmistoliitto ) se, joka on eniten menettänyt kannatustaan. Parhaimmillaan pitkään sodan jälkeen jatkuneet noin 20 prosentin kannatuksen vuodet ovat kaukana takanpäin. Sosiaalidemokraatit voittivat sodan jälkeen taistelun työläisten sieluista, joskin vielä 1970-luvulla skdl Neuvostoliiton tuella oli merkittävä poliittinen voima.

Muutos, joka yhteiskunnassa on tapahtunut ja muuttanut teollisuustyötä palveluammateiksi, on syönyt vasemmiston kannatusta. Mihinkään ei enää keräänny suuria tehdastyöhön tai muille työmaille kerääntyvää massaa, joka tarjoaisi joukkovoiman käytön mahdollisuuden. Tämän päivän mielenosoituksissa on lähes kaikkien puolueiden kannattajia.

Vanhat vasemmistolaiset ovat vaurastuneet, kuten Matti Kurjensaari jo 60 vuotta sitten osuvasti lausui. Taistelun palo elää vain muistoissa.

Uudet potentiaaliset vasemmistoliiton kannattajat löytyvät pienipalkkaisista, pätkätöitä tekevistä ja erilaisista vähemmistöistä. Joukko on heterogeenista eikä tarjoa yhteistä arvopohjaa . Hyvinvointiyhteiskunta on tehnyt tehtävänsä eikä vielä ole yhteiskuntamalli 2.0:n aiheuttaman hinnan määrittelyn paikka.

Vasemmistoliiton tilanne on lukkiutunut. Äärivasemmalla ei ole vetoa ja keskemmälle tultaessa kilpailu kiristyy oleellisesti. Tilanne elää kuitenkin koko ajan ja vasemmistoliittokin elää symbioosissa muun puoluekentän kanssa, jonka muutokset muuttavat myös vasemmistoliiton asemaa. Jos tuloerot jatkavat kasvuaan ja keskiluokasta putoaminen yleistyy, voi vasemmistollekin koittaa paremmat päivät.

Vanhat pienpuolueet rkp ja srk ovat pysyneet hämmästyttävän vakaasti sirpaleina. Niillä tuntuu olevan vakiintunut kannattajajoukko eikä välitöntä kannatusmuutosta ylös eikä alas ole nähtävissä.

:::::::::::::::::::::

Jos näinä aikoina muodostettaisiin puoluekenttä uudelleen, niin se olisi todennäköisesti erilainen kuin nyt. Ensinnäkin tietysti olisi otettava kantaa muodostuisiko edustuksellisen demokratian vallitessa (säilyessä) enää ollenkaan puolueita. Jos kuitenkin lähdetään siitä, että kaikissa tapauksissa jakaudutaan uusiksi arvo- ja/tai ideologiapohjaisiksi ryhmiksi, niin mitkä nämä ryhmät olisivat?

Yksi olisi nationalistinen, oman kantaväestön etua ajava ryhmä. Toinen voisi olla maltillinen yksilön asemaa korostava, kansainvälisyyttä painottava ja menestyvää yritystoimintaa tukeva ryhmä. Kolmas voisi olla keskiluokkainen, köyhiin myötäelämiskykyisesti suhtautuva ja luontoarvoja korostava ryhmä. Neljäs olisi laajan alemman keskiluokan asioita ja modernin teollisuusväestön etuja ajava sekä pienyrittäjien asemaa kohentamaan pyrkivä ryhmä. Neljäs olisi pientuloisten ja sosiaalisturvan varassa elävien etuja ajava ryhmä.