Aave Euroopan yllä

”Aave kummittelee Euroopassa – oikeistoradikalismin aave”, näin alkaa Marxin ja Engelsin ”Kommunistinen manifesti” sillä korjauksella, että oikeistoradikalismin sijasta manifestissa käytettiin tietenkin käsitettä kommunismi.

Mutta entä tänä päivänä? Ranskassa, Hollannissa, Itävallassa, Tsekissä ja monissa muissa maissa on huomattavia oikeistopuolueita, jotka ovat ryhmittyneet maahanmuuttovastaisuuden ja osittain EU-vastaisuuden taakse. Riittääkö tämä selitykseksi?

Tuoreimpana poliittisena mullistuksena on Tsekin vaalit voittaneen populistisen ANO-puolueen ylivoimainen voitto parlamenttivaaleissa. Miksi ANO ja oikeistoradikaalit puolueet voittivat? Tsekin väistyvä pääministeri Bohuslav Sobotka: ”Kuinka on mahdollista, että tilanteessa, jossa maalla menee erittäin hyvin, täällä on vakaata ja turvallista ja olemme saavuttaneet paljon viimeisten neljän vuoden aikana, ihmiset yhä enemmän kannattavat äärinäkemyksiä”. Muslimiväestö ei ole mikään ongelma Tsekissä. Ei ihme, että Sobotka tyrmistyi vaalien tuloksesta.

On siis liian yksinkertaista syyttää vaalien tuloksesta pelkästään maahanmuutto-ongelmaa (Sobotka torjui EU:n turvapaikkakiintiöt) tai EU:ta.

Ajan henki on, että epämukavuuden vaivaamat kansalaiset etsivät aiemmasta poikkeavia ratkaisuja epämääräisiksi jääviin ongelmiin. Onko kysymys ideologisesta taudista, joka kiertää maapalloa ja on erityisesti iskostunut Eurooppaan? En tiedä, mutta Tsekin vaalituloksesta huolimatta tai siitä johtuen epäilen taudin nimeksi voimistunutta nationalismia eri muodoissaan.

:::::::::::::::::

Ja oikeistoryhmien kirjo jatkuu……

Joissakin maissa, kuten Puolassa ja Unkarissa vallassa ovat autoritääriset oikeistopuolueet. Sitten on vielä ”normaalidemokratian” piirissä tapahtuneet oikeistosiirtymät. Osa vanhoista hyvinvointiyhteiskuntapuolueista on saanut väistyä vallankahvasta, joskaan ne eivät ole hävinneet mihinkään.

Oikeiston aave on nähtävissä myös USA:ssa. Yhdysvallat on laboratorio, jossa on nähtävissä koko oikeistoaatteen kirjo: muukalaisvihamielisyys, globaalin kaupankäynnin rajoittamispyrkimykset, oma maa ensin -ajattelu, rotuvihamielisyydet, vähemmistöihin kohdistuva antipatia, kristillinen fundamentalismi, sosialismiviha jne.

Viimeksi oikeistoradikalismi tai oikeamanin äärioikeisto viettivät riemujuhlia 1930-luvulla. Suuri osa keskisen ja itäisen Euroopan maista luopui demokratiakokeiluista ja taipui suosiolla autoritarismiin tai diktatuuriin. Vastareaktiona toisen maailmansodan jälkeen seurasi hyvinvointiyhteiskunnan nousu ja sosiaalisen markkinatalouden elpyminen.

Oikeistoradikalismin taustalla on yleistä tai spesifistä yhteiskunnallista - usein taloudellista – ahdistusta. Oikeistoradikalismi yksinkertaistaa yhteiskunnalliset haasteet ja keskittää syyllistämisen yhteiskunnan ongelmiin yhteen tain kahteen tahoon. Natsismi kohdisti syytökset juutalaisiin ja kommunisteihin ja viime kädessä kaikkiin demokratian puolustajiin.

Oikeistoradikalismin syitä nykytilanteessa voidaan etsiä myös ympäröivän yhteiskunnan monimutkaisuudesta ja elämänpiirin hallinnan menetyksen tunteesta. Syntipukiksi sopivat maahanmuuttajat, kasvoton EU tai hahmoton eliitti. Viholliseksi sopii myös paras osa liberaalia lehdistöä (”valemedia”), se kun kaivaa maata autoritarismin alta paljastamalla maailman monitahoisuuden. Juuri tämän moniulotteisuuden autoritarismin kannattajat torjuvat ja pyrkivät yksinkertaistettuun maailmankuvaan.

Kehittynyt edustuksellinen demokratia, jossa korruptio on vähäistä, pystyy suodattamaan oikeistoradikalismin suurimmaksi osaksi. On syntynyt oikeistoradikalismin light-versio, jossa on työnnetty syrjään maahanmuutto- ja EU-vastaisuus. Suurin osa läntisen Euroopan oikeistosta edustaa tätä mallia. Vanha konservatiivinen oikeisto on syrjäytetty vallankahvasta.

Länsieurooppalainen oikeistolaisuus ei ole missään tapauksessa autoritaarista, mutta siinä on voimakas ideologinen sävy. Se ilmenee vahvana yksityisen sektorin korostamisena ja julkisen kaventamispyrkimyksenä.

Uutta oikeistoa edustavat mitä puhtaimmin Saksan viime vaalien tulos sekä esim. Macronin Ranska ja Suomen nykyinen hallitus. Nykyinen (keskusta)oikeistolainen trendi sisältää vahvan liberaalin piirteen, joka on omiaan kasvattamaan suuntauksen suosiota varsinkin nuorten keskuudessa. Oikealla on konservatiivisia voimia, kuten ennenkin mutta liberaali vastavoima tuntuu olevan niskan päällä. Toki oikealla on myös sosiaalisen markkinatalouden kannattajia.

Myös Suomen keskustassa on vallalla oikeistoliberaali virtaus, joka näyttää määrittävän keskustan suunnan. Tämä on kuitenkin vahvassa ristiriidassa vanhan keskustalaisen tai sanokamme alkiolaisen ”köyhän ystävän” näkökulman kanssa. Kipunointi näkyy kannatuksen alenemana gallupeissa johdon ihmetellessä, miksi synkistellään, kun talous on tervehtymässä.

Suuri osa keskustan kannattajista suhtautuu epäluuloisesti talouden ”liberalisointiin”, joka käytännössä merkitsee usein yksityistämistä. Keskustan vanha kannattajakunta on ollut ja on edelleen hyvin vahvasti yhteiskunnan järjestämän merkittävän toimeliaisuuden kannalla. Nämä kannattajat taistelevat ”laajan yhteiskunnan” puolesta ja juuri nyt he vaistoavat esim. soten kautta, että tämä yhteiskuntamalli on rapautumissa.

Keskustan on rimpuiltava hallituksessa toivoen, että pahin menee ohi ja kasvua tulee ennen vaaleja. Eduskuntavaaleja se ei tähän väliin halua, koska puolueen kannatus suhteessa kokoomukseen on surkean alhainen.

Oikeistoliberalismin pohjoismainen versio lähtee siitä, että yleinen taloudellinen piristyminen heijastuu positiivisella tavalla alempiin yhteiskuntaluokkiin. Se on siis eräänlainen pohjoismainen versio – sinänsä kyseenalaisesta - amerikkalaismallisesta trickle-down -valumisefektistä. Raha ei kuitenkaan valu pienituloisille, vaan pysyy ”ylhäällä”. Ajatustavan iso ongelma on, että globalisaatio ja teknologinen kehitys ovat viemässä kohden suurempia tuloeroja ja yksittäisen maan talouden kasvu ei sinällään lisää jaettavaa riittävästi eikä pysty kumoamaan kasvavaa modernin maailman tulonjako-ongelmaa. Työpaikkojen lisäyskään ei tahdo auttaa, koska uudet tulonsaajat, jotka ovat vapautuneet työttömyyden ikeestä joutuvat tyytymään aiempaa alhaisempaan palkkaan työstään tai sitten pakkoyrittämiseen.

Kehitys on omiaan lisäämään oikeiston menestystä, koska se on suurin hyötyjä talouden liberalisoinnista alemman keskiluokan ja pienituloisten sijasta. Vaurauden kasvu pitkän taantuman jälkeen herättää helposti katkeruutta niiden joukossa, jotka eivät saa heille kuuluvaa osuutta kasvavasta vauraudesta.

Ominaista tälle ajalle – minun tuntemusteni mukaan – on, että myös vasemmistolle on sosiaalinen tilaus. Suomessa se on ilmennyt vihreiden kannatuksen nousuna, joskin osa vasemmistolaisen vihertartunnan saaneista on peruuttamassa takaisin vasemmistopuolueisiin.

::::::::::::::::::::

Vaikka koko Eurooppaa ajatellen oikeistosuuntaus on vahva, niin esimerkiksi Englannissa vasemmisto-oppositio nostaa profiiliaan eräänlaisena tulevaisuuden airuena, vaikka sitä juuri nyt onkin vaikea uskoa. Ilmapiiri ikään kuin odottaa vastavoimaa oikean reunan esiintyöntymiselle. Kysymys on ihmisten kokemasta pärjäämisen tunteesta. Jos oikeisto ei saa tunnetta realisoitumaan heräävät vastavoimat vastaiskuun.

Mutta voisiko tämä ristiriitainen kehitys johtaa Britannian toisen maailmansodan jälkeisen johtajan Clement Attleen taikomaan ”uuteen Jerusalemiin”, uuteen jakopolitikkaan, austerityn eli positiivisen niukkuuden hengessä? Jaettavaa on, jos sille löytyy ihmisiä vakuuttavat perusteet.