Totuutta edeltävä ja sen jälkeinen aika

Paul-Erik Korvela ja Johanna Vuorelma ovat kirjoittaneet kirjan ”Puhun niin totta kuin osaan. Politiikka faktojen jälkeen”. Olen kuullut teoksesta vain aamu-tv:n haastattelussa 6.10.2017, jossa tekijät kertoivat kirjansa sisällöstä. Hankin toki kirjankin myöhemmin.

En siis seuraavassa arvioi kirjaa vaan itse aihetta eli ”totuuden jälkeistä aikakautta”. Haastattelun aikana tuli tunne, että Donald Trump -ilmiöstä lähtenyt keskustelu oli saanut siivet alleen ja laajentunut kytköksiin, joihin sitä ei ehkä kannata yhdistää. Korvela ja Vuorelma suhtautuvat sinänsä skeptisesti ajatukseen, että olisi jokin vertailuajankohta - faktojen aika - jolloin on puhuttu totta. Silti Trumpin käytös poikkeaa niin selkeästi läntisten valtionpäämiesten käytöksestä, että asiaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Läntisen maailman valtionpäämieheksi Donald Trumpin käyttämä totuuden muokkaus on sellaisenaan hämmentävä.

Yritän siis sanoa, että totuuden jälkeisestä ajasta puhuminen liittyy ensisijaisesti Trump-ilmiöön ja toiseksi ”trumpismiin”, ja sitten vasta johonkin muuhun. Riittäkö tästä aihetta laajoihin teorioihin totuuden ja totuuden jälkeisestä ajasta?

Korvala ja Vuorelma laajentavat teemaa puhumalla – aiempaan tutkimukseen pohjautuen - 12 valhetyypistä (jossa mukana ovat mm. propaganda ja korruptio), joista Trump-ilmiö edustaa ykkösluokan kaikkein selkeintä valhetta. Nämä ovat Vuorelman ja Korvelan mukaan helppo korjata faktantarkistajilla. Tässä tutkijat kyllä erehtyvät, sillä tietyissä äärikonservatiivissa piireissä - Trumpin ydinkannattajajoukossa - ”minusta tuntuu” -totuus on niin syvällä, että faktojentarkistajat sysätään syrjään: faktantarkistajat ovat samaa valheellista joukkoa kuin valheen levittäjät! Muut kansalaiset, jotka eivät ole sitoutuneet Trump-propagandaan tietenkin hyötyvät faktantarkistajista. On syytä huolestua, jos osa kansasta perustaa totuudenkäsityksensä selvästi virheelliseen tietoon eikä välitä faktoista.

En siis tarkastele valhetta 12 vaihtoehdon näkökulmasta vaan ”ensimmäisen luokan helposti tunnistettavissa olevana valheena”, joka on ominaista Trumpin synnyttämälle käytännölle.

Ehkä tähän sopii asian palauttaminen ”sylttytehtaalle” eli käsitteen syntysijoille. Trumpin henkilökunta pisti Valkoisen talon kotisivuille kuvan Trumpin virkaanastujaisista, joka tosiasiassa oli Obaman virkaanastujaisista. Miksi? Koska Obaman virkaanastujaisissa oli lähes puolta enemmän väkeä kuin Trumpilla ja Trump oli päästänyt suustaan, että hänen virkaanastujaisensa olivat kaikkien aikojen suurimmat. ”Kuvaerehdys” (tarkoitushan se oli) paljastui ja presidentti ja hänen henkilökuntansa yritti aikansa väittää kuvaa oikeaksi. Valhe paljastui pian ja presidentille tuli tarvetta selittää, mistä oli kysymys. Asialle pantiin hänen avustajansa Kellyanne Conway, joka sanoi unohtumattomat sanat, että Trumpin julkaisemassa kuvassa oli kysymys ”vaihtoehtoisesta totuudesta”. Tästä hätävalheesta lähtivät liikkeelle ainakin osittain jutut totuuden jälkeisestä ajasta” (Post-Truth Era) - aluksi ironisessa mielessä.

Mitä tulee Brexitiin, joka on pyritty yhdistämään trumpismin myötä nousseeseen totuuden jälkeisen aikaan, niin sanoisin, että brexitissä oli kysymys ensi sijassa kansanäänestyksen oikeutuksesta toimia ”kansan luotettavana äänenä”. Tässä yhteydessä on viitattu siihen, että kaiken kattavassa propagandistisessa ilmapiirissä kansa äänesti ”väärin” ja tästä viisastuneena ollaan oltu sitä mieltä, ettei kansanäänestyksiä yleensäkään kannata järjestää. Erotan siis brexitin selkeästi omaksi ilmiökseen enkä sekoita sitä totuuden jälkeiseen aikaan. Vastaväitteitä voidaan toki esittää, sillä populistisen UKIPin Nigel Farage kävi valheellisen EU-erokampanjan ainakin osin vaihtoehtoisen totuuden hengessä.

Kirjan otsakkeessa ”Puhun niin totta kuin osaan” viitataan totuuskäsitteeseen, jota kannattaa kommentoida, nimittäin ”minusta tuntuu” -totuuteen (josta käytän nimeä mutu-totuus). Tämän mukaan äärikonservatiiveihin liitetyssä ajattelussa jokainen saa pitää sen totuuden, joka tuntuu oikealta. Kun lehdet, hallitus ja asiantuntijat väitetysti valehtelevat, niin totuus muodostetaan omaan kokemukseen nojautuen ja hyljeksitään virallista tai establishmentin totuutta. Tällä ajattelulla on etäiset historialliset juurensa 1800-luvun puolenvälin populistisessa ”Know Nothing” -liikkeessä, jossa pyrittiin elämään ikään kuin muita kuin valkoisia ei olisi ollut olemassa. Rohkeasti väitän, että maahanmuuton vastaisuudella on yhteys Post-Truth Eraan.

Olisin hyvin varovainen ennen kuin laajentaisin edellä kuvatun valheperäisen periaatteen suureksi teoreettiseksi viitekehykseksi, joka pitää sisällään paitsi brexitin niin myös esimerkiksi Francis Fukujaman sloganin historian lopusta (joka on toiminut ”totuuden ajan” symbolina, ja josta on muuten johdettu tämä blogini nimi ”Historia jatkuu”) ja George Bush nuoremman valheelliset perusteet käynnistää Irakin sota.

Irrotan em. tapahtumat trumpismista ja yritän ohessa perustella ajatustani. Korvala ja Vuorelma viittasivat tv-haastattelussa Francis Fukujaman suureen erehdykseen, kun hän kirjassaan ”Historian loppu ja viimeinen ihminen” 1990-luvun alussa meni ”lupailemaan” historian loppua tarkoittaen, että liberaali demokratia oli voittanut kommunismin ja on jäänyt vallitsevaksi ja pysyväksi yhteiskuntafilosofiaksi. Fukujama erehtyi yhtä karkeasti kuin suuri esikuvansa Friedrich Hegel, joka ennusti myös historian loppua Napoleonin sotien aikaan. Kirjaa tuoreeltaan lukiessani taistelin ärtyneenä sen julistamaa aikakauden muutosta vastaan.

Fukujamasta olisi edellä esitetyn mukaan käynnistynyt liberaalin demokratian ideologioista vapaa historian vaihe, jolloin ”liberaalin demokratian totuus” määritettiin ”totuudeksi”. Elettiin ikään kuin faktojen määrittämässä ideologittomassa maailmassa erotukseksi nyt esillä olevasta ideologian paluun sisältävästä totuuden jälkeisestä maailmasta. Tietenkään liberaali demokratia ei ole ideologiakäsitteen ulkopuolella, mutta olemme esimerkiksi Skandinavian maissa vieneet liberaalidemokraattisen hallintotavan pitkälle ja omaksuneet siinä samalla luottamusyhteiskunnan keskeiset piirteet paremmin kuin mitkään muut maat (tässä on taustalla kansainvälinen tutkimus). Ei hassumpi saavutus.

Liberaalin demokratian fakta-maailma ja vaihtoehtoisen totuuden maailma eivät sovellu mielestäni vakavasti otettavaksi pariksi. ”Totuuden jälkeinen maailma” ei ansaitse liberaalia demokratiaa vastaavaa yhteiskunnallista arvonantoa. Ja toisaalta liberaalin demokratiankin nimissä tehtiin paljon pahoja tekoja, josta enemmän seuraavassa.

George Bushin käynnistämä Irakin sota perustui valheeseen joukkotuhoaseiden olemassa olosta Irakin maaperällä. Prosessi, jonka kautta päädyttiin sodan käynnistämiseen oli pitkä eikä sillä mielestäni ole yhteyttä totuuden jälkeiseen aikakauteen trumpilaisessa mielessä. Sen sijaan siinä oli voimakkaasti mukana ideologinen ajatus liberaalin demokratian ylivertaisuudesta ja siitä, että amerikkalaisten joukkojen tuli viedä demokratiaa Irakiin sotatoimien ohella. George Bush toimi Tony Blairin avustamana liberaalin demokratian ylipappina. Samalla kostettiin WTC-tornien tuho, joka lienee ollut taustalla sotatoimien aloittamisen pontimena. Tuo ideologioista vapaa aika ei siis ollut vapaa ideologioista!

Toki on muistettava, että on paljon harmaan alueen totuus/valhekäsitystä, kuten Vuorelma ja Korvela toteavat. On paljon valhetta, jossa ei ole Trumpin ”selkeyttä”.

::::::::::::::::::::

Totuuden jälkeisestä ajasta on tullut muodikas termi, jolle ei voi luvata pitkää elinikää vakavasti otettavana objektivisuuteen pyrkivän totuuden kilpailijana (Know Nothing -liikkeen kulta-aikaa olivat vuodet 1854-56). Puhuisin siis pelkistetysti totuudenjälkeisestä ajasta Trump-ilmiönä tai korkeintaan trumpismina kuvaamaan hänen tapaansa käsitellä totuutta. Demokratian kannalta kysymys on palopesäkkeestä, joka kannattaa yrittää tukahduttaa tai rajata mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

On kuitenkin eräs näkökohta, joka sotii edellä esitettyä totuuden jälkeisen ajan ”rajallisen vaikutuksen mallia” vastaan ja se on tutkijoiden haastattelussa esille ottama populististen ja autoritääristen liikkeiden läpimurto. Ne koetaan aiheellisesti ideologioina neutraalina pidettyä liberaalia demokratiaa vasten. Ainakin ne haastavat aktiivisesti liberaalin demokratian.

Populistit voivat toimia ja ovat toimineet totuuden jälkeisen ajan airueina. Ne ovat asettaneet kyseenalaiseksi liberaalin demokratian asettaman totuuden esimerkiksi maahanmuuttokysymyksissä . Monet oikeistopopulistiset liikkeet ovat tunteneet vetoa trumpismia kohtaan. Sama koskenee monia autoritäärisiä johtajia.

Vastakohtaisuus totuuden käsittelyssä tulee erityisesti esille ideologisessa mielessä silloin, kun oikeistopopulismi haastaa vasemmistolaiseksi kokemansa liberaalin demokratian.

PS

Trumpin tuoreissa twiiteissä korostuu ”kahden totuuden” välinen ristiriita, kun hän vaatii senaatin tiedustelukomiteaa tutkimaan – hänen väittämiään - perättömiä uutisia tuottavia kanavia ja selvittämään – edelleen Trumpin väittämiä - sepitettyjä valeuutisia. Vahvistuu kuva, että on ikään kuin kaksi erillistä maailmaa, joiden kautta tulkitaan tapahtumia, Trumpin sisäinen maailma ja joltisellakin objektiivisuudella varustettu ulkoinen maailma. Mielestäni tämä osoittaa selvästi, että Trumpin totuuskäsite on hänen persoonaansa liittyvä ja poikkeaa muista totuus/valhe -ulottuvuuksista ainakin silloin, kun puhutaan länsimaisesta totuuskäsityksestä.