Blogikirjoituksessani ”Pilveen kirjoittajan lööppi” 5.9.2016 muistelin käyntiäni Taiteiden yön yhteydessä Päivälehden museossa, jossa seurasin mm. käsinladontaa. Museossa ”pilveen kirjoittaja” (siis blogin kirjoittaja) sai näytteen käsin ladotusta ”Historia jatkuu” -sloganistani paperilla. Tulos nähdään oheisessa kuvassa:
Tähän sopinee pieni muistelu tuosta kirjoituksestani:
”Helsingin Sanomien edeltäjän Päivälehden perustamisen historia on täynnä suurta intoa, vähäistä tietotaitoa ja aivan liian pieniä resursseja. Venäjän sananvapautta kuristava ote leijui lopettamisuhkana lehden yllä. Luulenpa, että tämä vaihe täytyi kuitenkin käydä läpi ennen kuin saavutettiin jotain pysyvämpää lehdistömme historiassa. Päivälehden ”piiristä” kasvoi lopulta poliittinen liike. Nuorsuomalaiset ovat monen myöhemmin perustetun poliittisen puolueen alkujuuri (edistyspuolue, kokoomus, maalaisliitto/keskustapuolue, jopa sosiaalidemokraatit). Vallitsi valtava odotus, että tapahtuu jotain suurta ja ihmiset, jotka olivat mukana lehtimaailman myllerryksessä odottivat itseltään merkittävää roolia juuri tuossa historian vaiheessa.”
Päivälehden/Helsingin Sanomien historiassa on myös kysymys omistajasuvun Erkkojen historiasta. Erkkojen matkasta maineeseen kirjoitin myös blogikirjoituksessa ”Aatos Erkko ja onnistumisen ongelma” (kirja-arvio Antti Blåfieldin teoksesta ”Loistavat Erkot”). Pieni katkelma tuosta kirjoituksesta sopinee tähän:
”Paradoksaalista on, että Aatos Erkko, joka sai miltei kaiken, mitä median alalla on saavutettavissa, turhautui menestyksen keskellä. Vuonna 1994 hän totesi Hufvudstadsbladetin haastattelussa: ”Olen paljon radikaalimpi kuin Helsingin Sanomien toimitus. Missä minä saan ajatukseni painettua? Helsingin Sanomat ei ole kiinnostunut”. Muutoinkin Erkko osoitti tyytymättömyyttään lehteä kohtaan noihin aikoihin. Kaipa se on merkki Hesarin mahtavuudesta, että kukaan ei saanut omistajan sadattelun seurauksena potkuja. Lehti oli mahtavampi kuin omistajansa! Lohdutuksena Hesarin menestys teki Erkosta suunnattoman rikkaan.”
Nämä asiat palautuivat mieleen, kun luin Niklas Jensen-Eriksenin ja Elina Kuorelahden tuoretta teosta ”Suuri affääri” (Siltala, 2017). Kirja kertoo Sanoman ja sanomalaisten historiasta pienestä startupista suureksi afääriksi. Kysymys on siis yhtiön historiasta.
:::::::::::::::::
Keskityn tässä kirjoituksessa Helsingin Sanomilla rikastuneiden Erkkojen viimeisten vuosikymmenien ja toisaalta aivan viime vuosien historiaan. Matka ulottuu lehden loiston päivistä yhtiön laajenemisen vuosien kautta paperilehden mahalaskuun ja digi/printtilehden uudelleen nousuun aivan viime aikoina.
Tarina voitaneen alkaa 1980-luvun nousukauden viimeistä ylilyönneistä. Suomihan oli irtautunut rahamarkkinoiden säätelystä, velkarahaa haettiin vapautuneilta markkinoilta ja sijoitettiin kasinobisnekseen. Ekonomistit varoittelivat talouden ylikuumenemisesta, mutta markkinat eivät kuunnelleet…. Hesari oli osin tämä kiihkon ylä- ja ulkopuolella. Sen turvatun aseman tarjosi vakaa talous. Mutta kovia haasteitakin oli. ”Suuressa affäärissä” tuodaan mainiosti esille Yhtymän ”lamantunnistusvaltti” eli työpaikkailmoitukset. Vielä syksyllä 1989 kaikki näytti hyvältä. Joulukuussa, tarkemmin sanottuna 8.12.1989 tuli veret seisauttava raportti ilmoitusmyynnin romahtamisesta. Tämä oli enemmän kuin ennakkovaroitus. Laman tuhovaikutukset tulivat sitten 1991-1993. Sanoma osasi reagoida eli sopeuttaa toimintaansa ennaltaehkäisevästi orastavaan lamaan.
Vahvan talouden Hesariakin käynnistyvä lama kohteli kaltoin. Parissa vuodessa palstamillimetrein mitatusta ilmoitusmäärästä katosi 90 prosenttia. Kaikki on suhteellista. Sanoma Yhtymän liikevaihto putosi maltillisesti vuoden 1990 2,2 miljardista markasta vuoden 1992 1,9 miljardiin markkaan. Hesarin tappiot eivät heiluttaneet koko yhtymää. Tulos oli koko ajan reilusti voitollinen. Aatos Erkon linja, ettei irtisanota, piti kohtuullisesti: massairtisanomisilta vältyttiin. Hesarin levikki nousi vuonna 1992 483 000 kappaleeseen. Sitten alkoi hidas lasku, jolle ei näyttänyt tulevan loppua. Jokin asia oli muuttumassa, joka aamuista aamulehteä ei pidetty enää itsestään selvyytenä.
Nettiin siirtymisestä puhuttiin, mutta käytännössä eteneminen oli varovaista.
Lama tarjosi vahvalle yhtiölle etenemisen paikan, mutta oli monelle muulle kohtalokas, kuten Uudelle Suomelle. Uuden Suomen ostaminen ei Sanomaa kiinnostanut, mutta tuottoisaa Kauppalehteä se tavoitteli vuosia.
Kesällä 1991 aloitettiin keskustelu kansainvälistymisestä. Suomi alkoi olla rahoille epävarma paikka. Yhtymä onnistui kansainvälisten kanavien kautta hyvin rahavarojensa suojaamisessa.
Kaiken jälkeen Yhtymä pystyi investoimaan tulorahoituksella. Hesarin osuus katteen luomisessa oli ylivertainen. Sähköinen viestintä oli yksi sijoitustoiminnan kiinnostuksen kohteista. Tavoiteltu MTV jäi kuitenkin lopulta hankkimatta, vaikka siihen oli ehkä mahdollisuus vuosien kuluessa. Aatos Erkon varovaisuus oli etenemisen este, mutta myös suurten epäonnistumisten este.
Yhdeksänkymmentäluvulla yhdessä vaiheessa Erkot olisivat halunneet myydä koko yhtymän, mutta myyntihinta ei koskaan noussut riittävälle tasolle. Erkko tarjosi Yhtymää amerikkalaiselle finanssiyritykselle Kohlberg Kravis Roberts & co, joka harjoitti yritysten kaappauksia ja pilkkomisia. Oliko yllättävä myyntiyritys yhteydessä aiemmin mainitsemaani Erkon turhautumiseen Helsingin Sanomiin? Olisihan se ollut melkoinen jytky, jos Hesarin kaltainen instituutio olisi joutunut bisnessusien repimäksi.
Lopulta etenemisen vaihtoehdoista toteutui Sanoman ja WSOY:n yhdistäminen (1998). Kilpailijana markkinoilla oli Bonnier, jota ennen Sanoman piti iskeä. Ostosten mukana tuli paljon toimintoja, jotka poikkesivat vanhasta lehtitalotoiminnasta. WSOY:n mukana tuli muun muassa Rautakirja, joka toi tullessaan huomattavan katteen. Tässä vaiheessa Sanoma oli äveriäimmillään. Liikevaihto kiipesi 7,4 miljardiin markkaan.
Uusi Sanoma-WSOY listautui Helsingin pörssiin 2000-luvun vaihteessa. Aatos Erkko luopui keväällä 2001 Sanoman hallituksen puheenjohtajuudesta ja vähän myöhemmin hallituksen jäsenyydestä. Pääomistaja ei kuitenkaan voinut kokonaan jättää yritystään. Suuret asiat vietiin edelleen Erkolle päätettäväksi.
Uudella vuosituhannella omistuksia tuli ja meni. Jää kuva, että yhtymä etsi bisneksiä hapuillen sinne tänne. Ehkä raha poltti taskussa. Sanoma kohtasi eräänlaisen onnistumisen ongelman: sillä ei ollut Suomessa juuri kasvumahdollisuuksia.
Uusien bisneksien lopputulos jätti paljon toivomien varaa: Talousanomat, internet-kuviot, hollantilainen VNU:n aikakauslehtitoiminnot (ostettiin 1,25 mrd:n hinnalla vuonna 2001) eivät osoittautuneet hyviksi liiketoimiksi. VNU:ta seuranneen 10 vuoden aikana Sanoma solmi yli sata yritys- ja liiketoimintakauppaa. Aktiviteetit ulottuivat Itä-Eurooppaan ja Venäjälle. Laajentumisen seurauksena aikakauslehdet muuttuivat Sanoman ydinliiketoiminnaksi.
Kasvavan monialayrityksen riskit kasvoivat. Säästöt tulivat jokapäiväisiksi. Henkilökunta huomasi sen siitä, että kahvipullat katosivat sisäisistä palavereista! Ensimmäiset uuden tilanteen yt-neuvottelut käytiin vuonna 2006. Suorissa irtisanomisissa Yhtymä oli edelleen varovainen Erkon hengessä.
Sanoma myi 2010-luvulla huomattavan osan omistuksistaan (mm. DNA:n R-kioskit, Suomalaisen Kirjakaupan ja pääosan ulkomaisista lehtitaloista…..). Sanoma myi myös kiinteistöjään, jotka Erkolle olivat omistamisen keskiössä. Ostopuolella olivat aiemmin Sanoman vieroksumat ilmaisjakelulehdet.
Huomattava muutos omistuksessa tapahtui, kun Antti Herlin osti itsensä Sanoman toiseksi suurimmaksi omistajaksi. Päätuote Helsingin Sanomat ajautui myös vaikeuksiin. 2010-luvun vaihteessa paperilehti oli suurissa ongelmissa kaikkialla maailmassa. Oltiin kahden tuotteen loukussa: printtimedia oli laskussa ja digi-tuotanto oli vasta tulossa – mutta kiduttavan hitaasti. Kysymys kuului, miten verkosta saa rahaa?
Myös sisällöllisesti Hesaria arvosteltiin. Se oheni fyysisesti, mutta myös sisältö ”oheni”. Joskus postilaatikolta Hesaria kiikuttaessani tuntui, että lehti oli tavanomaisen maakuntalehden kokoinen. ”Suuri affääri” loppuu tähän välitilaan, josta on vaikea sanoa, mihin suuntaan oltiin menossa. Heikot positiiviset digitaaliset signaalit olivat kuitenkin näkyvissä.
Juuri kirjan hankittuani Hesarissa ilmestyi näköislehtien vertailu paperilehtiin: ”HS:n näköislehden lukijamäärä kasvaa lujaa” (15.9.2017). Jutun pylväsdiagrammit osoittavat, että Hesari on parhaiten lehdistämme pystynyt kasvattamaan nettilehden osuutta paperiversioon. Helsingin Sanomien kokonaislukijamäärästä, 679 000 kappaletta digitaalisen näköislehden osuus oli 115 000 (kasvua 16 % edelliseen tutkimukseen). Ollaan jo tilanteessa, jossa kokonaislukijamäärä laski enää 1,5 prosenttia.
Niklas Jensen-Eriksen ja Elina Kuorelahti ovat kirjoittaneet tiiviin ja informatiivisen kirjan Sanoma-yhtymästä. Kirjoittajien linja on korostetun ”sitoutumaton”. Runsaslukuisen haastateltavajoukon annettaan puhua omalla äänellään kirjoittajien kommentoimatta juurikaan sanottua. Hyvä näin.
Sujuvasti kirjoitettua ja helppolukuista kirjaa voi mielellään suositella luettavaksi. Kysymys on arvokkaasta ja monilta osin ainutlaatuisesta osasta suomalaista yrityshistoriaa. Sanoma on saanut arvoisensa yrityshistorian perusteellisine lähdeviitteineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti