Olkoon vakka vaikka Donald Trump ja olkoon kansi vaikka Vladimir Putin. Molemmat ovat tehneet tilauksen toisilleen, ja kas, sitä saa mitä tilaa.
Molemmat ovat valinneet kotimaansa olemassaolon perustaksi ekseptionalismin (oman maan ainutlaatuisuuden) ja molemmat ovat ottaneet ohjelmakseen Manifest Destinyn, suuren kohtalonuskoon pohjautuvan tehtävän. Trump on julistanut ”Make America Great Again” -oppiaan vaalikampanjastaan saakka ja Putinin uho presidentinvaalikampanjan alla saa yhä suurellisempia muotoja.
Molempien ohjelma vetoaa äänestäjien alhaisimpiin vaistoihin. Mikä lopulta merkitsee? Vain loputon vallanhimo, diktatuuri muodollisen demokratian keskellä. Jossain taustalla on molempien (ehkä tahaton) oivallus, että liberaali keskiluokka on menettänyt valta-asemaansa ja ääniä keskitytään kalastamaan enemmän tai vähemmän tiedostamattomalta työväestöltä ja pienituloisilta, joita voidaan helposti huijata.
Putin on kertonut uusista kaiken torjunnan läpäisevistä ydinaseilla varustetuista ohjuksista. Sanalla sanoen Venäjä on siirtynyt kärkeen – ainakin propagandassaan - tuhoaseiden kehittelyssä. Putin on ilmoittanut, ettei epäröisi käyttää ydinasetta, vaikka se johtaisi Venäjän itsensä tuhoutumiseen: siis sankarillinen, totaalinen joukkoitsemurha. ”Mihin me tarvitsisimme maailmaa, jossa ei olisi Venäjää?”, kysyy Putin. Eikä vastausta tarvita.
Putinin tavoitteena on ”Putinin maailmanjärjestys”, josta hän on päivittänyt nyt uuden version nimeltä ”Uusi maailmanjärjestys” tai ”Maailmanjärjestys 2018”. Jäämme odottamaan, minkä muodon se saa.
Trump on valmis koitokseen, onhan hänellä kuvittelemansa voittava diili takataskussaan. Joka tapauksessa molempien henkien taistelun sommittelu osuu jollakin kummallisella tavalla yksiin.
Molemmat pelkäävät tai ainakin sanovat katuvansa menneisyyden tekoja, jossa kaikki tehtiin väärin: Neuvostoliiton hajoaminen oli globaali katastrofi ja Yhdysvaltoja muut maat ovat kohdelleen kaltoin, siis vain käyttäneet sitä hyväkseen, imeneet siitä verta. Asiat on palautettava maailmanmahtien suuruutta korostavalle tolalle.
Kaikki aiemmin aikaansaatu tuhotyö on aiheutunut liberaalin demokratian soveltamisesta.
Putinilaisella maailmanjärjestyksellä on mielenkiintoinen yhtymäkohta Henry Kissingerin poliittiseksi testamentiksi jääneeseen, suhteellisen tuoreeseen ”World Orderiin” (kts. esim. blogikirjoitukseni ”Maailmanpolitiikan uusi järjestys”). Kissingeriläinen reaalipolitiikka lähtee niin kaukaa kuin Westfalenin rauhasta (1648) tai vaihtoehtoisesti Wienin kongressista (1815). Näissä luotujen mallien mukaan tulee hänen mielestään pyrkiä suurvaltojen sopimaan ”järjestykseen”.
On luotava uusi westfalenilainen maailmanjärjestys siten, että suurvallat pitävät yllä kuria ja järjestystä. Tässä uudessa järjestyksessä kansallisvaltiot voivat säilyttää muodollisen itsenäisyyden, mutta sitoutuvat suurvaltojen yhdessä luomien sääntöjen noudattamiseen.
Kaikki ei käy välttämättä yksiin. Naton kaltaiset toisen osapuolen iholle tulevat sotilasliittoumat ovat Putin opin mukaan torjuttavia maailmanrauhaa uhkaavia liittoja. Trump ei välttämättä hänkään ajattele liittoumakeskeisesti vaan pitää parempana kahdenkeskisiä turvallisuussopimuksia, jotka perustuvat mafiamaiseen vuorovaikutteiseen palkitsemiseen hyvillä teoilla.
Trumpilainen diilipolitiikka on äärimmilleen kansainvälisiä suhteita yksinkertaistava ajatussyndrooma. Politiikkaa hoidetaan liikemiespohjalta ja se perustuu bisnesvaistoihin. Voitto näissä suhteissa on aina liikemiehen voitto toisesta samanlaisesta.
Trump ei kunnioita aiempia sopimuksia koskivatpa ne kauppaa tai sotilasliittoja. Hän haluaa myös luoda oman bilateraalisiin diileihin perustuvan sopimusmaailman, jossa neuvottelut käydään Yhdysvaltain ehdoin: ”jos tämä ei käy, niin me teemme sitten…..” Jää nähtäväksi kuinka pitkälle trumpilainen monenkeskisten kansainvälisten kauppa- ym. sopimusten vieroksunta yltää. Ei voida puhua mistään trumpilaisesta maailmanjärjestyksestä vaan pikemminkin spontaanista, asiayhteys kerrallaan luotavasta sopimusmaailmasta. Ei kun kättä päälle: improvisoitu lojaalisuus ratkaisee.
Sekä Putin että Trump ovat hylänneet liberaalin demokratian hyvän tuottamisen aatoksen. Hyvää taustatukea antaa Kiina juuri tekemällään ratkaisulla, jossa Xille annetaan mahdollisuus hallita käytännössä lopunelämänsä. Vanhaa liberaalia demokratiaa jää puolustamaan monien degeneroituneena pitämä Eurooppa omine ihanteineen. Euroopassakin uusi populismi kyseenalaistaa demokratian, joka pidetään hengissä vain niin kauan kuin sitä tarvitaan omien valta-asemien varmistamiseksi.
Jos hakee eroja putinilaisen maailmanjärjestyksen ja trumpilaisen diiliajattelun välillä, niin niitä voidaan havaita Putinin etupiireihin nojaavan (suojavyöhyke)ajattelun ja trumpilaisen kahdenvälisyyden kesken. Tämäkin taitaa olla vain näenneinen ero, sillä myös Putinilla on tavoitteena rikkoa potentiaalisten vastustajien yhteenliittymiä.
Uusi maailmanjärjestys (tai järjestäytymättömyys) avautuu vasta pikkuhiljaa käytännön esimerkkien kautta.
Globalisaation aika on päättymässä,lokalisaation aika on nousemassa,Trumpin kauppapolitikaa voidan pitää hyvänä monestakin näkökulmasta,eikä vähin ole ympäristötaudellinen näkökulma, lähellä kulutusta tuotetut raskaat materiaalit ovat mertentakana tuotettuja järkevämpää,siis tarkoitan teräksen ja alumiin tuontitulleja.
VastaaPoistaTämä aikakauden muutos tulee meille olemaan yhtä paljon kärsimystä tuottava, kuin edellinen Neuvostoliiton romahduksen aiheuttama,onhan taloudestamme suuri osuus vientiä kaukomaille.
Juuri sain luetuksi Peter Ponomariovin venäjän kehitystä esittelevän kirjan muutaman vuoden takaa.
Kirjassa Ponomariov esittelee Lontoon cityn toimintaa ja venäläisten kasvavaa osuutta siitä,tuon varsinaisen yhden kansaivälisen talouden mätäpaiseen puhkaiseminen tulee olemaan, niin Putinin kuin Trumpinkin suurempia, vaarallieksikin mahdollisesti osoittautuvia tehtäviä.
Maailman varjotalouden osuus alkaa lähestyä puolta maailman rahavirroista,joiden valtaosa muodostuu ns johdannaisista,joita rahoitusmarkkinaat ovat rakenneleet seittejä suojautuakseen riskeiltä.
Kannaatta muistaa Trumpin kuitenkin edustavan realimaailmassa toimivaa rakennusalaa,samalla tavoin myös venäjä on valtaosaltaan raakainetuottajana kainaloitaanmyöten kiini realimaailmassa.
Yleismaailmallisesti tilanne alkaa muistutaa kolmekymmeluvun tilannetta Saksassa,jossa finanssivarallisuuteen historiallisesti samaistuneet tahot olivat ottamassa hallintaansa saksalaisen realitalouden,joka puolestaan hädän hetkellä turvautui historilliseen hahmoon,joka lopulta ajoi europan vanhan järjestyksen milteipä totaaliseen tuhoon.
Ehkäpä maailma myös nyt odottaa totaalisen tuhon rakenteita tervehdyttävää vaikutusta,globaalit rakenteet eivät murru järkevän ja realistisen ,läheisyysperiaatteen mukaisen lökalisaation edessä ilman taistelua.
Trumpin kauppapolitiikka on äärimmäisen nurkkakuntaista. Kysymys ei ole pelkästään teräksestä ja alumiinista
PoistaSuuri osa taloustieteilijöistä pitää kolmekymmentäluvun laman suurimpana selittäjänä kaupan esteiden (tuontitullien) pystyttämistä.
En puhuisi tässä yhteydessä talouden tervehdyttämisestä.
Taloustieteilijöiden valtavirran on paimentanut kyseiseen mielipiteeseen Washigtonin konsensus,jonka kansainvälinen valuttarahasto imf ja yhdysvaltain valtiovarainministeriö laativat kylmänsodan loputtua,se oli sitä kuuluisaa historian loppua edustavien tahojen aikaannsaannos.
PoistaTaloustieteilijät elävät omassa ylimielisessä kuplasaan,ei heillä ole kosketuspintaa tavallisten kansalaisten kanssa.
Trump ja hänen lähipiirinsä kuitenkin vaikka edustaa kiistatonta eliittiä,joutuu kuuntelemaan duunareiden ääntä.
Putinin kohdalla on samanlainen tilanne,hän on karannut länsmaisiin, edellämainitun konsensuksen kannattajoiden otteesta,jo itseasiassa kymmenen vuotta sitten.
Nyt on muuten mielenkiintoista, kuinka Medvedevin käy presidentin vaalien jälkeen,kykeneekö hän säilyttämään pääministerin vakanssin.
Medvedev kuuluu hallinnon liberaaliin siipeen,joka on joutunut kiinteistöomistustensa vuoksi huonoon huutoon,toisaalta hänestä voi olla Putinille enemmän harmia oppositiossa, kuin hallituksessa.
Trump ja Putin yrittävät pysäyttää maailman uskoakseni huonolla menestyksellä.
PoistaPeter Pomarensev oli kirjoittajan nimi, kirjan nimi on mikään ei ole totta,kaikki mahdollista.
VastaaPoistaVladislav Surkovista kirjassa oli perinpohjainen esittely,amerikkalaisen gantarapin diggarista on kehittynytmelkoinen polittisen suunittelun velho.
Länsimaallis tieteellinen maailmankuva on nyt saanut monenlaista haastajaa,eikä Trump ole ollenkaan ainut vaihtoehtoisine totuuksineen.