Eletään vuoden 2018 maaliskuuta. Amerikkalainen lentotukialus on juuri tehnyt neljän päivän ystävyysvierailun Da Nangiin, kaupunkiin, jonka nimi syöpyi mieleen Vietnamin sodan aikana. Tämä oli ensimmäinen amerikkalaisen sota-aluksen vierailu Vietnamissa itse sodan jälkeen. Vierailu sisälsi käynnin Agent Orange -myrkytysuhrien keskuksessa. Toki mukana oli myös suurvaltapolitiikkaa: luomalla suhteita Vietnamiin USA pyrkii pienentämään Kiinan vaikutusvaltaa Etelä-Kiinan merellä. Maailmanmahtajien taistelu vaikutusvallasta jatkuu kuin silloin ennen….
Unohtaminen armahtaa? Ehkä, mutta toisaalta muistot ovat niin kaukaa, ettei niiden enää anneta häiritä keskinäistä yhteydenpitoa. Sosialistinen Vietnam ja kapitalistinen Yhdysvallat ovat löytäneet toisensa. Ja juuri näistä ideologisista syistä – suurvaltapolitiikan ohella - maat olivat verivihollisia 50 vuotta sitten!
Kaikki koettu oli siis turhaa? Onko sodalle pakko löytää selitys? Sokea viha vierasta kohtaan syöksee kansakunnat sotiin yhä uudelleen ja uudelleen niin kuin olemme nähneet Vietnamin jälkeenkin.
::::::::::::::::::
Vietnamin sotaa käsittelevän dokumentin 10. ja viimeisessä osassa käytiin läpi vaiheita amerikkalaisten vetäytymisen (1973) ja sodan loppumisen (1975) välillä. Geoffrey C. Wardin käsikirjoittama ja Ken Burnsin ja Lynn Novickin ohjaama dokumenttisarja pystyi pitämään tasonsa loppuun saakka. Hieno voimainponnistus!
Sodan loppuvaiheiden kanssa samaan aikaan amerikkalaiset turhautuivat Watergate-skandaalin takia, joka aiheutti presidentti Nixonin eroamisen.
Sota ei loppunut amerikkalaisten lähtiessä, vaan jatkui sellaisena kuin se oli alkanutkin eli sisällissotana. Rauhansopimus Pariisissa ei ratkaissut siis mitään. Sotatoimet käynnistyivät miltei välittömästi, kun muste aseleposopimuksesta oli kuivunut.
Etelä-Vietnamin armeijan vastarinta mureni vähitellen. Etelävietnamilaiset olivat katkeria, kun rauhansopimuksessa ei sovittu pohjoisvietnamilaisten sotilaiden poistumisesta etelästä. Nyt sillanpääasemat olivat valmiina tulevaa etenemistä varten. Richard Nixonin lupaus presidentti Thieulle auttaa Etelä-Vietnamia, jos sen armeija joutuu pulaan, suli Watergaten syövereihin: Yhdysvaltain presidentillä oli muuta ajateltavaa.
Amerikkalaisten kiinnostus koko sotaa kohtaan romahti irtautumisen seurauksena. Seurasi piinallinen loppuvaihe, jossa etelävietnamilaisten taistelutahto romahti ja armeija hajosi. Karkureita oli valtavasti. Vetäytyvien joukkojen mukana seurasi 400 000 siviiliä. Pakokauhu tarttui ja syöksyttiin kohti murheellista loppunäytelmää.
Yhdysvaltain kongressi äänesti presidentti Fordin avustusesityksen nurin.
Da Nang luhistui ja pian sen jälkeen tie Saigoniin avautui. Huhtikuussa 1975 presidentti Thieu väistyi. Heti perään Saigonia pommitettiin ja pian pohjoisvietnamilaiset murtautuivat itse kaupunkiin.
Lopun sekasortoisissa vaiheissa Yhdysvaltain Saigonin suurlähetystö evakuoitiin. Etelään pakkautuneet sotilaat ja pakolaiset yrittivät päästä epätoivoisesti amerikkalaisiin aluksiin. Ainoa pelastuskeino olivat helikopterit, joiden avulla monien siirtyminen laivoille onnistui. Aluksille kertyi niin paljon väkeä, että laskeutuneet helikopterit jouduttiin työntämään mereen. Etelä-Vietnamin armeija sotilaat vaihtoivat sotilaspuvut siviileihin välttääkseen kostotoimenpiteet. Sota oli faktisesti saavuttanut päätepisteen.
Vietnamin (Indokiinan) sota oli kestänyt 30 vuotta 1945-75 ja vaatinut 3 miljoonan vietnamilaisen hengen. Kummallisesti tämä luku usein vain ohimennen sivuutetaan, vaikka se oli kärsimysten ytimessä.
Sodan jälkeen 1,5 miljoonaa etelävietnamilaista joutui uudelleenkoulutusleireillä indoktrinaation kohteiksi. Le Duanin suorittama talouden kollektivisointi ja teollisuuden kansallistaminen johtivat murheellisiin seuraamuksiin. Elintaso romahti. USA:n kauppasaarto täydensi tuhon. Voidaan esittää inhottavia kysymyksiä: ketä tai mitä sodan vastustajat kannattivat? Entä ketä tai mitä sodan kannattajat vastustivat?
Seurasi sisällissodan päätösvaiheelle tyypillisiä ilmiöitä: voittajat eivät huomioineet hävinneiden tarpeita lisäten inhimillistä hätää. Joidenkin ennakoimaa verilöylyä ei kuitenkaan toteutettu.
Vietnamista pakeni kaikkiaan 1,5 miljoonaa ihmistä, suuri osa venepakolaisina. Yhdysvaltoihin pääsi 400 000 pakolaista. Le Duan kuoli vuonna 1986. Seuraajat käynnistivät talousuudistukset ja Yhdysvallat lopetti kauppasaarron vuonna 1994. Seuraavana vuonna suhteet normalisoitiin.
Amerikkalaiset muistivat sodan uhreja Washington D.C.:hin pystytettyyn muistomuuriin kaiverretuilla sodan uhrien nimillä. Heitä oli kaikkiaan 58 000……
Sodan päättymisestä on kulunut yli 40 vuotta. Kuten dokumentissa todetaan, murhenäytelmä ei ole poistunut ihmisten mielestä. Sisällissodat ovat sodista julmimpia. Tarinat ovat jääneet ja niiden varaan voidaan pystyttää toiveikkaasti sovinnon rakennuspuut. Pitikö tämä kärsimysnäytelmä kokea ennen kuin Vietnam sai sille kuuluvan oikeuden elää?
::::::::::::::::::
Minulla on paljon muistumia Vietnamin sodasta. Tässä joitakin:
Vietnamin sota koettiin amerikkalaisten puolelta niin epämiellyttävänä, että se haluttiin sodan jälkeisinä vuosina sulkea pois historiamuistista. Tosin elokuvien kautta sama kerran hävitty sota voitetaan yhä uudelleen. Viihdeteollisuuden keinoin kirjoitetaan historiaa uusiksi.
Väistämättä mieleen tulee Robert McNamarasta kertova Errol Morrisin briljantti dokumentti ”The Fog of War” (2003), jossa ikääntynyt (87 v.) McNamara muistelee Vietnamin sotaa. Dokumentin loppukohtauksessa McNamara ajaa autoa sateen piiskatessa tuulilasia. Morris haastattelee takapenkiltä ja kamera välittää taustapeiliä hyväksi käyttäen McNamaran kasvojen ilmeet. Morris esittää kysymyksen, joka summaa koko dokumentin: tunnetteko olevanne vastuussa Vietnamin sodasta, tunnetteko syyllisyyttä? Ollaan viimeisellä rajalla; sitä ennen tämä sodan arkkitehti on kriittisesti ja itsekriittisesti arvioinut Vietnamin sotaa. McNamara vastaa, ettei halua mennä yhtään pidemmälle selityksissä, joudutaan vain lisäselityksiin, kun ihmiset eivät ymmärrä sodan luonnetta, ja kun he eivät ymmärrä McNamaraa itseään: ”Monet ihmiset ajattelevat, että olen son of a bitch”.
::::::::::::::
Vietnamin sodan syitä ja seurauksia on selitetty lukemattomin tavoin. Omat kysymykseni kuuluisivat seuraavasti:
Oliko kysymys Vietnamin sisällissodan ymmärtämisestä väärin ideologiseksi kylmän sodan vastakkainasetteluksi idän ja lännen välillä domino-teorian hengessä? Robert McNamara toteaa Fog of Warissa, että konfliktien ratkaisuissa on kysymys taidosta ja kyvystä asettua vihollisen asemaan. Kuuban kriisin (1962) kohdalla tässä onnistuttiin, Vietnamin kohdalla ei. Eikö juuri huippuälykkään Robert McNamaran olisi pitänyt pystyä tähän – siis pystyä toteuttamaan omaa oivallustaan?
Vai
Oliko kysymys yhdestä kylmän sodan väärinymmärretystä vaiheesta, jossa George F. Kennanin rauhanomaiseksi tarkoitettua policy of containmentia (kommunismin patoamispolitiikkaa) yritettiin toteuttaa sotilaallisin keinoin?
Vai
Oliko kysymys siitä, että amerikkalainen ylpeä kaikkivoipaisuus kohtasi köyhän mutta patrioottisen kansan, joka halusi viimeisen saakka pitää kiinni itsemääräämisoikeudestaan?
Vai
Oliko kysymys omatuntojen välisestä taistelusta kotirintamalla, jossa länsimainen syyllisyydentunto sodankäynnistä tuhansien kilometrin päässä omasta kotimaasta lopulta nujersi ”suuren hiljaisen enemmistön” itsestään selvänä pidetyn patrioottisuuden?
Jospa sota onkin omaehtoinen prosessi,osa ihmisyytä ja eritoten ekonomiaa.
VastaaPoistaHeideger,jonka ajatteluun olen vanheten ihastunut puhuu paljon tyhymoksesta, yksilön tarpeesta kunnioitusta kohtaan,voidaan puhua arvokuudesta,juuri sitä on valitettavasti juuri sodassa riittävästi tarjolla,mahdollisuutta näenäiseen sankaruutta.
Yhdysvallat ja nyttemmin myös Venäjä ovat ottaneet sodan yhdeksi keskeiseksi osatekijäksi omaa identitettiään,sota ja sotiminen on tosin saanut uusia muotoja,siitä on tullut yritysten tuottamaa liiketoimintaa,eli tilaaja tuottaja mallilla nyt mennään eteenpäin.
Vietnamin kohtalo on paljastava,entisestä viollisesta voi tulla seuraavassa vaheessa ystävä,tai ainakin liittolainen,jos ja kun entisen ystävän ,liittolaisen ystävyys muuttuu liian ahdistavaksi,tarkoitan vahvistuvaa Kiinaa,johon Vietnam on perinteisesti suhtautunut epäilevästi.
Toivottavasi yhdysvallat osoittaa moraalisen suuruutensa ja on valmis tunnustamaan vietnamilaisiin kohdistuneet pahat tekonsa ja on valmis korvaamaan niitä uudelle strategiselle kumppanilleen runsainmitoin.
Kiina ja Vietnam ovat sotineet 1000 vuotta. Viimeisin sota alkoi muutamaa vuotta "amerikkalaisten Vietnamin sodan" päätyttyä.
VastaaPoista