lauantai 4. toukokuuta 2024

Vanhaan emme palaa

 


 Jari Tervon dokumenttisarjan ”Kun Suomi muuttui – levottomat ajat 1961-1981”,  jaksossa 9/10  ”Tervemenoa vanha ja entinen1978-1979” nuoriso osoittaa suuntaa kohti uutta Suomea, mutta oliko kaikki, mitä siihen sisältyi kuranttia ja rakentavaa?

Yhdeksännen osan tunnusilmiö on punk. Joka puolella syntyi Tee se itse -lehtiä, jotka oli tehty monistuskoneella, ja levisivät kädestä käteen. Lehdillä oli epäsovinnaisia nimiä, kuten ”Hilse”. Vanhan rokkarin mielestä tuntui, että asiat lyötiin läskiksi. Oliko kysymys vastalauseesta liian vakavalle keskustelulle? Oliko aiempi yhteiskunta-analyysi mennyt yli hilseen? Oliko kysymys kapinasta ilman syytä vai vinosta suhtautumisesta hyvinvoivien ihmisten teennäisyyteen? Vai kenties jostain aivan muusta? Ehkä vain oltiin kaikkea vastaan. Minä en tiedä.

Maailman kuuluisin punk-yhtye Sex Pistols oli tulossa Suomeen, mutta perui vierailunsa. Emme tainneet olla  valmiita.

Presidentinvaalit järjestettiin vuonna 1978, äänestysprosentti jäi alhaiseksi. Vaaleissa ei ollut mitään jännitysmomenttia, Kekkonen dominoi.

Ajan tanssi oli disco. Ehkä sitä vaikuttavuudessa voitiin verrata twistiin. Nyt vain muotitanssi sai globaaleja ulottuvuuksia.  Ensin se oli vain uutuustanssi, sitten se muuttui discohuumaksi. Danny: disco vähensi elävän musiikin tarjontaa, ja kavensi samalla artistien ansaintaa, mutta yleisö sai mitä halusi. Vuonna 1978 voitiin puhua discobuumista. Levyt menivät myyntitilastojen kärkeen. Discon suosion yksi salaisuus oli, että tanssijan ei tarvinnut hakea partneria, hengailtiin vain. Äänitemusiikin menestys perustui 1970-luvulla paljolti C-kasetin suosioon. Disco merkitsi ulkomaisten artistien suosion kasvua Suomessa. Disco-parivaljakko Baccara oli ensimmäinen ulkomaalainen artisti, joka myi LP:tä Suomessa yli 100 00 kappaletta. Sanoituksen viettelevyys ja vihjailu yhdistettynä pehmeän murteellisella englannin kielellä laulettuun sävelmään ylitti levymyynnissä kaikki odotukset. Olin silloin armeijassa, ”Yes Sir……” soi Sotkun jukeboksissa kyllästymisen saakka.

Feministinaiset olivat alun perin mukana taistolaisissa, mutta se sai torjuvan vastaanoton hyvin maskuliinisessa taistolaisliikkeessä. Läheltä seuranneena tuntui välillä siltä, että naisten roolina oli toimia liikkeen miesjäsenten muusina (poliitikon työtä innoittavina naisina).  Sukupuolten tasa-arvo toimi kuitenkin monien mielestä Suomessa hyvin, ainakin, jos sitä vertasi moniin ulkomaisiin vastinpareihin.

Radikaali feminismi sai kuitenkin jalansijaa Suomessa, joka kertoi, että jotain naisten tasa-arvosta puuttui ainakin kiihkeimpien naisasianaisten mielestä. Keskustelu kiihtyi vuonna 1979. Naisten tasa-arvo oli monien radikaalien mielestä pelkkä illuusio. Haluttiin keskustella naisten seksuaalisuudesta ja naisten kulttuurista.

Syntyi feminismin vastaliike. Suomalainen lehdistö katsoi, että naiset olivat kiittämättömiä ja uppiniskaisia. Naisethan olivat saaneet paljon sellaista, mikä monilta muilta puuttui, muun muassa ensimmäisten joukossa äänioikeuden.

Kansan Uutiset lanseerasi käsitteen feministisika ja heti perään Suomen kuvalehti punahuulisen possuhahmon Muppet Shown Miss Piggyä mukaillen. Uusfeminismiä kommentoitiin satiirisesti. Feministeistä pyrittiin luomaan hyvin vastenmielinen kuva.

::::::::::::::::::::::::::::::

Vuonna 1978 Suomessa oli 200 00 työtöntä. Työttömät ja varsinkin työttömät nuoret menivät kadulle. Syntyi mellakoita: ”ei ole paikkaa mihin mennä”. Nuorisojengien yhteenotoissa syntyi ihmisuhrikin.

Neuvostosuhteet johtivat suuriin rakennushankkeisiin, kuten Kostamukseen, olkoonkin, että molemmin puolin oli joustettava kannattavuudesta. Ihmisiä kuitenkin työllistettiin. Ystävyydellä oli hintansa, samoin sinisilmäisellä rehellisyydellä, tai sen maineella.

Talvisodan ja jatkosodan syntymisen syviä vesiä luotaava ”Sodan ja rauhan miehet” -dokumenttisarja esitettiin Suomen televisiossa Neuvostoliiton suurlähettilään Vladimir Stepanovin vastalauseista huolimatta vuonna 1979. Olen katsonut sen ainakin viiteen kertaan alusta loppuun ja aina yllättynyt yksityiskohdista, joita sen kautta paljastuu. Dokumenttisarja perustuu alkuperäislähteisiin ja oli ja on yksi Ylen ohjelmatoiminnan merkkipaaluja. Dokumenttisarja on täynnä onnistuneita näyttelijäfiguureja ulkonäköä myöten. Hyvä Yle!

Suomettumisen historia sivuutetaan ohimennen Tervon dokumenttisarjassa, ja ehkä niin on oikein, koska perusteellinen käsittely veisi liian suuren osan dokumentin ohjelma-ajasta, jos olisi haluttu luoda tarpeeksi monipuolinen kuva  kyseisestä ilmiöstä.

Forssan Koijärvi on erään historianvaiheen virstanpylväs. Lintujärvi miehitettiin vuonna 1979, jotta estettäisiin sen kuivattaminen ja tuhoutuminen lintujärvenä. Tervo osoittaa, että yksilöiden voima voi nujertaa päättäjien tahtotilan väkivallattomalla vastarinnalla, jos virkavallan vastustajat ovat riittävän motivoituneita ja sitkeitä. Koijärvi on luonnonsuojelun merkkipaalu.  

Koijärviliikkeen menetelmät olivat uusia verrattuna kuusikymmentäluvun toimintatapoihin. Nyt kytkeydyttiin kiinni kaivinkoneeseen ja estettiin fyysisesti sen kuljettajaa tekemästä työtään.

Videokamerat olivat paikalla ja viranomaisten käskyt kuultiin kotikatsomossa. Se oli esimerkki suorasta toiminnasta. Ja kaikki tämä väreissä.

Tuohon aikaan tehtiin aloitteita uusista tavoista ilmaista itseään, eikä vain aloitteita: ryhdyttiin tuumasta toimeen. Perustettiin esimerkiksi elävän musiikin yhdistyksiä. Itse toimiminen oli kaiken a ja o  talonvaltauksineen. Kuka tahansa voi olla mitä tahansa, vaikkapa muusikko. Tässä tultiin punkin ytimeen.

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti