Varustautuminen ja vastavarustautuminen viettävät riemujuhlaa
kansalaisien hämmästellessä isojen herrojen intoa käynnistää pahaenteisesti
jotain suurta. Tällä verukkeella sitä ei tietenkään markkinoida vaan puhutaan puolustukseen
käytettävistä kertaluokkaa suuremmista määrärahoista.
Eetteri on täynnä arvailuja siitä, kuinka kauan menee ennen kuin
Venäjä on valmis hyökkäämään Naton kimppuun - Suomi mukaan lukien. Nyt siis ei
enää uskota ”pelotteen” laimentavan vastapuolen sotaintoilua. Tilanne
muistuttaa ensimmäistä maailmansotaa edeltäviä kuukausia: marssittiin kaduilla
miehisen kunnon korostamisen merkiksi. Nyt tosin en tiedä tavallisten ihmisten sotainnosta,
mutta johto ja spekulantit ovat
valmiina. Puhutaan kolmesta, viidestä tai seitsemästä vuodesta Venäjän hyökkäyksen
alkamiseen ikään kuin konkreettiset numerot lisäisivät uskottavuutta.
Rutte aivan silmissä mielistelee presidentti Trumpia
tarttuen hänen puheidensa mahtipontisiin yksityiskohtiin myönteisessä mielessä
tai suorastaan palvovassa hengessä.
Vastenmielistä! Makeilu tuntuu yltävän diktatuurien johtomiesten puheiden
tasolle.
Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Presidentti Stubb on ottanut
roolin Rutten (ja välillä Trumpin) aisankannattajana niin, että meinaan
punehtua. Vähempikin itsekorostus riittäisi.
Nato-maiden kaitsemisessa sitä työtä onkin. Kukin 32 jäsenmaasta
on keskittynyt omien turvallisuusetujensa vaalimiseen. Turvallisuusyhteistyössä
odotukset ovat samaan aikaan korkealla tasolla.
Euroopan valtioita koskevien yhteisten tavoitteiden onnistumisesta on aivan
liian optimistinen kuva. Omalta osaltani olen varoittanut jo 2010-luvulta lähtien
ylioptimistisuudesta Nato-liittoutuneiden tavoiteasetannassa, joka voi johtaa
törmäyskurssille erimielisten osallistujatahojen kesken.
Puolustusmäärärahojen tavoitetaso on asetettu viiteen
prosenttiin bkt:sta (helpotukseksi on laadittu 3,5 + 1,5 prosentin asteikko) varsinaisen
aseistuksen lisäämiseksi sekä sotilasliittoa
voimistaviksi agendoiksi ja niitä vastaaviksi resursseiksi. Espanjan ja muiden
Etelä-Euroopan valtioiden peli omaksi hyödyksi on vastenmielistä ja kertoo
huonosta moraalista. Siihen tuskin koskaan totutaan muissa jäsenvaltioissa.
Mutta eipä asiaa auta yhtään Donald Trumpin häilyvät kannat. Epäilen, että
Trump haluaa kevennystä omiin prosentteihinsa. Säännöt ovat niin kuin niitä
luetaan.
Ennen suuria kokouksia puhutaan paljon yksimielisyydestä,
mutta sillä vain tehdään karhunpalvelus faktoille. Eripura on silmin nähtävää
ja korvin kuultavaa.
Entä Naton viidennen artiklan tuoma turva? Itse artikla on
väljä ja sillä lähinnä katetaan monia sodan esille tuomia huoltohaasteita. Aseellinen
tuki ratkaistaan jäsenvaltioiden parlamenteissa, kussakin erikseen ja itsenäisesti.
Tapansa mukana Trump on antanut horjuvia ”mielialamielipiteitä” viidennen artiklan
tulkinnoista. Mihin esimerkiksi Suomi voi tosiasiassa luottaa?
Entä sitten tarkempi jakoesitys
puolustusmäärärahojen osalta (pehmeät ja kovat toimenpiteet)? Mihin luetaan esimerkiksi pitkäaikainen tarve laajentaa vaikkapa rataverkkoa?
Se voidaan sisällyttää sekä koviin että pehmeisiin keinovalikoimiin
tarkoitusperän mukaan, josta käydään vääntöä.
Viimekätisenä tavoitteena on eurooppalaisen sotilasmahdin
luominen. Potentiaalia on, mutta miten lienee tahdon laita? Länsi-Euroopassa on totuttu niin laajaan
hyvinvointiin, että sodan mahdollisuudesta puhumisesta on pitkin matkaa
suorastaan laistettu.
Edellä esitettyyn viitaten 150 miljardin yhteisvelkaratkaisu
on kaikkea muuta kuin lukkoon lyöty.
Miinusta ei ole tarpeeksi keskusteltu Yhdysvaltain
omaksumasta ”trumpilaisesta marttyyriudesta”. Sen mukaan Yhdysvaltain joukot
taistelevat Euroopan puolesta. Aivan varmasti Yhdysvallat sijoittaa joukkoja
Eurooppaan ja aseistaa Eurooppaa myös siksi, että se haluaa siirtää etulinjansa
Eurooppaan eikä omille rajoilleen tai lähialueille. Natsi-Saksa pystyi Amerikan
mantereella toisessa maailmansodassa vain tihutöihin satamissa. Taistelut käytiin Euroopassa ja Kauko-idässä.
Kiitoksen taistelutahdosta ansaitsevat sekä eurooppalaisten vastarinta että Yhdysvaltain
massiivinen tuki.
::::::::::::::::::::::::::
Kaikkialla Euroopassa lisätään sotilaallista valmiutta,
mutta silti useista aselajeista lasketaan puuttuvan merkittäviä osia.
Ollaan rajalla, jossa pitää tehdä
dramaattisia päätöksiä. Niinpä esimerkiksi Saksassa suunnitellaan asevelvollisuusarmeijaan
siirtymistä. Jo viime vuonna paljastui hävettäviä puutteita, joiden takia
ei pystytty aseistamaan joitakin joukko-osastoja joko puutteellisten asemäärien tai sitten aseistuksen huonokuntoisuuden
takia. Myös miehistöpula on ilmeinen.
Tappavampi Nato? Tuntuu siltä, että eurooppalaisten
monimutkaisten ongelmien ytimessä on
pikemminkin armeijoiden varustuksen, tehokkuuden,
yhteisen tahtotilan, diplomaattisen kyvykkyyden ja sen kuuluisan ”pelotteen” puute
kuin Mark Rutten kiirehtimä armeijoiden parempi valmius tappaa.
